Keskusta ei jarruta Nato-ratkaisua

Anonyymi

Keskusta ei jarruta Nato-ratkaisua


PääkirjoitusSuomalaisten enemmistö kääntyi kannattamaan liittymistä sotilasliitto Natoon Ukrainan sodan seurauksena. Jäsenyyden kannatus on vain vahvistunut sodan jatkuessa.

Ylen maanantaina julkaiseman mittauksen mukaan jo 62 prosenttia vastaajista kannatti liittymistä. Kysely tehtiin 9.-11. maaliskuuta.

Ylen edellinen mittaus tehtiin helmikuun lopulla. Silloin jäsenyyttä kannatti 53 prosenttia vastaajista.

Vastaavasti jäsenyyden vastustajien määrä oli pudonnut parin viikon aikana 28 prosentista 16 prosenttiin. Epätietoisten määrä oli kummassakin mittauksessa noin 20 prosenttia.

Mielipiteet ovat kääntyneet kaikissa väestöryhmissä Naton kannalle. Nyt myös naisten enemmistö kannattaa jäsenyyttä. Miesten ja naisten vastauksissa on kuitenkin vielä selvä ero, miehistä Natoon liittyisi 71 ja naisista 53 prosenttia.

KAIKKIEN eduskuntapuolueiden kannattajien enemmistö kannattaa nyt Natoon liittymistä. Esimerkiksi keskustan kannattajista 67 prosenttia on nyt jäsenyyden kannalla.

Julkinen keskustelu laahaa tällä hetkellä kansalaismielipiteen jäljessä. Niinpä jotkut asiantuntijat ovat katsoneet, että Nato-päätös olisi erityisen vaikea keskustalle. Keskustaa syytellään jopa Nato-päätöksen jarruttamisesta.

Todellisuudessa Nato-kysymystä on käsitelty keskustan sisällä jopa vilkkaammin kuin muissa puolueissa. Ylen gallupin tulokset eivät yllätä, jos on voinut seurata tätä puolueen sisäistä keskustelua.

Keskusta on varmasti valmis tekemään Nato-päätöksen siinä aikataulussa, mitä Suomen turvallisuuden vahvistaminen vaatii.
KESKUSTA on käynnistänyt myös ”tupailtakierroksen”, jossa kansalaisille tarjotaan mahdollisuus keskustella Suomen turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Keskustalainen eduskunnan puhemies Matti Vanhanen on puolestaan huolehtinut siitä, että kansanedustajat pääsevät keskustelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta lähes päivittäin. Tällaista ulkopolitiikan ”parlamentarisointia” ei ole Suomessa ennen nähty.

Keskusta on varmasti valmis tekemään Nato-päätöksen siinä aikataulussa, mitä Suomen turvallisuuden vahvistaminen vaatii

18

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Seuraavana demarit

      • Anonyymi

        Halonen on kova pala. Oikea Putiinin sydänystävä, Lukashenkan veroinen... Tuomioja, Lipponen ja Heinäluoma ovat myös kallellaan kovasti paljon Putiinin väkivaltakoneiston suuntaan.... Mielessä kenraalikuvernöörin virka ja sanavapauden rajoitus ja venäläinen yksipuolue demokratia. Jeee!!


    • Anonyymi

      Viedäänkö taas pala Suomen itsenäisyyttä?

      • Anonyymi

        Liittymällä Natoon taataan Suomen Itsenäisyys. Samoin demokratia ja sananvapaus.


    • Anonyymi

      Suomalaiset vastustavat Natoon liittymistä.

      • Anonyymi

        Suomessa asuvat venäläiset vastustavat Natoa.... Koska Putiini käskee... Ja myrkkykalsarit uhkaavat elleivät tottele.


      • Anonyymi

        Noin 62% suomalaisista kannattaa Natoa. Se riittää hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin 62% suomalaisista kannattaa Natoa. Se riittää hyvin.

        Ei se riitä koska on monta ongelmaa. Ei Natoon mennä kirjoittamalla kirje ,että nyt tullaan.


    • Anonyymi

      Nato keskustelu valitettavasti ottaa nyt juuri sellaisia kierroksia, joista jopa Nato myönteiset asiantuntijat ovat varoitelleet. Kova painostus tulee johtamaan Nato hakemukseen.

      No, sitä kansa saa mitä haluaa...

      Valitettavasti vain hilpeää nousuhumalaa seuraa perkeleenmoinen kankkunen.

      Aloitetaanko saman tien vedonlyönti siitä, mihin etelä-Suomen kaupunkiin ensimmäinen ballistinen osuu ?

      Hyvästi Suomi, olit kaunis.

      • Anonyymi

        Syytä siitä sotarikoksia tekevää Putinia.
        Natoon, niin ei lentelee ohjuksia meille.
        Putin kunnioittaa vain voimaa, ja sitä Natosta löytyy, jota sotarikollinenkin kunnioittaa.


      • Anonyymi

        Hyvä jos uskallat olla muutaku suunsoittaja 5000€ vetoa Laitetaan rahat Matti Vanhasen taakse lukittuna. Minä veikkaan ettei 1v aikana mihinkään Suomessa. Mitä Sinä? Jos on munaa niin ota tässä aloituksessa vastaus niin sovitaan missä ja millä tavalla homma hoidetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä jos uskallat olla muutaku suunsoittaja 5000€ vetoa Laitetaan rahat Matti Vanhasen taakse lukittuna. Minä veikkaan ettei 1v aikana mihinkään Suomessa. Mitä Sinä? Jos on munaa niin ota tässä aloituksessa vastaus niin sovitaan missä ja millä tavalla homma hoidetaan.

        Nukuppa pääsi selväksi ensin, katsellaan sitten sitä vedonlyöntiä..


      • Anonyymi

        Juttusi ovat lapsellisia. Etelä-Suomen kaupungit ovat aina olleet muutaman minuutin ohjuskantaman päässä. Kyse on siitä puolustaudummeko yksin, vai 30 ison kaverin kanssa. Nato-jäsenyys on päinvastoin suojaava tekijä. Edes P ei ole niin itsetuhoinen, että haluaisi sotaa 30 valtion kanssa, joista osa ydinasevaltioita.


      • Natokeskustelu ottaa vieläkin alikierroksia. Hakemus olisi pitänyt lyödä pöytään viimeistään alkuvuodesta. Itse asiassa tietenkin jo vuosikymmeniä sitten.


    • Anonyymi

      Päättäjät ottavat nyt huomioon Venäjän kannan kuten ennenkin eikä NATOon liitytä

      • Anonyymi

        Lopeta valehtelu. r.....n kannalla ei ole mitään merkkitystä


    • Anonyymi

      Tärkeää että Natolla on nyt suurten puolueiden tuki nopeasti Natoon

    • Anonyymi

      Varmaa on että NATOon ei liitytä lähiaikoina olivatpa puolueet mitä mieltä tahansa

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19537
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6522
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6176
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      98
      5965
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5819
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      100
      5698
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5123
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4807
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4170
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3785
    Aihe