Liiketilaa myytävänä keskustassa

Anonyymi

52

1008

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vastike unohtunut myynti-ilmoituksesta

    • Anonyymi

      Vastikkeen lisäksi kohdistuvan yhtiölainan määrä puuttuu tiedoista myös. Varainsiirtovero 4% viittaa kiinteistökauppaan, liikehuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden kaupassa käytettäneen edelleen 2% verokantaa velattomasta kauppahinnasta.
      Myöskään mainintaa, myydäänkö kohde vuokrattuna, en löytänyt. Kaiketi tiedot saa soittamalla. Velaton kauppahinta lienee tuolla nyt tarjotulla 3000 euron kauppahinnalla lähempänä sataa, kuin 50000 euroa.
      Vuokraa kohteesta saanee tällä hetkellä noin 1200 kuukaudessa, josta vastikkeet arviolta melkein samat. Ei kiinnostava sijoituskohteena.

      • Anonyymi

        3K on halpa hinta sanon minä.

      • Anonyymi

        Mitä tulee tuohon vuokrattuna vai ei, niin sanottiinhan siinä, että osassa kohdetta on vuokralainen. Siitä voisi päätellä, että toinen tila tyhjä ja toisessa vuokralainen.

      • Anonyymi

        Ja mitä tulee siihen, että vuokraa saa ton verran ja vastikkeet melkein samat, niin johtuisikohan siitä, että kahdesta tilasta vain toinen vuokrattuna? Sitten, kun saa toiseen vuokralaisen, niin tilannehan muuttuu kummasti. Silloinkin vaikka joutuisi vähän vuokraa alentamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        3K on halpa hinta sanon minä.

        Myyntihintana 3000 on edullinen - mutta mikä onkaan yhtiölainan määrä, eli velattoman kauppahinnan määrä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä tulee siihen, että vuokraa saa ton verran ja vastikkeet melkein samat, niin johtuisikohan siitä, että kahdesta tilasta vain toinen vuokrattuna? Sitten, kun saa toiseen vuokralaisen, niin tilannehan muuttuu kummasti. Silloinkin vaikka joutuisi vähän vuokraa alentamaan.

        Sitten kun saa vuokralaisen - heitä lienee jonoksi asti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tulee tuohon vuokrattuna vai ei, niin sanottiinhan siinä, että osassa kohdetta on vuokralainen. Siitä voisi päätellä, että toinen tila tyhjä ja toisessa vuokralainen.

        Aivan - se, että kohteessa on nyt vuokralainen, ei luonnollisestikaan kerro myydäänkö vuokrattuna vai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        3K on halpa hinta sanon minä.

        Huoneisto järkyttävässä kunnossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan - se, että kohteessa on nyt vuokralainen, ei luonnollisestikaan kerro myydäänkö vuokrattuna vai ei.

        Vuokrasopimus päättyy 31.3.22

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuokrasopimus päättyy 31.3.22

        Muuttaako kirpputori? Vai lopettaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuokrasopimus päättyy 31.3.22

        Olipa taas niin hyvää tietoa, että hevosmiehet olis ylpeitä. 31.3. oli eilen.

    • Anonyymi

      Sitä en ymmärrä, miten joku omistaa osakehuoneiston/huoneistoja ja luulee myyvänsä kiinteistöä

      • Anonyymi

        Kaikkea ei voi osata tai tietää - teenitejasäästän-tapa ei ole aina fiksuin tai paras. Ammattitaitoinen välittäjä kannattaisi aina ottaa käyttöön - useimmiten maksaa itsensä takaisin?
        JOS olisin kohteesta kiinnostunut, vaatisin myös vähintään kosteuskartoitukset ja sisäilmatutkimukset vähintään huoneistoista ennen päätöstä kaupasta - toki myös kuntotutkimuksen muutoinkin. Lisäksi luonnollisesti taloyhtiön asiakirjat tarkistaisin.

        Jos huoneistoissa on yhtiölainaa esimerkiksi 70.000€ ja kauppahinta on 3000, on velaton kauppahinta 73000.
        Lisäksi - onko yhtiössä lähitulevaisuudessa realisoituvaa korjausvelkaa lisää.
        Onko huoneistoihin tehty muutoksia, ja ovatko muutokset yhtiön hyväksymiä - eli vastuunjako mahdollisissa ongelmatilanteissa.

        Miksi te spekuloitte yhtiölainalla? Oletteko sisäpiiriläisiä? Tuon ikäisessä kiinteistössä harvemmin on isoja yhtiölainoja. Ainakaan Kuhmoisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi te spekuloitte yhtiölainalla? Oletteko sisäpiiriläisiä? Tuon ikäisessä kiinteistössä harvemmin on isoja yhtiölainoja. Ainakaan Kuhmoisissa.

        Pakko spekuloida kun ei faktoja ole ilmoituksessa

    • Anonyymi

      Minulle pitäisi maksaa paljon että tuollaiseen sortuisi. Yleensähän näistä maksetaan kun joku ottaa ja monet ottajat ovat olleet ulosotossa olevia ja yhtiövastikkeet jäävät maksamatta.

    • Anonyymi

      Mikä on se myytävä liiketila eli mikä liike siinä nyt on.
      Kysyy kesäkuhmoslainen.

      • Anonyymi

        Työvoimareservin kirpputori ja keskellä entinen kirkkoherranvirasto

      • Anonyymi

        pesosen ja nalle kutukoppi.

    • Anonyymi

      Tuo kolmen tonnin tarjous on pakko olla joku vitsi. Ainakin, jos täällä sanotut väitteet pitää paikkansa. Ja jos tarjoaja ei tiedä noita faktoja, niin tuskin haluaa ostaa jahka ne selviää hänelle.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Viimeksi Relax Oyn mies tarjosi omasta kiinteistöstään 100 000 euroa ja sitten ilmoitti Vekkarin haastattelussa ettei luovu niin halvalla.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Miksi täällä kirjoittelee joku, joka selvästi tietää kiinteistöstä kaiken? Vai onko kaikki hämäystä ja kiusaamista?

      • Anonyymi

        "Miksi täällä kirjoittelee joku, joka selvästi tietää kiinteistöstä kaiken? "
        Tarkoitatko Harjunsalmen kiinteistöä?
        Toritien liiketila on osake eli irtaimistoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi täällä kirjoittelee joku, joka selvästi tietää kiinteistöstä kaiken? "
        Tarkoitatko Harjunsalmen kiinteistöä?
        Toritien liiketila on osake eli irtaimistoa.

        Ai niin siinä myydään niitä kirppiskamoja? Selkis. Tarjoon 50 euroo.

    • Anonyymi

      Kaupasta vetäytyminen

      Osapuolen, joka kieltäytyy tekemästä kauppaa, on maakaaren perusteella korvattava toiselle osapuolelle ilmoittelusta, kiinteistöön tutustumisesta sekä muista kaupantekoon liittyvistä tarpeellisista toimista aiheutuneet, kohtuulliset kustannukset.

      Turha uhkailla kun ei maakaari liity osakkeiden myyntiin millään tavalla

      • Anonyymi

        Mitä toi tähän kuului?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä toi tähän kuului?

        "Mitä toi tähän kuului?"

        Mihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä toi tähän kuului?"

        Mihin?

        No nostaa esiin kaupasta vetäytyminen. Kiinteistö myynnissä. Milläköhän hinnalla menee? Kukahan ostaa? Tuleekohan uusia vuokralaisia vai onko aikeissa muuttaa vaikka asunnoiksi?

        Mikä tarkoitus nostaaa esiin kaupasta vetäytyminen ja siihen liittyvät säädökset?

        Taidan tietää. Tämä koko keskustelu on kauheeta kampittamista kiinteistön myynnin onnistumista kohti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä toi tähän kuului?"

        Mihin?

        Alkuperäisessä postauksessa on linkki huutokaupat.comissa myynnissä oleviin liiketiloihin Kuhmoisten keskustassa.

        Ilmoituksen lopussa on otsikko: Kaupasta vetäytyminen
        Siinä on uhkauksia mitä ostotarjouksen tehneelle tapahtuu, jos tämä vetäytyy kaupasta. Nämä uhkaukset ovat perättömiä, koska kyse EI OLE kiinteistöstä vaan osakkeiden myynnistä.

        Eli sä uskaltaisit tarjota vaikka kymppitonnin luottaen siihen, että kaupasta voi vetäytyä. Eikö tuon huutokaupat -sivuston säännöt päde? Tarjoukset ovat sitovia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sä uskaltaisit tarjota vaikka kymppitonnin luottaen siihen, että kaupasta voi vetäytyä. Eikö tuon huutokaupat -sivuston säännöt päde? Tarjoukset ovat sitovia.

        Kyllä kaupat saa perua huutokaupat.comin ollessa myyjänä: https://huutokaupat.com/infotiedote-muutoksia-myyntiehtoihin . Tässä tapauksessa myyjänä taitaa olla joku muu, mutta antaako se oikeutta vaatia huutojen sitovuutta?

        Ihme änkyröintiä. Vai kenties saivartelua. Totta kai huudot ovat sitovia. Mutta kauppaa ei tietenkään le pakko toteuttaa, mutta siihen on omat sanktionsa sitten. Että miten sen nyt ottaa ovatko sitovia vai ei. Sitä termiä käytetään vaikka lopullista kauppaa ei olekaan pakko toteuttaa. Ymmärrätkö?

        Lisään sen, että useinkin huutokaupoissa käy niin, että ostajaehdokas syystä tai toisesta vetäytyy huutokaupan jälkeen. Mutta ei se tarkoita etteikö tarjoukset olisi sitovia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sä uskaltaisit tarjota vaikka kymppitonnin luottaen siihen, että kaupasta voi vetäytyä. Eikö tuon huutokaupat -sivuston säännöt päde? Tarjoukset ovat sitovia.

        Ei kai hullukaan tällä hetkellä tiedossa olevilla spekseillä tarjoa senttiäkään? Kuten täällä jo on moneen kertaan mainittu, yhtiövastikkeen suuruun ja osaketta kohti olevien yhtiölainojen määrä pitää olla tiedossa ostotarjousta tehtäessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai hullukaan tällä hetkellä tiedossa olevilla spekseillä tarjoa senttiäkään? Kuten täällä jo on moneen kertaan mainittu, yhtiövastikkeen suuruun ja osaketta kohti olevien yhtiölainojen määrä pitää olla tiedossa ostotarjousta tehtäessä.

        Jyvitettyjen yhtiölainojen määrän lisäksi tärkeää selvittää myös yhtiön hoitolainojen ( ei jyvitetty, eikä voi toistaiseksi maksaa pois) määrä, koska milloin tahansa yhtiökokous voi päättää, että jyvitetäänkin huoneistoille - tätä kummallista tapaa käsitellä yhtiön lainoja on Kuhmoisissa käytetty laajasti - syytä asiaan ei juurikaan tarvitse arvailla.

        tätä kummallista tapaa käsitellä yhtiön lainoja on Kuhmoisissa käytetty laajasti - syytä asiaan ei juurikaan tarvitse arvailla.

        Kerro kun olen ihmetellyt tätä.

    • Anonyymi

      Kovasti höpötetään, että ilmoituksesta puuttuu sitä ja tätä. Asiathan varmasti selviää, kun kysyy. Onhan aina velvollisuus tutustua kohteeseen. Sehän tarkoittaa muutakin kuin silmäilyä. Hyvää tapaa osoittaisi toki, kun olisi kattava ilmoitus.

      • Anonyymi

        Mutta ihmetyttää miksi se herättää noin kovia intohimoja. Kaikki, jotka ovat kiinnostuneita kohteesta, ottavat varmasti selvää. Eikä kukaan varmasti tarjoa mitään ennen kuin on selvittänyt nuo asiat. Ainakaan sellainen, jolla on kokemusta kiinteistökaupoista. Ja kaikilla, jotka tollaisen ostaa, on kokemusta!

        Myydään liikehuoneiston hallintaan oikeuttavia osakkeita kiinteistönä.
        Myös Sinä oletat, että ostajalla on kokemusta kiinteistökaupoista - ja kun ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ihmetyttää miksi se herättää noin kovia intohimoja. Kaikki, jotka ovat kiinnostuneita kohteesta, ottavat varmasti selvää. Eikä kukaan varmasti tarjoa mitään ennen kuin on selvittänyt nuo asiat. Ainakaan sellainen, jolla on kokemusta kiinteistökaupoista. Ja kaikilla, jotka tollaisen ostaa, on kokemusta!

        "Ainakaan sellainen, jolla on kokemusta kiinteistökaupoista."

        Ei sinulla ainakaan ole, jos et ymmärrä mikä ero on osakkeella ja kiinteistöllä.

    • Anonyymi

      Kohta ratkee millä hinnalla menee.

      • Anonyymi

        Myyjä taitaa saada itselleen monien mahdollisuuksien tilat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myyjä taitaa saada itselleen monien mahdollisuuksien tilat.

        Ostajaa tietenkin tarkoitin.

    • Anonyymi

      Huhujen mukaan kymppitonnilla suostuisi myymään.

      • Anonyymi

        ota vastaan ota vastaan

    • Anonyymi

      Eipä tullu tiukkaa kisaa. Harmittaakohan ostajaa? Olis saanu tonnillakin.

      • Anonyymi

        Älä höpsi. Uskoiko joku, että tuo myytäisiin kolmella tuhannella eurolla?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe