Haluaisin ihmisten mielipiteitä armomurhista eli eutanasiasta.
Asianahan tämä on erittäin hankala eikä lainkaan mustavalkoinen.
Otetaan esimerkkinä nyt lähi aikoina Yhdysvalloissa esiin noussut tapaus, jossa mies oli hoitanut vakasti sairasta, parantumatonta vaimoaan jo noin 15 vuotta. Mies oli jo valmis päästämään vaimostaan irti, mutta naisen vanhemmat vastustivat tätä asiaa. (Korjatkaa jos olen väärässä).
Toisaalta, jos ihminen on jo 15 vuotta ollut täysin tietämätön ympäristöstään, onko järkeä jatkaa sellaista elämää? Mutta sitten taas toiselta kantilta jos katsotaan, niin ehkä nainen olisi halunnutkin jatkaa elämäänsä vaikka ei ympäristöään tiedostanutkaan. Tai jos vakavasti sairas ihminen pystyykin vielä itse ilmoittamaan, että haluaa itsensä surmattavan. Voiko tämän ihmisen sanaan luottaa? Pitääkö ihmisen olla täysissä mielenvoimissa?
Ja jos tälläinen sallittaisiin ilman suurimpia kohuja, tulisi varmasti väärinkäytöksiä.
Mutta "sympatiani" ovat ehkä vaimoaan hoitaneen miehen puolella. En voi edes kuvitella kuinka raskasta on ensin melkein menettää rakas ihminen ja sitten elää hänen kanssaa vielä vuosia, kuitenkaan saamatta yhteyttä häneen.
Lisää kannanottoja ja puolia pyytäisin.
Itse en siis kantaani kuitenkaan vielä varmasti osaa sanoa. Se on hyvin tapauskohtausta.
Ja elämä on kuitenkin se suurin asia mikä ihmisellä on. Voiko toiselta ihmiseltä riistää sen suuren lahjan mikä meille on annettu.
Kristinusko ottaa kantaa seuraavasti :
Ihmisen elämä on pyhää ja sen tulee olla koskematonta, koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen.
Elämä on lahja.
Kukaan ei ole ansainnut omaa elämäänsä.
Elämä on ihme, sitä ei tehdä.
Vain Jumalalla, elämän antajalla, on oikeus ottaa tämä lahja pois.
Mutta jos Jumalaa ei ole niin tämäkin on kaikki täysin turhaa.
Hankalaa, eikö totta?
Asianahan tämä on erittäin hankala eikä lainkaan mustavalkoinen.
Otetaan esimerkkinä nyt lähi aikoina Yhdysvalloissa esiin noussut tapaus, jossa mies oli hoitanut vakasti sairasta, parantumatonta vaimoaan jo noin 15 vuotta. Mies oli jo valmis päästämään vaimostaan irti, mutta naisen vanhemmat vastustivat tätä asiaa. (Korjatkaa jos olen väärässä).
Toisaalta, jos ihminen on jo 15 vuotta ollut täysin tietämätön ympäristöstään, onko järkeä jatkaa sellaista elämää? Mutta sitten taas toiselta kantilta jos katsotaan, niin ehkä nainen olisi halunnutkin jatkaa elämäänsä vaikka ei ympäristöään tiedostanutkaan. Tai jos vakavasti sairas ihminen pystyykin vielä itse ilmoittamaan, että haluaa itsensä surmattavan. Voiko tämän ihmisen sanaan luottaa? Pitääkö ihmisen olla täysissä mielenvoimissa?
Ja jos tälläinen sallittaisiin ilman suurimpia kohuja, tulisi varmasti väärinkäytöksiä.
Mutta "sympatiani" ovat ehkä vaimoaan hoitaneen miehen puolella. En voi edes kuvitella kuinka raskasta on ensin melkein menettää rakas ihminen ja sitten elää hänen kanssaa vielä vuosia, kuitenkaan saamatta yhteyttä häneen.
Lisää kannanottoja ja puolia pyytäisin.
Itse en siis kantaani kuitenkaan vielä varmasti osaa sanoa. Se on hyvin tapauskohtausta.
Ja elämä on kuitenkin se suurin asia mikä ihmisellä on. Voiko toiselta ihmiseltä riistää sen suuren lahjan mikä meille on annettu.
Kristinusko ottaa kantaa seuraavasti :
Ihmisen elämä on pyhää ja sen tulee olla koskematonta, koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen.
Elämä on lahja.
Kukaan ei ole ansainnut omaa elämäänsä.
Elämä on ihme, sitä ei tehdä.
Vain Jumalalla, elämän antajalla, on oikeus ottaa tämä lahja pois.
Mutta jos Jumalaa ei ole niin tämäkin on kaikki täysin turhaa.
Hankalaa, eikö totta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
ihmisellä on oikeus itse päättää siitä, millä tavalla kuolee. Uskonnollisessa retoriikassa armomurha käsitetään sillä tavalla, että joku toinen instanssi päättää elämästäsi ja kuolemastasi. Sitä pidetään pahana. Paradoksaalisesti kuitenkin juuri Schiavon tapauksessa elämästä ja kuolemasta haluttiinkin päättää jonkun muun kuin Terrin toimesta. Oikeudessa olikin kysymys siitä, mitä Terri itse halusi. Oikeus päätyi aviomiehen kannalle, eli että Terri itse ei olisi halunnut jatkaa elämäänsä vihanneksena, ja holhoojana ja aviomiehenä hänellä oli oikeus päättää Terrin puolesta tilassa, jossa Terri itse ei ollut henkisesti läsnä.
Sinänsä Terrin kannalta asia oli yhdentekevä, koska häneltä PVS tilassa puuttuivat kaikki psyykkiset kokemukset. Terri ei kärsinyt, koska Terriltä puuttui kyky kärsiä. Kärsimys on psykologinen kokemus. Kaikki kuitenkin puhuivat siitä, että Terrin kärsimykset pitäisi lopettaa.
Kyse ei ollutkaat Terrin kärsimyksistä, vaan asianosaisten kärsimyksistä, jotka he halusivat lopettaa.
... on Syntiä.
Länsimaisen lääketieteen ulottumattomissa olevat ns. "kehitysmaiden" asukkaat kuolevat sairauksiinsa kyselemättä ns. armomurhasta.
Jokaisen länsimaalaisen ihmisen pitäisi kysyä itseltään haluaako toimintakykynsä menettäneenä verottaa rakkaiden lähimmäistensä tai yhteiskunnan organisaatioiden energiaa oman itsensä hoitamiseen.
Yksi ratkaisu tilanteeseen on hoitotestamentin tekeminen, kun äkillisen sairauskohtauksen/onnettomuuden seurauksena on odotettavissa oleva toimintakyvyn menetys.
Hitaasti hiipivään toimintakyvyn menetyksen osalta loytyy myös lääketieteellistä tietoa ko. tilanteen päätökseensaattamiseen, jota tietoa sitä haluavan pitäisi saada käyttää ja jos siihen ei itse pysty voihan sitä käyttää lähimmäinen.
Ainahan on tietysti yksi keino jäljellä, kieltäytyä syömästä ja juomasta mikäli rohkeutta riittää; en tiedä ymmärtäisinkö käyttää sitä dementoituneena.
Mikäli olen kristinuskon Jumalaa ymmärtänyt oikein Jeeusken kautta, eikö Jeesus sanonut seuraajilleen; parantakaa sairaita kuten minäkin teen.
Lääketieteellisen tiedon käyttäminen näyttää joissakin tapauksissa olevan Elämän vääristelyä.
En tunne hyvin Terri Chivaccion tapausta, mutta niiden tietojen mukaan mitä Hollannista on tullut, on ns. armomurhaa ryhdytty käyttämään yhä enemmän sellaisten ihmisten kohdalla, jotka eivät kykene ilmaisemaan mielipidettään. Tätähän ei voi pitää oikeasti armomurhana (edes Hollannin omien lakien mukaan), koska termi on varattu vain sellaisiin tapauksiin, joissa henkilö täysin selvästi kykenee ilmaisemaan oman tahtonsa. Eli henkilö on täysissä järjissään ja tajuissaan tahtonsa ilmaistessaan. Tahtohan voi koskea myös tulevaisuutta. Hollannin esimerkin 'inhoittamana' en ole armomurhan puolella. Mutta terminaalihoidon puolella olen. Mahdollisimman tuskaton ja hyvä lähtö. Kyllähän siinäkin tullaan sille rajalle, jossa elämää voitaisiin pidentää muutamia päiviä, jos esim. morfiinia ei lisätä. Morfiinia voidaan sitten lopussa lisätä enemmän kuin tarpeeksi, jolloin potilas kuolee. Mutta onko se armomurha silloin? En näe asiaa siten. Näen sen olevan myötätuntoa ja hoitoa.
Terminaalihoidon puolesta, mutta maailmalla vallitsevaa armomurhakäsitettä vastaan!!
Minusta armomurhassa ei ole mitään väärää, jos sillä tarkoitetaan vakavasti ja parantumattomasti sairaan ihmisen omasta, vankkumattomasta ja selväjärkisestä päätöksestä tapahtuvaa elämän päättämistä.
Käytännössä toimivan lain ja käytännön muotoileminen olisi todella vaikeaa: miten varmistetaan, etteivät sairaat vanhukset koe kuolemista velvollisuudekseen/ettei heitä painosteta? Miten määritellään, kuka on mieleltään kykenevä tekemään tuollaisen päätöksen? Useimpiin vakaviin sairauksiin liittyy alentunut tietoisuuden taso ja/tai masennus. Onko tälläinen henkilö pätevä tekemään päätösen oman elämänsä lopettamisesta?
Periaatteessa olen myös sitä mieltä, että lopullisesti "vihannekseksi" vajonneen ihmisen elämän voisi päättää omaisten pyynnöstä. Tässäkin on omat ongelmasa: "lopullinen" on käsite, josta voidaa olla varmoja aika harvoin, ja ihmisen tietoisuuden tasoakin on erittäin hankala arvioida. Lisäksi on vaikea määritellä, kuka on se omainen, jolla tällainen valta tulee antaa, ja eikö muilla omaisilla ole sananvaltaa noissa asioissa?
Eutanasia on siis mielestäni periaatteessa oikein ja hyvä asia, mutta siihen liittyvä kaytäntö on niin vaikeasti toteutettavissa, etten itse toivo sen laillistamista ainakan vielä, tässä ilmapiirissä.
Näin kuvan siitä sairaasta kaverista hymyilemässä
nähtyään äitinsä ja melkein halaamassa häntä.
Hän ei varmaankaan ole ihan niin tietämätön kuin
oletettiin. Raskas taakka oli ehkä jo kuitenkin
liian painava.
En sanoisi ihmisen olevan täysissä mielen
voimissaan, jos eutanasiaa pyytäisi. Yleensä asiaan
törmätään kun potilas on menettänyt elämänhalun,
mikä on melkoinen romahdus.