Asiaa =)

Tulin taas vilkasemaan tänne... samat jutut täällä näkyy olevan. Pakana vääntelee VT:n käskyjä ja tulkitsee niitä saadakseen ne kuulostamaan mahdollisimman älyttömiltä ja nykyisten tapojen vastaisilta. Sillä tavalla hän yrittää todistella, ettei Raamattu ole totta. No, jätän tämän nyt tähän...
Olin viime torstaina kokouksessa. Siellä kerrottiin 18-vuotiaasta pojasta, joka oli ollut reilu viikko sitten kolarissa. Auto oli mennyt ojaan katolleen ja nyt poika makaa Tyksin teholla rintalasta murskana ja keuhkot kasassa. Siellä kokouksessa Jumala puhui minulle. Minun pitää lähteä kaverini kanssa katsomaan tätä poikaa. Ensin ajattelin, että enhän mä viitti mennä hössöttämään, ehkä se on mun omaa ajatuksenjuoksua. Menin sitten kuitenkin kokouksen jälkeen juttelemaan kaverilleni.
-Hei... kuule, kun musta alkoi äsken tuntumaan... mulla on vaan sellanen olo että...
-Meidän pitäs mennä kattomaan sitä poikaa. Tiedän, tiedän. Jumala puhui siitä mullekin ja ajattelin että jos sä tuut kysymään niin sitten mennään.
Lauantaina aamupäivällä lähdettiin matkaan. Mietittiin siinä miten sinne teholle pääsisi, sinne kun ei yleensä päästetä kuin läheisiä. Kaverini oli kuitenkin soittanut pojan äidille, ja olimme saaneet luvan. Teholta henkilökunta sitten soitti uudestaan pojan äidille, ja meille kerrottiin, että kaverini saisi mennä sisään jos oli ihan pakko. Kaveri siihen, että on, koska Jumala on antanut tehtävän. Hoitaja sanoi vielä, ettei poika olisi mitään miellyttävää katsottavaa. Raamattu kainalossa kaverini meni sisään. Katsoi vielä minua ja muodosti huulillaan sanan "rukoile".
Istuin yksin odottamassa. Itku oli lähellä. Nuori mies, elämä on vähällä päättyä. Vain Jeesus voi enää pelastaa, lääkärit eivät enää osaa tehdä mitään. Poikaa pidetään hengityskoneessa ja unessa, koska hereillä ollessaan hengittäminen tuskin onnistuisi ja kivut olisivat hirmuiset.
Jostain kuului piippauksia. Kaikenlaiset koneet pitävät ihmisiä siellä kiinni tässä elämässä. Siellä on lopun tuntu, tulee väkisinkin paha olo. Kaverini tuli ulos. Hänen ilmettään oli vaikeaa tulkita. Autossa kysyin, mitä huoneessa oli tapahtunut. Kaveri vastasi lukeneensa erään kohdan Raamatusta ja rukoilleensa. Kysyessäni kohtaa sain vastauksen, että se kohta jossa Jeesus parantaa ramman. Käskee ottamaan sijansa, nousemaan ja käymään.
Usko on juuri tätä. Luottamista silloinkin kun tuntuu mahdottomalta. Minä uskon. MINÄ USKON ETTÄ JEESUS VOI TEHDÄ TUON POJAN TERVEEKSI. Ihmeitä ei tapahdu ellei niitä uskalla pyytää.
Jumala antoi meille molemmille tehtävän. Ilman minua kaverini ei todennäköisesti olisi lähtenyt matkaan, ja silloin ei olisi kukaan ollut rukoilemassa pojan puolesta. Sinä päivänä Jumala siunasi meitä, koska olimme tehneet mitä meiltä pyydettiin, vaikka se tuntui vaikealta. Jumala johdatti meidät paikkaan, jossa meille puhuttiin lisää. Minun oli hyvä olla koko loppupäivän, olin saanut rauhan eräästä minua kauan painaneesta asiasta.
Elämä Jeesuksen kanssa on välillä tosi jännittävää, voin suositella kaikille. =)
31614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tuliko tilaan muutosta?

Äänestä
  • Mä en tiedä mitä siellä sairaalassa on sen jälkeen tapahtunut kun lähdettiin mutta pitäis kysellä jos jollakin ois tietoa pojan tämänhetkisestä tilasta.

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Mä en tiedä mitä siellä sairaalassa on sen jälkeen tapahtunut kun lähdettiin mutta pitäis kysellä jos jollakin ois tietoa pojan tämänhetkisestä tilasta.

    ...Jeesuksen ja hänen seuraajiensa parannusvaikutukset kestäneet niin kauaa, etteikö niitä heti havaittu. Taitaa olla hieman erillainen voima teillä nykyajan seuraajilla.

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    Jumala toimii omalla ajallaan, ei välttämättä aina juuri silloin kun me halutaan. Ja jos ei poika parane niin se on sitten myös juttu erikseen... ei auta kuin rukoilla.

    Äänestä

oikeammin valehteluun!

"Pakana vääntelee VT:n käskyjä ja tulkitsee niitä saadakseen ne kuulostamaan mahdollisimman älyttömiltä ja nykyisten tapojen vastaisilta."

Minä en ole väännellyt mitään, vaan olen esittänyt ne suoraan siinä muodossa kuin ne on Raamattuun painettu.

Äänestä
  • Niin. Kirjoittelet kyllä tänne Raamatunkohtia, mutta vääntelet niiden tulkintaa ja merkitystä ihan niin kuin sinua itseäsi huvittaa.
    Ei tästä sen enempää. Siunausta sullekin. Lue edelleen Raamattua, ei se sulle ainakaan pahaa tee.

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Niin. Kirjoittelet kyllä tänne Raamatunkohtia, mutta vääntelet niiden tulkintaa ja merkitystä ihan niin kuin sinua itseäsi huvittaa.

    ..vääntelyä, jos tänne laittaa Raamatusta kohdan näkyville ?
    Sehän se olisi, jos väittää Raamatun opettavan jotain eikä osaa perustella sitä Raamatun kohdilla.

    Onko sinun Raamatun tuntemuksesi kuinka hyvää ?

    vaan teikäläisethän niin tekee! Teikäläisten pitää jokainen sairas tai brutaali kohta yrittää nähdä positiivisena. Ja mikä oleellista, haluatte sensuroida nuo kohdat vaikenemalla. Minua vastaan hyökätään jo siitä, että laitan otsikkotekstiini sellaisia raamatunkohtia, vaikka en kommentoi sanallakaan niitä. Siitä näkee teikäläisten logiikan.

    "mutta vääntelet niiden tulkintaa ja merkitystä ihan niin kuin sinua itseäsi huvittaa."

    Etkö lukenut mitä kirjoitin?
    En ole itsekään Raamattuekspertti, mutta mulla on sentään pätevä tulkki... ja se tulkki on ilmanen kaikille.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Miten ihmeessä sinut saisi ymmärtämään.
    Jokaisesta Raamatun kohdasta ei saa positiivista millään ilveellä. Kyse on siitä, MIKSI Jumala tekee niitä asioita joita tekee. Ja ne syyt on helppo kääntää nurinpäin... kuten sinä tunnut tekevän....? Raamattua ei tarvi sensuroida mistään kohtaa, sitä pitää vain ymmärtää. Muuten siitä on vähemmän hyötyä...
    Mä en ainakaan ole kommentoinut sun otsikkojasi vaan kirjoitustesi sisältöä.
    Eikö annettais jo olla...?

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Etkö lukenut mitä kirjoitin?
    En ole itsekään Raamattuekspertti, mutta mulla on sentään pätevä tulkki... ja se tulkki on ilmanen kaikille.

    ...tulkitsee kaikille erilailla :)

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    vaan teikäläisethän niin tekee! Teikäläisten pitää jokainen sairas tai brutaali kohta yrittää nähdä positiivisena. Ja mikä oleellista, haluatte sensuroida nuo kohdat vaikenemalla. Minua vastaan hyökätään jo siitä, että laitan otsikkotekstiini sellaisia raamatunkohtia, vaikka en kommentoi sanallakaan niitä. Siitä näkee teikäläisten logiikan.

    "mutta vääntelet niiden tulkintaa ja merkitystä ihan niin kuin sinua itseäsi huvittaa."

    >>pitää jokainen sairas tai brutaali kohta yrittää nähdä positiivisena.>vaikka en kommentoi sanallakaan niitä.

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    ...tulkitsee kaikille erilailla :)

    Ihan samalla tavalla se avaa Raamatun sanat kaikille jotka sitä todella haluavat ja pyytävät.

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Ihan samalla tavalla se avaa Raamatun sanat kaikille jotka sitä todella haluavat ja pyytävät.

    ...Raamattu-uskojen määrää, niin eipä se sille vaikuta.
    Jokaisella oma tulkinta ja oppi.

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    ...Raamattu-uskojen määrää, niin eipä se sille vaikuta.
    Jokaisella oma tulkinta ja oppi.

    Ei niillä kaikilla ole samaa tulkkia. Valitettavasti Raamattua tulkitaan nykyään paljon ihan itse ja siltä pohjalta, että se tuntuu itsestä hyvälle. Ei sen ihan niinkään pitäisi olla...

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Ei niillä kaikilla ole samaa tulkkia. Valitettavasti Raamattua tulkitaan nykyään paljon ihan itse ja siltä pohjalta, että se tuntuu itsestä hyvälle. Ei sen ihan niinkään pitäisi olla...

    ...oikean tulkin sitten tunnistaa ja miten ?

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    >>pitää jokainen sairas tai brutaali kohta yrittää nähdä positiivisena.>vaikka en kommentoi sanallakaan niitä.

    ...että Jenni on monessa kohtaa oikeammassa kuin Raamattu.

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    ...oikean tulkin sitten tunnistaa ja miten ?

    Kyllä sen tunnistaa. Jos on vähänkin epävarmaa niin aina on eräs keneltä voi kysyä. =)
    Tää alkaa jo mennä aika monimutkaseksi... sori. =)

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    ...että Jenni on monessa kohtaa oikeammassa kuin Raamattu.

    En todellakaan ole "oikeammassa kuin Raamattu". Olen ihan tavallinen nuori nainen, ainoa erehtymätön on Jumala ja hänen sanansa.

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    En todellakaan ole "oikeammassa kuin Raamattu". Olen ihan tavallinen nuori nainen, ainoa erehtymätön on Jumala ja hänen sanansa.

    ...pelkkää erehdystä koko kirja. Täynnä virheitä ja aikalaiseensa tapaan tyypillisiä harhaoppeja jotka voidaan helposti, vaikkapa ihan matematiikan avulla, todeta mahdottomiksi (ks. esim. Urakoiden urakka).

    Raamattu heijastaa kylläkin aikansa kulttuuria mutta ei se tee siitä "pelkkien erehdysten kirjaa". Raamattu ei myöskään ole matematiikankirja, koska Jumala ei aina toimi niiden fysiikan lakien mukaan joita me tunnemme. Toiseksi Jumala ei joka kohdassa Raamattua ilmaise asioita "suoraan" vaan vertausten ja kileikuvien avulla. Ja suoraan sanoen me ei varmaan ymmärrettäis Raamatusta sitäkään vähää mitä nyt jos Jumala olis laittanu siihen kaikki kaavat joiden mukaan maailma ja ihminen on luotu...
    Nää asiat menee yli ymmärryksen mutta mä uskon silti ettei Jumala valehtele. Eikä Jumalan sana.

    ...usko onkin ainoa keino, millä...

    >>mä uskon silti ettei Jumala valehtele. Eikä Jumalan sana.

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    ...usko onkin ainoa keino, millä...

    >>mä uskon silti ettei Jumala valehtele. Eikä Jumalan sana.

    Näinhän se periaatteessa on. Siksipä olenkin uskossa, en "tiedossa". =)

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    ...että Jenni on monessa kohtaa oikeammassa kuin Raamattu.

    =) Eihän Raamattu voi olla kuin jonkinlainen ohjeviitta uskikselle, ihmisten kirjoittama kirjahan se on. Syvempi ymmärrys ja henki täytyy löytää "jostain muualta".

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    ...usko onkin ainoa keino, millä...

    >>mä uskon silti ettei Jumala valehtele. Eikä Jumalan sana.

    ;)

    joo, selitys on selittetyä, siihen asti kun joku sen hyväksyy. Ja koska olemme ihmiset niin erilaisia, niin hyväksymme ihan erilaisia asioita ja niinpä myös selitykset ovat selittelyä toisille, toiseille taas ei. Kyllä se on niin, että sekä uskovainen, että uskomaton joutuvat nöyrtymään elämän selittämättömyyksien edessä. Mikä pakko meitä ajaisi "varmuuksiin", eikö ole ihan normaalia elää maailmassa, jossa kaikelle ei ole selitystä?

    "Ihmettelevä ihminen" siitähän se kaikki lähti liikkeelle :)

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    En todellakaan ole "oikeammassa kuin Raamattu". Olen ihan tavallinen nuori nainen, ainoa erehtymätön on Jumala ja hänen sanansa.

    ei Raamatun Jumala ole ainakaan Raamatun mukaan erehtymätön. Vedenpaisumushan on seurausta Raamatussa Jumalan erehdyksestä. Samoin Paratiisista karkoittaminen.

    Äänestä

  • kyse on tulkinnasta ja myös siitä ettei huomioida muita raamatun paikkoja.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    ei Raamatun Jumala ole ainakaan Raamatun mukaan erehtymätön. Vedenpaisumushan on seurausta Raamatussa Jumalan erehdyksestä. Samoin Paratiisista karkoittaminen.

    tuossa ollut ihmisilläkin osuutta asiaa, ainakin Raamatun mukaan.

    Äänestä

...on ihailtavaa,että jaksat huolehtia lähimmäisestäsi,Go(o)d4U !?!
Mutta en heti osaisi tuota ajatusta tulkita jumalan kehoitukseksi...sillä kuka tahansa empaattinen ihminen voisi saman tarinan kuultuaan ajatella(omilla aivoillaan) mahdollistuutta auttamiseen tuon k.o. pojan hyväksi !?!
Se,että ystäväsi ajatteli samoin selittynee samoin kriteerein...eli näkemyksenne lienee samankaltaisia ja olitte molemmat "virittyneitä" jumalan sanaaan !?!
Eli asian voi selittää hyvinkin ilman mitään mystistä jumal-kutsua...vain psykologian turvin,äkkäätkö asian ?!?
Muuten,oliko puhetta millaisesta kolarista oli kyse...oliko poika n.s. syytön osapuoli,vai niin valitettavan yleinen karvanoppa-tojota-kaahari ?!?
Olisiko mahdollisen juoppokuskin kyseessä ollessa,ollut jumalan syntien-karsinnasta kyse ?!?
Vaiko pelkkien fysiikan lakien(ja/tai kemian-) vääjäämätön lopputulos ?!?

Äänestä
  • Niin. Kyllä minä sitäkin ajattelin että voihan se olla vain minun säälini poikaa kohtaan joka sai minut lähtemään liikkeelle. Samoin lienee osaltaan kaverinikin laita. Minä uskon kuitenkin että ilman Jumalaa me emme olisi saaneet minkäänlaista "paloa" lähteä sairaalaan. Jumalalla on sormensa pelissä yllättävän monessa arkisenkin näköisessä asiassa. Näin mä uskon.
    Mä en tiedä siitä kolarista paljoa, poika itsekään ei muista miten kaikki tapahtui. ( Mika oli jonkun aikaa tajuissaan jossain vaiheessa, en tiedä tarkemmin.) Auto vain oli alkanut heittelehtiä ja sitten lopulta törmännyt linja-autoon. Alkoholilla ei minun tietääkseni ollut osaa asiassa. Joten mene ja tiedä. Mutta rukoilen joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Niin. Kyllä minä sitäkin ajattelin että voihan se olla vain minun säälini poikaa kohtaan joka sai minut lähtemään liikkeelle. Samoin lienee osaltaan kaverinikin laita. Minä uskon kuitenkin että ilman Jumalaa me emme olisi saaneet minkäänlaista "paloa" lähteä sairaalaan. Jumalalla on sormensa pelissä yllättävän monessa arkisenkin näköisessä asiassa. Näin mä uskon.
    Mä en tiedä siitä kolarista paljoa, poika itsekään ei muista miten kaikki tapahtui. ( Mika oli jonkun aikaa tajuissaan jossain vaiheessa, en tiedä tarkemmin.) Auto vain oli alkanut heittelehtiä ja sitten lopulta törmännyt linja-autoon. Alkoholilla ei minun tietääkseni ollut osaa asiassa. Joten mene ja tiedä. Mutta rukoilen joka tapauksessa.

    Rukouksessa voimamme on. Kun saamme heittää huolemme ja kiitoksen aiheemme Jumalan suojelevien käsien haltuun, alamme huomata, että ihmeitä tapahtuu. Minä olin taas Seinäjoen kampustalolla Patmos-säätiön järjestämässä tilaisuudessa. Tässä kokouksessa näytettiin kuvaus nigerialaisen pastorin kuolleista heräämisestä. Ihmeelliset ovat Herran tiet.

    Kyseinen pastori oli kuollut liikenneonnettomuudessa ja elintoiminnot lakanneet! Paikalliset pastorit Nigeriassa rukoushuoneella alkoivat rukoilemaan ja ihmeitä tapahtui. Pikkuhiljaa elintoiminnot palautuivat ja kyseistä pastoria näytettiin kuvassa kuolleena. Filmin lopussa häntä ja useampaa todistajaa tälle tapahtumalle haastateltiin.

    Uskokaa hyvät ihmiset, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Hänen rakkaudessaan saamme uudesti syntyä ja saamme myös syntimme anteeksi. Kiitos, Jeesus! Amen. Siunausta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jenni kirjoitti:

Tulin taas vilkasemaan tänne... samat jutut täällä näkyy olevan. Pakana vääntelee VT:n käskyjä ja tulkitsee niitä saadakseen ne kuulostamaan mahdollisimman älyttömiltä ja nykyisten tapojen vastaisilta. Sillä tavalla hän yrittää todistella, ettei Raamattu ole totta. No, jätän tämän nyt tähän...
Olin viime torstaina kokouksessa. Siellä kerrottiin 18-vuotiaasta pojasta, joka oli ollut reilu viikko sitten kolarissa. Auto oli mennyt ojaan katolleen ja nyt poika makaa Tyksin teholla rintalasta murskana ja keuhkot kasassa. Siellä kokouksessa Jumala puhui minulle. Minun pitää lähteä kaverini kanssa katsomaan tätä poikaa. Ensin ajattelin, että enhän mä viitti mennä hössöttämään, ehkä se on mun omaa ajatuksenjuoksua. Menin sitten kuitenkin kokouksen jälkeen juttelemaan kaverilleni.
-Hei... kuule, kun musta alkoi äsken tuntumaan... mulla on vaan sellanen olo että...
-Meidän pitäs mennä kattomaan sitä poikaa. Tiedän, tiedän. Jumala puhui siitä mullekin ja ajattelin että jos sä tuut kysymään niin sitten mennään.
Lauantaina aamupäivällä lähdettiin matkaan. Mietittiin siinä miten sinne teholle pääsisi, sinne kun ei yleensä päästetä kuin läheisiä. Kaverini oli kuitenkin soittanut pojan äidille, ja olimme saaneet luvan. Teholta henkilökunta sitten soitti uudestaan pojan äidille, ja meille kerrottiin, että kaverini saisi mennä sisään jos oli ihan pakko. Kaveri siihen, että on, koska Jumala on antanut tehtävän. Hoitaja sanoi vielä, ettei poika olisi mitään miellyttävää katsottavaa. Raamattu kainalossa kaverini meni sisään. Katsoi vielä minua ja muodosti huulillaan sanan "rukoile".
Istuin yksin odottamassa. Itku oli lähellä. Nuori mies, elämä on vähällä päättyä. Vain Jeesus voi enää pelastaa, lääkärit eivät enää osaa tehdä mitään. Poikaa pidetään hengityskoneessa ja unessa, koska hereillä ollessaan hengittäminen tuskin onnistuisi ja kivut olisivat hirmuiset.
Jostain kuului piippauksia. Kaikenlaiset koneet pitävät ihmisiä siellä kiinni tässä elämässä. Siellä on lopun tuntu, tulee väkisinkin paha olo. Kaverini tuli ulos. Hänen ilmettään oli vaikeaa tulkita. Autossa kysyin, mitä huoneessa oli tapahtunut. Kaveri vastasi lukeneensa erään kohdan Raamatusta ja rukoilleensa. Kysyessäni kohtaa sain vastauksen, että se kohta jossa Jeesus parantaa ramman. Käskee ottamaan sijansa, nousemaan ja käymään.
Usko on juuri tätä. Luottamista silloinkin kun tuntuu mahdottomalta. Minä uskon. MINÄ USKON ETTÄ JEESUS VOI TEHDÄ TUON POJAN TERVEEKSI. Ihmeitä ei tapahdu ellei niitä uskalla pyytää.
Jumala antoi meille molemmille tehtävän. Ilman minua kaverini ei todennäköisesti olisi lähtenyt matkaan, ja silloin ei olisi kukaan ollut rukoilemassa pojan puolesta. Sinä päivänä Jumala siunasi meitä, koska olimme tehneet mitä meiltä pyydettiin, vaikka se tuntui vaikealta. Jumala johdatti meidät paikkaan, jossa meille puhuttiin lisää. Minun oli hyvä olla koko loppupäivän, olin saanut rauhan eräästä minua kauan painaneesta asiasta.
Elämä Jeesuksen kanssa on välillä tosi jännittävää, voin suositella kaikille. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu