Voidaanko Ukrainasta tulleet laittaa toukokuussa peltotöihin?

Suomeen on tullut nyt jo yli 3000 pakolaista Ukrainassa. Toisaalta joka kevät Suomeen tulee kausitöihin maatiloille noin 20.000 ihmistä Ukrainasta. Tänä vuonna kausityöväkeä ei saada, koska he ovat omaa maataan pelastamassa.

Olisikohan noista nyt jo saapuneista peltotöihin? Ja antavatko pakolaissopimukset oikeutta laittaa heitä peltotöihin? Vai pitääkö hissuksiin vaan viedä niille päivästä toiseen soppakannulla ruokaa pakolaiskeskuksiin?
4357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Pakolaisissa on halukkaita kausitöihin, osa näistä on ollut aiemminkin Suomessa kesätyössä. Kyllä he menevät töihin marjatiloille jo huhtikuussa. Pitää valmistella taimien istutukset ja kunnostaa kasvihuoneet.
Myöhemmin on sitten poimintaa, kesäkuun loppupuolelta alkaen.
Marjatilalliset ovat järjestäneet työntekijöiden haun busseilla Puolasta.

Äänestä
  • Eivät mene. Pakolaisina he saavat 1000 euroa kuukaudessa sosiaaliturvaa. Menemällä pellolle he saavat 100 euroa kuukaudessa palkkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät mene. Pakolaisina he saavat 1000 euroa kuukaudessa sosiaaliturvaa. Menemällä pellolle he saavat 100 euroa kuukaudessa palkkaa.

    Höpsis.

    Äänestä

Jos ensin saataisiin töihin vuosia, jopa kymmeniä maassa loisineet somalit!

Äänestä
  • Afrikan mustalaisetko töihin, älä unta näe.

    Äänestä

  • Käykö teille rasisteille se, että syötte perunaa johon on musta mies koskenut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käykö teille rasisteille se, että syötte perunaa johon on musta mies koskenut?

    Ei todellakaan käy!

    Äänestä

  • Suomessa ei ole puuvillapeltoja.

    Äänestä

Käyppä lukemassa migri.fi sivustoa, https://migri.fi/tilapainen-suojelu
Ukrainalaiset saavat mennä töihin vaikka huomenna Suomessakin. Ote migrin sivustolta: Kun olet saanut oleskeluluvan tilapäisen suojelun perusteella, voit työskennellä ja opiskella ilman rajoituksia.

Äänestä
  • Korvaavat jo suomalaisia monissa töissä.

    Äänestä

  • Voivat opiskella ilman rajoituksia eli suomeksi: ilmaiseksi ja ohi suomalaisopiskelijoiden

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voivat opiskella ilman rajoituksia eli suomeksi: ilmaiseksi ja ohi suomalaisopiskelijoiden

    Haista paska. Voi opiskella ilman rajoituksia EI TARKOITA ohituskaistaa, vaan tasavertaisia mahdollisuuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haista paska. Voi opiskella ilman rajoituksia EI TARKOITA ohituskaistaa, vaan tasavertaisia mahdollisuuksia.

    Ohituskaista on vain suomenruotsalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haista paska. Voi opiskella ilman rajoituksia EI TARKOITA ohituskaistaa, vaan tasavertaisia mahdollisuuksia.

    Kyllä tarkoittaa. Jokainen opiskelupaikka joka menee ulkomaalaiselle on poissa suomalaiselta. Tämän ymmärtää jo alakoulun matematiikallakin.

    Äänestä

Ensin tulee turhakkeet joista ei ole minkään tekijäksi . Sotatoimissa taustatukena voi nyt olla hommia runsaasti ettei työhaluiset jouda maasta pois .

Äänestä

Ei tietenkään nehän on sodasta saaneet trauman. (vittu ikinä edes nähneet sotaa kun pakenivat) kymmeniä vuosia menee ennenkuin työkyky palautuu jos palautuu.

Äänestä

Nuo maahan tulleet ovat kaupungeista tulleita perheenäitejä ja heidän lapsikatraitansa. Myös eläkeikäisiä vanhuksia on jonkin verran mukana.

Aikaisemmin kausitöissä Ukrainasta tulleet ovat olleet nuorempia, maalla ikänsä työskennelelitä. Ja enemmän miesvoittoiselta vaikuttivat mansikkapelloilla keväällä ahertavat työporukat.

Eihän vaikka Espoosta ja Helsingistä otettavat lähiörouvat kestäisi päivääkään maaseudun keväisiä kiirehommia. Samanlaisia Kiovasta ja muista isoista paikoista tuilleita. pikkasen veteliä kaupunkilaisia nuokin ovat.

Äänestä

Kyllä ne peltitöihin voisi laittaa, meilläkin katto vuotaa.

Äänestä
  • Jos kattonne on tehty pellistä ja vielä nekin syöpyneet puhki niin on selvää ettei teillä ole palkanmaksukykyä.

    Äänestä

Onpas sikamaisen ala-arvoisia kommentteja sotaa pakenevista ihmisistä.
Häpeällistä suomalaisilta!

Äänestä

En tiedä onko vapaita paikkoja sillä irakin ja syyrian bodarit ovat hakeneet innokkaasti työpaikkoja.

Äänestä

Eikö nyt voisi samantien ehdottaa vanhustenhoivatöitä, siivousta tai vaikka lastenhoitamista?
Kun näihin töihin, ihmisten ja tilojen hoitamiseen, aina tuntuu kelpaavan kuka tahansa. Työtön sekatyömies, kielitaidoton, kädetön.

Mutta kukaan ei halua jotain pakolaista huoltamaan autoaan. Vaikka tiedetään, että Afrikassa laitetaan kulkemaan nekin pelit, jotka Suomessa ovat menossa paaliin. Ja toki, konekiväärillekin osataan tehdä auton katolle teline.

Nykyään on paljon töitä joissa vaaditaan erilaista korttia tai erikoislupaa, kukas sen koulutuksen maksaa ja milläs niitä koulutuksia ehditään antaa, jos on yhtäkkiä tuhansia koulutettavia enemmän kuin tavallisesti.

Niihin ei Suomessa panosteta, mutta varmaa on, että erilaisia vero- ja muita tarkastajia hallitus laittaa liikkeelle laumoittain. Ettei kukaan vaan pääse vetämään lanttiakaan välistä. Siihen ei oikotietä löydy, vetelehtimään pääsee kyllä sormia napsauttamalla.

Äänestä
  • "Eikö nyt voisi samantien ehdottaa vanhustenhoivatöitä, siivousta tai vaikka lastenhoitamista?"

    Voi tarjota, JOS ON VALMIS MAKSAMAAN KÄYPÄÄ PALKKAA!

    Äänestä

”Vähän” epäilen, että edes pakolaissopimus oikeuttaa laittamaan henkilöä pakkotöihin.

Äänestä
  • Pakolaisen käyttäminen "orjatyössä" olisi ihmisoikeusrikkomus.

    Äänestä

Ukrainalaisia pakolaisissa monenlaista osaajaa, ja todella hienoa, että heillä on oikeus päästä työn syrjään heti, kun paikkansa löytävät.
Varmastikin parasta kuntoutumista sodan traumoista päästä normaaliin rauhalliseen elämään, saada työ ja lapset kouluun.
Mutta aivan varmasti erittäin monella sotapakolaisella hirveä huoli Ukrainaan jääneistä lähimmäisistä.

Äänestä
  • Suomalaiset työnantajat vaativat hyvää suomen kielen taitoa kun täällä asiakkaita pitää palvella hyvin. Tämä hyvä suomen kielen vaatimus on yleisin vaatimus avoimissa työpaikoissa. Minä osaan hyvin suomea mutta ei ole vielä tärpännyt työnhaussa.

    Äänestä

Ilman muuta.eipähän käy pikästyttämään.

Äänestä

Ahneimmat maakaisyrittäjätkö jo huutamassa sodasta paenneita pakkotöihin pelloillensa.

Äänestä

OIKEAT sotaa pakenevat ihmiset menevät tietysti töihin ja vievät lapset päivähoitoon. On ihan eri asia puhua länsimaisista OIKEAA sotaa paenneista kuin sellaisista joita on sattumoisin nähty kauppakeskusten liepeillä.
Siitä porukasta on turha toivoa mitään, pysyisivät edes pois silmistä, sekin auttaisi.

Äänestä

Venäläiset pitää yllä Suomen sosiaali turvaa ja hyvinvointia.

Äänestä

Turhaa valitatta. Valittakaa Sannalle ja maahamuutosta vastaavalle Sdp valitsimille ministereille. Itse olette onnellisen tietämättömänä äänestykopissa käyneet
Jo 5.n-kerran suomi on valittu onnelliseksi kansaksi ja sen huomaa.

Äänestä

Miksi ne pitää olla ugraalaisia miksei suomalaisia päästetä töihin?

Äänestä

Demareiden 9e/päivä-pakkotyöhön.

Yhteislaulua kolmannella "Volgan lautturit".

Äänestä

Tervetuloa todelliset pakolaiset Ukrainalaiset naiset ja lapset. Kymmeniä tuhansia naisia heti lisää ja työpaikat löytyy hoitoalalta heti tuhansille.

Äänestä

jos ne saavat ilmaista raha, kuka hullu mene pellolle

Äänestä
  • Sossupummille ei tosiaan tule mieleen mennä töihin ja hän luulee kaikkien toimivan samoin. Normaalit ihmiset kaipaavat työtä, he ovatkin eri planeetalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sossupummille ei tosiaan tule mieleen mennä töihin ja hän luulee kaikkien toimivan samoin. Normaalit ihmiset kaipaavat työtä, he ovatkin eri planeetalta.

    Henkilö joka menee haluaa töihin 500 euron kuukausipalkkaa vastaan Suomessa, on todellakin eri planeetalta kuin tältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sossupummille ei tosiaan tule mieleen mennä töihin ja hän luulee kaikkien toimivan samoin. Normaalit ihmiset kaipaavat työtä, he ovatkin eri planeetalta.

    Sanoit juuri sen, mikä on totuus. Suomalaispummit suorastaan vapisevat pelosta, jos joku mainitsee sanan työ! Rahaa ne vaativat aina vaan enemmän ja mikään ei niille riitä.

    Äänestä

Valvontakomissiota ulkomaille paenneet suomalaiset menivät töihin heti . Asia on enemmän kuin selvä. Paitsi poliitikoille.

Äänestä

Ei tämä porukka tee töitä edes kotimaassaan . He ovat ns , parempaa väkeä joka tuodaan turvaan ja rahvas työtätekevät jäävät tykinruuaksi . Eliitti on aina eliitti ja etuoikeutettu .

Äänestä

Nyt täytyy poistaa kelarahat ennen vuotta 2022 tulleilta, ja antaa ne näille hätää kärsiville sotaa paenneille.
Juoksivat hädissään kotimaastaan pois lapset sylissä, vaatteet verisenä, lapset kauhuissaan.
Nyt heitä on autettava.
En ole ennen nähnyt tällaista sotaa ja tuhoa, kauheaa, aivan sanoinkuvaamatonta.

Äänestä

Käyn kesällä ostamassa mansikoita läheiseltä mansikkatilalta. Siellä on joka kesä poimijoita Ukrainasta, Puolasta, Venäjältä ja Virosta.
Nyt taitavat ukrainalaiset korvata venäläiset poimijat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomeen on tullut nyt jo yli 3000 pakolaista Ukrainassa. Toisaalta joka kevät Suomeen tulee kausitöihin maatiloille noin 20.000 ihmistä Ukrainasta. Tänä vuonna kausityöväkeä ei saada, koska he ovat omaa maataan pelastamassa.

Olisikohan noista nyt jo saapuneista peltotöihin? Ja antavatko pakolaissopimukset oikeutta laittaa heitä peltotöihin? Vai pitääkö hissuksiin vaan viedä niille päivästä toiseen soppakannulla ruokaa pakolaiskeskuksiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu