Tällaista naputin viimeisimpään lehteen. Ei ihan helppo selittää mistä on kyse. Miten onnistuin?
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2022/03/25/perustuslakivaliokunta-vastaan-kirkko/
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2022/03/25/perustuslakivaliokunta-vastaan-kirkko/
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kirkolliskokouksen tiukkapipoisin siipi haluaa, että eduskunta päättää kirkon uskontunnustukseen.
Haluaa alistaa eduskuntaa tanssimaan kirkon pillin mukaan.
Halosta äänestäneen sossun naputusta hengentuotteena. Halonenon vaaraantanut suomalaisten turvallisuuden ja hengen. Putinin jalkavaimo siloitti tietä putinisteille vaatimalla ettei EU SAA ANTAA SUOMELLE TURVATAKUITA. HALONEN vastusti paitsi Natoa myös EU:n sitovia turvatakuita. Lobbaustyötä pehmeämpien muotoiluiden eteen teki EU-pöydissä silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd). – Kun Suomi on tehnyt turvallisuuspoliittisten selontekojen yhteydessä analyysiä, on lähdetty siitä, että meillä ei ole turvallisuusvajetta, jonka täyttämiseksi tarvittaisiin uusia toimenpiteitä. Jos meillä olisi sellainen vaje, suhtautuminen turvatakuisiin olisi toisenlainen, Halonen sanoi Suomen Kuvalehdelle 2004.
Suomessa olisi nähty Ukrainan holodomorin kaltainen kansanmurha, jos puna-armeija olisi voittanut talvisodassa Teemu Keskisarja toteaa
toisaalta lapsikin tietää paitsi va-liittolaiset ja YYA-tynnyrissä kasvatettu suomitavis, että
venäläiset panslavisteina inhoavat eniten Puolaa, joka hylkäsi iditoottirussismin, joten purinistit menevät sen jälkeen sinne panemaan maan tasalle
tätä bolshevisista ja panslavistista vihan taustaa vastaan on ymmärrettävää että
Halonen lausui, että Suomi ja Venäjä jakavat samat ideologiset päämäärät, kuten demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon
koska siis Halonen on täysin pihalla oleva puuhastelija ennen ja nyt
Jännitysnäytelmä. On siis yhä kesken.
Kirkolliskokouksessa taisi ministeri mainita, että kesäkuussa tulee HE. Eli käytännössä on sitten vasta syksyä, kun perustuslakivaliokunta pääsee tuohon käsiksi.
Hallituksen esitys on kirkolliskokouksen äänestystahdon mukainen. Nähtäväksi jää, mitä perustuslakivaliokunta tykkää.
Ei tykkää, mutta hyväksyy. En minä käsitä miten se toisin voisi päättää, kun katsoo viimekertaista lausuntoa.
Kuvitellaan että katson ruokalistaehdotusta ja sanon että kalakeitto ei kertakaikkiaan käy, enkä tykkää maksapihveistä. Miten vuosin vajaa vuosi myöhemmin sanoa, että sittenkin maksapihvikin on täysin kielletty?
Jos on eri mieltä kuin Halosta äänestänyt sossu voi olla aika varma että on aika varmaan oikeassa eikä vain oikealla
Asia on siis eduskunnassa. Kirkollliskokouksen äänestyspäätös pohjana. Eduskunta päättää, mikä uskontunnustus!?
Lähetekeskustelussa oli muutama puheenvuoro, eikä niistä missään kritisoitu kirkkolain erityisasemaa. Siitä ei toisaalta voi päätellä vielä mitään, valiokunnissa sitten selviää mitä kansanedustajat tästä miettivät.
Kirkolliskokous haluaa alistaa eduskunnan tanssimaan pillinsä tahdissa. Älytöntä, että eduskunta säätäisi lailla, mikä on ev.-lut. kirkon uskontunnustus!