Totuus psyykenlääkkeistä

Anonyymi

Psyykenlääkkeet on lääkkeiksi naamioituja psykoaktiivisia aineita, joista psykiatria on yrittänyt maalata kuvan, kuinka ne hoitaisi tai kääntäisi psyyken ongelmien puhlaisemia biologisia poikkeamia aivoissa ja hermostossa. Tätä kuvaa psyykenlääkkeiden vaikutusmekanismista on tuonut esille esimerkiksi psykiatri Joanna Moncrieff. Vielä 1950-luvulla modernien psyykenlääkkeiden tullessa käyttöön, niistä puhuttiin enemmän totuudenmukaisin termein, esim. "neuroleptejä" aka "antipsykootteja" kutsuttiin nimellä "major tranquillizer" viitaten niiden tietyntyyppisiin sedatiivisiin vaikutuksiin, joista sitten nähtiin olevan hyötyä psykooseissa. Sittemmin ymmärrys on alkanut siirtyä suuntaan, kuin ne kääntäisi poikkeamia aivoissa tai kehoossa normaalimpaan suuntaan. Totuus on kuitenkin, että ne muuttavat aivojen ja hermoston toimintaa, luoden enemmänkin epänormaalin tilan jossa kehon pitää sopeutua lääkkeen tekemiin muutoksiin. Psykiatria luo kuvan, kuinka ne ovat kuin insuliini diabetekseen, vaikka oikeampi vertaus olisi, että niiden vaikutusmekanismi on verrattavissa muihin psykoaktiivisiin aineisiin mitä on esimerkiksi alkoholi ja heroiini,vaikka tietysti aineen vaikutukset ovat jokaisessa psykoaktiivisessa aineessa erilaiset eivätkä suoraan verrattavissa toisiinsa. Psykoaktiiviset aineet voivat myös tarjota ihmisille hyötyä heidän kokemiinsa tunne-elämän ongelmiin, mutta koska ne kuitenkin ovat psykoaktiivisia aineita tiettyine ominaisuuksineen, ne voivat myös tuoda negatiivisia epätoivottuja tunnetasolla tuntuvia seurauksia kuten esim. tunnetason leikkautumista. Moni yhdistää haitat lähinnä huumausaineisiin, mutta on sokea psyykenlääkkeiden tunne-elämää potentiaalisesti haittaaville vaikutuksille.

Psyykenlääkkeen vaikutuksen voi tuntea kehossaan ja mielessään, ottaa sitä sitten psyykenongelmaan tai on ns."terve", ne ei vaikuta mitenkään spesifisti juuri "mielen sairauksia" omaavilla biologista sairausprosessia pois kääntäen. Psykiatria on luonut kuvaa, kuinka heidän tarjoamansa aineet eivät aiheuta riippuvuutta unohtaen mainita, että krooninen psykotrooppisten aineiden käyttäminen farmakologisten lakien mukaan voi laukaista seuraavia neurobiologisia prosesseja; adaptaatio, toleranssi, fyysinen mukautuminen niihin (joka ei suoraan verrattavissa riippuvuuteen eli addiktioon). Niin huumausaineisiin kuin psyykenlääkkeisiin liittyvät vieroitusoireet ja myös psyykenlääkkeissä vieroitusoireisto voi olla hankala ja jopa pitkittynyt. On yksilöllistä missä määrin näitä kokee, mutta ongelmia vieroituksessa ja vieroitusoireita todennäköisemmin kokee todennäköisemmin tietyissä lääkkeissä, isoissa annoksissa ja pitkien käyttöaikojen takia. On tiedetty, että esim. toisissa psykoaktiivisissa aineissa, huumausaineissa, oireet vieroituksessa voi olla niin tunnetason kuin fyysisen tason oireita ja sama pätee myös psyykenlääkkeisiin, mikä tekee mahdolliseksi sekoittaa oireet henkisiin ongelmiin ja lääkitä niitä lisää.

Vieroitusoireet on merkki siitä, että hermosto on epästabiilissa tilassa, mistä seuraa erilaisia oireita. Keho on mukautunut aineisiin kroonisessa käytössä, ja kun aine poistetaan kehosta, keho joutuu muodostamaan uuden homeostaasitilan, ilman lääkkeen kroonisen vaikutuksen alla oloa joka on siis aikaansaanut monenlaisia muutoksia. Psykoaktiivisten aineiden pitkän ajan käytön vaikutukset eivät ole kumottavissa välttämättä lääke lopettamalla, vaan krooninen lääkitys voi jättää jälkiä kehoon tehden esimerkiksi muutoksia reseptoreiden toiminnassa, missä voi olla myös seurauksena se, että lääke ei pitkässä käytössä enää tunnu tehoavan ja tällä voi olla negatiivisia seuraamuksia hoitotuloksiin. Onkin hyvä pohdinnan arvoinen kysymys missä määrin psyykenlääkkeet edes tuottavat suotuisaa vaikutusta pitemmällä tähtäimellä? Psykoaktiivisten aineiden vaikutukset eivät rajoitu mieleen, vaan ne vaikuttavat pitkin kehoa ja saattavat sotkea kehon herkkiä mekanismeja, esimerkiksi aiheuttaen motorisessa toiminnassa häiriöitä pahimillaan tuoden esim.pysyviä vaurioita kuten tardiivin dyskinesian, mikä antaa esimerkin siitä että psyykenlääkkeet voi pysyvämmin vaurioittaa kehoa. Joanna Moncrieffin mukaan jonka ajatuksia olen kirjoituksessani esitellyt psyykenlääkkeiden haittavaikutuksia ei pitäisi ajatella niiden toissijaisina sivuvaikutuksia vaan vaikutuksina mitä ne myönteisinäkin pidetyt vaikutukset ovat. Lääkkeen tehokkaaksi itselleen kokeminen ei poissulje mahdollisia haittoja pitkäaikaisessa käytössä tai vieroituksessa.

https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/
https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2045125321991274

64

1597

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joanna Moncrieffin mukaan psykiatrian pitäisi tarjota totuudenmukaisempaa kuvaa sen tarjoamien aineiden vaikutuksista jolloin ymmärrettäisiin laaja-alaisemmin aineiden moninaiset ja oikeat vaikutukset. Ymmärryksen pitäisi alkaa siitä, että lääkkeet ovat keholle vieraita kemikaaleja jotka muuttavat kehon toimintaa. Lääke tekee aivoihin ja kehoon vaikuttamalla muutoksia siihen, miten ihminen tuntee, käyttäytyy ja ajattelee. Tämä on alku vastuulliselle ja turvalliselle lääkkeen määräämiselle.

      Ei ole hyvä alku hoidolle, jos lääkärit ja potilaat laittavat lääkkeille epärealistisia odotuksia sivuuttaen sen, mistä loppupeleissä kuitenkin on kyse, psykoaktiivisista aineista, joihin liittyy spesifejä ongelmia sen vuoksi, että ne on psykoaktiivisia aineita joissa on tietyt farmakologiset ominaisuukset ja lainalaisuudet, kuten adaptaatio, fyysinen mukautuminen, vieroitusoireet ja mahdollinen toleranssi. Lääkkeen tehon hiipumisesta ja loppumisesta puhumattakaan. Joillekin potilaille on tuotu huomattavankin epärealistinen kuva lääkkeestä painottaen sitä ettei ne aiheuta riippuvuutta sivuuttaen muita ongelmia niistä vaieten.

      Kyseisistä lääkkeistä esim. masennuslääke on ollut huolestuttavaakin spekulaatiota, kuten että lääkkeet saattaa olla yhteydessä vähitellen pitkällä ajalla huonompiin hoitotuloksiin reseptoreissa tapahtuvien muutosten vuoksi (Giovanni Fava, vastatoleranssimalli ja ilmiö "dopamine supersensitivity psychosis" antipsykooteissa). Esimerkiksi vieroitusoireet voi olla vaikeita ja pitkäkestoisia (PAWS, protracted withdrawal syndrome"), jolloin voi myös spekuloida voiko niitä kutsua lainkaan vieroitusoireiksi vaan lääkkeen tuottamaksi harmiksi jossa kehon toimintoihin jää häiriöitä kroonisen esimerkiksi masennuslääkkeille altistumisen seurauksena .https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2045125320980573 Seurauksena voi olla kroonisia oireita pitkin kehoa. Nykyisellään on paljon potilaan omilla harteilla, että hän välttää lääkkeen harmia ja minimoi harmit. Monelle saattaa ongelmat tulla yllätyksenä kuin salama kirkkaalta taivaalta, kun eivät ymmärrä minkätyyppisiin lääkkeisiin heidät on "koukutettu".

      Psykiatrian ja yleensäkin lääkäreiden pitäisi ottaa myös enemmän vastuuta psyykenlääkkeiden purkamiseen liittyvästä problematiikasta ja oppia ymmärtämään nyansseja mitä aihepiiriin liittyy paremmin. Nyansseja voi havaita esimerkiksi toisesta linkkaamastani tekstistä, jossa vuosia ihmisiä masennuslääkkeistä ja muista psyykenlääkkeistä vieroittanut Surviving Antidepressants-palstan perustaja on koonnut masennuslääkkeistä ja vieroituksesta oppimiaan asioita ja tutkimuksia yhdeksi kokoelmaksi. Aihe on monimutkainen mutta spesifiä tietoa vaaditaan kumminkin, jos lääkkeitä kerran määrätään.

      Asioita ymmärtämätön lääkäri jolle masennuslääke on insuliini diabetekseen, aivokemioita tasapainottava rohto, neuroplastisuutta lisäävä, vuosien masennusta poissa pitävä tehokas ylläpitolääke, jonka vieroitus on heille ihan rutiinihommaa ilman vaatimusta spesifimpään tietoon voi tuottaa potilaalleen suuria pitkäkestoisia haittoja.

      • Anonyymi

        "...masennusta poissa pitävä tehokas ylläpitolääke, jonka vieroitus on heille ihan rutiinihommaa.."

        Kun masennuslääkitykseni oli lopetettu, lopetti lääkärini vointini seurannan siihen paikkaan. Kysyin, että eikö pitäisi vielä jatkaa seurantaa jonkin aikaa. Tämä järjestely ei hänelle sopinut. Pahimmat viekkarit alkoivat vasta kuukausia myöhemmin. Ei liene vaikea arvata, varoittiko hän minua niistä? Vieroitus, joka olisi pitänyt tehdä vähintään vuodessa, tehtiin 3 kk:ssa. Yritän edelleen toipua vammoistani ja koota itseäni pala palalta, päivä kerrallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...masennusta poissa pitävä tehokas ylläpitolääke, jonka vieroitus on heille ihan rutiinihommaa.."

        Kun masennuslääkitykseni oli lopetettu, lopetti lääkärini vointini seurannan siihen paikkaan. Kysyin, että eikö pitäisi vielä jatkaa seurantaa jonkin aikaa. Tämä järjestely ei hänelle sopinut. Pahimmat viekkarit alkoivat vasta kuukausia myöhemmin. Ei liene vaikea arvata, varoittiko hän minua niistä? Vieroitus, joka olisi pitänyt tehdä vähintään vuodessa, tehtiin 3 kk:ssa. Yritän edelleen toipua vammoistani ja koota itseäni pala palalta, päivä kerrallaan.

        Lopetin lääkkeet kerralla ja kokosin itseni kerralla. Parempi kerta rytinä, kun ainanen kitinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopetin lääkkeet kerralla ja kokosin itseni kerralla. Parempi kerta rytinä, kun ainanen kitinä.

        Jos leikit noin aivoillasi ja hermostollasi seinään lopettamalla pitkän ajan lääkityksiä niin lykkyä pyttyyn. Terveellistähän se ei ole ja siinä on riskejä joita kaikki ei hahmotakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...masennusta poissa pitävä tehokas ylläpitolääke, jonka vieroitus on heille ihan rutiinihommaa.."

        Kun masennuslääkitykseni oli lopetettu, lopetti lääkärini vointini seurannan siihen paikkaan. Kysyin, että eikö pitäisi vielä jatkaa seurantaa jonkin aikaa. Tämä järjestely ei hänelle sopinut. Pahimmat viekkarit alkoivat vasta kuukausia myöhemmin. Ei liene vaikea arvata, varoittiko hän minua niistä? Vieroitus, joka olisi pitänyt tehdä vähintään vuodessa, tehtiin 3 kk:ssa. Yritän edelleen toipua vammoistani ja koota itseäni pala palalta, päivä kerrallaan.

        Onpa kyllä kusisesti käynyt masennuslääkkeiden kanssa. Ei yllätä yhtään. Erityisesti pitkän ajan masennuslääkekäytön purkuja pitäisi mielestäni tehdä vain lääkärit joilla oikeasti on kokemusta ja ymmärrystä aiheesta. Samoin jos mitään ongelmia on aiemmin tullut purkamisessa niin pitäisi saada kunnon tukea.

        Jos systeemillä ei ole resursseja masennuslääkkeiden kunnolliseen purkuun, niin niitä ei sitten tarvitsisi määrätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa kyllä kusisesti käynyt masennuslääkkeiden kanssa. Ei yllätä yhtään. Erityisesti pitkän ajan masennuslääkekäytön purkuja pitäisi mielestäni tehdä vain lääkärit joilla oikeasti on kokemusta ja ymmärrystä aiheesta. Samoin jos mitään ongelmia on aiemmin tullut purkamisessa niin pitäisi saada kunnon tukea.

        Jos systeemillä ei ole resursseja masennuslääkkeiden kunnolliseen purkuun, niin niitä ei sitten tarvitsisi määrätä.

        Olen samaa mieltä. Viimeiset pari vuotta on tosiaan mennyt vieroituksen jälkilöylyistä kärsiessä. Olen käynyt läpi lähes kaikki mahdolliset ja mahdottomat tutkimukset. Juossut useammallakin lääkärillä. Vasta nyt on alkanut tuntumaan siltä, että tästä ehkä vielä selvitään takaisin ihmiseksi. Parempiakin päiviä on jo ollut, tänään oli yksi sellainen. Olen kärsinyt ankarasta anhedoniasta, joka on vasta nyt näyttämään paranemisen merkkejä. Jostain luin, että ainakin pari vuotta menee kunnes aivojen dopamiinireseptorit toipuvat. Olen vähentänyt sokerin käyttöäni ja yrittänyt muutenkin syödä terveellisemmin.
        -17.03.2022 20:19

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopetin lääkkeet kerralla ja kokosin itseni kerralla. Parempi kerta rytinä, kun ainanen kitinä.

        Kuinka pitkään käytit? Rohkea ainakin olet, ehkä jopa uhkarohkea. Hyvä kun selvisit ehjin nahoin, hatunnosto siitä.
        -17.03.2022 20:19

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Viimeiset pari vuotta on tosiaan mennyt vieroituksen jälkilöylyistä kärsiessä. Olen käynyt läpi lähes kaikki mahdolliset ja mahdottomat tutkimukset. Juossut useammallakin lääkärillä. Vasta nyt on alkanut tuntumaan siltä, että tästä ehkä vielä selvitään takaisin ihmiseksi. Parempiakin päiviä on jo ollut, tänään oli yksi sellainen. Olen kärsinyt ankarasta anhedoniasta, joka on vasta nyt näyttämään paranemisen merkkejä. Jostain luin, että ainakin pari vuotta menee kunnes aivojen dopamiinireseptorit toipuvat. Olen vähentänyt sokerin käyttöäni ja yrittänyt muutenkin syödä terveellisemmin.
        -17.03.2022 20:19

        Sepä se onkin että siitä vieroituksesta selviäminen että on normaali olo voi olla vuosienkin prosessi ja kehon toimintoihin voi jäädä häiriöitä vieroituksen seurauksena(PAWS) ajaksi x.. Näin kävi esimerkiksi tuossa Surviving Antidepressants-palstan pitäjän kirjoituksessa hänen omalla kohdallaan. Kaikilla ihmisillä keho ei vain tunnu saavuttavan uutta homeostaasia ilman lääkettä ongelmitta vaan jotain häikkää kehon toimintoihin jää. Etenkin vuosien prosessi siitä tulee kun psykiatrisetä tai täti on päässyt "koskemaan reseptivihkoon" niin, että siellä on määrätty sitä sun tätä sekaisin ja jos kaikista lääkkeistä alkaa tehdä hitaan hallitun vieroituksen niin johan sitä aikaa palaa. Tai ei olla osattu vieroittaa järkevästi tai on vielä lääkitty vähän vieroitusoirettakin sitten tai tehty muuta vastaavaa iatrogeenista ongelmaa hoitamalla hoidon haittoja uudella hoidolla mistä tulee potentiaalisesti vielä pahempia haittoja mistä selvitä. Pahimmillaan siis lääkityksen määrääminen vieroitukseen tai haittoihin on kuin laittaisi bensaa liekkeihin koska jokainen vieroitus ja haitta jättää jälkensä hermostoon mahdollisesti pahimmillaan herkistäen ihmistä lääkkeiden haitoille ennestään.

        Valitettavasti nykylääketiede ei tunnu asiasta olevan juuri kiinnostunut, ja onko ylläri. Eipä se hyvää promoa lääkemyynnille olisi spekuloida kroonistavatko esim masennuslääkkeet pitkällä tähtäimellä masennusta tai saattaako lääkkeistä jäädäkin pitempiä haittoja jotka ei lopukaan lopetuksessa. Toki käsittääkseni lääkeyhtiöt on kehitelleet esim tardiiviin dyskinesiaan lääkkeitä. Valitettavasti sellaista lääkettä ei tunnu olevan joka palauttaisi hermoston alkutilaan, ennenkuin sitä on alettu näillä kemikaaleilla sotkea millä voi olla ikäviä seurauksia.

        Paljon mediaseksikkäämpiäkin pitkäaikaisvaivoja kun on esim.long covid. hermostoon suoraan vaikuttavista aineista kroonisessa käytössä ei tietenkään koskaan jää mitään oireita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sepä se onkin että siitä vieroituksesta selviäminen että on normaali olo voi olla vuosienkin prosessi ja kehon toimintoihin voi jäädä häiriöitä vieroituksen seurauksena(PAWS) ajaksi x.. Näin kävi esimerkiksi tuossa Surviving Antidepressants-palstan pitäjän kirjoituksessa hänen omalla kohdallaan. Kaikilla ihmisillä keho ei vain tunnu saavuttavan uutta homeostaasia ilman lääkettä ongelmitta vaan jotain häikkää kehon toimintoihin jää. Etenkin vuosien prosessi siitä tulee kun psykiatrisetä tai täti on päässyt "koskemaan reseptivihkoon" niin, että siellä on määrätty sitä sun tätä sekaisin ja jos kaikista lääkkeistä alkaa tehdä hitaan hallitun vieroituksen niin johan sitä aikaa palaa. Tai ei olla osattu vieroittaa järkevästi tai on vielä lääkitty vähän vieroitusoirettakin sitten tai tehty muuta vastaavaa iatrogeenista ongelmaa hoitamalla hoidon haittoja uudella hoidolla mistä tulee potentiaalisesti vielä pahempia haittoja mistä selvitä. Pahimmillaan siis lääkityksen määrääminen vieroitukseen tai haittoihin on kuin laittaisi bensaa liekkeihin koska jokainen vieroitus ja haitta jättää jälkensä hermostoon mahdollisesti pahimmillaan herkistäen ihmistä lääkkeiden haitoille ennestään.

        Valitettavasti nykylääketiede ei tunnu asiasta olevan juuri kiinnostunut, ja onko ylläri. Eipä se hyvää promoa lääkemyynnille olisi spekuloida kroonistavatko esim masennuslääkkeet pitkällä tähtäimellä masennusta tai saattaako lääkkeistä jäädäkin pitempiä haittoja jotka ei lopukaan lopetuksessa. Toki käsittääkseni lääkeyhtiöt on kehitelleet esim tardiiviin dyskinesiaan lääkkeitä. Valitettavasti sellaista lääkettä ei tunnu olevan joka palauttaisi hermoston alkutilaan, ennenkuin sitä on alettu näillä kemikaaleilla sotkea millä voi olla ikäviä seurauksia.

        Paljon mediaseksikkäämpiäkin pitkäaikaisvaivoja kun on esim.long covid. hermostoon suoraan vaikuttavista aineista kroonisessa käytössä ei tietenkään koskaan jää mitään oireita.

        Ainakaan minun aivoni ja hermostoni eivät psyykenmyrkkyjä enää kestä. Varsinkin kun lääkittiin vieroitusoireita uusilla lääkkeillä. Erikoisinta oli se, etten tuntenut Opamoxin enkä risperidonin vaikutusta lainkaan. En mitenkään enkä millään tasolla. En tiedä, millaiseen vaurioon tuo viittaa. Nyt olen kuitenkin psyykenlääkkeistä vapaa, eikä tämä varmaan ole liikaa vaadittu. Kestihän "hoito" peräti sen 20 vuotta, joten olen osuuteni tehnyt?
        -17.03.2022 20:19

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sepä se onkin että siitä vieroituksesta selviäminen että on normaali olo voi olla vuosienkin prosessi ja kehon toimintoihin voi jäädä häiriöitä vieroituksen seurauksena(PAWS) ajaksi x.. Näin kävi esimerkiksi tuossa Surviving Antidepressants-palstan pitäjän kirjoituksessa hänen omalla kohdallaan. Kaikilla ihmisillä keho ei vain tunnu saavuttavan uutta homeostaasia ilman lääkettä ongelmitta vaan jotain häikkää kehon toimintoihin jää. Etenkin vuosien prosessi siitä tulee kun psykiatrisetä tai täti on päässyt "koskemaan reseptivihkoon" niin, että siellä on määrätty sitä sun tätä sekaisin ja jos kaikista lääkkeistä alkaa tehdä hitaan hallitun vieroituksen niin johan sitä aikaa palaa. Tai ei olla osattu vieroittaa järkevästi tai on vielä lääkitty vähän vieroitusoirettakin sitten tai tehty muuta vastaavaa iatrogeenista ongelmaa hoitamalla hoidon haittoja uudella hoidolla mistä tulee potentiaalisesti vielä pahempia haittoja mistä selvitä. Pahimmillaan siis lääkityksen määrääminen vieroitukseen tai haittoihin on kuin laittaisi bensaa liekkeihin koska jokainen vieroitus ja haitta jättää jälkensä hermostoon mahdollisesti pahimmillaan herkistäen ihmistä lääkkeiden haitoille ennestään.

        Valitettavasti nykylääketiede ei tunnu asiasta olevan juuri kiinnostunut, ja onko ylläri. Eipä se hyvää promoa lääkemyynnille olisi spekuloida kroonistavatko esim masennuslääkkeet pitkällä tähtäimellä masennusta tai saattaako lääkkeistä jäädäkin pitempiä haittoja jotka ei lopukaan lopetuksessa. Toki käsittääkseni lääkeyhtiöt on kehitelleet esim tardiiviin dyskinesiaan lääkkeitä. Valitettavasti sellaista lääkettä ei tunnu olevan joka palauttaisi hermoston alkutilaan, ennenkuin sitä on alettu näillä kemikaaleilla sotkea millä voi olla ikäviä seurauksia.

        Paljon mediaseksikkäämpiäkin pitkäaikaisvaivoja kun on esim.long covid. hermostoon suoraan vaikuttavista aineista kroonisessa käytössä ei tietenkään koskaan jää mitään oireita.

        Minulle tuli lääkitysten seurauksena hermostosairaus, jo kauan ennen koko covid-aikaa.
        Kukapa sen myöntäisi, että näin voi käydä......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan minun aivoni ja hermostoni eivät psyykenmyrkkyjä enää kestä. Varsinkin kun lääkittiin vieroitusoireita uusilla lääkkeillä. Erikoisinta oli se, etten tuntenut Opamoxin enkä risperidonin vaikutusta lainkaan. En mitenkään enkä millään tasolla. En tiedä, millaiseen vaurioon tuo viittaa. Nyt olen kuitenkin psyykenlääkkeistä vapaa, eikä tämä varmaan ole liikaa vaadittu. Kestihän "hoito" peräti sen 20 vuotta, joten olen osuuteni tehnyt?
        -17.03.2022 20:19

        Potilaana kannattaa oppia aika milloin puhaltaa peli poikki ja lopettaa psykiatrian aineiden kokeilut. Keho kyllä kertoo. Psykiatria ei puhalla peliä poikki, koska heidän mielestään ei ole mitään ongelmaa lääkitä vieroitusta läpi käyvää hermostoa saatika haittaa saanutta herkistynyttä hermostoa vain lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos leikit noin aivoillasi ja hermostollasi seinään lopettamalla pitkän ajan lääkityksiä niin lykkyä pyttyyn. Terveellistähän se ei ole ja siinä on riskejä joita kaikki ei hahmotakaan.

        Kun katsoo miten paljon täälläkin valitetaan siitä, että mitä haittaa on tullut, kun lääkkeitä on syöty turhaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä, niin väitän että se riski on ollut ottamisen arvoinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun katsoo miten paljon täälläkin valitetaan siitä, että mitä haittaa on tullut, kun lääkkeitä on syöty turhaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä, niin väitän että se riski on ollut ottamisen arvoinen.

        Perustelut väitteelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun katsoo miten paljon täälläkin valitetaan siitä, että mitä haittaa on tullut, kun lääkkeitä on syöty turhaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä, niin väitän että se riski on ollut ottamisen arvoinen.

        Onpa typerä kommentti. Saatko palkkaa tai muita etuja lääketeollisuudesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun katsoo miten paljon täälläkin valitetaan siitä, että mitä haittaa on tullut, kun lääkkeitä on syöty turhaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä, niin väitän että se riski on ollut ottamisen arvoinen.

        "Kun katsoo miten paljon täälläkin valitetaan siitä, että mitä haittaa on tullut, kun lääkkeitä on syöty turhaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä, niin väitän että se riski on ollut ottamisen arvoinen."

        Typerä kommentti. Tässä esimerkiksi yksi tarina kun lääkkeitä on alettu syöttää nuorelle pitkiksi ajoiksi ja mitä seurauksia sillä elämässä on ollut:

        https://www.newyorker.com/magazine/2019/04/08/the-challenge-of-going-off-psychiatric-drugs

        Onneksi hänkin (ja lukuisat muut ihmiset artikkelissa) sentään on "valittanut" haitoistaan jotta ehkä suurelle yleisöllekin alkaa valjeta mitä ongelmia nykyisenkaltainen psykiatrinen hoito pillereineen voi pitää sisällään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kun katsoo miten paljon täälläkin valitetaan siitä, että mitä haittaa on tullut, kun lääkkeitä on syöty turhaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä, niin väitän että se riski on ollut ottamisen arvoinen."

        Typerä kommentti. Tässä esimerkiksi yksi tarina kun lääkkeitä on alettu syöttää nuorelle pitkiksi ajoiksi ja mitä seurauksia sillä elämässä on ollut:

        https://www.newyorker.com/magazine/2019/04/08/the-challenge-of-going-off-psychiatric-drugs

        Onneksi hänkin (ja lukuisat muut ihmiset artikkelissa) sentään on "valittanut" haitoistaan jotta ehkä suurelle yleisöllekin alkaa valjeta mitä ongelmia nykyisenkaltainen psykiatrinen hoito pillereineen voi pitää sisällään.

        Jos taas viittasit kommentillasi siihen, että riski äkkilopetuksesta on kannattanut ottaa koska haittaa voi tulla siitä, jos lääkettä syö vuosikymmeniä tai vuosia, niin tuskinpa sillä hitaalla vieroituksella tekee haittaa itselleen lisää jos on jo syönyt lääkkeitä pitkään.Asia on itseasiassa hyvin todennäköisesti päinvastoin eli hidas vähennys todennäköisesti vähentää haittojen riskiä mitkä puhkeavat vieroituksessa koska keholle annetaan tällä tavoin mahdollisuus hitaasti kääntää lääkkeen tekemät muutokset sen sijaan, että hermosto laitettaan "shokkitilaan" esimerkiksi lopettamalla seinään kylmä kalkkuna tyylillä. Esimerkiksi bentsodiatsepiineissa pitkittyneiden (puhutaan jopa vuosista) vieroitusoireiden riskiä lisää aiheeseen perehtyneen prof. Heather Ashtonin mukaan äkillinen lopetus. Aiheesta ei toisaalta ole niin paljoa tutkimusta, että joku tietty vieroitustyyli lääkkeissä vähentää pitkittyneiden oireiden riskiä, mutta vieroitusfoorumeilla seinään lopettamisesta varoitellaan ja varmasti ihan syystäkin. Hermosto on herkempi kuin moni ehkä luulisi.

        Se on yksilöllistä mitä kenenkin hermosto kestää, toiset varmaan pystyvätkin lopettamaan rivakammin (seinään lopetusta en suosittelisi kellekään koska se on turha riski), etenkin ne kellä ei aikaisemmin ole ollut vieroitusongelmia, kellä ei ole isoja lääkeannoksia tai ketkä eivät ole käyttäneet todella pitkiä aikoja lääkettä. Mutta aina kannattaa olla varovainen ja tunnustella ennemmin kuin rysäyttää lääke alas hampaat irvessä ja sitten huomatakin, että olipa huono päätös.

        Mikäli sinulle ei jäänyt haittoja, kannattaa olla kiitollinen. Suosittelen jatkossa mikäli lääkkeisiin kosket olemaan varovaisempi, koska yksi onnistunut seinään lopetus ei tarkoita, että sama homma onnistuu joka kerta ilman ongelmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos taas viittasit kommentillasi siihen, että riski äkkilopetuksesta on kannattanut ottaa koska haittaa voi tulla siitä, jos lääkettä syö vuosikymmeniä tai vuosia, niin tuskinpa sillä hitaalla vieroituksella tekee haittaa itselleen lisää jos on jo syönyt lääkkeitä pitkään.Asia on itseasiassa hyvin todennäköisesti päinvastoin eli hidas vähennys todennäköisesti vähentää haittojen riskiä mitkä puhkeavat vieroituksessa koska keholle annetaan tällä tavoin mahdollisuus hitaasti kääntää lääkkeen tekemät muutokset sen sijaan, että hermosto laitettaan "shokkitilaan" esimerkiksi lopettamalla seinään kylmä kalkkuna tyylillä. Esimerkiksi bentsodiatsepiineissa pitkittyneiden (puhutaan jopa vuosista) vieroitusoireiden riskiä lisää aiheeseen perehtyneen prof. Heather Ashtonin mukaan äkillinen lopetus. Aiheesta ei toisaalta ole niin paljoa tutkimusta, että joku tietty vieroitustyyli lääkkeissä vähentää pitkittyneiden oireiden riskiä, mutta vieroitusfoorumeilla seinään lopettamisesta varoitellaan ja varmasti ihan syystäkin. Hermosto on herkempi kuin moni ehkä luulisi.

        Se on yksilöllistä mitä kenenkin hermosto kestää, toiset varmaan pystyvätkin lopettamaan rivakammin (seinään lopetusta en suosittelisi kellekään koska se on turha riski), etenkin ne kellä ei aikaisemmin ole ollut vieroitusongelmia, kellä ei ole isoja lääkeannoksia tai ketkä eivät ole käyttäneet todella pitkiä aikoja lääkettä. Mutta aina kannattaa olla varovainen ja tunnustella ennemmin kuin rysäyttää lääke alas hampaat irvessä ja sitten huomatakin, että olipa huono päätös.

        Mikäli sinulle ei jäänyt haittoja, kannattaa olla kiitollinen. Suosittelen jatkossa mikäli lääkkeisiin kosket olemaan varovaisempi, koska yksi onnistunut seinään lopetus ei tarkoita, että sama homma onnistuu joka kerta ilman ongelmia.

        Hyvin kirjoitettu, täyttä asiaa. Haasteena on tosiaan nyt se, kuinka yleis- ja erikoislääkärit saataisiin sisäistämään, että aivoille ja hermostolle on annettava riittävästi aikaa sopeutua vieroituksessa lääkeannoksen vähennyksiin. Tietääkseni ainakin brittiläisissä hoitosuosituksissa on esimerkkiaikataulut kunkin eri masennuslääkkeen lopetukseen. Suomessa ei ole. Miksiköhän? Nyt kaivattaisiin nimenomaan yksityiskohtaisia ohjeita, eikä pelkkiä ylimalkaisia toteamuksia kuten: "SSRI-lääkitys lopetetaan hitaasti asteittain".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kirjoitettu, täyttä asiaa. Haasteena on tosiaan nyt se, kuinka yleis- ja erikoislääkärit saataisiin sisäistämään, että aivoille ja hermostolle on annettava riittävästi aikaa sopeutua vieroituksessa lääkeannoksen vähennyksiin. Tietääkseni ainakin brittiläisissä hoitosuosituksissa on esimerkkiaikataulut kunkin eri masennuslääkkeen lopetukseen. Suomessa ei ole. Miksiköhän? Nyt kaivattaisiin nimenomaan yksityiskohtaisia ohjeita, eikä pelkkiä ylimalkaisia toteamuksia kuten: "SSRI-lääkitys lopetetaan hitaasti asteittain".

        Kuka Suomessa on päättänyt, että masennuslääkityksen lopettamiseen annetaan vain ylimalkaisia ohjeita? Esim. "lopetetaan asteittain ja pitkän ajan kuluessa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun katsoo miten paljon täälläkin valitetaan siitä, että mitä haittaa on tullut, kun lääkkeitä on syöty turhaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä, niin väitän että se riski on ollut ottamisen arvoinen.

        Riskin ottamisen kannattavuudesta olen täysin eri mieltä, ainakin omalta kohdaltani.
        Elämäni muuttui paremmaksi, kun pääsin isoista lääkemääristä eroon kokonaan.
        Järki alkoi toimia paremmin, tunteet palasivat takaisin ( se tuntui muuten aika erikoiselta, jopa yllättikin ajoittain, silti tuntui ainoastaan hyvältä ), itsetuhoisuuteni loppui kuin seinään.
        Tuossa nyt niitä, jotka näin äkkiseltään tulivat mieleen.

        En silti tuomitse enkä kiellä, jos jotkut tuntevat saavansa avun jostain lääkkeistä, se on henkilökohtainen asia.
        Kuten sekin on henkilökohtaista, jos ja kun jotkut haluavat tälle palstalle kokemuksistaan kirjoittaa.
        Eli arvostelut riskien ottamisen tarpeellisuudesta voisi myös pitää henkilökohtaisesti itsellään.

        Toki olen sitä mieltä, että lääkkeitä määräävien lääkäreiden pitäisi kertoa suoraan, miten mikäkin lääke vaikuttaa, mahdolliset haitat, vieroitusoireet jne. Siinä asiassa on edelleen puutteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa typerä kommentti. Saatko palkkaa tai muita etuja lääketeollisuudesta?

        Nyt kyllä jäi kiinnostamaan, että miksi tarpeenmukaista hoitoa toteuttava ihminen olisi lääketeollisuuden edunsaaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kyllä jäi kiinnostamaan, että miksi tarpeenmukaista hoitoa toteuttava ihminen olisi lääketeollisuuden edunsaaja?

        Kirjoittaja tarkoitti siis itseään, ymmärsinkö oikein? 20 vuotta masennuslääkitystä vieroitusoireineen on heikentänyt kykyäni ajatella ja hahmottaa asioita. Pyydän siis anteeksi aivovammaisuuttani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittaja tarkoitti siis itseään, ymmärsinkö oikein? 20 vuotta masennuslääkitystä vieroitusoireineen on heikentänyt kykyäni ajatella ja hahmottaa asioita. Pyydän siis anteeksi aivovammaisuuttani.

        Mulla lähes yhtä pitkä lääkehistoria menneisyydessä.
        Ajattelu- ja hahmotuskyky heikentynyt, hermosto vioittunut, kognitiiviset taidot huonontuneet, jne.
        En silti pidä itseäni aivovammaisena.
        Ja sulle vielä sen verran, kun anteeksi pyytelet, omaa olemassaoloaan ei tarvitse pyydellä anteeksi keneltäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Viimeiset pari vuotta on tosiaan mennyt vieroituksen jälkilöylyistä kärsiessä. Olen käynyt läpi lähes kaikki mahdolliset ja mahdottomat tutkimukset. Juossut useammallakin lääkärillä. Vasta nyt on alkanut tuntumaan siltä, että tästä ehkä vielä selvitään takaisin ihmiseksi. Parempiakin päiviä on jo ollut, tänään oli yksi sellainen. Olen kärsinyt ankarasta anhedoniasta, joka on vasta nyt näyttämään paranemisen merkkejä. Jostain luin, että ainakin pari vuotta menee kunnes aivojen dopamiinireseptorit toipuvat. Olen vähentänyt sokerin käyttöäni ja yrittänyt muutenkin syödä terveellisemmin.
        -17.03.2022 20:19

        Anhedonia on kyllä ikävä vaiva noista psyykelääkkeistä

    • Anonyymi

      Minulle lääkkeistä on ollut apua. Aloittaja on höperö. Pelkkä höperö jonka kirjoituksiin ei kannata paljon uskoa. Tiede tietää aloittaja sen sijaan ei.

      • Anonyymi

        Kerro toki mikä kirjoituksessani ei pitänyt paikkaansa sen sijaan että argumentoit hyökkäämällä kirjoittajaa vastaan.

        En missään vaiheessa väittänyt että ihmiset eivät voi kokea psyykenlääkkeistä hyötyä oireisiinsa. Toki epäilin sitä mikä niiden pitkäkestoinen teho on ja voiko ne jopa hiljalleen pitkällä käytöllä ja aikavälillä huonontaa hoitotuloksia. Tätä samaa on epäilleet ihan jotkut tieteilijätkin esim Giovanni Fava masennuslääkkeissä https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2045125320970325

        Se että joku on mainstream tiedettä ja hoitosuosituksia, ei tarkoita etteikö käsitys hoitomuodosta voi muuttua tulevaisuudessa ja kuva haitoista piirtyä tulevaisuudessa tarkemmaksi. Ollaanhan joskus käytetty lobotomiaakin hoitokeinona.

        Kirjoitin siis pääosin ylös kriittisen psykiatri Joanna Moncrieffin ajatuksia siitä mikä on psyykenlääkkeiden toimintamekanismi (ajatus masennuslääkkeistä psykoaktiivisina aineina on hänen) sekä myöskin psyykenlääkkeistä ihmisiä vieroittaneen Surviving Antidepressants-palstan kirjoittajan koonnin siitä, mitä hän vuosien aikana on oppinut auttaessaan ihmisiä irti masennuslääkkeistä. Häntä kuunneltiin ihan arvovaltaisen tahon toimesta Britanniassa alettaessa päivittää vieroitusopasta masennuslääkkeisiin huomioiden paremmin vieroitusoireet. https://blogs.bmj.com/bmj/2020/09/25/wendy-burn-medical-community-must-ensure-that-those-needing-support-to-come-off-anti-depressants-can-get-it/
        Käytännössä Britanniassa tapahtui suunnanmuutos, jossa hoitosuositukset päivitettiin niin että ihmisiä pitää varoittaa masennuslääkevieroitusoireista kun lääkettä määrätään sekä päivitettiin vieroitusopas joka löytyy googlaamalla nimellä "RC psych Stopping antidepressants". Ei mennyt aikaakaan kun meidän Käypähoitosuositusten tekijää haastateltiin tv.ssä aihepiirin tienoilta, jossa puhuttiin vaikeammista masennuslääkevieroitusoireista Britannian suunnanmuutosten jälkeen.

        Surviving Antidepressantsin perustaja ei heittele kirjoituksessaan asioita lonkalta vaan hänen kirjoituksessaan viitataan tieteellisiin artikkeleihin sekä säännönmukaisuuksiin mitä vieroittaessa ihmisiä on alettu havaita. Erilaisia vieroituspalstoja netissä käytetään jopa vieroitusoireiden tutkimiseen. Surviving Antidepressants-palsta saa kuukaudessa 150000 klikkausta joten kyse ei ole pikkuilmiöstä, moni tuskailee oireidensa kanssa. https://www.psychiatrictimes.com/view/online-communities-drug-withdrawal-what-can-we-learn

        Vaikka olet kokenut lääkkeistä apua se ei poissulje sitä, että ne on psykoaktiivisia aineita eikä ole todisteita että ne ovat korjanneet aivoissasi jonkun biologisen vian. Psykiatria käyttää nykyään käytännössä huumausaineinakin pidettyjä aineita masennuksen hoidossa, esim psilosybiiniä on tutkittu masennukseen ja ketamiinia.

        Kerro minulle miten psyykenlääkkeet sitten vaikuttavat mielestäsi? Älä vaan sano, että korjaavat kemiallista epätasapainoa koska se ei ainakaan perustu tieteeseen (vaikka joillekin sitä on sanottukin hoidossa).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro toki mikä kirjoituksessani ei pitänyt paikkaansa sen sijaan että argumentoit hyökkäämällä kirjoittajaa vastaan.

        En missään vaiheessa väittänyt että ihmiset eivät voi kokea psyykenlääkkeistä hyötyä oireisiinsa. Toki epäilin sitä mikä niiden pitkäkestoinen teho on ja voiko ne jopa hiljalleen pitkällä käytöllä ja aikavälillä huonontaa hoitotuloksia. Tätä samaa on epäilleet ihan jotkut tieteilijätkin esim Giovanni Fava masennuslääkkeissä https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2045125320970325

        Se että joku on mainstream tiedettä ja hoitosuosituksia, ei tarkoita etteikö käsitys hoitomuodosta voi muuttua tulevaisuudessa ja kuva haitoista piirtyä tulevaisuudessa tarkemmaksi. Ollaanhan joskus käytetty lobotomiaakin hoitokeinona.

        Kirjoitin siis pääosin ylös kriittisen psykiatri Joanna Moncrieffin ajatuksia siitä mikä on psyykenlääkkeiden toimintamekanismi (ajatus masennuslääkkeistä psykoaktiivisina aineina on hänen) sekä myöskin psyykenlääkkeistä ihmisiä vieroittaneen Surviving Antidepressants-palstan kirjoittajan koonnin siitä, mitä hän vuosien aikana on oppinut auttaessaan ihmisiä irti masennuslääkkeistä. Häntä kuunneltiin ihan arvovaltaisen tahon toimesta Britanniassa alettaessa päivittää vieroitusopasta masennuslääkkeisiin huomioiden paremmin vieroitusoireet. https://blogs.bmj.com/bmj/2020/09/25/wendy-burn-medical-community-must-ensure-that-those-needing-support-to-come-off-anti-depressants-can-get-it/
        Käytännössä Britanniassa tapahtui suunnanmuutos, jossa hoitosuositukset päivitettiin niin että ihmisiä pitää varoittaa masennuslääkevieroitusoireista kun lääkettä määrätään sekä päivitettiin vieroitusopas joka löytyy googlaamalla nimellä "RC psych Stopping antidepressants". Ei mennyt aikaakaan kun meidän Käypähoitosuositusten tekijää haastateltiin tv.ssä aihepiirin tienoilta, jossa puhuttiin vaikeammista masennuslääkevieroitusoireista Britannian suunnanmuutosten jälkeen.

        Surviving Antidepressantsin perustaja ei heittele kirjoituksessaan asioita lonkalta vaan hänen kirjoituksessaan viitataan tieteellisiin artikkeleihin sekä säännönmukaisuuksiin mitä vieroittaessa ihmisiä on alettu havaita. Erilaisia vieroituspalstoja netissä käytetään jopa vieroitusoireiden tutkimiseen. Surviving Antidepressants-palsta saa kuukaudessa 150000 klikkausta joten kyse ei ole pikkuilmiöstä, moni tuskailee oireidensa kanssa. https://www.psychiatrictimes.com/view/online-communities-drug-withdrawal-what-can-we-learn

        Vaikka olet kokenut lääkkeistä apua se ei poissulje sitä, että ne on psykoaktiivisia aineita eikä ole todisteita että ne ovat korjanneet aivoissasi jonkun biologisen vian. Psykiatria käyttää nykyään käytännössä huumausaineinakin pidettyjä aineita masennuksen hoidossa, esim psilosybiiniä on tutkittu masennukseen ja ketamiinia.

        Kerro minulle miten psyykenlääkkeet sitten vaikuttavat mielestäsi? Älä vaan sano, että korjaavat kemiallista epätasapainoa koska se ei ainakaan perustu tieteeseen (vaikka joillekin sitä on sanottukin hoidossa).

        Olen saanut viitteitä siitä, että masennuslääkkeiden ongelmiin ollaan herätty melko korkealla tasolla ja niistä ollaan hyvin tietoisia. Olen varovaisen toiveikas, että lähes villin lännen meininki masennuslääkkeiden määräämisessä ei kestä enää kovin kauaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen saanut viitteitä siitä, että masennuslääkkeiden ongelmiin ollaan herätty melko korkealla tasolla ja niistä ollaan hyvin tietoisia. Olen varovaisen toiveikas, että lähes villin lännen meininki masennuslääkkeiden määräämisessä ei kestä enää kovin kauaa.

        Toivossahan on hyvä elää, sanotaan.
        Itse en jaksa millään uskoa, että muutosta tapahtuisi, ainakaan käyttöä vähentävään suuntaan.
        Johan nykyään masennuslääkkeitä annetaan univaikeuksiin, kroonisiin kiputiloihin jne.
        Tunnutaan pitävän jonkinlaisena yleislääkkeenä, valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivossahan on hyvä elää, sanotaan.
        Itse en jaksa millään uskoa, että muutosta tapahtuisi, ainakaan käyttöä vähentävään suuntaan.
        Johan nykyään masennuslääkkeitä annetaan univaikeuksiin, kroonisiin kiputiloihin jne.
        Tunnutaan pitävän jonkinlaisena yleislääkkeenä, valitettavasti.

        En minäkään usko, että tällä heräämisellä tulee olemaan juuri mitään konkreettisia seurauksia millä minimoidaan potentiaalista vahinkoa. Masennuslääkkeestä on juuri tullut yleislääke.

      • Anonyymi

        On niistä ollut apua minullekin. Nimittäin aivokemioiden ja elimistön aineenvaihdunnan sotkemisessa. Jos minulla ei aloitusvaiheessa ollut aivoissani kemiallista epätasapainotilaa, niin nyt on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen saanut viitteitä siitä, että masennuslääkkeiden ongelmiin ollaan herätty melko korkealla tasolla ja niistä ollaan hyvin tietoisia. Olen varovaisen toiveikas, että lähes villin lännen meininki masennuslääkkeiden määräämisessä ei kestä enää kovin kauaa.

        Se ei ainakaan näy määräyskäytännöissä, sillä esimerkiksi tyttöjen ja nuorten masennuslääkkeiden käyttö on tällä hetkellä hurjassa kasvussa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tyttojen-ja-naisten-masennuslaakkeiden-kaytto-hurjassa-kasvussa-potilastilastot-puhuvat-karua-kielta/8512768

      • Anonyymi
      • Anonyymi
      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olisin enemmän huolissani siitä, että miksi tyttöjen ja naisten masennus on lisäänyt, vai onko se vain merkki tasa-arvosta?

        Some...some...
        Kuinka paljon kaikki onkaan muuttunut aikana, jona some on ollut olemassa, käytössä.
        Kiusaamista, arvostelua, tykkäämistä, ei tykkäämistä, muihin vertailua, ulkonäköpaineita ym. paineita...
        Lista voisi olla vaikka kuinka pitkä.
        Nuo kaikki nakertaa sitä itsetuntoa, ja sitten alkaa tulla ahdistusta ja masennusta.

        Tytöt ja naiset ovat kenties vähän herkempiä näissä asioissa kuin pojat ja miehet.
        Ja toisaalta tytöt ja naiset uskaltavat hakea herkemmin apua, kun tulee ongelmia.
        Pojilla ja miehillä se voi olla vaikeampaa pelkästään jo siitä syystä, kun on vuosikymmenet ja -sadat kasvettu siihen, että " miehen täytyy olla vahva ".
        Vaikka silloinhan sitä on oikeasti vahva, jos uskaltaa kertoa ääneen, että kaikki ei ole kunnossa, on paha olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olisin enemmän huolissani siitä, että miksi tyttöjen ja naisten masennus on lisäänyt, vai onko se vain merkki tasa-arvosta?

        Itse olen kyllä huolissaan tytöistä jolle aivojen vielä kehittyessä määrätään voimakkaita masennuslääkkeitä oireisiin jotka voi olla juuri somen, suorituskeskeisen kilpailukeskeisen arvomaailman ja korkeakouluhaku-uudistuksen, stressaavan korona-ajan aiheuttamia. Moni varmaan stressistä ylikierroksilla eikä vielä ole selviytymiskeinoja elämässä opittu esim miten rauhoittaa hermostoa, miten pitää itsestä huolta, miten aikatauluttaa asioita lepo riittävästi huomioiden ja niin edelleen. Monelle olisi varmasti hyvä oppia kyseenalaistamaan arvoja joita heidän päähänsä laitetaan yhteiskunnan, somen, mainonnan ynnä toimesta ja kannattaako ne ottaa vahvasti osaksi omaa ajatusmaailmaa. Onko elämän tärkein asia suorittaminen?

        Mutta huomio laitetaan yksilön kärsimykseen ja hänen aivokemioihinsa ja aletaan muokkaamaan niitä.

        Eikä varmasti heille anneta kunnollista informaatiota kyseisen lääkeryhmän ongelmista.

        Koska,

        "Psykiatrian pyhä kolminaisuus"

        1. Kerrotaan lääkkeistä pintapuolisesti oikeista riskeistä kertomatta valkopesten niitä määräten niitä ihmisen kuvitteelliseen aivoperäiseen sairauteen jossa niiden nähdään korjaavan aivokemiota.
        2.Väitetään että lääkkeet ei addiktoi, niillä ei ole/on vähän haittavaikutuksia ja pelastavat elämiä
        3. Nähdään että lääkkeiden negatiiviset vaikutukset ja vieroitus on seurausta henkilön alkuperäisestä aivoperäisestä sairaudesta

        Ihminen jolle määrätään hermostolääkkeitä kasvuiässä tulee aina olemaan ihminen jonka keho on kasvanut ja aivot kehittyneet lääkkeen alaisuudessa. Vaikutuksia pitemmän päälle ei ymmärretä. Nuorilla on tunne-elämän kehitys, seksuaalisuuden kehitys ynnä moni muu asia kesken ja siis tokihan kannattaa resurssipuutteisessa järjestelmässä aloittaa aivokemioiden uuteen uskoon muokkaamisella! Systeemi on menettänyt suuntansa jossain vaiheessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen kyllä huolissaan tytöistä jolle aivojen vielä kehittyessä määrätään voimakkaita masennuslääkkeitä oireisiin jotka voi olla juuri somen, suorituskeskeisen kilpailukeskeisen arvomaailman ja korkeakouluhaku-uudistuksen, stressaavan korona-ajan aiheuttamia. Moni varmaan stressistä ylikierroksilla eikä vielä ole selviytymiskeinoja elämässä opittu esim miten rauhoittaa hermostoa, miten pitää itsestä huolta, miten aikatauluttaa asioita lepo riittävästi huomioiden ja niin edelleen. Monelle olisi varmasti hyvä oppia kyseenalaistamaan arvoja joita heidän päähänsä laitetaan yhteiskunnan, somen, mainonnan ynnä toimesta ja kannattaako ne ottaa vahvasti osaksi omaa ajatusmaailmaa. Onko elämän tärkein asia suorittaminen?

        Mutta huomio laitetaan yksilön kärsimykseen ja hänen aivokemioihinsa ja aletaan muokkaamaan niitä.

        Eikä varmasti heille anneta kunnollista informaatiota kyseisen lääkeryhmän ongelmista.

        Koska,

        "Psykiatrian pyhä kolminaisuus"

        1. Kerrotaan lääkkeistä pintapuolisesti oikeista riskeistä kertomatta valkopesten niitä määräten niitä ihmisen kuvitteelliseen aivoperäiseen sairauteen jossa niiden nähdään korjaavan aivokemiota.
        2.Väitetään että lääkkeet ei addiktoi, niillä ei ole/on vähän haittavaikutuksia ja pelastavat elämiä
        3. Nähdään että lääkkeiden negatiiviset vaikutukset ja vieroitus on seurausta henkilön alkuperäisestä aivoperäisestä sairaudesta

        Ihminen jolle määrätään hermostolääkkeitä kasvuiässä tulee aina olemaan ihminen jonka keho on kasvanut ja aivot kehittyneet lääkkeen alaisuudessa. Vaikutuksia pitemmän päälle ei ymmärretä. Nuorilla on tunne-elämän kehitys, seksuaalisuuden kehitys ynnä moni muu asia kesken ja siis tokihan kannattaa resurssipuutteisessa järjestelmässä aloittaa aivokemioiden uuteen uskoon muokkaamisella! Systeemi on menettänyt suuntansa jossain vaiheessa.

        Miten se tunne-elämä pääsisi kehittymään, kun lääkkeet latistavat tunteita.
        Lääkittynä on entistä vaikeampaa kehittyä tunnetaidoissa ja oman itsen ymmärtämisessä.
        Jos opetettavia asioita, tms. ei osaa käsitellä tunnetasolla, ei siitä ole mitään hyötyä, koska kaiken mitä kuulee ja ajattelee, kenties tunteekin, pitäisi herättää jonkinlaisia reaktioita.
        Kun tunteet ovat latistuneet, jäävät reaktiot olemattomiin. Käsityskyky ei ole silloin paras mahdollinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen kyllä huolissaan tytöistä jolle aivojen vielä kehittyessä määrätään voimakkaita masennuslääkkeitä oireisiin jotka voi olla juuri somen, suorituskeskeisen kilpailukeskeisen arvomaailman ja korkeakouluhaku-uudistuksen, stressaavan korona-ajan aiheuttamia. Moni varmaan stressistä ylikierroksilla eikä vielä ole selviytymiskeinoja elämässä opittu esim miten rauhoittaa hermostoa, miten pitää itsestä huolta, miten aikatauluttaa asioita lepo riittävästi huomioiden ja niin edelleen. Monelle olisi varmasti hyvä oppia kyseenalaistamaan arvoja joita heidän päähänsä laitetaan yhteiskunnan, somen, mainonnan ynnä toimesta ja kannattaako ne ottaa vahvasti osaksi omaa ajatusmaailmaa. Onko elämän tärkein asia suorittaminen?

        Mutta huomio laitetaan yksilön kärsimykseen ja hänen aivokemioihinsa ja aletaan muokkaamaan niitä.

        Eikä varmasti heille anneta kunnollista informaatiota kyseisen lääkeryhmän ongelmista.

        Koska,

        "Psykiatrian pyhä kolminaisuus"

        1. Kerrotaan lääkkeistä pintapuolisesti oikeista riskeistä kertomatta valkopesten niitä määräten niitä ihmisen kuvitteelliseen aivoperäiseen sairauteen jossa niiden nähdään korjaavan aivokemiota.
        2.Väitetään että lääkkeet ei addiktoi, niillä ei ole/on vähän haittavaikutuksia ja pelastavat elämiä
        3. Nähdään että lääkkeiden negatiiviset vaikutukset ja vieroitus on seurausta henkilön alkuperäisestä aivoperäisestä sairaudesta

        Ihminen jolle määrätään hermostolääkkeitä kasvuiässä tulee aina olemaan ihminen jonka keho on kasvanut ja aivot kehittyneet lääkkeen alaisuudessa. Vaikutuksia pitemmän päälle ei ymmärretä. Nuorilla on tunne-elämän kehitys, seksuaalisuuden kehitys ynnä moni muu asia kesken ja siis tokihan kannattaa resurssipuutteisessa järjestelmässä aloittaa aivokemioiden uuteen uskoon muokkaamisella! Systeemi on menettänyt suuntansa jossain vaiheessa.

        Kyllä ja johtohahmot puhuvat pelleilystä, kun koitetaan muuttaa epäinhimillisiä olosuhteita paremmaksi. Mietin, johtaako keskustelu mihinkään? Itsellä käsitys, että aika harva meistä klovneista kuitenkaan tiesi kuntouttavaan työtoimintaan hakiessaan joutuvansa sirkukseen?!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen kyllä huolissaan tytöistä jolle aivojen vielä kehittyessä määrätään voimakkaita masennuslääkkeitä oireisiin jotka voi olla juuri somen, suorituskeskeisen kilpailukeskeisen arvomaailman ja korkeakouluhaku-uudistuksen, stressaavan korona-ajan aiheuttamia. Moni varmaan stressistä ylikierroksilla eikä vielä ole selviytymiskeinoja elämässä opittu esim miten rauhoittaa hermostoa, miten pitää itsestä huolta, miten aikatauluttaa asioita lepo riittävästi huomioiden ja niin edelleen. Monelle olisi varmasti hyvä oppia kyseenalaistamaan arvoja joita heidän päähänsä laitetaan yhteiskunnan, somen, mainonnan ynnä toimesta ja kannattaako ne ottaa vahvasti osaksi omaa ajatusmaailmaa. Onko elämän tärkein asia suorittaminen?

        Mutta huomio laitetaan yksilön kärsimykseen ja hänen aivokemioihinsa ja aletaan muokkaamaan niitä.

        Eikä varmasti heille anneta kunnollista informaatiota kyseisen lääkeryhmän ongelmista.

        Koska,

        "Psykiatrian pyhä kolminaisuus"

        1. Kerrotaan lääkkeistä pintapuolisesti oikeista riskeistä kertomatta valkopesten niitä määräten niitä ihmisen kuvitteelliseen aivoperäiseen sairauteen jossa niiden nähdään korjaavan aivokemiota.
        2.Väitetään että lääkkeet ei addiktoi, niillä ei ole/on vähän haittavaikutuksia ja pelastavat elämiä
        3. Nähdään että lääkkeiden negatiiviset vaikutukset ja vieroitus on seurausta henkilön alkuperäisestä aivoperäisestä sairaudesta

        Ihminen jolle määrätään hermostolääkkeitä kasvuiässä tulee aina olemaan ihminen jonka keho on kasvanut ja aivot kehittyneet lääkkeen alaisuudessa. Vaikutuksia pitemmän päälle ei ymmärretä. Nuorilla on tunne-elämän kehitys, seksuaalisuuden kehitys ynnä moni muu asia kesken ja siis tokihan kannattaa resurssipuutteisessa järjestelmässä aloittaa aivokemioiden uuteen uskoon muokkaamisella! Systeemi on menettänyt suuntansa jossain vaiheessa.

        Haluatko kertoa, miksi et ole huolissasi poikien aivoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko kertoa, miksi et ole huolissasi poikien aivoista.

        "tyttöjen ja nuorten masennuslääkkeiden käyttö on tällä hetkellä hurjassa kasvussa."

        Tähän otin kantaa.

      • Anonyymi

        Minulla on ollut pitkään sama psyykenlääke. Se on sopinut ja tukenut. Nyt alan vähitellen pienentämään annosta. jos kerran lääkkeestä ei ole haittaa, niin miksi yrittää päästä siitä nopeasti irti. Kokemukseni lääkkeistä on hyvä, ja myös psykiatreista pääosin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on ollut pitkään sama psyykenlääke. Se on sopinut ja tukenut. Nyt alan vähitellen pienentämään annosta. jos kerran lääkkeestä ei ole haittaa, niin miksi yrittää päästä siitä nopeasti irti. Kokemukseni lääkkeistä on hyvä, ja myös psykiatreista pääosin.

        Suosittelen hyvin rauhallista vähennystä jos olet pitkäaikaiskäyttäjä, koska vähennyksessä on riskinsä ololle. En tiedä mitä lääkkeitä olet käyttänyt. Hyvä materiaali esimerkiksi masennuslääkevieroitukseen liittyen on Stopping Antidepressants (RC Psych). Myös Surviving Antidepressants palstalta voi saada apuja, jossa vieroitustahtia pidetään hitaana. Toki nämä vaatii englanninkielen taitoa. Facebookissa on myös suomenkielinen vertaistukiryhmä masennuslääkevieroitukseen, en tiedä purkavatko myös muita lääkkeitä siellä. Inner Compass withdrawal project sivuilla on kaikenlaista juttua vieroituksesta esim itsehoidollisista keinoista mitä voi kokeilla vieroituksessa.

        Tärkeää vieroituksessa on se, että pidät itsestäsi huolta samalla eli itsehoidolliset keinot, joissa kannattaa keskittyä hermoston rauhoittamiseen koska olo voi olla herkillä ja herkästi ylikierroksilla vieroituksessa. Ei kannata haalia kovaa stressiä elämässä vieroituksen ajalle tai yrittää liikaa puristaa itsestään irti. Päihteet ym hermostoon vaikuttavat jutut kannattaa pitää katkolla vieroituksessa. Kunnollisilla ihan normaaleilla ja terveellisillä elintavoilla on tärkeä merkitys.

        Jos oireesi kasvavat (kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti esim ahdistustasoihin ja uneen) niin vieroituksen voi aina stopata niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Ei kannata ajatella vieroittautuvansa pitäen purkua tärkeimpänä asiana vaan omaa hyvinvointia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen hyvin rauhallista vähennystä jos olet pitkäaikaiskäyttäjä, koska vähennyksessä on riskinsä ololle. En tiedä mitä lääkkeitä olet käyttänyt. Hyvä materiaali esimerkiksi masennuslääkevieroitukseen liittyen on Stopping Antidepressants (RC Psych). Myös Surviving Antidepressants palstalta voi saada apuja, jossa vieroitustahtia pidetään hitaana. Toki nämä vaatii englanninkielen taitoa. Facebookissa on myös suomenkielinen vertaistukiryhmä masennuslääkevieroitukseen, en tiedä purkavatko myös muita lääkkeitä siellä. Inner Compass withdrawal project sivuilla on kaikenlaista juttua vieroituksesta esim itsehoidollisista keinoista mitä voi kokeilla vieroituksessa.

        Tärkeää vieroituksessa on se, että pidät itsestäsi huolta samalla eli itsehoidolliset keinot, joissa kannattaa keskittyä hermoston rauhoittamiseen koska olo voi olla herkillä ja herkästi ylikierroksilla vieroituksessa. Ei kannata haalia kovaa stressiä elämässä vieroituksen ajalle tai yrittää liikaa puristaa itsestään irti. Päihteet ym hermostoon vaikuttavat jutut kannattaa pitää katkolla vieroituksessa. Kunnollisilla ihan normaaleilla ja terveellisillä elintavoilla on tärkeä merkitys.

        Jos oireesi kasvavat (kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti esim ahdistustasoihin ja uneen) niin vieroituksen voi aina stopata niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Ei kannata ajatella vieroittautuvansa pitäen purkua tärkeimpänä asiana vaan omaa hyvinvointia.

        Yksi riski, joka on otettava huomioon lääkkeitä vähentäessä on se, kuinka paljon alkaa tarkkailla itseään, kun lääkitys vähenee, annokset pienenee.
        Seuraileeko itseään turhan paljon, tuleeko nyt mahdollisesti jotain outoja oireita, tms.
        Jos yrittää jatkaa niin sanottua normaali elämää ajattelematta, miten lääkkeiden vähennys mahdollisesti vaikkapa haittaisi, voi olla ettei tule huomattua kaikkea pientä muutosta, joka itsensä tarkkailemisella voi tuntua pahaltakin.
        Keskittyy muihin asioihin, eikä mieti lääkityksiä sen kummemmin.
        Omalla kohdallani ilmeisesti oli osatekijänä lääkityksen lopetuksen aikana, että oli helpompaa kun en miettinyt, miltä milloinkin tuntuu.
        Keskityin ja kiinnitin huomioni kaikenlaiseen muuhun tekemiseen ja ajattelemiseen.

        Tarkoitan, että tämä saattaa olla yhtenä tekijänä vaikuttamassa siihen, kuinka kokee mahdollisen lääkityksen vähentämisen ja lopetuksen.
        En toki väheksy, jos jotkut niitä vieroitusoireita saavat, se on täysin mahdollista, ja varmasti ikävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi riski, joka on otettava huomioon lääkkeitä vähentäessä on se, kuinka paljon alkaa tarkkailla itseään, kun lääkitys vähenee, annokset pienenee.
        Seuraileeko itseään turhan paljon, tuleeko nyt mahdollisesti jotain outoja oireita, tms.
        Jos yrittää jatkaa niin sanottua normaali elämää ajattelematta, miten lääkkeiden vähennys mahdollisesti vaikkapa haittaisi, voi olla ettei tule huomattua kaikkea pientä muutosta, joka itsensä tarkkailemisella voi tuntua pahaltakin.
        Keskittyy muihin asioihin, eikä mieti lääkityksiä sen kummemmin.
        Omalla kohdallani ilmeisesti oli osatekijänä lääkityksen lopetuksen aikana, että oli helpompaa kun en miettinyt, miltä milloinkin tuntuu.
        Keskityin ja kiinnitin huomioni kaikenlaiseen muuhun tekemiseen ja ajattelemiseen.

        Tarkoitan, että tämä saattaa olla yhtenä tekijänä vaikuttamassa siihen, kuinka kokee mahdollisen lääkityksen vähentämisen ja lopetuksen.
        En toki väheksy, jos jotkut niitä vieroitusoireita saavat, se on täysin mahdollista, ja varmasti ikävää.

        No olet sitten selvinnyt vähällä koska itse tiputtessani psykiatrian lääkeyhdistelmää oloni oli niin kertakaikkisen hirveä ja uneton ja kaikkea että hankala oli vain keskittyä muuhun. Olot helpotti jossain vaiheessa sitten mutta kärsin pitkittyneistä oireista mitkä puhkesi lääkevieroituksen seurauksena. Aina kun yhdessä vaiheessa luuli selvinneensä iski aalto oireita päälle taas. Sanotaan että oireet tulee windows and waves-kaavalla, eli aaltoillen parempina jaksoina ja sitten taas tulee oireet pintaan ja voi olla vaikutusalttiimpi esim stressille vieroitusaikana kun hermosto on herkässä tilassa.

        Silloin vieroitus on helppo jos voi miettiä kaikkea muuta ja elää vain normaalia elämää unohtaen oireet. Itselläni ne oireet tuli päälle viimeistään siinä vaiheessa kun kotiuduin jostain sen jälkeen kun olin yrittänyt elää elämääni normaalisti.

        Minua auttoi pitää oireistä päiväkirjaa jossa ymmärsin että ne pahemmat oireet menee aina ohi ja tulee taas parempi ikkuna.

        Toki kaikkien vieroitus ei ole näin kamala. Minulla siihen vaikutti se että psykiatria hoiti erään lääkkeen vieroituksesta seuranneita oireita lääkkeillä minä aikana koin lisääntyneitä haittoja ja koin varmaan sen seurauksena kindling reaktiota, mikä on asia mistä myöskään psykiatria ei ymmärrä tuon taivaallista. Hermostoni kävi läpi pyörremyrskyn tuon kaiken seurauksena.

    • Anonyymi

      Psykiatrian prof. ja käypähoitosuositusten laatija Erkki Isometsä kirjoitti artikkelin "onko huumeesta hoidoksi" Duodecim-lehteen (2020). Hän sanoo mm. näin;
      "Kasviperäisillä ja synteettisillä psykedeeleillä (ayahuasca, LSD, meskaliini ja psilosybiini) saadaan aikaan poikkeavia tietoisuuden tiloja, mystisiä ja psykoottisen kaltaisia kokemuksia. Psykedeelit ovat laittomia huumausaineita, mutta niiden mahdollista hoidollista käyttöä erityisesti masennuksen, ahdistuneisuushäiriöiden ja traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) hoidossa on viime vuosina tutkittu yhä enemmän. Euroopan ja Yhdysvaltain lääkevalvontaviranomaiset ovat hyväksyneet psilosybiinin ja ekstaasin (3,4-metyleenidioksimetamfetamiini, MDMA) tutkimisen mahdollista hoidollista käyttöä varten."

      "Psykedeelien eli hallusinogeenien keskeisin vaikutusmekanismi on 5-HT2A-agonismi (6). Ne siis vaikuttavat serotonergiseen hermovälitykseen toisin kuin näitä reseptoreita salpaavat masennus- ja psykoosilääkkeet. 5-HT2A-reseptoreita on erityisesti aivokuorella. Psykedeelien vaikutuksista esitetyn REBUS-hypoteesin mukaan ne lisäävät aivojen fysiologista entropiaa (7,8). Psykedeelien esitetään "resetoivan" aivojen toimintaa tavalla, jonka avulla syvään juurtuneita tiedonkäsittelyn skeemoja voidaan joustavammin muovata uudelleen. "
      ..
      "Jo ajatus psilosybiinin ja ekstaasin käyttämisestä hoitokeinoina varmaan hirvittää useimpia lääkäreitä. Lääketieteessä käytetään joskus lääkeaineita, joilla voi olla hyvin vakavia haittoja tai joita väärinkäytetään, mikäli hyöty on osoitettu, lääketieteelliset käyttöaiheet ovat painavia, parempia vaihtoehtoja ei ole ja hoito voidaan toteuttaa turvallisesti. Tunnettu esimerkki on ketamiini, jonka käyttö infuusiona sisältyy masennuksen hoitosuositukseen.

      Psilosybiiniin ja MDMA:han liittyy muitakin vakavia riskejä kuin väärinkäyttö, jota hoidollinen käyttö voisi lisätä. Psykedeeleistä ainakin LSD:n toistuva käyttö altistaa psykooseille ja takaumakokemuksille (15). Psilosybiiniin liittyvät riskit ovat todennäköisesti pienempiä (16). MDMA on suurina pitoisuuksina neurotoksista, ja sen pitoisuuksissa on suuri yksilöllinen vaihtelu (17). Sen käyttöön on myös yhdistetty kuolemantapauksia (18,19)"

      "Laittomien huumeiden toistuvan käytön aiheuttamien haittojen luotettava lääketieteellinen kartoittaminen on hyvin vaikeaa. Lääkkeen myyntiluvan edellytyksenä olevat tutkimukset eivät aina paljasta vakavia harvinaisia haittoja, jotka tulevat usein esiin vasta laajemman käytön myötä."
      https://www.duodecimlehti.fi/duo15678

      J.Moncrieffin mallin mukaan myös psyykenlääkkeinä pidettävät aineet aiheuttavat epänormaalin tai muuttuneen tilan. Ne ovat psykoaktiivisia aineita, kuten myös esimerkiksi Isometsän mainitsemat psykedeelit ynnä muut rohdot, mitä psykiatriassa nykyään tutkitaan hoidossa. Psykoaktiiviset aineet muuttavat ja muokkaavat aivojen toimintaa ja tehdessään näin ne tekevät muutoksia ajattelussa, tuntemisessa ja käytöksessä. Psykoaktiivisissa lääkkeissä on vaikutuksia jokaiseen kuka niitä ottaa riippumatta siitä, onko heillä mielen ongelma. Erilaiset psykoaktiiviset aineet tuottavat erilaisia vaikutuksia. Hänen "drug centred" mallinsa mukaan vaikutukset, mitä psykoaktiiviset aineet tuottavat voivat olla hyödyllisiä joissakin tilanteissa ja niissä voi olla siis terapeuttisia vaikutuksia. Näiden aineiden vaikutus ei ole kuitenkaan se, että ne normalisoivat aivotoimintaa. https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/

      Isometsä erittelee eroja mitä psykedeelien ja psyykenlääkkeiden vaikutuksissa on. Psykedeeleissä keskeisin vaikutusmekanismi on siis 5-HT2A agonismi ja ne vaikuttaa serotonergiseen hermovälitykseen siinä missä näitä reseptoreita salpaa masennus- ja psykoosilääkkeet. Tässä on siis se konkreettinen ero mitä biologisella tasolla näissä aineissa on, yhteistä on samoihin reseptoreihin eri tavalla vaikuttaminen. Serotoniini laajassa roolissa taas.

      Keskeinen ero näissä lääkkeissä on myös se, että miten ihmiset lääkkeen toimintamekanismin masennuksen hoidossa hahmottavat. Psilosybiineja masennukseensa syövä varmaan tajuaa, että kyse on tilapäisesti hallitusti käytettävästä, tajuntaa muokkaavasta huumausaineenakin käytetystä aineesta, jossa voi olla myös ongelmansa. Masennuslääkkeitä syövä syö "lääkkeitä" jotka ei aiheuta riippuvuutta, toki niissäkin voi olla haittansa. Tai näin monelle potilaalle on ainakin niistä puhuttu ja he saattavat turvata lääkkeeseen pysyvänä ratkaisuna.

      Isometsä käyttää psykedeeleissä aivojen resetointivertausta, jota käytetään myös esim. ECT-hoitojen suhteen.

      Ottaessa psykoaktiivisia aineita on aina riski, että muuttunut tajunnantila ei ole välttämättä yksilölle suotuisa. On kyse sitten antipsykootista tai MDMA:sta. Psykiatriahan ei sitä koskaan myönnä, mutta yhtälailla psyykenlääkkeeseen voi tulla huono henkisen tason reaktio ja enpä ihmettelisi jos joillakin nekin laukaisevat psykoosia, esim. vieroituksessa jne.

      • Anonyymi

        Isometsä sanoo näin" : Psilosybiiniin ja MDMA:han liittyy muitakin vakavia riskejä kuin väärinkäyttö, jota hoidollinen käyttö voisi lisätä. " Ero psyykenlääkkeissä ja tämäntyyppisissä huumeissa onkin usein se, että psyykenlääkkeitä tuskin harvempi haluaa tai edes pystyy käyttämään väärin. Vaikutus ei välttämättä ole niin dramaattinen, euforisoiva, päihdyttävä tai suotuisa, että sitä haluaisi voimistaa napsimalla lääkettä. Psyykenlääkkeiden vaikutuksia pidetään suotuisana lähtökohtaisesti yksilölle, eikä niiden aikaansaamia käytösmuutoksia pidetä negatiivisina yhteiskunnassa toimimisen kannalta. Muutoksia käytökseen, ajatteluun ja tuntemiseen voi tulla sekä huumeissa että psyykenlääkkeissä, vaikkakin joka lääkkeessä on omat piirteensä millaisia vaikutuksia ne tuottavat jotka voivat erota toisistaan huomattavasti. Yhteistä kumminkin on, että ne voivat olla myös negatiivisia yksilön mielestä. Liikakäyttö voi johtaa myös erilaisiin seurauksiin kuten esimerkiksi serotoniinisyndroomaan lääkkeissä, toki myös huumeiden liikapopsimisesta voi vakaviakin terveysongelmia seurata. Toleranssiongelmatkaan eivät välttämättä niin dramaattisesti välttämättä koske psyykenlääkkeitä, paitsi nyt myös psykiatrian edelleen ja aikanaan enemmänkin käyttämiä bentsodiatsepiineja, joilla vaikuttaisi olevan katukauppa-arvoakin. Niitä väärinkäytetään ja joidenkin lääkärien mielestä ne on suoraan "huumeita". (Aikanaan käsitys niistä oli hyvin erilainen). Toisaalta psyykenlääkkeissäkin haluttu vaikutus voi lieventyä ajan myötä, puhutaan esimerkiksi englanniksi ilmiöstä "antidepressant tachyphylaxis" eli "antidepressant "poop-out". Giovanni Fava on esitellyt masennuslääkkeissä käsitteen vastatoleranssimalli mikä tiivistetysti tarkoittaa tätä:
        " The oppositional model of tolerance may explain loss of treatment efficacy during maintenance treatment and the fact that some side effects tend to occur only after a certain time. These processes may also direct the illness into a treatment-unresponsive course, including manifestations of bipolar disorder or paradoxical reactions. When drug treatment ends, oppositional processes no longer encounter resistance, resulting in potential onset of new withdrawal symptoms, persistent post-withdrawal disorders, hypomania, and resistance to treatment if it is reinstituted. In all these cases, antidepressant medications may constitute a form of iatrogenic comorbidity, which increases chronicity and vulnerability to depressive episodes." Yleensä bentsodiatsepiineihin yhdistetään ongelmapotentiaalia pitkäaikaisessa käytössä, mutta masennuslääkkeiden ongelmien suhteen ollaan jotenkin sokeampia.

        Bentsodiatsepiinitoleranssissa voi tulla halu kasvattaa annosta, koska edellinen annos lakkaa tuottamasta samoja vaikutuksia. Bentsodiatsepiineissa toleranssi usein saattaa tulla nopeammin.

        Toisaalta keho ja aivot adaptoituu psyykenlääkkeisiin. Keho mukautuu fyysisesti lääkkeeseen ja niissä on vieroitusoireita. Vieroitusoireita on myös huumeissa. Psykiatria pitkään sivuutti vieroitusoireet mainitsemalla lähinnä että lääke ei aiheuta riippuvuutta. Samalla unohtaen mainita, että lääkkeistä kyllä tulee vieroitusoireita ja keho tottuu niiden vaikutuksen alla olemiseen tekemällä muutoksia.

        Vertailun vuoksi

        Tässä mahdollisia kokaiinivieroitusoireita:
        Difficulty concentrating
        Slowed thinking
        Slowed activity or physical fatigue after activity
        Exhaustion
        Restlessness
        Inability to experience sexual arousal (varmaan kuulostaa aika tutulta PSSD-potilaille)
        Anhedonia, or the inability to feel pleasure
        Depression or anxiety
        Suicidal thoughts or actions
        Vivid, unpleasant dreams or nightmares
        Physical symptoms, such as chills, tremors, muscle aches, and nerve pain
        Increased craving for cocaine
        Increased appetite

        Tässä mahdollisia masennuslääkevieroitusoireita:
        https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stopping-antidepressants

        "dizziness (this is usually mild, but can be so bad that you can’t stand up without help)
        anxiety which comes and goes, sometimes in intense 'surges'
        difficulty in getting to sleep and vivid or frightening dreams
        low mood, feeling unable to be interested in or enjoy things
        a sense of being physically unwell
        rapidly changing moods
        anger, sleeplessness, tiredness, loss of co-ordination and headache
        the feeling of an electric shock in your arms, legs, or head (those are sometimes called ‘zaps’ and turning your head to the side can make them worse)
        a feeling that things are not real (‘derealisation’), or a feeling that you have ‘cotton wool in your head’
        difficulty in concentrating
        suicidal thoughts
        queasiness
        a feeling of inner restlessness and inability to stay still (akathisia)."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isometsä sanoo näin" : Psilosybiiniin ja MDMA:han liittyy muitakin vakavia riskejä kuin väärinkäyttö, jota hoidollinen käyttö voisi lisätä. " Ero psyykenlääkkeissä ja tämäntyyppisissä huumeissa onkin usein se, että psyykenlääkkeitä tuskin harvempi haluaa tai edes pystyy käyttämään väärin. Vaikutus ei välttämättä ole niin dramaattinen, euforisoiva, päihdyttävä tai suotuisa, että sitä haluaisi voimistaa napsimalla lääkettä. Psyykenlääkkeiden vaikutuksia pidetään suotuisana lähtökohtaisesti yksilölle, eikä niiden aikaansaamia käytösmuutoksia pidetä negatiivisina yhteiskunnassa toimimisen kannalta. Muutoksia käytökseen, ajatteluun ja tuntemiseen voi tulla sekä huumeissa että psyykenlääkkeissä, vaikkakin joka lääkkeessä on omat piirteensä millaisia vaikutuksia ne tuottavat jotka voivat erota toisistaan huomattavasti. Yhteistä kumminkin on, että ne voivat olla myös negatiivisia yksilön mielestä. Liikakäyttö voi johtaa myös erilaisiin seurauksiin kuten esimerkiksi serotoniinisyndroomaan lääkkeissä, toki myös huumeiden liikapopsimisesta voi vakaviakin terveysongelmia seurata. Toleranssiongelmatkaan eivät välttämättä niin dramaattisesti välttämättä koske psyykenlääkkeitä, paitsi nyt myös psykiatrian edelleen ja aikanaan enemmänkin käyttämiä bentsodiatsepiineja, joilla vaikuttaisi olevan katukauppa-arvoakin. Niitä väärinkäytetään ja joidenkin lääkärien mielestä ne on suoraan "huumeita". (Aikanaan käsitys niistä oli hyvin erilainen). Toisaalta psyykenlääkkeissäkin haluttu vaikutus voi lieventyä ajan myötä, puhutaan esimerkiksi englanniksi ilmiöstä "antidepressant tachyphylaxis" eli "antidepressant "poop-out". Giovanni Fava on esitellyt masennuslääkkeissä käsitteen vastatoleranssimalli mikä tiivistetysti tarkoittaa tätä:
        " The oppositional model of tolerance may explain loss of treatment efficacy during maintenance treatment and the fact that some side effects tend to occur only after a certain time. These processes may also direct the illness into a treatment-unresponsive course, including manifestations of bipolar disorder or paradoxical reactions. When drug treatment ends, oppositional processes no longer encounter resistance, resulting in potential onset of new withdrawal symptoms, persistent post-withdrawal disorders, hypomania, and resistance to treatment if it is reinstituted. In all these cases, antidepressant medications may constitute a form of iatrogenic comorbidity, which increases chronicity and vulnerability to depressive episodes." Yleensä bentsodiatsepiineihin yhdistetään ongelmapotentiaalia pitkäaikaisessa käytössä, mutta masennuslääkkeiden ongelmien suhteen ollaan jotenkin sokeampia.

        Bentsodiatsepiinitoleranssissa voi tulla halu kasvattaa annosta, koska edellinen annos lakkaa tuottamasta samoja vaikutuksia. Bentsodiatsepiineissa toleranssi usein saattaa tulla nopeammin.

        Toisaalta keho ja aivot adaptoituu psyykenlääkkeisiin. Keho mukautuu fyysisesti lääkkeeseen ja niissä on vieroitusoireita. Vieroitusoireita on myös huumeissa. Psykiatria pitkään sivuutti vieroitusoireet mainitsemalla lähinnä että lääke ei aiheuta riippuvuutta. Samalla unohtaen mainita, että lääkkeistä kyllä tulee vieroitusoireita ja keho tottuu niiden vaikutuksen alla olemiseen tekemällä muutoksia.

        Vertailun vuoksi

        Tässä mahdollisia kokaiinivieroitusoireita:
        Difficulty concentrating
        Slowed thinking
        Slowed activity or physical fatigue after activity
        Exhaustion
        Restlessness
        Inability to experience sexual arousal (varmaan kuulostaa aika tutulta PSSD-potilaille)
        Anhedonia, or the inability to feel pleasure
        Depression or anxiety
        Suicidal thoughts or actions
        Vivid, unpleasant dreams or nightmares
        Physical symptoms, such as chills, tremors, muscle aches, and nerve pain
        Increased craving for cocaine
        Increased appetite

        Tässä mahdollisia masennuslääkevieroitusoireita:
        https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stopping-antidepressants

        "dizziness (this is usually mild, but can be so bad that you can’t stand up without help)
        anxiety which comes and goes, sometimes in intense 'surges'
        difficulty in getting to sleep and vivid or frightening dreams
        low mood, feeling unable to be interested in or enjoy things
        a sense of being physically unwell
        rapidly changing moods
        anger, sleeplessness, tiredness, loss of co-ordination and headache
        the feeling of an electric shock in your arms, legs, or head (those are sometimes called ‘zaps’ and turning your head to the side can make them worse)
        a feeling that things are not real (‘derealisation’), or a feeling that you have ‘cotton wool in your head’
        difficulty in concentrating
        suicidal thoughts
        queasiness
        a feeling of inner restlessness and inability to stay still (akathisia)."

        Taidan kuulua juuri niiden harvojen joukkoon, kun käytin reilut 10 vuotta kaikenlaisia psyykenlääkkeitä muiden päihteiden kanssa sekaisin.
        Päämääränä oli saada itseni vain mahdollisimman sekaisin.
        Tarkoitus oli kai paeta itseäni ja elämää.

        Monet valittivat kun ei millään saa lääkkeitä, minulla ei ollut sitä ongelmaa, reseptiä tuli monenmoisiin pillereihin. Täytyy mainita, että bentsot eivät kuitenkaan kuuluneet siihen arsenaaliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isometsä sanoo näin" : Psilosybiiniin ja MDMA:han liittyy muitakin vakavia riskejä kuin väärinkäyttö, jota hoidollinen käyttö voisi lisätä. " Ero psyykenlääkkeissä ja tämäntyyppisissä huumeissa onkin usein se, että psyykenlääkkeitä tuskin harvempi haluaa tai edes pystyy käyttämään väärin. Vaikutus ei välttämättä ole niin dramaattinen, euforisoiva, päihdyttävä tai suotuisa, että sitä haluaisi voimistaa napsimalla lääkettä. Psyykenlääkkeiden vaikutuksia pidetään suotuisana lähtökohtaisesti yksilölle, eikä niiden aikaansaamia käytösmuutoksia pidetä negatiivisina yhteiskunnassa toimimisen kannalta. Muutoksia käytökseen, ajatteluun ja tuntemiseen voi tulla sekä huumeissa että psyykenlääkkeissä, vaikkakin joka lääkkeessä on omat piirteensä millaisia vaikutuksia ne tuottavat jotka voivat erota toisistaan huomattavasti. Yhteistä kumminkin on, että ne voivat olla myös negatiivisia yksilön mielestä. Liikakäyttö voi johtaa myös erilaisiin seurauksiin kuten esimerkiksi serotoniinisyndroomaan lääkkeissä, toki myös huumeiden liikapopsimisesta voi vakaviakin terveysongelmia seurata. Toleranssiongelmatkaan eivät välttämättä niin dramaattisesti välttämättä koske psyykenlääkkeitä, paitsi nyt myös psykiatrian edelleen ja aikanaan enemmänkin käyttämiä bentsodiatsepiineja, joilla vaikuttaisi olevan katukauppa-arvoakin. Niitä väärinkäytetään ja joidenkin lääkärien mielestä ne on suoraan "huumeita". (Aikanaan käsitys niistä oli hyvin erilainen). Toisaalta psyykenlääkkeissäkin haluttu vaikutus voi lieventyä ajan myötä, puhutaan esimerkiksi englanniksi ilmiöstä "antidepressant tachyphylaxis" eli "antidepressant "poop-out". Giovanni Fava on esitellyt masennuslääkkeissä käsitteen vastatoleranssimalli mikä tiivistetysti tarkoittaa tätä:
        " The oppositional model of tolerance may explain loss of treatment efficacy during maintenance treatment and the fact that some side effects tend to occur only after a certain time. These processes may also direct the illness into a treatment-unresponsive course, including manifestations of bipolar disorder or paradoxical reactions. When drug treatment ends, oppositional processes no longer encounter resistance, resulting in potential onset of new withdrawal symptoms, persistent post-withdrawal disorders, hypomania, and resistance to treatment if it is reinstituted. In all these cases, antidepressant medications may constitute a form of iatrogenic comorbidity, which increases chronicity and vulnerability to depressive episodes." Yleensä bentsodiatsepiineihin yhdistetään ongelmapotentiaalia pitkäaikaisessa käytössä, mutta masennuslääkkeiden ongelmien suhteen ollaan jotenkin sokeampia.

        Bentsodiatsepiinitoleranssissa voi tulla halu kasvattaa annosta, koska edellinen annos lakkaa tuottamasta samoja vaikutuksia. Bentsodiatsepiineissa toleranssi usein saattaa tulla nopeammin.

        Toisaalta keho ja aivot adaptoituu psyykenlääkkeisiin. Keho mukautuu fyysisesti lääkkeeseen ja niissä on vieroitusoireita. Vieroitusoireita on myös huumeissa. Psykiatria pitkään sivuutti vieroitusoireet mainitsemalla lähinnä että lääke ei aiheuta riippuvuutta. Samalla unohtaen mainita, että lääkkeistä kyllä tulee vieroitusoireita ja keho tottuu niiden vaikutuksen alla olemiseen tekemällä muutoksia.

        Vertailun vuoksi

        Tässä mahdollisia kokaiinivieroitusoireita:
        Difficulty concentrating
        Slowed thinking
        Slowed activity or physical fatigue after activity
        Exhaustion
        Restlessness
        Inability to experience sexual arousal (varmaan kuulostaa aika tutulta PSSD-potilaille)
        Anhedonia, or the inability to feel pleasure
        Depression or anxiety
        Suicidal thoughts or actions
        Vivid, unpleasant dreams or nightmares
        Physical symptoms, such as chills, tremors, muscle aches, and nerve pain
        Increased craving for cocaine
        Increased appetite

        Tässä mahdollisia masennuslääkevieroitusoireita:
        https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stopping-antidepressants

        "dizziness (this is usually mild, but can be so bad that you can’t stand up without help)
        anxiety which comes and goes, sometimes in intense 'surges'
        difficulty in getting to sleep and vivid or frightening dreams
        low mood, feeling unable to be interested in or enjoy things
        a sense of being physically unwell
        rapidly changing moods
        anger, sleeplessness, tiredness, loss of co-ordination and headache
        the feeling of an electric shock in your arms, legs, or head (those are sometimes called ‘zaps’ and turning your head to the side can make them worse)
        a feeling that things are not real (‘derealisation’), or a feeling that you have ‘cotton wool in your head’
        difficulty in concentrating
        suicidal thoughts
        queasiness
        a feeling of inner restlessness and inability to stay still (akathisia)."

        Kun Isometsä toteaa näin; "Laittomien huumeiden toistuvan käytön aiheuttamien haittojen luotettava lääketieteellinen kartoittaminen on hyvin vaikeaa. Lääkkeen myyntiluvan edellytyksenä olevat tutkimukset eivät aina paljasta vakavia harvinaisia haittoja, jotka tulevat usein esiin vasta laajemman käytön myötä."

        Myös lääkkeiden myyntiluvan edellytyksenä olevissa tutkimuksissa ei aina paljastu tietyt ongelmat lääkkeissä. Psychiatrist Times lehdessä julkaistussa artikkelissa tästä sanotaan näin:

        "Lääkkeiden vieroitus on hankalaa arvioida suhteellisen lyhyissä 6-12 viikkoa kestävissä satunnaisissa vertailukokeissa jotka johtavat lääkkeiden hyväksymiseen FDAn toimesta sekä niiden markkinointiin. Kustannukset, kliiniset haasteet, ja halu olla tekemättä enempää kuin on tarve osoittaakseen lääkkeen suhteellisen turvallisuuden ja vaikuttavuuden on rajoittanut näiden tutkimusten kestoa. Näin lyhyissä tutkimuksissa osallistujat eivät tyypillisesti kehitä merkittävää fysiologista mukautumista ja riippuvuutta tai heille ei tule edes huomattavia vieroitusoireyhtymiä. Näissä tutkimuksissa jotka pääsääntöisesti keskittyvät päättelemään tehoa, ei kuitenkaan ole riittävää metodologiaa tunnistamaan muuta kuin hyvin yleisiä tai suhteellisesti vaikeita vieroitusoireyhtymiä.

        Koska tässä on haastetta saada riittävää dataa kouluttaakseen lääkäreitä mistään potentiaalisista vieroitusoireyhtymistä, lääkkeet tulee markkinoille usein niin, että on paljon kysymysmerkkejä niiden pitempiaikaisten vaikutusten ja vieroitusoireyhtymien suhteen. Monet aluksi tunnistamattomat ongelmat vieroituksen suhteen voi kestää vuosia tulla täysin ymmärretyiksi. Usein tarvitaan kertymää erilaisia tapauskertomuksia tai muita havainnointitutkimuksia kunnes ne tulee ymmärretyksi lääketieteellisessä yhteisöissä.

        Esimerkiksi, vaikka ensimmäiset bentsodiatsepiinit tuotiin markkinoille USA:ssa 1960, vasta vuonna 1988 lääkeviranomaiset vihdoin alkoivat tunnustaa riippuvuuden täyden
        laajuden ja vaikutuksen ja näiden aineiden addiktiopotentiaalin. Monelle lääkärille yllätys oli vieroitusoireiden kesto ja vakavuus joka siis liittyi ihan normaaleihin terapeuttisiin annoksiin.

        Samanlainen tilanne on kuvailtu masennuslääkelopetuksen kohdalla. Aluksi se esiteltiin lääkäreille pienenä estettävänä oireyhtymänä joka on helppo hoitaa. Meni useita vuosia, kunnes masennuslääkevieroituksen monimutkaisuus ja vakavuus alkoi saada muotoaan ja informaatiota alettiin julkaista lääketieteellisissä julkaisuissa." https://www.psychiatrictimes.com/view/online-communities-drug-withdrawal-what-can-we-learn

        Psykiatri Joanna Moncrieff taas kirjoittaa, että hänen mielestään on hämmästyttävää, että jatkuvat oireyhtymät ja lääkkeistä seuranneet toimintahäiriöt kehossa saavat niin vähän tutkimusta lääketieteelliseltä yhteistöltä. Hän sanoo, että olemme epävarmoja määrästä ihmisiä jotka saattavat saada huonoja vieroitusreaktioita erityyppisissä vieroituksissa eri lääkkeistä. Tiedämme hyvin vähän kuinka kauan tuollaiset vieroitusreaktiot kestävät ja voivatko harmit joskus olla pysyviä. Emme tiedä varmaksi lisääkö nopea vieroitus riskiä pitkittyneeseen vieroitusoireyhtymään (protracted withdrawal) tai että pystytäänkö asteittaisella vähennyksellä estämään sen ilmaantumista. PSSD eli SSRI-lääkkeen jälkeen jatkuvat seksuaalihäiriöt ovat monille lääkkeenmäärääjille tuntemattomia ja on olemassa vain vähän tutkimusta sen ilmaantumisesta tai kestosta.

        Näiden vaikutusten mekanismit myös jäävät hämärän peittoon. On olemassa tutkimusta siitä, mikä esim.tuottaa akuutteja vieroitusoireita opiaateissa ja bentsoissa, mutta vain vähän tutkimusta siitä mikä tuottaa pitkittyneitä vieroitusoireita. Ei ole juurikaan tutkimusta masennuslääkevieroitusoireyhtymän tai PSSD:n mekanismien takana.

        Tästä huolimatta n. 16 prosenttia Iso-Britannian populaatiosta syö masennuslääkkeitä. Jos jopa pieni osa näistä ihmisistä saa pitkittyneitä vieroitusoireita tai PSSD:n (post SSRI sexual dysfunction), se voi olla kookas ja merkittävä ongelma! Vielä merkittävämpää on havaita, että reseptit ovat tuplaantuneet viime vuosikymmenellä. On aivan uskomatonta, että lääketieteellisen profession johtajat ovat niin vähän kiinnostuneita tästä tilanteesta.
        On jopa mainittu, ettei reseptien kasvu ole laisinkaan paha asia.

        https://joannamoncrieff.com/2019/04/01/persistent-withdrawal-and-lasting-damage-from-prescribed-drugs/

        Ilmeisesti Hippokrateen valaan liittyvä First do not harm-kohta, omaa jotenkin harmaita sävyjä psykiatrien mielessä. En ole aivan täysin varma siitä, kiinnostaako psykiatrialla kuulla potilaiden kokemuksia haitoista täysin edes ja ovatko ne vain anekdootteja. Hiljalleen vuosien mittaan ne voidaan sitten todeta mahdolliseksi oikeaksi. Potilas ei kuule edes sanaa "anteeksi" koskaan. Tämän takia potilaan kannattaa itse perehtyä asioihin myös, jottei tule satutetuksi ja ymmärtää esim. pitkän ajan tutkimuksen puutteet pitkään lääkkeitä käyttäessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Isometsä toteaa näin; "Laittomien huumeiden toistuvan käytön aiheuttamien haittojen luotettava lääketieteellinen kartoittaminen on hyvin vaikeaa. Lääkkeen myyntiluvan edellytyksenä olevat tutkimukset eivät aina paljasta vakavia harvinaisia haittoja, jotka tulevat usein esiin vasta laajemman käytön myötä."

        Myös lääkkeiden myyntiluvan edellytyksenä olevissa tutkimuksissa ei aina paljastu tietyt ongelmat lääkkeissä. Psychiatrist Times lehdessä julkaistussa artikkelissa tästä sanotaan näin:

        "Lääkkeiden vieroitus on hankalaa arvioida suhteellisen lyhyissä 6-12 viikkoa kestävissä satunnaisissa vertailukokeissa jotka johtavat lääkkeiden hyväksymiseen FDAn toimesta sekä niiden markkinointiin. Kustannukset, kliiniset haasteet, ja halu olla tekemättä enempää kuin on tarve osoittaakseen lääkkeen suhteellisen turvallisuuden ja vaikuttavuuden on rajoittanut näiden tutkimusten kestoa. Näin lyhyissä tutkimuksissa osallistujat eivät tyypillisesti kehitä merkittävää fysiologista mukautumista ja riippuvuutta tai heille ei tule edes huomattavia vieroitusoireyhtymiä. Näissä tutkimuksissa jotka pääsääntöisesti keskittyvät päättelemään tehoa, ei kuitenkaan ole riittävää metodologiaa tunnistamaan muuta kuin hyvin yleisiä tai suhteellisesti vaikeita vieroitusoireyhtymiä.

        Koska tässä on haastetta saada riittävää dataa kouluttaakseen lääkäreitä mistään potentiaalisista vieroitusoireyhtymistä, lääkkeet tulee markkinoille usein niin, että on paljon kysymysmerkkejä niiden pitempiaikaisten vaikutusten ja vieroitusoireyhtymien suhteen. Monet aluksi tunnistamattomat ongelmat vieroituksen suhteen voi kestää vuosia tulla täysin ymmärretyiksi. Usein tarvitaan kertymää erilaisia tapauskertomuksia tai muita havainnointitutkimuksia kunnes ne tulee ymmärretyksi lääketieteellisessä yhteisöissä.

        Esimerkiksi, vaikka ensimmäiset bentsodiatsepiinit tuotiin markkinoille USA:ssa 1960, vasta vuonna 1988 lääkeviranomaiset vihdoin alkoivat tunnustaa riippuvuuden täyden
        laajuden ja vaikutuksen ja näiden aineiden addiktiopotentiaalin. Monelle lääkärille yllätys oli vieroitusoireiden kesto ja vakavuus joka siis liittyi ihan normaaleihin terapeuttisiin annoksiin.

        Samanlainen tilanne on kuvailtu masennuslääkelopetuksen kohdalla. Aluksi se esiteltiin lääkäreille pienenä estettävänä oireyhtymänä joka on helppo hoitaa. Meni useita vuosia, kunnes masennuslääkevieroituksen monimutkaisuus ja vakavuus alkoi saada muotoaan ja informaatiota alettiin julkaista lääketieteellisissä julkaisuissa." https://www.psychiatrictimes.com/view/online-communities-drug-withdrawal-what-can-we-learn

        Psykiatri Joanna Moncrieff taas kirjoittaa, että hänen mielestään on hämmästyttävää, että jatkuvat oireyhtymät ja lääkkeistä seuranneet toimintahäiriöt kehossa saavat niin vähän tutkimusta lääketieteelliseltä yhteistöltä. Hän sanoo, että olemme epävarmoja määrästä ihmisiä jotka saattavat saada huonoja vieroitusreaktioita erityyppisissä vieroituksissa eri lääkkeistä. Tiedämme hyvin vähän kuinka kauan tuollaiset vieroitusreaktiot kestävät ja voivatko harmit joskus olla pysyviä. Emme tiedä varmaksi lisääkö nopea vieroitus riskiä pitkittyneeseen vieroitusoireyhtymään (protracted withdrawal) tai että pystytäänkö asteittaisella vähennyksellä estämään sen ilmaantumista. PSSD eli SSRI-lääkkeen jälkeen jatkuvat seksuaalihäiriöt ovat monille lääkkeenmäärääjille tuntemattomia ja on olemassa vain vähän tutkimusta sen ilmaantumisesta tai kestosta.

        Näiden vaikutusten mekanismit myös jäävät hämärän peittoon. On olemassa tutkimusta siitä, mikä esim.tuottaa akuutteja vieroitusoireita opiaateissa ja bentsoissa, mutta vain vähän tutkimusta siitä mikä tuottaa pitkittyneitä vieroitusoireita. Ei ole juurikaan tutkimusta masennuslääkevieroitusoireyhtymän tai PSSD:n mekanismien takana.

        Tästä huolimatta n. 16 prosenttia Iso-Britannian populaatiosta syö masennuslääkkeitä. Jos jopa pieni osa näistä ihmisistä saa pitkittyneitä vieroitusoireita tai PSSD:n (post SSRI sexual dysfunction), se voi olla kookas ja merkittävä ongelma! Vielä merkittävämpää on havaita, että reseptit ovat tuplaantuneet viime vuosikymmenellä. On aivan uskomatonta, että lääketieteellisen profession johtajat ovat niin vähän kiinnostuneita tästä tilanteesta.
        On jopa mainittu, ettei reseptien kasvu ole laisinkaan paha asia.

        https://joannamoncrieff.com/2019/04/01/persistent-withdrawal-and-lasting-damage-from-prescribed-drugs/

        Ilmeisesti Hippokrateen valaan liittyvä First do not harm-kohta, omaa jotenkin harmaita sävyjä psykiatrien mielessä. En ole aivan täysin varma siitä, kiinnostaako psykiatrialla kuulla potilaiden kokemuksia haitoista täysin edes ja ovatko ne vain anekdootteja. Hiljalleen vuosien mittaan ne voidaan sitten todeta mahdolliseksi oikeaksi. Potilas ei kuule edes sanaa "anteeksi" koskaan. Tämän takia potilaan kannattaa itse perehtyä asioihin myös, jottei tule satutetuksi ja ymmärtää esim. pitkän ajan tutkimuksen puutteet pitkään lääkkeitä käyttäessään.

        Isometsä: "Lääketieteessä käytetään joskus lääkeaineita, joilla voi olla hyvin vakavia haittoja tai joita väärinkäytetään, mikäli hyöty on osoitettu, lääketieteelliset käyttöaiheet ovat painavia, parempia vaihtoehtoja ei ole ja hoito voidaan toteuttaa turvallisesti. Tunnettu esimerkki on ketamiini, jonka käyttö infuusiona sisältyy masennuksen hoitosuositukseen."

        Tämä oli aika mielenkiintoista lukea, näin ihan potilaankin näkökulmasta. Mainitaankohan potilaalle aina ne mahdolliset riskit?

        Isometsä:"MDMA on suurina pitoisuuksina neurotoksista".
        Psykiatri Peter Breggin, jota toki moni psykiatri saattaa ajatella huuhaakaverina kriittisyytensä vuoksi voisi niputtaa jokaisen psyykenlääkkeen kategoriaan "neurotoksinen". Mielestäni hänen ajatuksensa ovat ihan mielenkiintoisia, vaikkakin kärjistettyjä ja kärkkäitä, ja monesti aika yksioikoisen negatiivisia lääkkeitä kohtaan.

        Hän sanoo näin:
        "A toxin is “any substance poisonous to an organism.” A neurotoxin is “a substance that alters the structure or function of the nervous system.” A similar alternative definition for neurotoxinis is “a poisonous substance that acts on the nervous system and disrupts the normal function of nerve cells.” Medically, a neurotoxin is “any toxin that acts specifically on nervous tissue.”1

        There is no rational way to argue against putting psychiatric chemicals into the category of neurotoxins. All psychiatric substances alter “the structure or functions of the nervous system” and disrupt “the normal function of nerve cells.” All of them act “specifically on nervous tissue.”"

        Hänen mukaansa kaikki psyykenlääkeaineet muuttavat hermoston rakennetta tai toimintoja ja häiritsevät hermosolujen normaalia toimintaa.

        Prozac kehiteltiin tutkimuksen jälkeen, jossa etsittiin kemikaalia joka häiritsisi serotoniinitransmissiota ihmisaivoissa. Antipsykootit taas häiritsevät dopamiinineurotransmissiota aivoissa. Biokemiallinen pyrkimys kaikille psyykenlääkkeille on häiritä normaalia välittäjäainetoimintaa aivoissa. Aikanaan esimerkiksi jotain keskustelua psykiatrian tutkimuksessa on ollut esimerkiksi 1950-luvulla tulleen Haloperidolin potentiaalisista neurotoksisista vaikutuksista. https://breggin.com/what-should-we-really-call-psychiatric-drugs/

        Nykyisinhän on aivan tabu puhua minkään lääkkeen neurotoksista, aivojen toimintaa häiritsevistä ja muuttavista vaikutuksista, jotka eivät ehkä olekaan ihan suotuisia asioita. Kaikki psykiatrian hoitokeinot kun tuntuvat joko normalisoivan aivotoimintaa ollen kuin insuliini diabetekseen, lisäävän neuroplastisuutta, parantavan sairautta, lisäävän jo yhdellä annoksella positiivista ajattelua tutkimuksissa!, suojaavan kuolemalta, suorastaan suojaavan esim. psykoosin aivoille haitallisilta prosesseilta tai sitten joillekin on sanottu että lääkkeet jotenkin "tasapainottaisi aivokemiaa" ynnä muita viittauksia kemialliseen epätasapainoon jota lääke korjaa. Toisaalta haitoista kuten vieroitusongelmista ja haittavaikutuksista puhutaan, mutta niitä pidetään jotenkin toissijaisina vaikutuksina suotuisan vaikutuksen ollen se pääasiallinen lääkettä määrittävä tekijä kun neurotoksisuusnäkökulmassa asia on toisinpäin.

        Moderni psykiatria pelkää käyttää tätä sanaa, neurotoksiini. Tästä näkökulmasta näkemys psykiatrian lääkkeistä on suorastaan kärjistetyn negatiivinen. Breggin sanoo näin: "When taking a neurotoxin in sufficient doses to observably change human mental life and behavior, there is little or no chance that the benefits exceed the risks, even in the short term, and there is a near certainty of some degree of persisting harm after months and years of exposure." Siis jos psykiatrisia lääkkeitä kutsuttaisiin neurotoksiineiksi, niiden vaikutus syntyykin siitä, että ne tuottavat harmia aivotoiminnalle, häiritsevät sitä. Jos psyykenlääkkeet ymmärrettäisiin neurotoksiineina, tulisimme Bregginin mukaan enemmän tietoiseksi niiden tuottamista potentiaalisista toksisista vaikutuksista ja lähes väistämättömistä pitkän ajan peruuttamattomista haittavaikutuksista.

        Joskus ne toksiset efektit kehossa ovat suoraan nähtävillä, esim. jos lääke synnyttää esimerkiksi serotoniinisyndrooman ja haitat voi tulla nähtäville myös lievemmissä muodoissa tiettyjen oireiden perusteella.

        Lääkkeistä haettavaa efekti voi juontua siitä, että lääkkeet haittaa korkeampia aivotoimintoja, usein haitaten kykyä tuntea, joten vaikutuskaan ei ole positiivinen pohjimmiltaan. Psykiatriset lääkkeet ovat erityisen harmillisia siksi, koska lääkeyhtiöt kehittävät niitä niin, että ne vaikuttavat suoraan tärkeisiin välittäjäainejärjesttelmiin, joskus blokaten niiden toimintaa ja joskus tehden ne hyperaktiiviseksi, joka tapauksessa aiheuttaen epänormaalin tilan.
        https://breggin.com/what-should-we-really-call-psychiatric-drugs/

        Jos on kiinnostunut neurotoksisuudesta eri aineissa (myös psyykenlääkkeet), kannattaa myös tutustua henkilön nimeltä Raymond Singer ajatuksiin. https://www.youtube.com/watch?v=eL79Npa4uYI

        https://neurotox.com/blog/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isometsä: "Lääketieteessä käytetään joskus lääkeaineita, joilla voi olla hyvin vakavia haittoja tai joita väärinkäytetään, mikäli hyöty on osoitettu, lääketieteelliset käyttöaiheet ovat painavia, parempia vaihtoehtoja ei ole ja hoito voidaan toteuttaa turvallisesti. Tunnettu esimerkki on ketamiini, jonka käyttö infuusiona sisältyy masennuksen hoitosuositukseen."

        Tämä oli aika mielenkiintoista lukea, näin ihan potilaankin näkökulmasta. Mainitaankohan potilaalle aina ne mahdolliset riskit?

        Isometsä:"MDMA on suurina pitoisuuksina neurotoksista".
        Psykiatri Peter Breggin, jota toki moni psykiatri saattaa ajatella huuhaakaverina kriittisyytensä vuoksi voisi niputtaa jokaisen psyykenlääkkeen kategoriaan "neurotoksinen". Mielestäni hänen ajatuksensa ovat ihan mielenkiintoisia, vaikkakin kärjistettyjä ja kärkkäitä, ja monesti aika yksioikoisen negatiivisia lääkkeitä kohtaan.

        Hän sanoo näin:
        "A toxin is “any substance poisonous to an organism.” A neurotoxin is “a substance that alters the structure or function of the nervous system.” A similar alternative definition for neurotoxinis is “a poisonous substance that acts on the nervous system and disrupts the normal function of nerve cells.” Medically, a neurotoxin is “any toxin that acts specifically on nervous tissue.”1

        There is no rational way to argue against putting psychiatric chemicals into the category of neurotoxins. All psychiatric substances alter “the structure or functions of the nervous system” and disrupt “the normal function of nerve cells.” All of them act “specifically on nervous tissue.”"

        Hänen mukaansa kaikki psyykenlääkeaineet muuttavat hermoston rakennetta tai toimintoja ja häiritsevät hermosolujen normaalia toimintaa.

        Prozac kehiteltiin tutkimuksen jälkeen, jossa etsittiin kemikaalia joka häiritsisi serotoniinitransmissiota ihmisaivoissa. Antipsykootit taas häiritsevät dopamiinineurotransmissiota aivoissa. Biokemiallinen pyrkimys kaikille psyykenlääkkeille on häiritä normaalia välittäjäainetoimintaa aivoissa. Aikanaan esimerkiksi jotain keskustelua psykiatrian tutkimuksessa on ollut esimerkiksi 1950-luvulla tulleen Haloperidolin potentiaalisista neurotoksisista vaikutuksista. https://breggin.com/what-should-we-really-call-psychiatric-drugs/

        Nykyisinhän on aivan tabu puhua minkään lääkkeen neurotoksista, aivojen toimintaa häiritsevistä ja muuttavista vaikutuksista, jotka eivät ehkä olekaan ihan suotuisia asioita. Kaikki psykiatrian hoitokeinot kun tuntuvat joko normalisoivan aivotoimintaa ollen kuin insuliini diabetekseen, lisäävän neuroplastisuutta, parantavan sairautta, lisäävän jo yhdellä annoksella positiivista ajattelua tutkimuksissa!, suojaavan kuolemalta, suorastaan suojaavan esim. psykoosin aivoille haitallisilta prosesseilta tai sitten joillekin on sanottu että lääkkeet jotenkin "tasapainottaisi aivokemiaa" ynnä muita viittauksia kemialliseen epätasapainoon jota lääke korjaa. Toisaalta haitoista kuten vieroitusongelmista ja haittavaikutuksista puhutaan, mutta niitä pidetään jotenkin toissijaisina vaikutuksina suotuisan vaikutuksen ollen se pääasiallinen lääkettä määrittävä tekijä kun neurotoksisuusnäkökulmassa asia on toisinpäin.

        Moderni psykiatria pelkää käyttää tätä sanaa, neurotoksiini. Tästä näkökulmasta näkemys psykiatrian lääkkeistä on suorastaan kärjistetyn negatiivinen. Breggin sanoo näin: "When taking a neurotoxin in sufficient doses to observably change human mental life and behavior, there is little or no chance that the benefits exceed the risks, even in the short term, and there is a near certainty of some degree of persisting harm after months and years of exposure." Siis jos psykiatrisia lääkkeitä kutsuttaisiin neurotoksiineiksi, niiden vaikutus syntyykin siitä, että ne tuottavat harmia aivotoiminnalle, häiritsevät sitä. Jos psyykenlääkkeet ymmärrettäisiin neurotoksiineina, tulisimme Bregginin mukaan enemmän tietoiseksi niiden tuottamista potentiaalisista toksisista vaikutuksista ja lähes väistämättömistä pitkän ajan peruuttamattomista haittavaikutuksista.

        Joskus ne toksiset efektit kehossa ovat suoraan nähtävillä, esim. jos lääke synnyttää esimerkiksi serotoniinisyndrooman ja haitat voi tulla nähtäville myös lievemmissä muodoissa tiettyjen oireiden perusteella.

        Lääkkeistä haettavaa efekti voi juontua siitä, että lääkkeet haittaa korkeampia aivotoimintoja, usein haitaten kykyä tuntea, joten vaikutuskaan ei ole positiivinen pohjimmiltaan. Psykiatriset lääkkeet ovat erityisen harmillisia siksi, koska lääkeyhtiöt kehittävät niitä niin, että ne vaikuttavat suoraan tärkeisiin välittäjäainejärjesttelmiin, joskus blokaten niiden toimintaa ja joskus tehden ne hyperaktiiviseksi, joka tapauksessa aiheuttaen epänormaalin tilan.
        https://breggin.com/what-should-we-really-call-psychiatric-drugs/

        Jos on kiinnostunut neurotoksisuudesta eri aineissa (myös psyykenlääkkeet), kannattaa myös tutustua henkilön nimeltä Raymond Singer ajatuksiin. https://www.youtube.com/watch?v=eL79Npa4uYI

        https://neurotox.com/blog/

        Asiantunteva kirjoitus. Kiitokset! Jos suomalaisilla olisi oma Raymond Singerinsä, varaisin hänelle heti ajan. Tarvetta Singerin kaltaiselle lääkärille nimittäin olisi. Varsinkin meille, jotka kärsimme SSRI-lääkityksen "lyhytkestoisista" vieroitusoireista. Nimim. Sähköiskutuntemuksia päässä edelleenkin 16 kk lopetuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidan kuulua juuri niiden harvojen joukkoon, kun käytin reilut 10 vuotta kaikenlaisia psyykenlääkkeitä muiden päihteiden kanssa sekaisin.
        Päämääränä oli saada itseni vain mahdollisimman sekaisin.
        Tarkoitus oli kai paeta itseäni ja elämää.

        Monet valittivat kun ei millään saa lääkkeitä, minulla ei ollut sitä ongelmaa, reseptiä tuli monenmoisiin pillereihin. Täytyy mainita, että bentsot eivät kuitenkaan kuuluneet siihen arsenaaliin.

        Yleensähän PKV-lääkkeet taitavat olla niitä, mitä yhdistellään esimerkiksi alkoholin kanssa siinä mielessä, että halutaan saada "päätä sekaisin".
        Toisaalta en yhtään ihmettelisi että myös tätä tapahtuu, että ihan psykiatrien kelpolääkkeinä pitämiä turvallisempia lääkkeitä yhdistellään päihteiden kanssa toivoen siitä jotain tietyntyyppistä efektiä. Aiheesta ei juurikaan puhuta. En kyllä epäile yhtään, etteikö psyykenlääkkeiden raskaalla käytöllä yhdistettynä vielä päihteilyyn varmasti saa juuri aikaan pään sekoittamista tai elämän tai itsensä pakenemista. Taitaa tosin yleisempää olla ihan se, että sitä päihteen ja lääkkeen sekoittamista ei tehdä tarkoituksenmukaisesti, päällä nyt vain on lääkitys ja halutaan ottaa vielä jotain päihdettäkin sitten. En tiedä kuinka yleinen on ilmiö, että joku haluaisi esimerkiksi ottaa määrättyä isomman annoksen masennuslääkettä tai antipsykoottia, saadakseen jotenkin erilaisen olotilan, lääkkeen vaikutuksen voimakkaampana, tietyllä tapaa sitä väärinkäyttäen. Saattaa toki olla, että joku saattaa jopa kaivata isompaa annosta jos pitävät lääkkeen vaikutuksesta tai tulee tarve paeta tunteitaan? Yksi syy, mikä saa varmaan ihmiset kasvattamaan annoksia on toleranssin nousu, eli se että vanhasta lääkeannoksesta vain ei saa enää samaa vaikutusta irti, miksi sitten tulee tarve kasvattaa annosta. Tätä enemmän tapahtuu varmaan toleranssin nopealta nousultaan kuuluisissa aineissa esim. bentsoissa ja jossain laittomissa huumausaineissa kuin psykiatrian lääkkeissä vaikkakin yhtälailla psyykenlääkkeen teho voi vain loppua milloin voi tulla tarve kasvattaa annosta saadakseen sama efekti.

        Jollain ihmisillä voi olla samanlaisia motiiveja käyttää lääkettä kuin miksi he esim. hakevat pullosta tukea, vaikka vaikutukset ovat tietenkin erilaisia eri psykoaktiivisissa aineissa ja niissä on omat ominaispiirteensä. Taustasyynä käytölle voi olla ahdistuksen pakeneminen tai mielihyvän hakeminen. Todellisten tunteiden pakeneminen. Traumatisoitunut voi tiedostamattaankin hakea päihteistä tai pillereistä ylivireän hermostonsa rauhoittamista ymmärtämättä välttämättä syitä miksi tekee niin.

        Itse koin masennuslääkkeissä sen, että en pystynyt jotenkin käsittelemään tunteitani lääkittynä samalla tapaa kuin normaalisti, minkä vuoksi pääsin oikeastaan käsittelemään tunteitani vasta lääkkeestä irrottauduttuani. Kuin jollain tavalla olisi ollut katkos yhteydessä omiin tunteisiinsa pitkän aikaa lääkettä käyttäessä. Ymmärrän siis hyvin sen, että lääkkeistä voi hakea "pakenemista" jos niistä voi tulla tällainen jotenkin katkos tunteisiinsa.

        Kerran törmäsin tähän kirjoitukseen, jossa joku ihminen kuvasi voimistunutta alkoholin himoa juuri SSRI-tyypin masennuslääkkeissä. Hän myös kuvasi käytöksensä dramaattista muuttumista, kun päällä oli sekä SSRI-lääke että sitten otettiin vielä alkoholiakin. Ehkä joskus lääkekin voi laukaista päihteiden himoa? Siitä voi olla arvaamattomiakin seurauksia kun välittäjäainetoimintaa aletaan sörkkiä jollain aineella.
        https://rxisk.org/driven-to-drink-antidepressants-and-cravings-for-alcohol/

        Itse muistan kaivanneeni sitä tunnetta aina, mikä masennuslääkkeistä ensimmäisenä iski, eli sellainen jotenkin piristynyt toiveikkaampi olo, jossa tunsin olevani aikaansaavampi ihminen. Se oli tosin itselläni vain hetkellinen olo eikä myöskään plasebovaikutusta voida poissulkea aloittamisen tienoilla. Positiivinen alkukokemus lääkkeistä sai minut aina kokemaan lääkkeet positiivisempana, mitä ne oikeasti pitkällä tähtäimellä olivatkaan. Jälkipuinnilla sanoisin lääkeiden haittoja suuremmiksi.
        Ikinä en tätä lääkkeen vaikutusta kokenut enää tämän jälkeen yhtä suotuisana vaan lääkkeen ongelmat alkoi hiljalleen putkahdella esiin hitaasti.

        SSRI-lääkkeistä sanotaan, että ne eivät aiheuta riippuvuutta eikä tule tietyllä tavalla aineen himoa. En tiedä olisiko sitä voinut kutsua aineen himoksi, kun unohdin joskus uusia reseptin ja jokakerta liikauttaessani katsetta päässäni ja hermostossani meni sähköisku ja toivoin vain mahdollisimman nopeasti saavani reseptin uusittua. Se oli oikeastaan ainoa ajatus päässäni, koska katkos lääkityksessä teki käytännössä toimintakyvyttömäksi fyysisten vieroitusoireiden vuoksi. Lääkkeen saaminen oli suuri helpotus, koska pillerin ottamisen jälkeen fyysiset vieroitusoireet katosivat ja olo normalisoitui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantunteva kirjoitus. Kiitokset! Jos suomalaisilla olisi oma Raymond Singerinsä, varaisin hänelle heti ajan. Tarvetta Singerin kaltaiselle lääkärille nimittäin olisi. Varsinkin meille, jotka kärsimme SSRI-lääkityksen "lyhytkestoisista" vieroitusoireista. Nimim. Sähköiskutuntemuksia päässä edelleenkin 16 kk lopetuksesta.

        Hän taitaa olla neuropsykologi, erikoistunut toksisten aineiden vaikutukseen hermoston toimintaan (neurobehavioral toxicity, neurotoxicology). PhD eli viittaa tohtorin tutkintoon ja pitkä historia aiheen parissa. Amerikassa käytetään sanaa dr. ilmeisesti vähän muulla tavoin kuin Suomessa.

        Jollakin oli todennut psyykenlääkkeiden laukaisemaa neurotoksisuutta.
        https://neurotox.com/psych-drug-injuries-long-term-disability/

        Tuntuu ihan hullulta, että ei kukaan ole juuri edes kiinnostunut tällaisista negatiivisista vaikutuksista hermostolle.

      • Anonyymi

        Jos noita kyseisiä aineita on tarkoitus alkaa käyttää hoidolliseen tarkoitukseen, olisi ensin todella tärkeää selvittää hoidettavan mahdolliset riskit sairastua psykoosiin juurikin jonkin aineen laukaisemana.

        Parikymmentä vuotta kun aikoinaan mielisairaaloissa " pyörin ", myös sellaisissa, joissa oli pitkään hoidossa olleita kroonisesti mieleltään vaurioituneita potilaita, on tullut nähtyä, mitä kaikkea huumeet ja huumaavat aineet voivat pahimmillaan saada aikaiseksi.

    • Anonyymi

      Psykiatria ei ole oikeata lääketiedettä, se ei pysty parantamaan yhtäkään ns. mielisairautta, ainoastaan myrkyttämään ihmisiä.

      Miettikääs sitä.

    • Anonyymi

      oon ilonen et joku ees tuo tämän aiheen esille. ihmiset on nii soiketa nykyään että syö vaikka mitä lääkärit antaa niille ilman et tutkii sitä ite, koska aattelee et ne on "ammattilaisii" et kyl ne tietää kaiken. vituttaa nii paljon kaikki toi kusetus "normaaleita" ihmisiä kohti. itellekki on syötetty vaikka ja mitä mut oon aina kieltäytyny jos ne on itelle huonoks. plus sä ite tiedät sun aivokemian ja miten sun päätoimii paremmin ku muut. vaikka et tietäis paljoo nii kyl sä enemmän tiedät ku oot sentään eläny ittesi kanssa. itelläki on aika paljon kokemusta lääkkeistä meinaa oon kokeillu aika paljon kaikkea. mitä ei kannattais tehdä mut nii no jos haluut olla samanlainen ku mä ennen ja pilata terveytesi kokonaan nii siitä vaa. plus jos lääkäri hakee sulle jotai masennuslääkettä nii yleensä sun pitää kokeilla vaikka mitä jotta se oikea lääke löytyy joten kyl sun terveys muutenki siinä menee. et suosittelisin tutkimaan sen lääkkeen mitä sulle annetaan ennen ku otat sitä ja jos tuntuu ettei sovi nii koklaa jotai muuta. totta kai jotkut lääkärit saattaa olla liian ylpeitä että haluu ns "puoli pakolla" antaa sulle sitä lääkettä. mut ite ollu ainenki nii jääräpäinen nuorena etten syöny mitää lääket ennen ku olin tutkinu sen vaikka ne oli yrittäny ja jos oisin syöny niitä lääkkeitä ja mulle ois tapahtunu jotai nii se ois ollu vaa niitten oma vika ku alussa kieltäydyin.

    • Anonyymi

      Psyykenlääkkeistä voi olla lyhytaikaista apua, mutta suosittelen oman kokemuksen mukaan myös lopettamaan psyykenlääkkeet viimeistään silloin, kun haitat ovat suurempia kuin hyödyt.

      Jos joku tarvitsee tukea psyykenlääkkeiden lopettamiseen niin suosittelen Aku Kopakkalaa. Hän on myös aloittanut psyykenlääkevieroitusryhmän nyt syksyllä: https://mielipalvelut.fi/palvelut/laakevieroitusryhma/

      • Anonyymi

        Kun elämässä olin jo liian syvällä, eihän niitä haittoja edes huomannut, täyttä vauhtia vaan eteenpäin pillerien ja viinan voimalla, usein kyllä taaksekin päin.
        Hyötyjä en tainnut huomata koskaan, paitsi siloin kun halusin olla mahdollisimman sekaisin.

        Haitat kolahtivat tajuntaan vasta, kun lääkemäärät alkoi vähentyä. Ja elämä alkoi muutenkin olla paremmalla tolalla.
        Turha tässä vaiheessa on ajatella, jos niin tai jos näin, ja voi kun olisin....jos olisin tiennyt...
        Jälkiviisaudessa ei ole mitään järkeä, eli viisaampaa unohtaa koetut asiat taka-alalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun elämässä olin jo liian syvällä, eihän niitä haittoja edes huomannut, täyttä vauhtia vaan eteenpäin pillerien ja viinan voimalla, usein kyllä taaksekin päin.
        Hyötyjä en tainnut huomata koskaan, paitsi siloin kun halusin olla mahdollisimman sekaisin.

        Haitat kolahtivat tajuntaan vasta, kun lääkemäärät alkoi vähentyä. Ja elämä alkoi muutenkin olla paremmalla tolalla.
        Turha tässä vaiheessa on ajatella, jos niin tai jos näin, ja voi kun olisin....jos olisin tiennyt...
        Jälkiviisaudessa ei ole mitään järkeä, eli viisaampaa unohtaa koetut asiat taka-alalle.

        Hienoa, että tällainen lääkevieroitusryhmä on olemassa. Toisaalta julkinen terveydenhuolto, joka ihmisille näitä psykoaktiivisia koukuttavia lääkkeitä aloittelee voisi myös perustaa lääkevieroitusryhmän ihmisille, joilla on ongelmia lääkepurkamisen ja vieroituksen kanssa. Tällaiset ryhmät voi olla hyödyllisiä jo siinä mielessä, että vieroituksessa opetellaan konkreettisia selviytymiskeinoja ja itsehoidon tapoja, jotka auttaa kantamaan senkin jälkeen, kun lääkkeestä irroittaudutaan vähentämisen jälkeen. Siis siinä tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla, vieroitus ja selviytymiskeinojen opettelu.

        On niin helppo aloittaa ihmisille lääkityksiä, mutta vieroitukseen voi sisältyä oma problematiikkansa ja tuen tarpeensa. Uskonkin, että Kopakkalan vieroitusryhmät ovat tulevaisuutta, jossa lääkkeiden käytön sijaan myös lääkealasajot nähdään vahvaksi osaksi hyvinvoinnin lisäämistä ja ihmisten terveyden edistämistä.

        Psykologi ja terapeuttipalvelut lääkevieroituksen tueksi varmaan olisivat toivottuja kanssa lisäöntyvissä määrin. Mikä olisi parempaa kuin kokemusasiantuntija terapeutti. Liian monet ihmiset ovat varmasti joutuneet kohtaamaan terveydenhuollossa ongelmia ymmärretyksi tulossa avatessaan vieroituspulmiaan. Sellaisia varmaan saattaa alkaa löytyäkin, koska masennuslääkkeet on niin yleisesti määrättyjä.

    • Anonyymi

      Surkiaa touhua tämä lääkkeiden mustamaalaaminen.

    • Anonyymi

      Vielä surkeampaa on se, että lääkkeiden haittavaikutuksista ei puhuta enemmän.

    • Anonyymi

      Kaikkein sirkeinta on se ettei niistä haittavaikutuksista haluta puhua objektiivisesti, tai suhteessa saavutettuihin hyötyihin.

      • Anonyymi

        Lääketiede yleensäkin katsoo usein haitat vastaan hyödyt. Kumpia sitten onkaan enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääketiede yleensäkin katsoo usein haitat vastaan hyödyt. Kumpia sitten onkaan enemmän.

        Itse ajattelen ja kysyin sitä jopa itseltäni, että haluanko olla ja menettää kaiken, mikä liittyy tunne-elämään ja tunteisiin? Eli suomeksi sanottuna, haluanko menettää kaikki tunteeni? Haluanko menettää viimeisimmätkin toimintakykyni ja voimavarani? Haluanko saada ennen aikaiseen kuolemaan johtavia infarkteja? Tai että menetän muistini, ja dementoidun ennen aikaisesti? Sairastua diabeteksen.

        Käytin neuroleptejä suhteellisen suuriakin määriä ja erilaisia valmisteita noin 20 vuoden ajan. Neuroleptien käytön seurauksena elämää tuli elettyä, kuin sumussa. On paljon asioita, joita en edes enää muista. Mm. olen tullut pahoinpidellyksi ja raiskatuksi, kyseisillä lääkkeillä, tai niiden käytöllä on ollut oma osuutensa moniin elämässäni tapahtuneisiin asioihin. Ajauduin käyttämään jatkuvan dopamiinivajeen takia mm. alkoholia. En tietenkään voi kaikkea laittaa neuroleptienkään syyksi. Mutta kyllä niilläkin oli oma osuutensa moneen asiaan.

        Mm. näitä yllä mainittuja lääkkeiden terveyteen vaikuttavia asioita aloin miettiä. Arvatkaa, mihin johtopäätelmään ja lopputulokseen tulin. Kyllä, lopetin psyykelääkkeiden käytön. Hyvistä ja perustelluista syistä. Koska en halua sairastua diabetekseen, sydän ja verisuonitauteihin, saada sydänkohtausta, tai dementoitua ennen aikaisesti. Jos vaakakupissa on muu somaattinen terveys versus se, että jokin hoitotaho perustelee minulle määrättyjen, kenties koko loppuelämäksi tarkoitettuja lääkkeitä:"hyvällä hoitovasteella, tai sairauden hoidolla etc." Niin minä vastaisin edellä kuvatulla tavalla. Enkä usko olevani väärässä, vaan tekeväni täysin oikein.

        Lääkkeiden haittavaikutuksista, etenkin pitkäaikaiskäytössä ei ole tehty juuri mitään kunnollisia ja täysin kattavia ja laaja-alaisia tutkimuksia. Koska alalla olevat ilmeisesti myös pelkäävät, että totuudet, eli totuus psyykelääkkeistä paljastuisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse ajattelen ja kysyin sitä jopa itseltäni, että haluanko olla ja menettää kaiken, mikä liittyy tunne-elämään ja tunteisiin? Eli suomeksi sanottuna, haluanko menettää kaikki tunteeni? Haluanko menettää viimeisimmätkin toimintakykyni ja voimavarani? Haluanko saada ennen aikaiseen kuolemaan johtavia infarkteja? Tai että menetän muistini, ja dementoidun ennen aikaisesti? Sairastua diabeteksen.

        Käytin neuroleptejä suhteellisen suuriakin määriä ja erilaisia valmisteita noin 20 vuoden ajan. Neuroleptien käytön seurauksena elämää tuli elettyä, kuin sumussa. On paljon asioita, joita en edes enää muista. Mm. olen tullut pahoinpidellyksi ja raiskatuksi, kyseisillä lääkkeillä, tai niiden käytöllä on ollut oma osuutensa moniin elämässäni tapahtuneisiin asioihin. Ajauduin käyttämään jatkuvan dopamiinivajeen takia mm. alkoholia. En tietenkään voi kaikkea laittaa neuroleptienkään syyksi. Mutta kyllä niilläkin oli oma osuutensa moneen asiaan.

        Mm. näitä yllä mainittuja lääkkeiden terveyteen vaikuttavia asioita aloin miettiä. Arvatkaa, mihin johtopäätelmään ja lopputulokseen tulin. Kyllä, lopetin psyykelääkkeiden käytön. Hyvistä ja perustelluista syistä. Koska en halua sairastua diabetekseen, sydän ja verisuonitauteihin, saada sydänkohtausta, tai dementoitua ennen aikaisesti. Jos vaakakupissa on muu somaattinen terveys versus se, että jokin hoitotaho perustelee minulle määrättyjen, kenties koko loppuelämäksi tarkoitettuja lääkkeitä:"hyvällä hoitovasteella, tai sairauden hoidolla etc." Niin minä vastaisin edellä kuvatulla tavalla. Enkä usko olevani väärässä, vaan tekeväni täysin oikein.

        Lääkkeiden haittavaikutuksista, etenkin pitkäaikaiskäytössä ei ole tehty juuri mitään kunnollisia ja täysin kattavia ja laaja-alaisia tutkimuksia. Koska alalla olevat ilmeisesti myös pelkäävät, että totuudet, eli totuus psyykelääkkeistä paljastuisi.

        Minulla on vähän saman tyyppistä taustaa.
        Lääkkeitä käytin melkein 20 vuotta, jona aikana elämä oli mitä oli. Siinä ei paljon kehumista ole.
        Olen puhunut psykiatreille ihan suoraan, miten koin haittoja, ja mitä hyötyjä on ollut, kun olen päässyt lääkkeistä eroon. Kyllä he ovat ymmärtäneet asian.

        Yksikin lääkäri myönsi suoraan, että lääkkeet lamaavat tunteita, kun siitä hänelle mainitsin.
        Tosin kun kerroin, että elämäni muuttui paremmaksi lopetettuani lääkityksen, hän väitti hetkeä myöhemmin, että minun tulisi jatkaa lääkitystä, koska se parantaa elämänlaatuani.
        Minun oli vastattava, että juuri hetkeä aiemmin olin sanonut, että elämänlaatuni oli parantunut kun pääsin lääkkeistä eroon. Siihen hän ei enää sanonut mitään.

        Joskus on tuntunut, ettei mikään ole hyvä, sanoo/sanoi mitä tahansa. Takavuosina tuli jopa käsitys, ettei omia mielipiteitä saisi olla ollenkaan. Siitä johtuen tein nuorena sen virheen, etten paljon vastaan sanonut. Joka tietysti vaikeutti ja pitkitti kaikkea hoitoni suhteen. En päässyt lainkaan eteenpäin missään asiassa. Vahvojen lääkitysten alaisuudessa kaikki jumitti vähän kuin paikallaan.

        Mitä enemmän teki kuten lääkärit halusivat, oli heidän tekstinsäkin positiivisempia, ja kun vähänkin sanoi vastaan, oli tekstit heti vähemmän positiivisia. Siis kirjaukset, joita potilaasta tehdään. Oli se kyllä lääkäristäkin kiinni, millainen hän oli. Hyviäkin tekstejä kirjoittelivat jotkut.
        Ehkä siinä on vaikuttamassa valta-asema, miten kukakin lääkäri haluaa valtaa käyttää. Samalla huomaan asenteen potilasta kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on vähän saman tyyppistä taustaa.
        Lääkkeitä käytin melkein 20 vuotta, jona aikana elämä oli mitä oli. Siinä ei paljon kehumista ole.
        Olen puhunut psykiatreille ihan suoraan, miten koin haittoja, ja mitä hyötyjä on ollut, kun olen päässyt lääkkeistä eroon. Kyllä he ovat ymmärtäneet asian.

        Yksikin lääkäri myönsi suoraan, että lääkkeet lamaavat tunteita, kun siitä hänelle mainitsin.
        Tosin kun kerroin, että elämäni muuttui paremmaksi lopetettuani lääkityksen, hän väitti hetkeä myöhemmin, että minun tulisi jatkaa lääkitystä, koska se parantaa elämänlaatuani.
        Minun oli vastattava, että juuri hetkeä aiemmin olin sanonut, että elämänlaatuni oli parantunut kun pääsin lääkkeistä eroon. Siihen hän ei enää sanonut mitään.

        Joskus on tuntunut, ettei mikään ole hyvä, sanoo/sanoi mitä tahansa. Takavuosina tuli jopa käsitys, ettei omia mielipiteitä saisi olla ollenkaan. Siitä johtuen tein nuorena sen virheen, etten paljon vastaan sanonut. Joka tietysti vaikeutti ja pitkitti kaikkea hoitoni suhteen. En päässyt lainkaan eteenpäin missään asiassa. Vahvojen lääkitysten alaisuudessa kaikki jumitti vähän kuin paikallaan.

        Mitä enemmän teki kuten lääkärit halusivat, oli heidän tekstinsäkin positiivisempia, ja kun vähänkin sanoi vastaan, oli tekstit heti vähemmän positiivisia. Siis kirjaukset, joita potilaasta tehdään. Oli se kyllä lääkäristäkin kiinni, millainen hän oli. Hyviäkin tekstejä kirjoittelivat jotkut.
        Ehkä siinä on vaikuttamassa valta-asema, miten kukakin lääkäri haluaa valtaa käyttää. Samalla huomaan asenteen potilasta kohtaan.

        Mielestäni tässä ketjussa on käsitelty objektiivisesti lääkkeiden hyötyjä ja haittoja.

        - Lääkkeistä ja ylipäätään psykoaktiivisista aineista voi olla hyötyä tunne-elämän erilaisiin ongelmiin.
        - Mutta pitää myös muistaa, että psyykenlääkkeet ovat myös psykotrooppisia/psykoaktiivisia aineita, joihin sisältyy tietyt farmakologiset lainalaisuudet kuten adaptaatio, fyysinen mukautuminen, vieroitusoireet ja mahdollinen toleranssi (esim."antidepressant tachyphylaxis")
        - Psykoaktiivisista aineista voi olla myös haitallisia puolia tunne-elämälle esim. tunne-elämän leikkautuminen, seksuaaliset häiriöt ym. Ihminen kyllä itse tietää monesti sen, milloin lääkkeestä alkaa tulla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tunnetason ongelmista lääkkeissä ei mainita paketissa eikä aina lääkärinkään toimesta. Tässä on riskinä että ihminen itse tulkitsee lääkkeen ongelmia omina ongelminaan
        - Haittojen ja hyötyjen objektiivista punnitsemista haittaa se, että lääkkeiden tutkimuksissa on ketjussa mainittuja puutteita esim pitkäaikaiskäytön suhteen. On olemassa ristiriitaisia pitkäaikaistutkimusten tuloksia jotka eivät välttämättä annakaan niin positiivista kuvaa lääkkeistä pitkällä tähtäimellä:
        https://www.laakarilehti.fi/maailmassa/kolumni/tarinoita-ja-tutkimustuloksia/?public=784fbcee9fea31494b45ae002744e87f
        - Haittojen ja hyötyjen objektiivista punnitsemista haittaa se, että lääkkeitä tuottaa voittoa tavoittelevat lääkeyhtiöt ja se mikä on tiedettä voi sekoittua myös monenlaiseen markkinointiin ja lääkkeiden myynnin edistämiseen myös. Markkinointibudjetit lääkkeissä on valtavia. Esimerkkinä tästä että lääkeyhtiöillä ei ole ollut aina puhtaat jauhot pussissa on esim suht uudessa BBC Panorama dokumentissa esitetyt väitteet, että eräs lääkeyhtiö oli antanut ohjeistusta 90-luvulla, jossa masennuslääkkeiden vieroitusoireista ei ainakaan oltu lääkeyhtiössä ohjeistettu suoraan puhumaan, vain kysyttäessä mikä viittaa jonkinlaiseen peittelyyn. Menikin jostain syystä hyvin kauan, että vieroitusoireista on alettu kirjoittaa urakalla mediassa.

        Toki voidaan ajatella, että lääkärit ja psykiatria yleensä ovat tältä markkinoinnilta suojissa, vaan ovatko?
        - Tutkimusta haitoista voi tulla jälkijunassa, huomattavastikin jälkijunassa. Esim tardiivin dyskinesian ja bentsojen riippuvuus/vieroitusongelmien ymmärtämiseen meni vuosikymmeniä. SSRI-lääkkeet tuli vuosikymmeniä sitten, merkintä lääkkeen jälkeen jatkuvista seksuaalihäiriöistä tuli pakettiin 2019 Euroopan lääkeviraston toimesta. Miten voit tehdä objektiivisen hyöty/haitta-arvion ilman kaikkia tietoja?

        Vieroitusoireista ei moni potilas ole kuullut mitään varoitusta lääkäriltään määräyshetkellä, vaikka potilasturvallisuutta lääkkeissä voisi lisätä paljon se jos lääkäri varoittaisi jo alussa että lääke kannattaa vähentää pois rauhallisesti vieroitusoireiden vuoksi sen sijaan että potilaalle kerrotaan että "lääke ei aiheuta riippuvuutta" luoden . Lisäksi TV:ssä Usassa pyöri 90-luvulla masennuslääkemainoksia jossa annettiin hieman arveluttavia vertauksia masennuksesta kemiallisena epätasapainona jota lääke korjaa. Kyseinen teoria ei ole vahvasti tieteen tukema. Silti moni ihminenkin on kuullut tätä vertausta jopa lääkäriltään jossain muodossa joka saa myös kyseenalaistamaan lääketiedettä.
        - Potilaan pitäisi saada myös itse punnita lääkkeen hyötyjä ja haittoja koska jokaisella on preferenssit millaisiin riskeihin haluaa lähteä mukaan
        - Haittojen ja hyötyjen objektiivista punnitsemista haittaa se, että voi toisinaan olla hankala sanoa mikä on ihmisen omaa ongelmaa ja mikä lääkkeiden puhkaisemaa ongelmaa. On riskinä että lääkkeiden puhkaisemat ongelmat sekoitetaan ihmisen henkisiksi ongelmiksi ja lääkitään lisää. Ihmiset voi ajautua huonoihin kierteisiin.
        - Realistinen suhtautuminen lääkkeisiin voi lisätä potilasturvallisuutta. Ei pitäisi haitata se että puhutaan haitoista. Ymmärryksen pitäisi alkaa siitä, että lääkkeet ovat keholle vieraita kemikaaleja jotka muuttavat kehon toimintaa. Lääke tekee aivoihin ja kehoon vaikuttamalla muutoksia siihen, miten ihminen tuntee, käyttäytyy ja ajattelee. Tämä on alku vastuulliselle ja turvalliselle lääkkeen määräämiselle.
        - Realistinen suhtautuminen lääkkeisiin vähentää ihmisten riippuvuuden tunnetta lääkkeisiin:

        " The general public widely believes that depression has been convincingly demonstrated to be the result of serotonin or other chemical abnormalities [15, 16], and this belief shapes how people understand their moods, leading to a pessimistic outlook on the outcome of depression and negative expectancies about the possibility of self-regulation of mood [64,65,66]. The idea that depression is the result of a chemical imbalance also influences decisions about whether to take or continue antidepressant medication and may discourage people from discontinuing treatment, potentially leading to lifelong dependence on these drugs [67, 68]." https://www.nature.com/articles/s41380-022-01661-0

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni tässä ketjussa on käsitelty objektiivisesti lääkkeiden hyötyjä ja haittoja.

        - Lääkkeistä ja ylipäätään psykoaktiivisista aineista voi olla hyötyä tunne-elämän erilaisiin ongelmiin.
        - Mutta pitää myös muistaa, että psyykenlääkkeet ovat myös psykotrooppisia/psykoaktiivisia aineita, joihin sisältyy tietyt farmakologiset lainalaisuudet kuten adaptaatio, fyysinen mukautuminen, vieroitusoireet ja mahdollinen toleranssi (esim."antidepressant tachyphylaxis")
        - Psykoaktiivisista aineista voi olla myös haitallisia puolia tunne-elämälle esim. tunne-elämän leikkautuminen, seksuaaliset häiriöt ym. Ihminen kyllä itse tietää monesti sen, milloin lääkkeestä alkaa tulla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tunnetason ongelmista lääkkeissä ei mainita paketissa eikä aina lääkärinkään toimesta. Tässä on riskinä että ihminen itse tulkitsee lääkkeen ongelmia omina ongelminaan
        - Haittojen ja hyötyjen objektiivista punnitsemista haittaa se, että lääkkeiden tutkimuksissa on ketjussa mainittuja puutteita esim pitkäaikaiskäytön suhteen. On olemassa ristiriitaisia pitkäaikaistutkimusten tuloksia jotka eivät välttämättä annakaan niin positiivista kuvaa lääkkeistä pitkällä tähtäimellä:
        https://www.laakarilehti.fi/maailmassa/kolumni/tarinoita-ja-tutkimustuloksia/?public=784fbcee9fea31494b45ae002744e87f
        - Haittojen ja hyötyjen objektiivista punnitsemista haittaa se, että lääkkeitä tuottaa voittoa tavoittelevat lääkeyhtiöt ja se mikä on tiedettä voi sekoittua myös monenlaiseen markkinointiin ja lääkkeiden myynnin edistämiseen myös. Markkinointibudjetit lääkkeissä on valtavia. Esimerkkinä tästä että lääkeyhtiöillä ei ole ollut aina puhtaat jauhot pussissa on esim suht uudessa BBC Panorama dokumentissa esitetyt väitteet, että eräs lääkeyhtiö oli antanut ohjeistusta 90-luvulla, jossa masennuslääkkeiden vieroitusoireista ei ainakaan oltu lääkeyhtiössä ohjeistettu suoraan puhumaan, vain kysyttäessä mikä viittaa jonkinlaiseen peittelyyn. Menikin jostain syystä hyvin kauan, että vieroitusoireista on alettu kirjoittaa urakalla mediassa.

        Toki voidaan ajatella, että lääkärit ja psykiatria yleensä ovat tältä markkinoinnilta suojissa, vaan ovatko?
        - Tutkimusta haitoista voi tulla jälkijunassa, huomattavastikin jälkijunassa. Esim tardiivin dyskinesian ja bentsojen riippuvuus/vieroitusongelmien ymmärtämiseen meni vuosikymmeniä. SSRI-lääkkeet tuli vuosikymmeniä sitten, merkintä lääkkeen jälkeen jatkuvista seksuaalihäiriöistä tuli pakettiin 2019 Euroopan lääkeviraston toimesta. Miten voit tehdä objektiivisen hyöty/haitta-arvion ilman kaikkia tietoja?

        Vieroitusoireista ei moni potilas ole kuullut mitään varoitusta lääkäriltään määräyshetkellä, vaikka potilasturvallisuutta lääkkeissä voisi lisätä paljon se jos lääkäri varoittaisi jo alussa että lääke kannattaa vähentää pois rauhallisesti vieroitusoireiden vuoksi sen sijaan että potilaalle kerrotaan että "lääke ei aiheuta riippuvuutta" luoden . Lisäksi TV:ssä Usassa pyöri 90-luvulla masennuslääkemainoksia jossa annettiin hieman arveluttavia vertauksia masennuksesta kemiallisena epätasapainona jota lääke korjaa. Kyseinen teoria ei ole vahvasti tieteen tukema. Silti moni ihminenkin on kuullut tätä vertausta jopa lääkäriltään jossain muodossa joka saa myös kyseenalaistamaan lääketiedettä.
        - Potilaan pitäisi saada myös itse punnita lääkkeen hyötyjä ja haittoja koska jokaisella on preferenssit millaisiin riskeihin haluaa lähteä mukaan
        - Haittojen ja hyötyjen objektiivista punnitsemista haittaa se, että voi toisinaan olla hankala sanoa mikä on ihmisen omaa ongelmaa ja mikä lääkkeiden puhkaisemaa ongelmaa. On riskinä että lääkkeiden puhkaisemat ongelmat sekoitetaan ihmisen henkisiksi ongelmiksi ja lääkitään lisää. Ihmiset voi ajautua huonoihin kierteisiin.
        - Realistinen suhtautuminen lääkkeisiin voi lisätä potilasturvallisuutta. Ei pitäisi haitata se että puhutaan haitoista. Ymmärryksen pitäisi alkaa siitä, että lääkkeet ovat keholle vieraita kemikaaleja jotka muuttavat kehon toimintaa. Lääke tekee aivoihin ja kehoon vaikuttamalla muutoksia siihen, miten ihminen tuntee, käyttäytyy ja ajattelee. Tämä on alku vastuulliselle ja turvalliselle lääkkeen määräämiselle.
        - Realistinen suhtautuminen lääkkeisiin vähentää ihmisten riippuvuuden tunnetta lääkkeisiin:

        " The general public widely believes that depression has been convincingly demonstrated to be the result of serotonin or other chemical abnormalities [15, 16], and this belief shapes how people understand their moods, leading to a pessimistic outlook on the outcome of depression and negative expectancies about the possibility of self-regulation of mood [64,65,66]. The idea that depression is the result of a chemical imbalance also influences decisions about whether to take or continue antidepressant medication and may discourage people from discontinuing treatment, potentially leading to lifelong dependence on these drugs [67, 68]." https://www.nature.com/articles/s41380-022-01661-0

        Psykiatriassa on paljon loppupeleissä kontroversiaaleja väitteitä esim lääkkeiden neuroprotektiivisyydestä, mitä pidetään tavallaan yhtenä oikeutettuna syynä puuttua ihmisten aivojen toimintaan heidän kokiessaan henkistä tuskaa, esim antipsykootit ehkäisee aivovaurioita mitä psykoosi aiheuttaa tai että psyykenpotilailla on jo muutenkin huonoja aivomuutoksia aivoissaan sairauksiensa takia niin tottahan toki experimentit vuosikausien lääketutkimuksia pidemmillä masennuslääkekuureilla ovat ihan ok. Tuo on vähän pelottava reitti rehellisesti sanoen, koska neuroprotektiivisyys voi olla kontroversiaali aihe myös vastakkaisten näkemystensä kanssa aiheesta. https://www.cambridge.org/core/journals/the-british-journal-of-psychiatry/article/questioning-the-neuroprotective-hypothesis-does-drug-treatment-prevent-brain-damage-in-early-psychosis-or-schizophrenia/85E5C2509E258FE1FB00EE013E9E6272

        On tämä totta tai ei, jotkut psykiatrit ihan oikeasti oikeuttavat matalan kynnyksen lääkintää tällaisiin teorioihin perustuen koska he näkevät suojelevansa tyyliin jonkun aivoja psykoosin aivomuutoksilta tai näkevät että masennus on aivosairaus ja siksi sitä pitää hoitaa lääkkeillä.

        Entisaikaan kuten ketjussa mainittiin, esim neuroleptejä eli antipsykootteja kutsuttiin nimellä major tranquillizer, sedatiivisina lääkkeinä joista nähtiin hyötyä vakavien mielen ongelmien oireiden hoidossa. Jossain vaiheessa näistä tuli jotain neuroprotektiivisia lääkityksiä, jotka kumma kyllä apinakokeissa näyttivät aiheuttavan huonojakin muutoksia aivoissa. Mutta hei, kyllä sairaus on niin paha hei!

        Ihmisen tunne-elämää tutkitaan nykyään kuin tietokoneen ohjelmistovikaa hoidettaisiin ottamalla kovalevy esiin. Eikä jostain syystä kukaan oikein kyseenalaista sitä, koska siis tokihan aivojen lääkintä on hyödyllistä eikä siitä kai mitään kummempia haittoja ole vaikka noh, jollekin saattaisi unohtua lääkitys tarpeettoman pitkiksi ajoiksi, jotain odottamattomia haittoja voi ilmetä mitä lääkäri ei ole maininnutkaan tai hän tietämättään kasvuikäisenä käyttää lääkkeitä aivojen kehittyessä tietämättä tutkimuspuutteita.

        Toki psykiatriassa usein ollaan niin kovin hiljaa potilaista jotka esim sanovat että ovat saaneet itsetuhoisia ajatuksia lääkehaitoista tai lääkkeiden vieroitusoireiden aikana kun eivät ole ihan omia itsejään, eivät ole saaneet mitään hyötyä lääkkeistä harhoihinsa mutta ovat kyllä niin mukavan leppoisaksi lääkityn näköisiä, ovat muuttuneet sekavammaksi kierteessä jossa lääkkeitä vaihdellaan ja sekavuus helpottaa kun lääkkeistä luopuu, ovat joutuneet huonoon vointiin epämääräisten vieroitusten seurauksena jossa lääkäri ei tiedä mitä tekee, jotka lopettivat vuosikausia päällekkäin olleen pillerikoktailinsa ja yhtäkkiä heidän elämänsä alkoikin sen jälkeen voittaa tai hoksasivat, että hei, se lääkitys olikin loppupeleissä henkistä eteenpäinmenoa jarruttava seikka koska terapiasta oli aika kehnosti hyötyä pillereissä. Vaikka kuinka sanotaan että terapia ja lääke on toimiva yhdistelmä.

        Potilaita lääkitään psykiatriassa ei yhdellä vaan useammilla lääkkeillä päällekkäin psykiatriassa, mutta näitä lääkeyhdistelmiä tutkitaan vieläkin heikommin mitä yksittäisiä lääkkeitä.
        Kukaan, toistan kukaan, ei ota vastuuta jos jonkun aivoista tulee nyt hassun kuvainnollisesti reikäjuustoa näillä hoidoilla ja mitä seurauksia myös pitemmällä aikavälillä näistä experimenteistä aivoille on. Joku joutuu lopun elämäänsä elämään niillä aivoilla ja hermostolla jotka on potentiaalisesti ottaneet "damagea lääkkeistä" saamatta mitään tukea mahdollisesti puhjenneisiin epämääräisiin oireisiin. Miten todistat harmin joka ei näy päällepäin mutta voi vaikuttaa todella paljon elämääsi?

        Potilaiden puheita pidetään vain anekdootteina ja monesti psykiatrialla on helpompi tulkita potilaan hätä lääkkeiden haitoista vain potilaan sairauteen kuuluvina asioina mikä voi aiheuttaa riskin potilaalle ja hänen hyvinvoinnilleen. Ilman realistista kuvaa lääkkeiden ongelmista näin voi käydä myös potilaan omassa ajatusmaailmassa, hän tulkitsee haittoja omina ongelminaan. Ei yllätä yhtään, kun joku sanoo että hänestä on alettu kirjoittaa negatiivisemmin jos on tuonut kritiikkiä hoidoista esiin. Psykiatrit uskovat hoitoihinsa enemmän kuin potilaisiin välillä.

        Toki ihmisillä voi olla pahoja ongelmia, ja jotkut voivat kokea lääkkeistä hyötyä, mutta lääkkeiden ongelmien realistisesta ymmärtämisestä voi olla myös hyötyä siinä että välttää sudenkuopat. Toki se voi vaikuttaa negatiivisesti plasebovaikutukseen jos lähtökohtaisesti näkee lääkkeet huonon linssin läpi jo alusta pitäen. On tutustunut vähän liian hyvin lääkkeen NNT-lukuihin (montako potilasta pitää hoitaa että yksi saa hyödyn)

        Toki voidaan ajatella että lääke on lähtökohtaisesti turvallinen ja siksi sen käyttämisestä ei seuraa mitään huonoa todennäköisesti. Kenties ne onkin tiettyyn pisteeseen asti sellaisia monilla mutta riskejä voi piiillä siinä että ongelmallisia puolia ei ymmärretä ja niiden välttämistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sun ja kaivattusi

      ikäero? Kumpi vanhempi, m vai n?
      Ikävä
      88
      1617

    2. Kesän odotuksia hyrynsalmella

      Kyllä kesällä hyrynsalmellakin on mahdollisuus osallistua kylän menoon monella tavalla . On kaunislehdon talomuseolla
      Hyrynsalmi
      15
      1511

    3. Kai sä näät

      Ku sua katson et olen aika rakastunut. Rakkaus ei vain ole aina niin yksinkertaista
      Ikävä
      98
      1410

    4. Tämän hetken

      Terveiset kaivatullesi ⬇️
      Ikävä
      121
      1343

    5. Katsotko mieluiten

      Kaivatussasi mitä?
      Ikävä
      73
      1302

    6. Mikä on ollut

      Epämiellyttävin hetki sinun ja kaivattusi romanssissa?
      Ikävä
      116
      1170

    7. Anne Kukkohovi ei myykkään pikkuhousujaan

      Kyseessä oli vain markkinointitempaus. Anne höynäytti hienosti kaikkia ja Onlyfans-tilinsä tilaajamäärä lähti jyrkkään n
      Maailman menoa
      261
      1037

    8. Vieläkö sä toivot

      Meidän välille jotain?
      Ikävä
      69
      991

    9. Voi Rakas siellä

      Olet ollut mun ajatuksissa taas koko päivän. Olet ihmeellinen kertakaikkiaan ja arvostan sinua niin paljon❤️Minulla ei o
      Tunteet
      18
      955

    10. Pidätkö kaivatustasi

      Minkä vuoksi erityisesti? Mikä hänessä vetoaa?
      Ikävä
      37
      937
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt