Ei natoon.

Venäjä on osoittautunut olevan sotilaallisesti kääpiövaltio, joka ei pärjää edes Ukrainalle. Suomella ei ole siis mitään pelättävää itärajan takaa. Nato-jäsenyys olisi meille pelkästään rahareikä.
988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vastustajaa ei pidä aliarvioida. Venäjä on tehnyt nykyisen "erikoisoperaationsa" valmistelussa ja toteutuksessa virheitä, mutta kyllä se niistä pyrkii oppimaan. Seuraava "erikoisoperaatio" on varmasti jo suunnitteilla, kunhan haavat on nuoltu. Sen "oikeutus" on Suomen kohdalla myös jo laitettu muhimaan.

Äänestä

Natovastustajat ovat huomanneet olleensa älykääpiöitä. Suomella ei ole uskottavaa omaa puolustusta. Natolle ei ole vaihtoehtoa. Asian ymmärtäminen kesti vuosikymmeniä.

Äänestä

"Venäjä on osoittautunut olevan sotilaallisesti kääpiövaltio, joka ei pärjää edes Ukrainalle. Suomella ei ole siis mitään pelättävää itärajan takaa. Nato-jäsenyys olisi meille pelkästään rahareikä."

Se on juurikin näin.

Äänestä
  • Se ei ole juurikaan eikä itse asiassa ollenkaan näin.

    Äänestä

Venäjä on sotilaallisesti ja taktisesti maailman huonoimmin johdettuja armeijoita joka nytkin kaikkien yllätykseksi käy samanlaista sotaa ja samanlaisella strategialla kuin 2 maailmansotaa käydessään.

Nato jäsenyys antaa Suomelle sen pointin että maamme ei todennäköisemmin joudu kuitenkaan osallistumaan tällaiseen Venäläiseen sotilaalliseen hyökkäykseen olipa sen armeija lännen mielestä kuinka osaamaton ja tehoton hyvänsä.

Pointtihan tässä on se että Venäjä ja venäläiset elävät ihan oikeassa elävässä uskossa että heidän armeijansa on ylivoimaisesti maailman paras ja tehokkain armeija se että me lännessä tiedämme että näin ei ole ei siis estä Venäläisiä jatkamasta sokeudessaan hyökkäyssotiaan rajanaapureitaan vastaan.

Äänestä

Kyllä tuo tuollainen Ukrainassa nyt nähtävä pommitus Natovastustajiakin kirpaisisi aika kovasti.

Kukaan ei tiedä mitä Venäjä on ja mitä tekee vaikkapa kolmenkymmenen vuoden aikajanalla. Se tiedetään että nato-jäsenyys antaa turvaa pahan päivän varalle ja hyvän päivän varalta se ei mitään haittaa.
Jos se Venäjälle hyvinäkin aikoina jotain haittaa, niin se vaan todistaa silloin olevan tarpeellinen turva.

Äänestä

Natoon me mennään. Meillä ei ole yhtään ydinasetta. Natolla on. Suurin osa kansasta haluaa Natoon. Kansa rakastaa Natoa. Kansa inhoaa venäjää. Muttei yksittäisiä venäläisiä. Se huomioitakoon. Venäjän putin on pimeydestä. Niinkuin iso kirja kertoo, että saatana on tullut ainoastaan tappmaan ja tuhoamaan ja että samainen pimeyden ruhtinas on myös valheitten mestari.
Nämä kaikki merkit täyttyvät putinisaa! Eikö totta?

Äänestä

"Kansa rakastaa Natoa. Kansa inhoaa venäjää."

Nooh...ei täällä nyt ainakaan mitään rakkaus viha akselia ole mutta noin niin kuin ihan älyllä ja asiapohjalla Nato antaisi sen mitä vaille joskus jäimme historiassamme ja toisi määrätynlaisen turvan ja varmuuden omien puolustusvoimiemme lisäksi.

Mitä Venäjään tulee en erityisemmin vihaa sitä maana kuten en saksaakaan sen historian johdosta mutta olen huolissani aina kun joku saa jostain maasta niin rautaisen otteen ja pystyy junailemaan valtasuhteet niin että on yksinvaltias siksi tällaiset henkilöt kuin Hitler Stalin Putin ja muut aikansa mielipuoliset diktaattorit saavat kyllä joskus vihantunteita pintaan .

Äänestä

Mitäpä tuota naapuria säikkymään. Ei se tänne muutenkaan olis tullu, muutakuin VIOLAA hakeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Venäjä on osoittautunut olevan sotilaallisesti kääpiövaltio, joka ei pärjää edes Ukrainalle. Suomella ei ole siis mitään pelättävää itärajan takaa. Nato-jäsenyys olisi meille pelkästään rahareikä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu