Jouko Pihon harhaopetukset ja kultti, OSA 1
Tämä on palstan aiheen mukaista profetia-asiaa.
Itse itsensä "profeetaksi" korottaneen Jouko Pihon harhaisuudet laajenevat yhä pahemmiksi. Ja, selvästi "yli kirjoitusten" - jollaisesta Raamattu varoittaa!
"Ei yli sen mitä on kirjoitettu". 1 Kor 4:6, Roomalaiskirje 12:3.
Pihon agendassa on aiemminkin näkynyt kirjoituksia, joissa hän menee OHITSE ja YLI sen mitä Raamattu opettaa! Raamatun Sana ei näytäkään olevan hänen hengellinen auktoriteettinsa. Ei! Vaan hän ravitsee itseään joka lajin hömpällä. Näkyjä, unia, sanomia, aina uutta sensaatiohakuista tavaraa!
Se, että joku alkaa sepittää kuin "uutta raamattua" on ollut aina kaikkien harhaoppien ja eksytysten siemen. Kuka näki "enkelin", kuka mitäkin? Ja sitten täysin vailla tervettä kritiikkiä otettiin nämä eksytysvalheet kuin faktana! Kuin Jumalan totuutena! Herra varjelkoon!
Piho leikkii nyt Jumalan "kirjekaveria"!
------------------------
Pihon julkiset tekstit ovat adekvaattisesti myös JULKISEN koettelun alaisia! Hän viimeisimpiä postauksia silmätessä ei voi välttyä henkiseltä pahoinvoinnilta? Nyt hän on korottanut ITSENSÄ sellaiseen tasoon, kuin hän olisi jokin "erityistapaus" - jolle Jumala ilmoittaa "kiitollisuutensa"? Järkyttävää harhaa.
Tässä Pihon julkinen postaus:
Jouko Piho: Näin Jumalan lähettämän kirjoitetun viestin 12.3.2022
"Viestissä luki vasemmalla lähettäjän nimi, joka oli ”I Am” eli ”Minä olen” eli Jumala. Sitten tuli itse sanoma: ”I am grateful that you are my servant.” Suomeksi: “Minä olen kiitollinen, että sinä olet minun palvelijani.”
Mutta että Jumala olisi kiitollinen jollekin ihmiselle, niin se on jotain uutta."
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kommenttia, koettelua, (1 Tess 5:21)
Ei ole uutta se, että Piho "kuulee ääniä", "näkee näkyjä", saa "sanoja". Onnetonta ja vakavaa on, ettei miehellä oli mitään tervettä kritiikkiä ja kontrollia. Hän ottaa "todesta" kaiken, ei "koettele" - mikä henki on asialla? Näin on niellyt jo vuosien aikana kaiken sen eksytyksen, jota Valkeuden ruhtinaaksi tekeynyt harhaopin henki on syöttänyt! Luettavaksi 2 kirje Korinttolaisille: 11:13-20. Sitäkin pahempaa on, että hän EKSYNYT koettaa eksyttää toisiakin! Mihin? Juoksemaan harhojen ja hömpän perässä!
Vakavaa Raamatun Sanan aliarviointia!
Kaikkien harhaopettajien ja eksyttäjien yhteinen piirre on, että he eivät arvosta Raamatun Sanaa! Vuosien varrella Jouko Piho on tuottanut julkisia tekstejä, joilla hän on koettanut romuttaa Raamatun uskottavuutta? Hän on sepittänyt satua, että jopa paholainenkin lopuksi pelastuisi, taivaaseen?
Pihon teksteissä on "käärmeen" paholaisen ääni! Tässä esimerkkiä 12.3.2022.
(Piho) "Tähän liittyen on pakko todeta, että tosiasia on kuitenkin se, että Raamatussa on kaikki tarpeellinen tieto, mutta se ei tarkoita, että Raamatussa olisi ilmoitettu koko Jumalan viisaus ja kaikki Jumalan salaisuudet."
Kommenttia, koettelua:
Piho koettaa leikkiä kuin ylivertaista "tietäjää" - joka muka saa ekstraa, salaisuuksia Jumalalta? Tuo on paholaisen juonta. Mitä Paavali todistaa,
• "...että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, joossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä." ( Koloss 2:2-4
• "Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä. " ( Koloss 2:2-4, KR1992)
Raamattu sisältää ja kätkee Kristuksessa kaikki viisauden ja tiedon aarteet!
Jouko Pihon eksyttävä kultti!
Hänen eksytysboominsa pahenee aina vain. Hän korottaa itseään, kerskaa itsestään. Nyt hän "näyttelee" siis kuin olisi "jumalan kirjekaveri"? Jolle Jumala on kiitollinen? Järkyttävää menoa!
• Mutta, kun ei mies itse tajua tilaansa, harhaisuutta ja pimeyttä - on tarpeen että Jeesuksen uskovat pitäytyvät Raamatun sanassa. Paavali kirjoittaa:
"Sanon tämän, jottei kukaan pettäisi teitä vakuutteluillaan." ( Koloss 2:4)
• "Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka ... pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama." (Koloss 2:18)
Niin valitettavaa kuin onkin todeta, Piho on "paisunut" täynnä omaa itseään, täynnä sekavia tuotteita, valhenäkyjä, sanoja jne. Harhaisessa hämärätilassa hän edelleen kehuu, että on "Jumalan palvelija". Ja tätä valhetta hän koettaa julkisesti pönkittää keksimällä nyt uuden tempun:
"Näin Jumalan lähettämän kirjoitetun viestin" 12.3.2022
Mitä Jeesus puhui, Matteus 7: 22, 23
• "Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja..."
• "Herra Herra, Sinun nimessäsihän me profetoimme... ja"
Herra vastaa:
• En tunne teitä, menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!"

Vastaukset 18
Vanhimmat
Pihon harhat ovat ns. suuruusharhoja, joita esiintyy tietyissä sairaustiloissa.
Piholla ovat näkyneet joka lajin itsensä korottamiset.
Hän on kehunut että olisi saanut englanniksi sanan:
Olet Suomen johtaja...
Sitten hän on pitäny itseään presidenttiehdokkaana...
Ja profeettana, joa Suomen profeetaksi hän on ITSENSÄ nimennyt!
Ja, ja, ja...
Säälittävää tosin on, että ihminen on eksynyt tuolla tavoin?
Siksi toisten asia on tehdä oikeita johtopäätöksiä, pitää itsensä erossa niistä harhaisuuden hengistä ja muusta.
Kun on PIMEÄSSÄ, ei erota tosiasioita. Pimeässä ei NÄE?
Sanotaan että pimeässä valkoinenkin hevonen tai kissa on - MUSTA.
Tuli Herran Sana Pihosta, Piholle: "minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä..." Ilm 2:21.
Tuon
Nähty on Pihon harhaisuudet.
Piho on yksi eksyttäjä, ja tällä palstalla heitä piisaa!!!
Pihon sivulla on asiaakin, mutta kyllä siellä on paljon arviointeja naamiotuna tiedoksi.
Jotakin asiaakin on, mutta sekavaa on miehen touhu!!!
Ei sentään ole kultti, kun ei ole seuraajia onnistunut hankkimaan kuin ihan muutaman. Aina nostaa agendalleen teeman, josta uskoo helpoimmin seuraajia löytyvän. Viime vuosien tuollaiset teemat olleet Trump ja koronarokotusten vastustus.
Pihon touhu on kultti. koska sillä on uskollinen jengi porukkaa! Pieni ja supea, mutta hyvin arveluttava kuitenkin. Johtajana esiintyminen tekee siitä sellainen,
Onko Tuksu Tukiainen yhä keskeinen hahmo Joukon kultissa? Pitääkö siinä palvoa Trumpia kultaisena vasikkana? Millä arvonimellä Joukoa on kutsuttaman? Entä jos nainen ei ole vaalea ja isorintainen, pääseekö mukaan? Täytyykö pornolehtiä käyttäen paljonkin runkkailla?
Piho ultratehokkaasti varmistaa, ettei häneen törmäävä uskosta osaton todellakaan halua kuulla mitään uskoon liittyvää.
Epäterveempää hengellisyyttä on vaikea löytää.
Ketään narsistia ei saisi päästää mihinkään johtavaan asemaan seurakunnissa. Onneksi helluntaiseurakunnat olivat Pihon suhteen terveen varovaisia.
Ikävää nähdä, miten Pihon 1980 -luvulla alkanut hengellinen vinouma on kasvanut pimeäksi eksytykseksi ja harhaisuudeksi. Hän on nostanut ja nostaa ITSEÄÄN koko ajan korokkeelle!
Missä Jeesus, pelastus, parannus, pyhitys, ... Niistä ei asiaa!
Lisäksi hän levittää erittän vakavia valheita koronasta. Eli vaarantaa toisten terveyden.
Yhden saarnansa aikoinaan kuulin. Siinä oli muka joku aihekin, mutta puhe käsitteli sitä mitä Jouko Piho on tehnyt.
Onneksi kultissa ei ole jäseniä.
Siellä on niitä faneja, piilojäseniä...
Kohta alkaa tapahtumaan. Piho ja Maria Nordin ovat löytäneet toisensa. Pihon kulttiin tulee lisää vauhtia.
PIHo kehuskeli äskettäin että hänellä on oikein kuin Mooseksen muskelit, joilla pystyy vapauttamaan KOKO SUOMEN pahan vallasta!!
Kertokaa täälläkin miten Pihon missio etenee? Onko joku paikka, vaikkapa hänen kotikaupunkinsa LOVIISA jo päässyt Pihon Vapautukseen PAHAN valloista?
Toki? Mielikuvissaan ja unissaan jokainen voi olla vaikka koko maailman ylin Super-vapauttaja! Mutta - unet ovat unia, sadut satuja.
Herra Jeesus ei lähetä ketään satusediksi ja höpöjuttuja postaamaan!
Mutta - PIHO ei ole ollut pitkään aikaan!! enää Herran asialla.
Antaa miehen satuilla kun ei enää muuhun kykene?