On se kumma kun ei saada Stasilistaa auki

DDR kaatui 3.10. 90 -Halonen käärmeissään.

Stasilista DDR toiminnoista yhä avaamatta, ja Suomea sanottu oikeusvaltioksi -avoimeksi. Kissan viikseet !
Saksalaiset juhlivat valtionsa yhdistymisen 25-vuotispäivää vuonna 2015. Berliinin muuri kaatui ja viisi Itä-Saksan osavaltiota liittyi Länsi-Saksaan Saksan liittotasavallaksi.
Halosta ei juhlat innosta. Olihan hänet palkattu SAK:n kautta 1970 päinvastaisten tavoitteiden vauhdittamiseksi.
Aamulehden Helsingin toimiston toimittajat selvittivät vuonna 2007, että Halosen rooli DDR:n tunnustamiskomiteassa oli ollut huomattavasti laajempi kuin yleensä oli uskottu.

18

164

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tavjan kissan viikset, jonka lahjoittaja sanoi Venäjälle tulevan kuoleman rangaistus.

    • Anonyymi

      Olisikos Viron Ilveksen taustajoukoista apuja tähän kun niin kovin on Erkki Tuomiojan kimpussa savuaakos siis jossakin ns. Derkkulalainen kytöpalo??????

    • Anonyymi

      Mihin ihmeeseen Helsingissä mahtui vielä saksalaisetkin vakoojat kun jokaisessakolossa jo majaili neuvostoliittolainenvakooja?
      Kekkosen aikana jokaisen menestyvän poliitikon aamiaispöydässä istui myös kotiryssä.
      Jos ei, niin sellaisella poliitikolla ei ollut valtaa.

      Tämä Stasilista on pelkkä syöttisintti jota uitetaan hölmöjävarten, että hauki saa mädäntyä rauhassa mutaansa.

      • Anonyymi

        Kyllä lista olisi avattu jos ei olisi siinä demareia. Koivisto presidenttinä, Lipponen pääministerinä ja Halonen ulkoministerinä teki päätöksen piilottaa se 60 vuodeksi. Mm Halonen on rikollis epäilty maanpettuuus josta linnatuomio tulee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin Koivisto sekä Ahtisaari ovat sanoneet, että hänen puolestaan listan saa julkistaa. Kepulainen Seppo Tiitinen, joka on nähnyt listan, on kertonut, ettei siinä ole ketään tunnettuja nimiä. Tokkopä hän ei olisi tunnistanut esim. Halosen nimeä, jos se olisi listassa. Erkki Tuomioja on muistini mukaan suostunut lyömään 10 000 euroa vetoa siitä, ettei hänen nimeään löydy listalla. Niin, että vedonlyöjät, jotka uskovat varmasti toisin, tässä olisi helppoa rahaa tarjolla.

        Stasi-listaa ei voi julkistaa, koska asiasta on oikeuden päätös. Korkein hallinto-oikeus päätti vuonna 2010 suojelupoliisin valitettua hallinto-oikeuden antamasta päätöksestä, ettei listaa saa julkaista. Hallinto-oikeus olisi antanut luvan listan julkistamiseen. Nelosen uutiset oli pyytänyt listaa Supolta ja sen kieltäydyttyä vei asian hallinto-oikeuteen. Poliisiylijohtaja toimi tuolloin kokoomustaustainen Seppo Paatero, joka kehotti suojelupoliisia valittamaan hallinto-oikeuden päätöksestä.

        Siihen, että listaa ei julkaistu, ei ole siis mitään poliittisia syitä, koska mikään muu taho kuin SuPo ei vastustanut julkistamista. KHO:n mukaan asiakirjan julkaiseminen voisi vaarantaa valtion turvallisuutta. Tässä kaiketi viitataan siihen SuPon perusteluun, että tiedustelutiedon kv. jakaminen vaarantuisi, jos SuPo tiedon vastaanottajana julkaisisi tiedon antaneen tahon antamia asiakirjoja vastoin luovuttajan tahtoa. Peruste tuntuu minusta varsin omituiselta ja kaukaa haetulla. Maan etu olisi pikemminkin ollut muilta osin se, että tiedon julkistamisella kaikenlainen spekulointi asian ympärillä olisi saatu loppumaan. Nyt tieto saada ilmeisesti vasta vuonna 2050. Minulta kyllä vaadittaisiin jo tosi pitkää ikää, jos sen päivän näkisin.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Miten niin helppoa rahaa, oletko tosiaan noin yksinkertainen.
        Lista piilossa miten Erkin nimen sieltä todennat. joskus 2050 2060 luvattu näyttää, jos sittenkään. Käsittää demari olosi kun sinne yksinkertaisimma menee toveria huutamaan.
        Meinaakko olla listan aukeamista katsomassa, olisit ilmeisesti 80 45 125 vuotta.

        On ihan totta, että nuo aikataulut venyvät aika pitkälle. En ole pitkiin aikoihin enää oikein huomannut tuota ajankulua. Tuota omaa ikääni minäkin yritin laskeskella ja siitä juuri huolestuinkin, etten taida nähdä sitä listan avaamista. Mutta ainahan voi toivoa, että lääketiede keksii vielä jonkun iänpidennyssalvan. Toivotaan kuitenkin, ettei siihen menisi liian kauan.

        Jos tuosta vedosta olisi Tuomiojan kanssa mahdollista sopia niin, että se perillisten tai muiden edunsaajien hyväksi sovitulla tavalla, jos itse ei enää ole hengissä. Että siis Tuomiojankin pitäisi testamentata rahojaan vedonlyöntisäätiöön siksi kunnes vedot ratkeavat. Olisiko se Tuomioja niin katala, ettei välitä siitä, jos historia tuomitsee hänet valehtelijaksi vuonna 2050 eikä hän nyt siitä tuomiosta piittaa. Kun siis on nyt valmis lyömään suurehkosta summasta vetoakin. Mutta miksi hän tällaisen vedonlyönnin keksi, jos ei olisi varma asiastaan. Jokuhan on tainnut Koiviston ja Tiitisen lisäksi listan nähdä ja kertonut siitä Tuomiojalle, vaikka kertominen on rangaistavaa. Tutkijoillahan on oikeus luvan kera päästä tutkimaan noita papereita.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Ainakin Koivisto sekä Ahtisaari ovat sanoneet, että hänen puolestaan listan saa julkistaa. Kepulainen Seppo Tiitinen, joka on nähnyt listan, on kertonut, ettei siinä ole ketään tunnettuja nimiä. Tokkopä hän ei olisi tunnistanut esim. Halosen nimeä, jos se olisi listassa. Erkki Tuomioja on muistini mukaan suostunut lyömään 10 000 euroa vetoa siitä, ettei hänen nimeään löydy listalla. Niin, että vedonlyöjät, jotka uskovat varmasti toisin, tässä olisi helppoa rahaa tarjolla.

        Stasi-listaa ei voi julkistaa, koska asiasta on oikeuden päätös. Korkein hallinto-oikeus päätti vuonna 2010 suojelupoliisin valitettua hallinto-oikeuden antamasta päätöksestä, ettei listaa saa julkaista. Hallinto-oikeus olisi antanut luvan listan julkistamiseen. Nelosen uutiset oli pyytänyt listaa Supolta ja sen kieltäydyttyä vei asian hallinto-oikeuteen. Poliisiylijohtaja toimi tuolloin kokoomustaustainen Seppo Paatero, joka kehotti suojelupoliisia valittamaan hallinto-oikeuden päätöksestä.

        Siihen, että listaa ei julkaistu, ei ole siis mitään poliittisia syitä, koska mikään muu taho kuin SuPo ei vastustanut julkistamista. KHO:n mukaan asiakirjan julkaiseminen voisi vaarantaa valtion turvallisuutta. Tässä kaiketi viitataan siihen SuPon perusteluun, että tiedustelutiedon kv. jakaminen vaarantuisi, jos SuPo tiedon vastaanottajana julkaisisi tiedon antaneen tahon antamia asiakirjoja vastoin luovuttajan tahtoa. Peruste tuntuu minusta varsin omituiselta ja kaukaa haetulla. Maan etu olisi pikemminkin ollut muilta osin se, että tiedon julkistamisella kaikenlainen spekulointi asian ympärillä olisi saatu loppumaan. Nyt tieto saada ilmeisesti vasta vuonna 2050. Minulta kyllä vaadittaisiin jo tosi pitkää ikää, jos sen päivän näkisin.

        Samaa mieltä noista KHO:n perustelujen omituisuudesta. Todellinen syy lienee, että se ei halua oikeuslaitoksen resursseja listalla olevien henkilöiden tekemisten tutkimiseen, kun asioden selvittäminen ja todentaminen on vaikeaa Stasin hävitettyä asiakirjoja. En muista, että muissakaan maissa olisi pidetty oikeudenkäyntejä Stasi-vakoilijoita vastaan. Voin toki muistaa väärinkin.

        Tiitisen kertoma, ettei listalla ole tunnettuja nimiä on uskottava. Tunnettuja nimiä alkaisi löytyä luultavasti vasta, jos siinä olisi kymmeniä tai satoja henkilöitä. Olisi luontevaa, että tunnetut ja vakituiset vakoilijat muistettiin Stasissa ilman nimilistojakin. Oletan että listalla on enimmäkseen sen kaltaisia henkilöitä kuin eräässä tv-dokumentissakin omalla naamallaan esiintynyt silloinen suomalaisopiskelija, joka houkuteltiin Itä-Saksassa vieraillessaan tai opiskellessaan käymään pari kertaa Länsi-Saksan puolella ja ottamaan siellä valokuvia muutamista kohteista.

        Suomen puolella toimineista listalla voisi olla sellaisia kuin Jukka Rusi, joka myönsi luovuttaneensa Metsäteollisuuden keskusliitossa tiedottajana toimiessaan Itä-Saksan ja Neuvostoliiton lähetystöille politiikkaan ja talouteen liittyvää aineistoa. Tuntematon henkilö siis hänkin. Valtionsyyttäjä ei nostanut syytettä Rusia kohtaan, koska vakoilu ei ollut hänen käsityksensä mukaan törkeää ja syyte olisi näin ollen todettu vanhentuneeksi. Vielä vähemmän törkeää olisi noiden valokuvaajien harrastelu, vaikka aatteen palosta sitäkin tehtiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lista olisi avattu jos ei olisi siinä demareia. Koivisto presidenttinä, Lipponen pääministerinä ja Halonen ulkoministerinä teki päätöksen piilottaa se 60 vuodeksi. Mm Halonen on rikollis epäilty maanpettuuus josta linnatuomio tulee.

        Jaaha, on sulla tarinoita, nyt taas satukirjojen pariin.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ainakin Koivisto sekä Ahtisaari ovat sanoneet, että hänen puolestaan listan saa julkistaa. Kepulainen Seppo Tiitinen, joka on nähnyt listan, on kertonut, ettei siinä ole ketään tunnettuja nimiä. Tokkopä hän ei olisi tunnistanut esim. Halosen nimeä, jos se olisi listassa. Erkki Tuomioja on muistini mukaan suostunut lyömään 10 000 euroa vetoa siitä, ettei hänen nimeään löydy listalla. Niin, että vedonlyöjät, jotka uskovat varmasti toisin, tässä olisi helppoa rahaa tarjolla.

        Stasi-listaa ei voi julkistaa, koska asiasta on oikeuden päätös. Korkein hallinto-oikeus päätti vuonna 2010 suojelupoliisin valitettua hallinto-oikeuden antamasta päätöksestä, ettei listaa saa julkaista. Hallinto-oikeus olisi antanut luvan listan julkistamiseen. Nelosen uutiset oli pyytänyt listaa Supolta ja sen kieltäydyttyä vei asian hallinto-oikeuteen. Poliisiylijohtaja toimi tuolloin kokoomustaustainen Seppo Paatero, joka kehotti suojelupoliisia valittamaan hallinto-oikeuden päätöksestä.

        Siihen, että listaa ei julkaistu, ei ole siis mitään poliittisia syitä, koska mikään muu taho kuin SuPo ei vastustanut julkistamista. KHO:n mukaan asiakirjan julkaiseminen voisi vaarantaa valtion turvallisuutta. Tässä kaiketi viitataan siihen SuPon perusteluun, että tiedustelutiedon kv. jakaminen vaarantuisi, jos SuPo tiedon vastaanottajana julkaisisi tiedon antaneen tahon antamia asiakirjoja vastoin luovuttajan tahtoa. Peruste tuntuu minusta varsin omituiselta ja kaukaa haetulla. Maan etu olisi pikemminkin ollut muilta osin se, että tiedon julkistamisella kaikenlainen spekulointi asian ympärillä olisi saatu loppumaan. Nyt tieto saada ilmeisesti vasta vuonna 2050. Minulta kyllä vaadittaisiin jo tosi pitkää ikää, jos sen päivän näkisin.

        Mikähän se siinä listassa kiinnostaa?
        Meniskö Suomella paremmin, jos se
        tulisi julkiseksi?

      • Itä-Saksassa olleet todisteet häipyivät savuna ilmaan kiihdyttämään ilmastonmuutosta. Todennäköisesti alunperin kirjoituskoneella kirjoitetut todisteet oli jo kuvattu muovisille mikrofilmeille, mikä teki Stasin ympäristörikoksesta vieläkin tuomittavamman.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        On ihan totta, että nuo aikataulut venyvät aika pitkälle. En ole pitkiin aikoihin enää oikein huomannut tuota ajankulua. Tuota omaa ikääni minäkin yritin laskeskella ja siitä juuri huolestuinkin, etten taida nähdä sitä listan avaamista. Mutta ainahan voi toivoa, että lääketiede keksii vielä jonkun iänpidennyssalvan. Toivotaan kuitenkin, ettei siihen menisi liian kauan.

        Jos tuosta vedosta olisi Tuomiojan kanssa mahdollista sopia niin, että se perillisten tai muiden edunsaajien hyväksi sovitulla tavalla, jos itse ei enää ole hengissä. Että siis Tuomiojankin pitäisi testamentata rahojaan vedonlyöntisäätiöön siksi kunnes vedot ratkeavat. Olisiko se Tuomioja niin katala, ettei välitä siitä, jos historia tuomitsee hänet valehtelijaksi vuonna 2050 eikä hän nyt siitä tuomiosta piittaa. Kun siis on nyt valmis lyömään suurehkosta summasta vetoakin. Mutta miksi hän tällaisen vedonlyönnin keksi, jos ei olisi varma asiastaan. Jokuhan on tainnut Koiviston ja Tiitisen lisäksi listan nähdä ja kertonut siitä Tuomiojalle, vaikka kertominen on rangaistavaa. Tutkijoillahan on oikeus luvan kera päästä tutkimaan noita papereita.

        Et nähtävästi ole ajatellut asiaa vedonlyönnin kannalta. Vetoahan voi lyödä vain toteutumattomista tapahtumista. Niin sanottu Tiitisen lista on olemassa, ja siksi se, onko joku listalla vai ei, ei sovi vedonlyöntikohteeksi.

        Jos Tuomiojan nimeä ei listalta löydy, vedon hävinnyt voi perustellusti väittää Tuomiojan petollisesti erehdyttäneen hänet vedonlyöntiin. Tuomioja ei siis voi asiallisesti voittaa vetoa. Siksi hänen on viisainta vetäytyä tarjouksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lista olisi avattu jos ei olisi siinä demareia. Koivisto presidenttinä, Lipponen pääministerinä ja Halonen ulkoministerinä teki päätöksen piilottaa se 60 vuodeksi. Mm Halonen on rikollis epäilty maanpettuuus josta linnatuomio tulee.

        Halonen saisi oman sellin väritelkkarilla.

    • Anonyymi

      Miten joku voi väittää, että hänen nimeään ei löydy, jos ei ole itse nähnyt listaa, ketä tässä suojellaan, ei ainakaan kansalaisia, oikeusvaltio kaukana.

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset venäjä mielisiä ? Listan julkaisu toisi esiin ketkä niitä oikeasti on.

    • Anonyymi

      Suomi ei avoin yhteiskunta.

    • Anonyymi

      Räsäsen 15 vuoden takainen sitaatti raamatusta oli tärkeä, Stsilistan nimet ei punasyyttäjälle.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1511
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1124
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      592
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      571
    17. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      522
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe