Putinin trollit siirtyvät henkilöiden mustamaalamiseen

Koska hyökkäystä Ukrainaan ei saa millään tavalla näyttämäön oikeutetulta ja koska Venäjä ottaa turpiinsa, trollit vaihtavat kohdetta.

Kohteena on nyt valtion johto ja ne poliitikot, jotka kannattavat Natoon liittymistä. Tarkoitus on saada kansan luottamus johtoon vähenemään ja sitä kautta heikentämään natokannatusta.

Venäjä selvästi uskoo, että Suomi liittyy Natoon.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Luulkoon mitä luulevat. Suomalaiset päättää itse omista asioistaan. Luulen että emme mene natoon, mutta jos Venäjä uhittelee ja toimii kun vihamielinen valtio niin voi olla pakko jutella naton kanssa asioista. Oli virhe hyökätä Ukrainaan. Krim tulee palauttaa Ukrainalle.

Äänestä
  • Nato ei ole itsetarkoitus, mutta se on ainoa tapa lisätä turvallisuutta.
    Venäjä muistutti, ettei sen kynnys hyökätä toiseen maahan ole korkea. Sen ei olisi pitänyt olla yllätys kenellekään, kun katsoo, Venäjän sotahistoriaa. Tälläkin hetkellä se on mukana kolmessa aseellisessa konfliktissa samaan aikaan.

    Monet ajatelevat, että hyvät suhteet pelastavat meidät, mutta ne eivät ole pelastaneet ketään aikaisemminkaan. Tsekkoslovakiasta on aikaa, mutta Valko-Venäjä on käytännössä miehitetty eikä kansa voi halutessaan valita sinne Venäjävastaista hallintoa saati sitten unelmoida EU:sta tai NATOsta.

    Äänestä

  • Kyllä me vihdoin kerromme suoraan, että liitymme Natoon ja nyt on paras hetki tehdä se selväksi. Liittyminen tapahtuu käytännössä Salen allekirjoituksella, sillä olemme olleet käytännön tasolla jäseniä jo vuosia ja vuosia.

    Äänestä

Mitä tämä cian natohaukka itkee.?
Eikö natokiihotus enää tuota tulosta?
Rupeako järki kanssa voittaa? Miksi Suomi tuhottas Naton ja Usan takia?

Äänestä
  • Pietarin trolli, sun pitää opetella kieltä ja kirjoitustaitoa aika paljon lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pietarin trolli, sun pitää opetella kieltä ja kirjoitustaitoa aika paljon lisää.

    Ei taida ehtiä. Hommat loppuu aika pian, kun Putin "sairastuu".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pietarin trolli, sun pitää opetella kieltä ja kirjoitustaitoa aika paljon lisää.

    Ciam-apina voin antata kovasta maksusta sinulle tunteja?

    Äänestä

Trollit ovat huonontuneet. Ilmeisesti paras aines on pakannut laukkunsa ja lähtenyt Allegrolla turvaan diktatuurilta.

Trollauksen tasokin on vain vanhoja iskulauseita toisensa perään siinä toivossa, että se nostaisi sykettä.

Mielestäni meillä on Venäjän naapurina oikeus arvoisiimme trolleihin. Tämä on noloa molemmin puolin.

Äänestä

Venäläisten pakko siirtyä hybridisotaan, aseilla se ei onnistu.

Äänestä

Natoapinat meuhkaa rolleista? Muita ei ole, kuin vähämielisiä cianrolleja. Suomesta löytyy edelleen täyspäisiä joita ei natohaukkoje kiihotus ei ole sokaissut!

Äänestä
  • Tuon tahallaan väärinkirjoitetun puhekieliparodian käyttö on epävarma tyylikeino. Voi tulla sekoitetuksi oikeasti kirjoitustaidottomiin tai kouluttamattomiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuon tahallaan väärinkirjoitetun puhekieliparodian käyttö on epävarma tyylikeino. Voi tulla sekoitetuksi oikeasti kirjoitustaidottomiin tai kouluttamattomiin.

    Pahinta jos cian natokiima-apinoihin!

    Äänestä

  • Runkkaatko samalla, kun kirjoitat?
    Se selittää virheet ja kiihottumisen toistelemisen.
    Oliko isä ankara?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koska hyökkäystä Ukrainaan ei saa millään tavalla näyttämäön oikeutetulta ja koska Venäjä ottaa turpiinsa, trollit vaihtavat kohdetta.

Kohteena on nyt valtion johto ja ne poliitikot, jotka kannattavat Natoon liittymistä. Tarkoitus on saada kansan luottamus johtoon vähenemään ja sitä kautta heikentämään natokannatusta.

Venäjä selvästi uskoo, että Suomi liittyy Natoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu