Kansanedustaja/Nato.

Anonyymi

Perunapitäjän edustaja Heinos Timppa on kerinnyt kommentoimaan Aamupostissa Suomen liittymistä natoon.Eikö Heinoselle ole taaskaan asioista tietävät Kokoomuksen isot-pojat kertoneet ettei Suomea hyväksytä Natoon eikä sitä edes haeta. Bidenhän sen Niinistölle kertoi Niinistön vieraillessa meren takana. Kun Nato on käytännössä sama kuin Yhdysvallat Biden näkee ettei ole syytä rasittaa kantokykyä liikaa.Reilu tuhat kilometriä rajaa mikä olisi raskas pesti.Ellei sitten Venäjää lyödä kerralla polvilleen.Suunnitelma lienee seuraava.Ruotsin ja Suomen oletetaan pystyvän itse alueidensa puolustamiseen.Aseellista apua tulee briteiltä ja Norjan kautta jenkeiltä.Baltian maat ja Saksa puolustavat muuta euroopan itärajaa.Tästähän nyt neuvotellaan Lontoossa. Onneksi Naton johtaja on nyt vaihtumassa.Pelkäävä tutisija koko äijä. Kun naisia ja lapsia teurastetaan venäläisten toimesta muu Eurooppa ja Nato vain kyyristelevät,ettei vaan "eskaloidu". Jos kremlin pullanaama iskisi vaikka Viroon niin olisiko sama laulu? Nyt kun pakotteet on asetettu,niistä täytyy pitää myös kiinni.Takavarikoiduilla varoilla jälleenrakennetaan Ukraina.Ahvenanmaalla oleva Putinin huvilatontti annetaan veneilijöiden käyttöön.Voivat käydä siellä tarpeillaan.

3

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja kun härdelli on ohi niin Putin toimitetaan Kiovaan tuomittavaksi. Sodan alkamisen viisivuotispäivänä pikkumies hirtetään Maidanin aukiolla.

    • Anonyymi

      Heinonen toimii kuten kokoomuslaisen pitääkin toimia. Pyrky ministeriksi Orpon hallitukseen on kova ja vaalirahoitusta pitää saada lisää. Joillekin tuollaine bluffi menee läpi. Kuitenkin Kokoomuksen isot kihot vievät kermat päältä ja Lopen vikkelä ja äänekäs orava jatkaa nyökyttämistään. Niska siinä vaan on kovilla jos vuosia sitä jatkaa.

      • Anonyymi

        Aikoinaan Suominen oli kokkareiden johdossa ja hän totesi silloin Sysselle että Heinonen on hyvä talonvahti,kun haukkuu kaikkea mikä liikkuu,mutta on senverran tyhmä ettei hänestä mihinkään vaativampaan virkaan ole.Ja niin näyttää käyneen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      75
      1468
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      987
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      892
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      91
      870
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      714
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      631
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      628
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      623
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      71
      593
    Aihe