Eloton ystäväni

Siinä hän lojui lattialla…pää oli auki ja irvokkaan näköisestä aukosta näkyi hammas. Hiljaa, paikallaan, ei minkäänlaista ääntä hänestä lähtenyt. Katsoin kauhuissani ja hädissäni yritin nostaa hänet pystyyn. Käänsin hänet kyljelleen, sillä nostaminen aiheutti hänessä kipua ja aukko päässä aivan kuin suureni. Mitä minä olin tehnyt? Kuinka saatoinkaan olla noin huolimaton ja aiheuttaa ystävälleni suurta tuskaa. Kyyneleet silmissä yritin auttaa, mutta mikään ei tehonnut.

Hädissäni soitin tuttavalleni ja yhdessä veimme rakkaan ystäväni hoitoon. Tutkimuksista ja ensiavusta huolimatta rakas ystäväni oli hiljaa…niin hiljaa. Minulle sanottiin tilanteen olevan toivoton ja surun murtamana lähdin ajamaan kotiinpäin. Mitä nyt tekisin, minne menisin, ilman ystävääni elämäni olisi kurjaa…tyhjää.

Ilta oli levoton, pyöriskelin sohvalla katsoen televisiota, näkemättä ja kuulematta yhtään mitään, sillä en saanut ajatuksiani ystävästäni irti. Miten hän jaksaa, onko hän herännyt? Miten minä tästä selviän? Suljin television ja otin kirjan, tekstit hyppivät silmissäni enkä muistanut riviäkään mitä olin lukenut. Turhaa, laitoin kirjan pois ja kaivauduin sänkyyni peiton alle. Uni ei tahtonut tulla ja yön pimeydessä katselin tyhjää ystäväni paikkaa.

Meni monta päivää eikä ystävästäni kuulunut mitään ja soitin. Ei, ei eloakaan. Täysin murtuneena laskin puhelimen kädestäni. Minun oli kuitenkin jaksettava. Kävin töissä, illat ajelin rallia ja tein rästiin jääneitä töitä. Välillä kävin katsomassa ystävääni…elotonta, hiljaista eikä hänelle pystytty mitään tekemään…tuossa tilassa hänelle ei löytyisi parannuskeinoa.

Eräänä kauniina päivänä, auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, kaivoin tallin uumenista Harrikkani ja ajoin ensimmäiset kilometrit talven jälkeen. Mikä tunne, vapaus, rentous ja ystäväni kaikkosi mielestäni moneksi päiväksi…moneksi viikoksi…kunnes tuli puhelinsoitto…ystävääni ei voitu pelastaa. Se pysäytti…kunnes tuli toinen puhelinsoitto…voimme pelastaa hänet, teemme hänelle elinsiirron. Voi rakas ystäväni kuinka olin iloinen puolestasi ja siitä, että oma piinani päättyisi pian saadessani sinut taas vierelleni.

…nyt olen taas täällä ystäväni kanssa…hän tuossa edessäni katselee välkehtevin silmin odottaen mitä minä taas teen seuraavaksi…kuka mahtaa ystäväni olla? :)
19910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

tervetuloa takaisin! Tiedän ehdottomasti mitä tarkoitat, tietsika ja sen ruutu on myös minun ystäväni. ;)

Äänestä
  • ...että olen kaivannut...ikävä ihan kauhia.

    Ihan kamalaa elää ilman hyvää ystävää.:D

    Äänestä

  • MillaN kirjoitti:

    ...että olen kaivannut...ikävä ihan kauhia.

    palstalepakot seksi-norMix riekkuvat viisikymppisissä, taisivat jäädä sinne kokonaan. Muut miehet ovat häipyneet ties minne!

    Jermu on viisikymppisissä myös, ja välillä yrmyttämässä vinkuleluja Hakkiksella.

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    ...norMix...seksi...mielenkiintoista.:D

    Hiljaista tuntuu olevan...lepakot liehuvat ties missä ja miehet tietty siellä...:D

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    Jermu on viisikymppisissä myös, ja välillä yrmyttämässä vinkuleluja Hakkiksella.

    ...kävisin vierailemassa viiskymppisissä.:D

    Äänestä

  • MillaN kirjoitti:

    ...kävisin vierailemassa viiskymppisissä.:D

    tarvittaisiin taas elämää, mutta miten sen saisi aikaan???? Käyn vähän väliä katsomassa täällä, mutta ketään ei näy:(
    Eikö kaffee enää kelpaa kenellekään?
    Tämä palsta on kiva ja pitäisi saada se toimimaan, mutta kaikki riehuvat tuolla 50 palstalla:( Mistä lienee johtuu, en tiedä.

    Äänestä

  • maron* kirjoitti:

    ...en minäkään asumaan viisikymppisiin käy...mutta kiva käydä katsomassa millaista porukka on...ja sainkin jo oikein ystävälliset tervetuliaiset siellä.:DD

    Äänestä

  • MillaN kirjoitti:

    ...en minäkään asumaan viisikymppisiin käy...mutta kiva käydä katsomassa millaista porukka on...ja sainkin jo oikein ystävälliset tervetuliaiset siellä.:DD

    siellä kun on niin viimeisen päälle ne muut avaukset ;)

    Äänestä

  • wirnix kirjoitti:

    siellä kun on niin viimeisen päälle ne muut avaukset ;)

    ...kovin tasokasta.:D

    Äänestä

Naiset oli maalannut sille stageja kylkeen ja se huulipuna oli syöpynyt läpi arvokkaasti vanhentuneesta maalikerroksesta...Voi tätä surun päivää..Tämä kostetaan vielä, senkin lepakot!

Äänestä
  • ...jummi...älä nyt kiukuttele...matsi menos.:DD

    *sinnekös se mun huulipuna olikin kadonnut* :D

    Äänestä

Loistava kirjoitus. Lisää tällaisia. Niin se vastaus varmaan tuolla jo tulikin :DDD

Äänestä
  • ...sinulle. *hymy*

    Äänestä

Niin tuttuja tunnelmia.
Ja mukava nähdä pitkästä aikaa.
Oletko muistanut harrastaa säännöllisiä ja terveellisiä elämäntapoja? :)

Äänestä
  • ...ainahan minä elän säännöllisesti ja terveellisesti...*katselee kattoon* :D

    Tuttu tunnelma ja mukava nähdä pitkästä aikaa...*kurkkaa galleriaan...ei kerro mitään*...:D

    Äänestä

... mieleeni tuli ensin lemmikkirotta..mutta sehän olikin ilmeisemmin leppakkoläppäri.

Onkos hapaatkin jo kunnossa:-)

Äänestä
  • ...sinullekin.

    Lepakkoläppäri...*nauraa*...hauska nimi.

    On...*tunnustelee*...kunnossa on.:D

    Äänestä

...tääl iha itekseen...kaik on lähtennä, kaik on kadonna, kaik on ottanna eron toisistaa, kaik kaipaa kaikkii, mut kettää ei näy missää...elotonta touhuu* :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MillaN kirjoitti:

Siinä hän lojui lattialla…pää oli auki ja irvokkaan näköisestä aukosta näkyi hammas. Hiljaa, paikallaan, ei minkäänlaista ääntä hänestä lähtenyt. Katsoin kauhuissani ja hädissäni yritin nostaa hänet pystyyn. Käänsin hänet kyljelleen, sillä nostaminen aiheutti hänessä kipua ja aukko päässä aivan kuin suureni. Mitä minä olin tehnyt? Kuinka saatoinkaan olla noin huolimaton ja aiheuttaa ystävälleni suurta tuskaa. Kyyneleet silmissä yritin auttaa, mutta mikään ei tehonnut.

Hädissäni soitin tuttavalleni ja yhdessä veimme rakkaan ystäväni hoitoon. Tutkimuksista ja ensiavusta huolimatta rakas ystäväni oli hiljaa…niin hiljaa. Minulle sanottiin tilanteen olevan toivoton ja surun murtamana lähdin ajamaan kotiinpäin. Mitä nyt tekisin, minne menisin, ilman ystävääni elämäni olisi kurjaa…tyhjää.

Ilta oli levoton, pyöriskelin sohvalla katsoen televisiota, näkemättä ja kuulematta yhtään mitään, sillä en saanut ajatuksiani ystävästäni irti. Miten hän jaksaa, onko hän herännyt? Miten minä tästä selviän? Suljin television ja otin kirjan, tekstit hyppivät silmissäni enkä muistanut riviäkään mitä olin lukenut. Turhaa, laitoin kirjan pois ja kaivauduin sänkyyni peiton alle. Uni ei tahtonut tulla ja yön pimeydessä katselin tyhjää ystäväni paikkaa.

Meni monta päivää eikä ystävästäni kuulunut mitään ja soitin. Ei, ei eloakaan. Täysin murtuneena laskin puhelimen kädestäni. Minun oli kuitenkin jaksettava. Kävin töissä, illat ajelin rallia ja tein rästiin jääneitä töitä. Välillä kävin katsomassa ystävääni…elotonta, hiljaista eikä hänelle pystytty mitään tekemään…tuossa tilassa hänelle ei löytyisi parannuskeinoa.

Eräänä kauniina päivänä, auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, kaivoin tallin uumenista Harrikkani ja ajoin ensimmäiset kilometrit talven jälkeen. Mikä tunne, vapaus, rentous ja ystäväni kaikkosi mielestäni moneksi päiväksi…moneksi viikoksi…kunnes tuli puhelinsoitto…ystävääni ei voitu pelastaa. Se pysäytti…kunnes tuli toinen puhelinsoitto…voimme pelastaa hänet, teemme hänelle elinsiirron. Voi rakas ystäväni kuinka olin iloinen puolestasi ja siitä, että oma piinani päättyisi pian saadessani sinut taas vierelleni.

…nyt olen taas täällä ystäväni kanssa…hän tuossa edessäni katselee välkehtevin silmin odottaen mitä minä taas teen seuraavaksi…kuka mahtaa ystäväni olla? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu