Minä olen kyllä sitä mieltä, että Ruotsi ei oikeasti aio liittyä Natoon, vaan toivoo, että Suomi liittyisi. Se on niin tottunut piileskelemään Suomen suojissa, että siihen ei voi asiassa luottaa.
Ruotsiko Natoon?
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joko kumpikin menee, tai ei kumpikaan.
Eu on muutettava puolustusliitoksi, muuten olemme pääsemättömissä Venäjän kanssa tällaisissa tilanteissa. Meidän on pystyttävä puolustamaan maita, johon hyökätään, koska ne harjoittavat demokratiaa. Ja asialla on kiire!
Niin että mitä mieltä olet. Mieli on abstarakki käsite ilman minkäänlaista toteennäyttämistä, kuten vaikkapa kalakeiton suolaisuuden aste.
Ei ole mitään mieltä kalakeiton suolaisuudesta tai pietarin-trollin natojutuista.
Olethan sinä nähnyt Ruotsin tähänastisen toiminnan. En luota siihen enempää kuin itänaapuriinkaan ennen kuin se todistaa toisin.
Talvisodan aikana Ruotsi uhkasi repiä rautatiekiskot maasta jos Suomea autetaan Ruotsin kautta.
Ruotsiin voi luottaa yhtä paljon kuin Putinin Venäjään.
Ääri-islamistinen maa Natoon? Aika oudolta kuulostaa.
No onhan siellä kyllä Turkkikin, joka kuitenkin Ruotsiin verrattuna aika maltillinen.
Onpas outo käsitys sinulla.
Ruotsi olisi sitten vapaata riistaa Venäjän fasistivaltion "erikoisoperaatioille" kuten nyt Ukrainassa tapahtuu.
Ruotsi ja Suomi menevät lähiaikoina Natoon käsi kädessä.
Aloittajan kanssa samaa mieltä. Suomi liittyy, Ruotsi ei.
Ovat varmaan laskeneet sen varaan että Venäjä miehittää vain Gotlannin ja ehkä myös Öölannin saaren ja Ruotsi on henkisesti valmis niistä luopumaan ilman suurta vastarintaa kunhan venäläisjoukot eivät tule mantereelle asti.
Nyt+kuulemma+yli+60+%+ruotsalaisista+on+Nato+-myönteisiä.