Suomen ainoa turva on vastaisuudessa Nato.
Naton kustannukset voidaan ottaa 1,3 miljardin täysin hyödyttömästä kehitysavusta.
Stoltenbergin mukan kaikki maat tulevat hyväksymään Suomen jäseneksi, joten pikainen hakemus on syytä laittaa pikaisesti.
Naton kustannukset voidaan ottaa 1,3 miljardin täysin hyödyttömästä kehitysavusta.
Stoltenbergin mukan kaikki maat tulevat hyväksymään Suomen jäseneksi, joten pikainen hakemus on syytä laittaa pikaisesti.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Mihin perustat väitteesi, että suomalaiset ovt avuton kansajoka ei mitenkään voi pärjätä omillaan.
Mihin perustat väitteesi että Venäjällä ei olisi kalustollista ja miehistöllistä ylivoimaa. Asia on päivänselvä. Suomi ei pärjää venäjälle. Siksi Suomikin liittyi Natoon. Natossa on jo koko sivistynyt länsi. Suomi kuuluu länteen eikä venäjään. Ei voi mitään natoa vastustavat venäjäkiimaiset venäjäintoilijat. Länsi on Nato. Suomi on Nato. Naton alueella ei ole sotia. Nato on Rauha. Hyvä Nato. Nato on Paras.
Ukraina? pitää sitä ylivoimaa osata käyttää.
Mikä ihmeen sivistynyt länsi?
Ymmärrän ettei venäjältä pääse länteen joten sinulta jäänyt sivistys kokematta.
Onhan se murheellista aivopesua venäjällä jossa lapsille opetetaan vääristynyttä maailmankuvaa alakoulusta lähtien hokemalla lännen hyökkäävän ja stalinin olleen mukava suuri venäläinen johtaja jonka perinteitä putin kannattaa.
Idea on se ettei tarvitse olla yksin.
Olen+pahoillani,+mutta+ei+tule+natohommasta+mitään+tälläkään+kertaa...sori+siitä.
Kevätkiimassa+nato+intoilijat+kuvittelivat+että+koko+kansaa+koskeva+kohtalon+kysymys+ratkaistaisiin+reilun+800+paniikissa+äänestäneen+gallupilla.+😁
Aluksi+oli+63%+hysteerikkoa,+nyt+enää+hesarin+gallupin+mukaan+54%.+Oli+vaikea+löytää+artikkelia.+Jostain+syystä+tämä+ei+ollutkaan+enää+kiinnostava.
+https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008701838.html
On täysin mahdollista, että asia menee niin tai näin. Tulevaisuutta ei voi tietää. Mikäli Natoon kuitenkin haetaan, niin tuota rehvasteluasi tullaan hieromaan lärviisi kyllä. Teeskentelet, että tiedät asian varmuudella, vaikka ethän sinä sitä voi mitenkään tietää. Voit vain keskenäsi pohtia syitä, että miksi käyttäydyt noin epärehellisesti.
Sauli Niinistö sanoi jossain vaiheessa, että Suomi ja Ruotsi toimivat yhdessä nato asiassa. Ruotsi totesi, ettei todennäköisesti hae tässä vaiheessa jäsenyyttä, joten se siitä.
80 vuotta ollaan pärjätty hienosti liittoutumattomana, miksi ei seuraavat 80 vuottakin. Kyse on vain päättäjien osaamistasosta. Naton jäsenyydestä ei ole mitään kokemusta, mutta silti jotkut ovat valmiit ottamaan vaarallisen riskin.
Ehdottomasti kansanäänestys, meidän ja tulevien sukupolvien turvallisuudesta päätettäessä. Galluppeja voi käyttää euroviisuista äänestettäessä.
"Sauli Niinistö sanoi jossain vaiheessa, että Suomi ja Ruotsi toimivat yhdessä nato asiassa. Ruotsi totesi, ettei todennäköisesti hae tässä vaiheessa jäsenyyttä, joten se siitä."
Niinistö voi muuttaa mieltään, ja niin voi Ruotsikin. Suomessa on ylipäätään jankattu "Nato-optiota" yms. mikä ei tarkoita mitään. Se kanta voi muuttua.
"80 vuotta ollaan pärjätty hienosti liittoutumattomana, miksi ei seuraavat 80 vuottakin."
Tuo ei ole mikään argumentti, että jos jokin on toiminut ennen, niin se sillä perusteella varmasti toimii jatkossakin. Voivathan asiat muuttua, ja ovat tiedetysti muuttuneetkin. Samalla logiikalla voisi perustella, että asunnon ovessa ei tarvita mitään lukkoa, koska varkaita ei ole koskaan ennenkään käynyt. Kyllä kynttilänkin voi valvomatta jättää verhojen alle palamaan, koska tulipaloa ei ole ennenkään käynyt.
Toimihan Suomen liittoutumaton ja "puolueeton" itsenäisyys vuodesta 1917 alkaen varsin mainiosti, mutta 1939-1944 sitä kuitenkin haastettiin varsin vakavasti. Miksi et tästä päättele, että se liittoutumattomuus ei näköjään suojannutkaan, vaan melkein meni itsenäisyys, ja kärsittiin aluemenetyksiä ja sotakorvauksia? Pitäisikö tuollaisen toistumisen riski vain hyväksyä sen hintana, että emme missään nimessä liittoudu niin, ettei kukaan halua edes hyökätä tänne enää? Tai ei ainakaan uskalla, vaikka haluasi. Venäjän ei tarvitse kuin hyökätä tänne, niin tuo 80 vuotta toiminut auvoisuus tyssää kuin seinään ja se oli sitten siinä.
"Kyse on vain päättäjien osaamistasosta. Naton jäsenyydestä ei ole mitään kokemusta, mutta silti jotkut ovat valmiit ottamaan vaarallisen riskin."
Naton jäsenyydestä ei tarvitse olla omakohtaista kokemusta, kun voi tarkkailla muiden kokemuksia. Näihin ovat kuuluneet, ettei jäsenmaihin ole Venäjä hyökännyt. Venäjä on kuitenkin hyökännyt muihin naapurimaihinsa. Tietysti, aivan samalla logiikalla kuin edellä olen esittänyt, voi tämäkin tilanne muuttua, ja Venäjä voi hyökätä joskus myös Nato-maahan. Siis yksinomaan se tieto siitä, että tähän mennessä niin ei ole käynyt, ei ole se todiste sille, että niin ei tule käymään jatkossakaan. Siihen on kuitenkin syynsä, miksi se olisi jatkossakin erittäin epätodennäköistä ja se on tietysti se, että Nato on Venäjälle liian vahva vastus.
Ja kun tiedämme, että Venäjän geopolitiikkaan kuuluu etupiiriajattelu ja myös sellainen ideologia, että Venäjän keisarikuntaan ja/tai Neuvostoliittoon kuuluneita maita tulisi palauttaa osaksi Venäjää, niin eikö tämä soita yhtään kelloja? Ukrainan kohdalla tämä pyrkimys on toteutunut, ja Suomi voi olla seuraava. Me siis tiedämme, että Venäjä on monta kertaa hyökännyt liittoutumattomiin naapureihinsa. Miksi olettaisimme, että liittoutumattoman Suomen kohdalla tämä sama touhu ei jatkuisi?
"Ehdottomasti kansanäänestys, meidän ja tulevien sukupolvien turvallisuudesta päätettäessä. Galluppeja voi käyttää euroviisuista äänestettäessä."
Ja jos sen kansanäänestyksen tulos on, että kansa haluaa liittyä Natoon, niin lakkaatko jankuttamasta 80 vuotta toiminutta liittoutumaattomuutta ja hyväksyt tuloksen? Minä toki hyväksyn kansanäänestyksen tuloksen, joskin Venäjän informaatiovaikuttaminen ja hybriditoiminta on riskinä. Jos emme hae Natoon, niin sitten emme hae. Mutta ovatko Naton vastustajat valmiita hyväksymään sen, että saatammekin hakea?
Pärjätty+hienosti?+100+000+kaatunutta+ja+yli+10+%+maasta+menetetty?+Rahaa+maksettu+hyökkääjälle.
Erittäin+heikkotasoinen+trollaus.+Mutta+isäntännehän+esittää,+että+ukrainalaiset+ovat+natseja+-+joita+johtaa+juutalainen.+Äly+hoi,+miksi+jätit?
Lakkaa sinä jauhamasta vanhoista sodista, ne eivät toimi argumenttina nykypäivänä.
Ne toimivat kyllä argumenttina siinä mielessä, että onko liittoutumattomuuden aikana joutunut hyökkäyksen kohteeksi vai ei. Tuo suomettunut haikailija ottaa lukuun vain sen ajan, kun olemme rähmällään olollamme säästyneet Venäjän sotilaalliselta aggressiolta. Juuri sitä ennen meinasi mennä itsenäisyys, meni maita ja jouduttin maksamaan korvauksia, ja tottelemaan heidän politiikkaansa.
Ihan hyvin sinulle voisi sanoa, että lakkaa jauhamasta vanhasta liittoutumattomuuden rauhanajasta, koska se ei toimi argumenttina nykypäivänä. Muista nyt, että ei ole itsestäänselvää mikä argumentti toimii milloinkin, vaan argumentti pitää perustella. Perustelu sille, miksi liittoutumattomuus ei enää toimi on liian monta Venäjän hyökkäystä liittoutumattomiin naapureihinsa plus se tieto, että olemme jo Venäjän kartalla sen vihollisia ja sen oma ideologiakin on sellainen, että periaatteessa kuuluisimme sille.
Natoon kuuluminen ei juurikaan lisää Suomen puolustusmenoja. Nato vaatii, että jäsenmaiden on itse puolustettava itseään. Ainoastaan tilanteessa, missä Naton ulkopuolinen valtio hyökkää Natoon kuuluvaa valtiota vastaan, Nato suuntaa voimansa puolustaakseen hyökättyä maata.
Nato pelastaa Suomen ja säästää meidät kaalisopalta.
Suomi vei Venäjää vastaan taistelevalle maalle aseita ja ammuksia, vastoin maiden välistä sopimusta.
Suomi vie NATOlle hakemuksen ja Venäjä kovistelee sopimusrikkomuksesta...Arvatkaapa, hyväksyykö NATO tässä tilanteessa Suomen hakemuksen?...Kaikki 30 maata? Jopa Unkari, Puola ja Kreikka?
Tämän jälkeen vasta Suomi on todella yksin ja kasakat pyyhkii nauraen suomitolloilla pöytää.
"Suomi vei Venäjää vastaan taistelevalle maalle aseita ja ammuksia, vastoin maiden välistä sopimusta."
Venäjä on itse rikkonut varmaan kaikkia mahdollisia kansainvälisiä sopimuksia, eikä se piittaa pätkääkään ihmisoikeuksista eikä yhtään mistään muustakaan. Kun se itse häikäilemättömästi tekee mitä huvittaa, sanelee muille ja uhkaileem muita, niin sen kanssa tehdyillä sopimuksilla voidaan pyyhkiä persettä. Pitäisi eristää kaikesta mahdollisesta koko roistovaltio, niin oppisi olemaan, kun ei kerran mitään muuta kunnioita kuin pakkokeinoja.
"Suomi vie NATOlle hakemuksen ja Venäjä kovistelee sopimusrikkomuksesta...Arvatkaapa, hyväksyykö NATO tässä tilanteessa Suomen hakemuksen?...Kaikki 30 maata? Jopa Unkari, Puola ja Kreikka?"
Niin miksi nämä maat yhtäkkiä kääntyisivät Venäjän puolelle jonkun muka sopimusrikkomuksen takia? Unohtaisivat yhtäkkiä ne kaikki lukuisat sopimukset, joita Venäjä on itse rikkonut? Unohtaisivat sen, että Venäjä hyökkää Ukrainaan ja tappaa siellä siviilejä tahallaan? Että Suomi onkin nyt tässä se pahantekijä, kun on aseistanut oikeutetusti itseään puolustavaa maata?
"Tämän jälkeen vasta Suomi on todella yksin ja kasakat pyyhkii nauraen suomitolloilla pöytää."
Joopa joo. Sitä on näköjään uskottu mitä Venäjä haluaa uskottavan. Että länsi ja EU ovat heikkoja ja hajanaisia. Tulikin Venäjälle yllätyksenä, kun länsi seisoo yhtenäisenä, Ukrainan tukena ja laittoi pakotteet.
Nato ei kykene antamaan mitään todellistan turvaa. Nato on luonteeltaan ja ohjelmaltaan agresiivinen sotaliitto. Se on mm. määritellyt virallisesti Venäjän vihollisekseen. Toisin sanoen jos Suomi menee Natoon siitä tulle automaattisesti Naton määritelmän mukaan myös Venäjän vihollinen. Halusipa Suomi sitä tai ei. Onko suomen etujen mukaista olla Venäjän vihollinen, rajanaapurina?
Suomi on historiansa aikana muutaman kerran yrittänyt olla Venäjän vihollinen. Miten on käynyt??
Lisäksi Nato on hävinnyt kaikki viimeiset käymänsä sodat, Georgiassa, Syyriassa, Afganistanissa, ja hävinnyt masinoimansa vallankaappausyritykset, Venezuelassa, Pohjois-Koreassa, Valko-Venäjällä ja Kazahtanissa ja nyt sama toistuu Ukrainassa. Joten natotrolleilla on aika huonot lähtökohdat naton "turvatakuille".
Olenkin kumonnut jo toisaalla tämän valhelitaniasi, mutta teen sen kernaasti uudelleen:
"Nato ei kykene antamaan mitään todellistan turvaa."
Nato perustettiin Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Neuvostoliitto ei hyökännyt Nato-maihin, koska se ei uskaltanut. Neuvostoliiton hajottua Venäjä jatkoi samaa uhkaa, joten Nato on nyt puolustus Venäjän uhkaa vastaan. Venäjäkään ei ole hyökännyt Nato-maihin, koska se ei sitä uskalla tehdä. Se on kuitenkin, vertailun vuoksi, hyökännyt liittoutumattomiin naapurimaihinsa. Tämä osoittaa, että sillä on halua harjoittaa käytännössä omaan imperialistiseen ideologiaan perustuvaa politiikkaansa. Nato siis on suoja Venäjää vastaan.
"Nato on luonteeltaan ja ohjelmaltaan agresiivinen sotaliitto."
Aggressiota valitettavasti joskus tarvitaan roistojen pysäyttämiseksi olipa kyse kansanmurhaa toteuttaneista serbeistä tai Gaddafista. Varsinaisesti liittoumana Nato ei kuitenkaan ole noita lukuun ottamatta juuri hyökkäillyt mihinkään. Venäjä on hyökännyt omilla alueillaan Dagestaniin, Tsetseniaan ja Abhasiaan, sekä naapurimaihinsa Georgiaan ja Ukrainaan. Eikö Venäjän federaatio siis ole luonteeltaan ja ohjelmaltaan aggressiivinen sotaliitto? On.
"Se on mm. määritellyt virallisesti Venäjän vihollisekseen."
Ja Venäjä ja Kiina ovat määritelleet Naton vihollisekseen. Venäjä on listannut mm. Suomen vihamieliseksi maaksi. Emme edes kuulu Natoon, mutta Venäjä pitää meitä vihollisenaan. Venäjän geopolitiikassa on virtauksia, joiden mukaan Suomikin kuuluisi Venäjään. Ne tarvitsevat vain keksimänsä tekosyyn toteuttaa tämä vaatimus.
"Toisin sanoen jos Suomi menee Natoon siitä tulle automaattisesti Naton määritelmän mukaan myös Venäjän vihollinen. Halusipa Suomi sitä tai ei. Onko suomen etujen mukaista olla Venäjän vihollinen, rajanaapurina?"
Venäjä pitää Suomea vihollisenaan joka tapauksessa, ja se voi millä tahansa tekosyyllä oikeuttaa sotilaallisen aggression Suomea kohtaan. Sillä, kuuluuko Suomi johonkin Venäjän kielteiseksi katsomaan yhteisöön tai yhteistyöhön ei ole mitään merkitystä. Venäjä tekee Suomella mitä haluaa, jos vain pystyy. Tämä tiedetän sen imperialistisesta politiikasta ja historia on sen jo osoittanut todeksi. Oleellista onkin vain se, että uskaltaako se sen tehdä. Nato-Suomea vastaan ei uskaltaisi. Nyt sillä ei ole mitään muuta pidäkettä kuin se, että suurin osa sen aktiivijoukoista on palamassa Ukrainan teillä.
"Suomi on historiansa aikana muutaman kerran yrittänyt olla Venäjän vihollinen. Miten on käynyt??"
Suomen oli vähän pakko "yrittää olla Venäjän vihollinen", kun Neuvostoliitto aloitti talvisodan Suomea vastaan. Ei siinä auttanut muuta kuin ampua takaisin. Mutta tietysti tuon kieron venäläisen ajattelusi mukaan tappelun aloittaa se, joka lyö takaisin! Suomi kävi Neuvostoliittoa vastaan aivan oikeutettua puolustussotaa. Siitä voidaan toki olla montaa mieltä oliko vanhan rajan yli hyökkääminen jatko-sodassa oikeutettua, mutta käytännössä suomalaissiviilejä säälimättömästi pommittanut Neuvostoliitto oli kuitenkin osoittanut olevansa eksistentiaalinen uhka Suomelle, joten strategisena intressinä Murmanskin radan katkaisu oli kyllä aivan ymmärrettävä asia. Neuvostoliittoa oli heikennettävä, jos mielittiin itse selvitä edes hengissä.
"Lisäksi Nato on hävinnyt kaikki viimeiset käymänsä sodat, Georgiassa, Syyriassa, Afganistanissa, ja hävinnyt masinoimansa vallankaappausyritykset, Venezuelassa, Pohjois-Koreassa, Valko-Venäjällä ja Kazahtanissa ja nyt sama toistuu Ukrainassa. Joten natotrolleilla on aika huonot lähtökohdat naton "turvatakuille"."
Nato ei ole käynyt mitään sotaa Georgiassa. Syyriassa sen jäsenmaat ovat itsekseen tai keskenään erillisinä koalitioina tukeneet sodan osapuolia. Afganistanissa Nato koordinoi rauhanturvaoperaatiota samassa yhteydessä kun Yhdysvallat oman erillisen koalitionsa voimin kävi siellä terrorisminvastaista sotaansa. Nato järjestönä ei käynyt sielläkään mitään sotaa, jonka olisi hävinnyt. Yhdysvallat on ihan itse suhmuroinut Venezuelassa, Natolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Mistä olet keksinyt Naton operoivan Pohjois-Koreassa? Kazakstanissa (joka muuten suomeksi kirjoitetaan näin eikä noin kuin itse kirjoitit) Natolla ei myöskään ole ollut mitään tekemistä. Ukrainaan Nato-maat tarjoavat tukea.
Niin ne turvatakuut. Venäjä on toistaiseksi hyökännyt vain liittoutumattomiin naapurimaihinsa, joissa se pommittaa siviilejä. Natoon se ei ole hyökännyt. Kyllä tämän nyt täysjärkinen ihminen tajuaa niin päin, että Nato on turva Venäjän aggressiota vastaan.
No onhan meille aina. Ovi auki.
Ehdottomasti Natoon. Jo yksistään siksi, että päästään näyttämään 75-prosenttisesti keskisormea Putinille. Putinin imperiumin nousu (16 vuotta), uho (8 vuotta) ja tuho (kuukausi).
mitäpä persu ei kehitysavusta ottaisi? On se vaan kumma että siitä riittäisi kaikkeen, 3 miljardin polttoaineveroon, tuloverotuksen keventämiseen, turpeen polttoon ja nyt jopa natojäsenyyden rahoittamiseen. Taitaa olla se kehitysapuraha riittoisaa kuin Fairy?
Nato on erittäin laadukas ja kusta nustehokas puolustustarkaisu.
Ei voi olla NATO:ssa, jos ei maksa kehitysapua.
NATO on läntisen suvakismin edistämisorganisaatio.
Turkki on mukana pragmaattisista ja historiallisista syistä.
Muistahan natsi mennä piiloon sitten kun venäläiset tulevat denatsifioimaan Suomeakin. No ei sinun tarvitse, kunhan nyt vaan päästäisiin Natoon nopeasti.
Matti Vanhanen viisaasti varoitteli kansanedustajia julistamasta liian innokkaasti natomyönteisyyttään.
Erään puolueen agitaattorit toimivat varsin näkyvästi naton puolesta.
Tämä on hieman omituista, kun maan todelliset asiantuntijat parhaillaan kokoavat lausuntoa eri vaihtoehdoista, tulevaan turvallisuus strategiaan, alati muuttuvassa maailmanpoliittisessa tilanteessa.
Tämä lausunto annetaan eduskunnalle vasta ensikuussa, josta käydyn keskustelun jälkeen tehdään päätöksiä.
Herää kysymys, mikä on tällaisten kansanedustajien osaamistaso, jotka lyövät mielipiteensä lukkoon etukäteen, tietämättä mistä vaihtoehdoista tulevat edes keskustelemaan.
Jukka Tarkka arvosteli Iltasanomissa presidentti Sauli Niinistöä siitä, että hän esitti kysyttävän myös kansan mielipidettä, heitä koskevassa kohtalon kysymyksessä.
Eli Jukka Tarkka olisi antamassa edellä mainituille kansanedustajille yksin vallan päättää kansan turvallisuudesta.
Minua huolestuttaa todella päätöksen teko, näin ratkaisevassa asiassa.
..."Tuo ei ole mikään argumentti, että jos jokin on toiminut ennen, niin se sillä perusteella varmasti toimii jatkossakin. Voivathan asiat muuttua, ja ovat tiedetysti muuttuneetkin. Samalla logiikalla voisi perustella, että asunnon ovessa ei tarvita mitään lukkoa, koska varkaita ei ole koskaan ennenkään käynyt. Kyllä kynttilänkin voi valvomatta jättää verhojen alle palamaan, koska tulipaloa ei ole ennenkään käynyt"...
Ja sinun argumenttisi näkyy olevan, että sinulla on uusi kallis auto, jossa ei mitään vikaa, eikä puutetta, mutta ihan räpeltämisen halusta alat "korjata ja rassata" ihan vain rassaamisen takia, kunnes auto on täysin tärviöllä ja korjauskelvoton...sinustako siinä on jotain järkeä?
"Ja sinun argumenttisi näkyy olevan, että sinulla on uusi kallis auto, jossa ei mitään vikaa, eikä puutetta, mutta ihan räpeltämisen halusta alat "korjata ja rassata" ihan vain rassaamisen takia, kunnes auto on täysin tärviöllä ja korjauskelvoton...sinustako siinä on jotain järkeä?"
Tuo on täysi olkinukke minun argumentistani. Minun argumenttinihan ei käsitellyt sitä, että jotain tähän mennessä toiminutta pitäisi muuttaa ilman syytä, vaan sitä, että on käynyt ilmi syy muuttaa sitä toimintaa, koska se ei tule olemaan toimivaa enää jatkossa.
Se syy siis on, että Venäjä on nyt riittävän monta kertaa osoittanut käyttävänsä halutessaan sotavoimaa täysin omien "oikeutustensa" perustella liittoutumattomuuden suojaa vailla oleviin naapureihinsa. Se on käynyt nyt näitä naapureitaan tällä tavalla läpi siihen pisteeseen, että me olemme seuraava. On jo tiedossa millaisella informaatiosodalla se aikoo oikeuttaa operaationsa.
Mutta jatka sinä vain jankutustasi siitä, että miksi muuttaa toimivaa, vaikka sinulle on miljoona kertaa kerrottu, että on käyny ilmi vakava syy muuttaa sellaista, mikä ei tule olemaan toimivaa jatkossa. Onneksi maamme päättäjät ja kansa ovat tämän asian tajunneet, vaikka sinä et tajuaisi sitä koskaan.
Luulisi että noinkin ehdoton valinta olisi Nato Tiltut jo vetänyt Natoon, mutta kun ei ole.
Ilmeisesti ehdoton Nato EI ole tarpeeksi vetovoimainen, jotta sinne kukaan todellisuudessa haluaisi lähteä.
..."Venäjä on itse rikkonut varmaan kaikkia mahdollisia kansainvälisiä sopimuksia, eikä se piittaa pätkääkään ihmisoikeuksista eikä yhtään mistään muustakaan. Kun se itse häikäilemättömästi tekee mitä huvittaa, sanelee muille ja uhkaileem muita, niin sen kanssa tehdyillä sopimuksilla voidaan pyyhkiä persettä. Pitäisi eristää kaikesta mahdollisesta koko roistovaltio, niin oppisi olemaan, kun ei kerran mitään muuta kunnioita kuin pakkokeinoja"...
Mitä mun kaihiset, vanhat silmäni näkevätkään?
Että haluaisit antaa maailmalle sellaisen kuvan, että Suomen viranomaiset pyyhkisi perseensä kansainvälisiin, virallisesti allekirjoittamiinsa sopimuksiin?
"Mitä mun kaihiset, vanhat silmäni näkevätkään?"
Kuten minunkin silmäni näkevät, näkevät ne kaihiset silmäsi sinun itse kirjoittamiasi argumentointivirheitä, kas näin:
"Että haluaisit antaa maailmalle sellaisen kuvan, että Suomen viranomaiset pyyhkisi perseensä kansainvälisiin, virallisesti allekirjoittamiinsa sopimuksiin?"
Ei. Minä en ole kirjoittanut mistään sellaisesat, että haluaisin antaa yhtään mitään kuvia. Minua ei kiinnosta teeskentelevä munaton kuvien esittäminen. Nyt puhutaan käytännön toimista ihmisten suojelemiseksi rikolliselta hyökkäykseltä!
Siinä vaiheessa kun Venäjä on toistuvasti laiminlyönyt kansainvälisten sopimusten noudattamista, on se osoittanut, ettei senkään toimintaa kohtaan ole mitään tarvetta noudattaa sellaisia sopimuksia, joiden noudattaminen vain mahdollistaisi Venäjän käyttävän laittomasti aina enemmän ja enemmän tuhovoimaa siviilien teurastamiseen. Kuinka typerää olisi noudattaa sopimuksia, jotka vain sitoisivat omat kätemme samaan aikaan kun annamme Venäjälle vapauksia tehdä käsillään hirmutöitä?
Ja mitä vielä! Sinä kehtaat keskittyä ruikuttamaan jostain Suomen sopimusrikkomuksesta, vaikka naapuri teurastaa tahallaan viattomia ihmisiä vain siksi, että se kuvittelee, että sillä on oikeus loukata kaikkia mahdollisia sopimuksia. Niin onko sinulla siis pätkääkään käsitystä kokonaiskuvasta, ja hitustakaan kohtuullisuuden ja suhteellisuuden tajua? No ei tiltulla tietenkään ole.
Putinin venäjä on rikkonut kaikki sopimuksensa jos putinista on tuntunut siltä. Venäjä on mm. kirjoittanut sopimuksen siitä että Ukraina on suvereeni valtio ja päättää itse asioistaan. Tällainen on putinin venäjä.
NATO ei tue mitään turvaa.
NATO ajaa meidät nimenomaan sotatilaan.
Sotatilaan, jolta voi välttyä, jos ei ole NATOssa.
Ensimmäinen maailmansota saatiin syntymään nimenomaan liittoutumissopimusten avulla.
Ilman liittoutumissopimuksia ei saa aikaiseksi laajaa globaalia sotaa.
"NATO ei tue mitään turvaa."
Venäjä on liittoutumattomille naapureilleen uhka, ja Nato on turva tuota uhkaa vastaan.
"NATO ajaa meidät nimenomaan sotatilaan."
Nato-maissa on rauhallista, mutta Venäjä sen sijaan kokoajan hyökkäilee omalla maallaan ja omiin naapureihinsa. Näyttää siltä, että jos tämän haluaa välttää kohdallaan, on syytä kuulua Natoon.
"Sotatilaan, jolta voi välttyä, jos ei ole NATOssa."
Voi välttää. Natoon kuuluvat maat ovat käyneet yksin ja erinäisin erillisen koalitioin sotia, joihin ketään ei ole pakotettu. Naton jäsenet päättävät itse miten tukevat jäsenmaitaan silloin, kun jokin artikla niitä sellaiseen jotenkin velvoittaa.
"Ensimmäinen maailmansota saatiin syntymään nimenomaan liittoutumissopimusten avulla."
Ja toinen saatiin aikaan etupiirijaoilla. Venäjä kuvittelee, että mm. Suomi kuuluu oikeutetusti sen etupiiriin. Niin se kuvittelee Ukrainastakin, ja nyt näemme miten se toteuttaa tätä etupiiripolitiikkaansa. Samaan aikaan Natoon kuuluvat ne maat, jotka liittoutumattomina olisivat Venäjän mielestä myös kuuluneet sen etupiiriin, saavat puolestaan olla rauhassa. Täytyy aivan täysin idiootti, jos ei ymmärrä, että tämä todistaa Naton olevan suoja uhkaa eli Venäjää vastaan.
"Ilman liittoutumissopimuksia ei saa aikaiseksi laajaa globaalia sotaa."
Ilman puolustusliittoa ei saada aikaiseksi laajaa globaalia rauhaa. Jos Venäjän kaltaista roistomaata vastaan ei olisi mitään puolustusliiton ominaisuudessa voimakasta tahoa, se tuhoaisi maita mielensä mukaan. Huomaa edelleen, että nyt se tuhoaa vain niitä, jotka eivät kuulu Natoon.
Ne, jotka haluavat vetää Suomen osaksi NATOa, haluavat Suomen päätyvän sotaan.
Ilman liittoutumissopimuksia maita ei saa vedettyä laajaan sotatilaan. Kun liittoutumissopimukset on allekirjoitettu, niin riittää, että sota aloitetaan yhdestä kohtaan.
Liittoutumissopimukset vetävät muut maat ketjureaktion omaisesti mukaan sotaan. Halusivat nämä tai eivät.
Näin ensimmäinenkin maailmansota luotiin.
Historia toistaa itseään.
"Ne, jotka haluavat vetää Suomen osaksi NATOa, haluavat Suomen päätyvän sotaan."
Eivät halua. Ne haluavat Suomen mukaan puolustusyhteistyöhön, jonka voimin on estetty jo monen maan kohdalla Venäjän hyökkäys niihin.
"Ilman liittoutumissopimuksia maita ei saa vedettyä laajaan sotatilaan. Kun liittoutumissopimukset on allekirjoitettu, niin riittää, että sota aloitetaan yhdestä kohtaan."
Miksi Natoa vastaan ei ole sitten Venäjä vielä hyökännyt, vaikka sopimuksia on kirjoiteltu vuosikymmeniä sitten alkaen, ja Venäjä on julistanut Naton vihollisekseen? Huomaatko? Argumenttisi on pelkkää potaskaa. Et tiedä mistä puhut.
"Liittoutumissopimukset vetävät muut maat ketjureaktion omaisesti mukaan sotaan. Halusivat nämä tai eivät."
Ja kun katsotaan todellisuutta, niin nähdään, että tälläkin hetkellä suurvaltaimperialistinen Venäjä kiusaa pienempiä naapurimaitaan, joilla ei ole uskottavan puolustusliiton suojaa. Tämä osoittaa, että liittoutumattomuus ei ole mikään turvan tae, ja puolestaan puolustusliittoutuminen näyttää takaavan sen, ettei liittoutuneisiin maihin hyökätä. Tämä on juuri sen puolustusliiton idea, jota eivät edes sen silminnähden toteutuessa jotkut idiootit vieläkään tajua.
"Näin ensimmäinenkin maailmansota luotiin."
Ja toinen luotiin etupiirijaolla, jollaista logiikkaa Venäjä edelleen noudattaa. Ja katsohan mitä se tekee liittoutumattomille naapureilleen: hyökkää niihin sotavoimalla siviilejä tappaen. Nato puolestaan on niin vahva ja laaja liitto, ettei siihen uskalla kukaan hyökätä. Terroristit koettivat, ja saivat satikutia.
"Historia toistaa itseään."
Niin se joskus toistaa. Talvisota alkoi, kun Suomi jäi yksin Neuvostoliittoa vastaan Neuvostoliiton etupiiriajattelun uhrina. Liittymällä Natoon lähes takaamme, että tämä ei voi toistua. Ukrainassa Venäjä todistaa mitä se haluaa tehdä jos pystyy. Älkäämme sen antako tehdä samaa meille.
..."Ja mitä vielä! Sinä kehtaat keskittyä ruikuttamaan jostain Suomen sopimusrikkomuksesta, vaikka naapuri teurastaa tahallaan viattomia ihmisiä vain siksi, että se kuvittelee, että sillä on oikeus loukata kaikkia mahdollisia sopimuksia. Niin onko sinulla siis pätkääkään käsitystä kokonaiskuvasta, ja hitustakaan kohtuullisuuden ja suhteellisuuden tajua? No ei tiltulla tietenkään ole"...
Tämä se vasta olikin hauska kommentti.
https://gaz.wiki/wiki/fi/Nuclear_weapons_and_Ukraine?msclkid=d762e408ab8111ec93b98cc2040bd75f
Tässä linkissä on Venäjän, Yhdysvaltain, Ukrainan ja Englannin yhdessä allekirjoittama "Budabestin" sopimus, jossa kyseiset maat allekirjoituksellaan vannovat hoitavansa Ukrainan puolustuksen siitä hyvästä, että Ukraina luovuttaa Maassaan olevat ydinaseet, irrottautuessaan Venäjästä.
Länsi kusetti Ukrainaa ja oli tuomassa sopimukseen 30 maan NATOn, jota Venäjä ei hyväksynyt ja siinä yksi syy sotaan.
Luettele tähän hyödytön kehityssapu:
- ?
.
.
.
Bidenhän totesi että Suomella on hyvä armeija eli NATO on Suomelle tarpeeton.
Nato Tiltu olisi lähdössä, ja kaiken muun lisäksi "Ehdottomasti Natoon", vaikkei Venäjä uhkakaan Suomea.
Mikä on siin pontimena moiselle idiotismille?
Natotiltu (joka kirjoitettaisiin esim. noin) on edelleen oksymoroni. Se on kuin juutalaisnatsi tai kapitalistikommunisti. Jankuttamalla sitä paljastat oman idiotismisi, vaikka kylläkin jää arvoitukseksi, että mikä sen pontimena toimii. Kenties se, että kun isännilläsi ei ole ollut varaa maksaa sinulle edes ruplilla, niin sen asemesta tarjottua kaalikiljua on kulunut liikaa.
#Nato Tiltu olisi lähdössä, ja kaiken muun lisäksi "Ehdottomasti Natoon", vaikkei Venäjä uhkakaan Suomea.
Mikä on siin pontimena moiselle idiotismille? #
Mikä on siis Nato Tiltulla pontimena?
Venäläinen Poju-trolli massapostaa typeryyksiään. Uskottavuus edelleen nolla.
On se sikäli linjassa, että nimimerkki edustaa propagandaa, jonka mukaan natsivaltio Ukrainaa johtaa juutalainen.
Venäläiselle Poju-trolille pitäisi vastata. Miksi? Uskottavuus edelleen nolla. Kirjoituksensa kuin epäpuhtauksia ilmassa. Pieni tuulenvire ja haihtuvi lemahdus taivahalle.
Seitsemän Venäläistä kenraalia lopettanut sodan Ukrainaa vastaan.
Eiköhän niiden tilalle löydy korvaajat? ;)
..."Kuinka typerää olisi noudattaa sopimuksia, jotka vain sitoisivat omat kätemme samaan aikaan kun annamme Venäjälle vapauksia tehdä käsillään hirmutöitä?"...
Tämä viimeinen lause tuo esiin selkeästi, miten vaarallisia yhteiskunnalle on tämän kaltaiset NATO-tiltut.
Jos jostain käsittämättömästä syystä, nämä pääsisivät joskus päättäjän asemaan, olisivat he innokkaita allekirjoittamaan sitovia sopimuksia, NATOn kanssa, mutta kun sopimus "sitoo käsiä" pyhitään sopimuksilla persettä.
Ei tämä kaveri yksin ole, valtaosa NATO-tiltuista eri keskustelupalstoilla omaa täysin samanlaisen ajatusmaailman.
Kokoomuksella suurin osa on näitä NATO-tiltuja ja mikä irvokkainta, he ovat siitä vielä avoimen ylpeitä.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008710567.html
Tässä päivän NATO-tiltut Iltasanomista.