Näin unta Putinista

Putin asui vastapäisen kerrostalon alakerrassa. Kuvasin salaa hänen kotiaan puhelimella, hetken päästä Putin tuli ovelle. Kävi meillä kotona ja kierteli. Olin vihainen että sota tulisi lopettaa välittömästi. Putin ei sanonut mitään koko aikana oli vaan hiljaa.

Putinin lähdettyä vainoharhaisena luulin että vei puhelimeni kun en löytänyt ja menin hänen ovelle vihaisena hakemaan ja sanomaan vielä sodasta että lopettaa pelleilyn. Hän oli vain hiljaa, jatkoin nalkutusta hetken. Hänen kotinsa oli sotkuinen.
Puhelin löytyikin kotootani.
6236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Sekin vaihtoehto vain että seuraaja voisi olla vielä pahempi kun Putin. Riippuu kuka sieltä tulisi tilalle

    Äänestä

  • Venäläinen tulkki, joka oli entinen KGB:n agentti sanoi kerran, että putinia on yritetty tappaa jo monta kertaa onnistumatta mm. 2007 ulkomaan matkalla joka epäonnistui sen tullessa ilmi. Hän kertoi myös, että tekijän tulee olla lähipiiristä, muuten se ei onnistu vainoharhainen kun on ja tämähän on todettu hänen vaihtaessaan 1000 henkilöä ympäriltä. Toivottavasti joku onnistuu ja pian. Putinin seuraajalle käy samoin. Kansa haluaa rehelliset vaalit eikä uutta diktaattoria.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sekin vaihtoehto vain että seuraaja voisi olla vielä pahempi kun Putin. Riippuu kuka sieltä tulisi tilalle

    Meinatko että seuraaja olisi myös ihmissusi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäläinen tulkki, joka oli entinen KGB:n agentti sanoi kerran, että putinia on yritetty tappaa jo monta kertaa onnistumatta mm. 2007 ulkomaan matkalla joka epäonnistui sen tullessa ilmi. Hän kertoi myös, että tekijän tulee olla lähipiiristä, muuten se ei onnistu vainoharhainen kun on ja tämähän on todettu hänen vaihtaessaan 1000 henkilöä ympäriltä. Toivottavasti joku onnistuu ja pian. Putinin seuraajalle käy samoin. Kansa haluaa rehelliset vaalit eikä uutta diktaattoria.

    Taas noit puolitotuuksia. Tuo henkilöstön vaihto perustuu tuntemattomaan lähteeseen taas?
    Toisekseen, on erittäin vaarallista yrittää sen tyypin salamurhaa, ja jäädä kiinni. Ei se, että kuolisi, sehän on vapautus...

    Äänestä

Wau!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Putin asui vastapäisen kerrostalon alakerrassa. Kuvasin salaa hänen kotiaan puhelimella, hetken päästä Putin tuli ovelle. Kävi meillä kotona ja kierteli. Olin vihainen että sota tulisi lopettaa välittömästi. Putin ei sanonut mitään koko aikana oli vaan hiljaa.

Putinin lähdettyä vainoharhaisena luulin että vei puhelimeni kun en löytänyt ja menin hänen ovelle vihaisena hakemaan ja sanomaan vielä sodasta että lopettaa pelleilyn. Hän oli vain hiljaa, jatkoin nalkutusta hetken. Hänen kotinsa oli sotkuinen.
Puhelin löytyikin kotootani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu