Kohta kovat ajat,kun ennustettu,että Saksassa maksaa leipä kohta 9euroa kpl.lomalle vai ruokaa pöytään.2kpl leipomoita.millonka lomautukset paukkuu.kellä on varaa ostaa pullamössöä niillä hinnoilla.perunaa ja porkkanoita vain.
Bomballe ja hyvärilälle koittaa
Anonyymi
12561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kohta ei ole varaa,kuin ylähuulen leivänpäällä.
Jukolan porukka hääti Venäläiset ja monen muun maan turistit Bombalta osaamattomuudellaan. Esimerkiksi Venäläiset käyttivät matkailupalveluita niin talvisin kuin kesäisinkin ja näyttivät olevan rahakasta väkeä.
Turisteja bomballa? 😂🤣😆
Nurmeksen Bimbon talo ja mainitun tönön ympärille rakennettu kurjalaishökkelikylä, hakee vertaansa suomalaisessa homerakennusperinteessä. Bimbon talo rakennettiin Kurjalanliiton, Suomen valtion ja Nurmeksen kaupungin tukiaisten tuloksena vuonna 1978. Kuten kehitysalueilla olevilla rakennushankkeilla yleensä, Bimbon talon rakentamiseen liittyviä epäselvyyksiä ei ole vieläkään selvitetty – eikä tulla selvittämään. Alkujaan koko talohanke osoittautui suureksi flopiksi, sillä 1970-luvun Nurmeksessa ei ollut mitään kurjalaisperinnettä, vaan kurjalaisperinne piti sinne synnyttää.
Suojärvi Pitäjäseuralaiset olivat aiemmin vaatineet Kurjalaa takaisin pullo kerrallaan, mutta pullojen juomiselle ei ollut idyllistä atmosfääriä, jolloin virisi ajatus oman juottolan rakentamisesta. Sopiva kurjalaispaikka löytyi yllättäen Venjälle menetetystä Kurjalasta, Suojärveltä, josta kopioitiin Bimbon talon kuva arkkitietien avustuksella. Alkuperäisessä Bimbon talon navetan juottoautomaatit päätettiin korvata ravintolalla. Kurjalan liitolta, Suomen valtiolta ja tietenkin Pohjois-Karjalan kaikilta kunnilta anottiin ensin avustukset, jotka nautittiin useaan otteeseen alueen lomakeitaissa ja ravintoloissa 70-luvun puolivälissä. Sijoituskilpailun talon paikasta voittivat nurmeslaiset kunnan isät, joiden viinapää oli naapureitaan parempi. Talo päätettiin rakentaa keskelle ei-mitään, Nurmekseen. Talon valmistuminen myöhästyi useaan otteeseen, sillä pahoin alkoholisoituneilla rakennusmestareilla, kirvesmiehillä ja timpureilla hirtti ryyppy pahoin päälle. Kuin ihmeen kaupalla, talo vihittiin käyttöön uudenvuoden ryyppäjäispäivänä vuonna 1978.
Bimbon talo osoittautui heti alkuunsa väärin tehdyksi, rakennusvirheitä täynnä olevaksi kyhäelmäksi, jota paikalliset nurmeslaiset vieroksuivat. Se ei kuitenkaan estänyt kunnan virkamiehiä ideoimasta lisää, ja hanke laajeni kun ympärille rakennettiin oma Kurjalaiskylä: pieniä, homeen harmaita mökkejä, joissa omat viinat voi nauttia itse ennakkoon, eikä tarvitse ostaa baaritiskiltä kalliita drinkkejä. Idea oli hyvä, kunnes havaittiin, että pihit nurmeslaiset, valtimolaiset, lieksalaiset, juukalaiset ja joensuulaiset ryyppäävät pohjat jo tulomatkalla, eivätkä majoitukaan alueen homemökkeihin. Suuruudenhulluuus ei loppunut Kurjalaiskylään, vaan alueelle rakennettiin oma kirkko, tsisouna, jonka ilmaisen ehtoollisviinatarjoilun toivottiin houkuttelevan paikalle kirkkoviinin ystäviä. Rakennettiin teatteri, jonka lasikuituinen kallio hakee vertaansa Rovaniemen joulupukin maasta ja Naantalin muumimaailmasta. Kun Pieliseen kuseminen ei ollut enää muodikasta, vähän matkan päähän Bimbon talosta rakennettiin oma pissipaikka – Nurmeksen kylpylä, sillä kaupungissa ei ollut ennestään uima-hallia, jossa olisi voinut tutustua naapurin emännän uimapukumallistoon. Kun kyse oli kylpylästä, piti kylpylään saada myös lorisevaa, juoksevaa vettä. Kylpylän lippujen hinnat mitoitettiin suuren maailman malliin seurauksella, että kylpylä meni konkurssiin ja sen osti Sutki-yhtiö. Rakennettiin reikäpallokenttä, jonka toivottiin houkuttelevan paikalle golf-kärryjä vetäviä, isoilla Audeilla ajavia raharikkaita juppeja – toisin kävi. Myös Sutki-yhtiö meni konkurssiin ja apuun tuli paikallinen Osulanbaari, Osuuskauppa Jukola, joka osti konkurssikypsän yhtiön.
Siihen loppui sitten ahneen Jukolankin taival.
Ennustettu
Olen mennyt monesti Bomban talon ohi. Siellä vain tuuli ujeltaa ja ketään ei näy missään.
Kylpylähän nyt houkuttelee käyttäjiä huippulaadulla ja tie kylpylälle houkuttelee kääntymään pikaisesti takaisin.
Lähinnä houkuttelee kääntymään pikaisesti pois 🏃
On kyllä erikoisia kirjoituksia täällä. Bomban alueesta on syytä jokaisen Nurmekselaisen olla ylpeä! Maailmalla kulkiessa se on nimenomaan Bomba jonka Nurmeksesta kaikki tuntee ja tietää. Kaikilla on alueesta ollut vain positiivista sanottavaa.
Bomba on Nurmeksen tunnettavuuden ykköspaikka ja vieressä kansainvälinen Hyvärilän Nuoriso- ja Matkailukeskus Pielisen rannalla kauniilla paikalla karavaanialueineen.
Kannattaisi Nurmeksen panostaa matkailuun ihan kunnolla, koska sillä vaikuttaisi olevan edes jonkinmoista tulosta saavutettavissa. Tämä Känkkäälän kankaalla rämpiminen ja sinne valtava rahan haaskaus alkaa jo saada huvittavia piirteitä, kun tulosta ei näy, lieneekö "katiska" jo ruostunut puhki.