Jopa euroopan ihmisoikeustuomioistuin on asiasta Suomea huomauttanut. Ja nämä kokoomuslaiset haluavat sitä entisestään laskea? Muistakaa tämä vaaleissa ihmiset, tämä ei saa unohtua.
Suomen perusturva on jo nyt rikollisen alhainen
Anonyymi
8959
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 89
Vanhimmat
Työnteko on hyvä perusturva, suosittelen kokeilemaan edes kerran.
Monet työttömistä kuuluisi oikeasti työkyvyttömyyseläkkeelle.
Oletko työnantaja? Palkkaatko 500 000 työtöntä heti?
Päivähoidossa "työssään" käyvä 5 vuotias sanoo mummilleen, että hän haluaa tulla eläkeläiseksi. No miksi? Siksi kun eläkeläinen saa olla vapaa ja tehdä mitä haluaa, niin se on kiva ammatti. Raskasta siis 5-vuotiaalle on ollut käydä töissä elämästään jo 4/5 . Ei ihme, että 50 vuotias on jo uupunut elämään, kun työvuosiakin on jo kertynyt 49 vuotta. Siis raskasta erityisesti yhteiskunnan verorahoille, että pieni lapsi uuvutetaan kalliissa päivähoidoissa niin, ettei riitä innokkuutta . Kuten ennen ekaluokkalaisille koulussa, kun kodeissa oli kaikki liiiankin turvallista ja tuttua.
Miten kallista lystiä on tehty suomalaisen elämänmuodosta -70-luvun ideanikkareiden toimesta? Päiväkoti maksaa, 20 vuoden koulutusputki maksaa, pakkotyöllistäminen koulutuksineen maksaa, näitä järjestelmiä tukeva terveyskeskusjärjestelmä maksaa jne jne. Eivät siis tuota vaan maksavat. Nuoruudessani ei ollut mitään tukijärjestelmiä, mutta jos oli kotona ja maatilalla töissä niin jo 16 iästä alkaen maksettiin kyllä verot.
Yleensä myös kaupungeissa ansiotyöt aloitettiin tuossa iässä. Siis haloo; äidit teki kodissaan monenlaista työtä, eikä miehen palkka kokonaan uponnut ruoka ja vaatekuluihin. Elämä oli elämisen arvoista --- ja tärkeintä: lapset oppivat kodeissaan työnteon jo polvenkorkuisesta ja koulu opetti lähinnä teorian.
Ei kiitos orjuus ei kuulu minun elämän tyyliin
Anna vinkki työpaikasta jonne pääsee voishan sitä käydä kokeilemassa miltä tuntuu orjana oleminen🤔🤔🤔☻☻
Jelle on ,kelle ei. Riippuu palkasta.
Niin kuuluisi. Mutta ymmärtääkö sitä työttömien haukkujat ,joille työttömyys ei ole kolahtanut omalle kohdalle ? Ei näköjään.
Kyllä työtä riittää ja on mitä antaa 1 saa jopa 3,n edestä töitä tehdä .. palkka sovittavissa..trsk. t. kokoomus
Ethän sinä 💩osaa tehdä töitä, kun hakemisessakin tarvitset auttajaa.
😂😂Palkka sovittavissa, kuule Kokoomuslainen sopimisella ei tarkoiteta 1500€ kk ota tai jätä.
Suomeen pitäisi saada sellainen työpakko, että jos palkka on enemmän tai saman verran, mitä vähävarainen saa yhteiskunnan tukia, niin silloin työ pitäisi ottaa vastaan. Jos ei ota, niin kaikki tuet pois.
Tolla tonniviidelläsadalla tulisi yksi ihminen verojenkin jälkeen vallan hyvin toimeen.
Niin, maailma onn tosiaan muuttunut. Vapautemme on viety pikkuhiljaa ja meistä on tehty riippuvaisia valtiosta, sen alamaisia ja sen silmälläpidon alaisia. Valtionhan pitäisi olla kansalaisten kontrollissa, ei päinvastoin.
Onneksi tätä ei enää kestä kauan. Uskovat ylöstemmataan pian. Tänne jäävistä suurin osa uskoo valheen ufoista tjms, ja joutuu ikuiseen kadotukseen otettuaan merkin ja palvottuaan saatanaa. Nuo kauhun vuodet kestävät seitsemän vuotta ja sitten Jeesus tulee ja perustaa tuhatvuotisen valtakuntansa ja hallitsee Jerusalemista. Jos et ole vielä uskossa, nyt on korkea hetki uskoa. Armon ajassa pelastuu yksin uskosta Jeesukseen. Tempauksen jälkeen pelkkä usko ei riitä, eikä pyhää henkeä saa pysyvästi, vaan sen voi myös menettää (vertaus kymmenestä neitsyestä lamppuineen).
Sinä varmaankin tienaat, juuri tuon 1500e kk, ja tulet vallan hyvin toimeen sillä pk seudulla. :P
Asia saadaan kuntoon kun seuraavissa vaaleissa ei anna ääntään perus ehdokkaille
Jonkun pitää näistä muistuttaa vaalien alla ja aikana.
Kyllä sosiaalitukien leikkaus ei pelkästään koske työttömiä vaan vähätuloisia lapsiperheitä, eläkeläisiä, monisairaita ja opiskelioita. Jos muistetaan edellisenhallituksen toimia näitten päälle, tulivat valtionvelan lyhentäminen, ei koskenut rikkaita.
Tämän päivän Kokoomus kannatus näyttää siltä, etteivät kaikki muista tuota.
Ei opiskelijat saa mitään sossujen avustuksia. Ne saa minimaalisen opintotuen ja asumistuen ja eläminen pitää kustantaa lainaa ottamalla. Jos opiskelija menee töihin, niin joutuu maksamaan opintotuet takaisin, jos menee vähänkin yli sallitun. Jos opiskelija tekee kesän töitä, niin saattaa olla, että hän ei saa mitään tukia syyskauden aikana.
Kokoomuslaiset ovat itsekkäitä ja rahanahneita joilta puuttuu empatiakyky .
Joskus tuntuu että ovat jopa ihmisvihaajia.
Kokoomuslaiset olisivat olleet erinomaisia keskitysleirien pääliköitä ja vartijoita 40 l saksassa. tykkäävät rääkätä ja orjuutta ihmisiä vain omanedun tavoiteluissa.
Kannattaa vaaleissa muistaa myös Sannan espanjalaisten työaikojen lyhennyksiin syytämät 7mrd ja tietysti ne monet miljardit, joilla tämä hallitus on lihottanut Afrikan gepardihattujen sveitsiläisiä pankkitilejä.
Noilla rahoilla olis ihan kivasti maksanut perusturvaa.
Tuo on melkoinen valhe.
Milloin Suomesta lähti tuo 7 mrd euroa?
Persu 🐒näköjään olisi laittanut Euroopan polvilleen työttömyyden huippuunsa. Velkarahalla tuettu työttömyyttä, sehän kannattaa.
Velkarahalla kannattaa tukea työttömyyttä? No sehän on mielenkiintoinen väite.
Aina on jossain joku kriisi ja joka kerta tämä hallitus ilmottautuu maksajaksi.
Juuri äskettäin rätkäistiin satoja miljoonia kehittyvien maiden ilmastojutskiin, ei suinkaan suomalaisten perusturvaan. Vähemmän puutetta kokenut Saarikko kehotti vain suomalaisia vähentämään kulutusta, jotta gepardihattujen pankkitilit saadaan taas pulskistumaan.
Eipä aivan noinkaan. Se oli lisäapu jo entisten apujen päälle. Eli korottivat rontit sitä apua, varmaankin siksi, kun joku iso kiho oli rahaa vailla.
niin on ja monta kertaa jo.
Suomen eliitin narsistit antavat tuhota Suomen. Miljardien tappiot. Satojen, tai jopa tuhansien.
Tai satojen, no ainakin kymppien tai eurojen.
Työtön🐒ei ymmärrä kuinka syvälama olisi tullut Eurooppaan. Olen itse vientialallatöissä nähnyt kuinka vienti ja tuonti lisääntyi.
Suomella on kuitenkin 4mrd kauppatasevaje vuodelle -21. Muistathan kuinka tuota tukipakettia valmisteltaessa kerrottiin kuinka italialaiset ja espanjalaiset ostavat suomalaisilta paidatkin päältä, kunhan vaan saadaan tukipaketti.
No eivät ole ostaneet, kun kauppatase on negatiivinen.
Mäkin saan vaan vähän piriä, ja loppukuu velaksi. Alkukuusta menee hitosti velanmaksuun.
Moni ei pysty pärrää 500e kuussa, kun pitää kai vähän syödäkkin?
Kyllä huomaa että olette pirillä poltanutaivot.
Katsos velkarahalla saadaan yritys pysymään hengissä täten myös duunipaikka säilyy, molemmilta tulee verokertymää.
Sinun vertaus kuva taas olisi sellainen.
Velkarahalla maksettaisiin sosiaalitukia.
Kohta tulee itärajan yli vapauttaja, joka syrjäyttää kansaa piinanneen eliitin.
Putin ja Venäjä on alkanut saamaan niin suurta löylyä että heistä ei ole enää mihinkään Länttä vastaan. Ydinsotaa ei pysty aloittamaan,koska kaikki tuhoutuu,maavoimin ei tunnu pärjäävän ja lisäksi rahat on loppu,eikä Kiinakaan auta.
Putin on ajettu nurkkaan lopullisesti ja omatkin tahtoo nyt jo päästä eroon hänestä.
Suomi saa siis olla rauhassa,pois on NL aikainen hekemonia ,nyt pitää Venäjälläkin maksaa jo jotain palkkaa ihmisille ja kun raaka-aineiden ostajia ei ole oikein muita kuin Kiina ja sekään ei kalliilla osta ,Venäjä on melko pahasti ajettu jo nurkkaan. Suuri romahdus siellä taas edessä.
Ja se koskee köyhiin sielläkin.
😂😂Kuinka muuten menee siellä Niuanniemellä.
Kyllä varmaan se vapauttaja maksaakin teille tuplaten kaikki tuet.
Eikä bensakaan maksa kuin 0,50c ltr.
Se nyt vaan on tyydyttävä hapankaaliin, kun maksamme Natolle. Hetkinen, mites tässä näin kävi?
Olen tehnyt työtä 16-vuotiaasta asti, ja sen olen oppinut: älä ikinä maksa veroja, koska sosiaaliturva ei auta jos sairastut. Ja työtä tekemällä aina sairastut ja köyhdyt.
No hyvä onkin jos sinua ei auttanut. Kai sentään olet saanut koulua käytyä ,ja on sinua kaikin tavoin autettu vauvasta asti ? Arvaa Millä rahalla ? Meidän veronmaksajien.
Voi voi. Et saa työeläkettä lainkaan. Elät sitten kansaneläkkeen varassa.
Työtön vätys olet. Pimeetätyötä ja perauki.
Vielä tyhmä kuin vasemmanjalan🥾
Ei ole hyvä elää jatkuvan pelon ja ulkopoliittisten turvallisuus uhan alla olittepa sitten natossa tai ei. Lapsiani en aio kasvattaa enkä vanheta suomessa jossa eduskunnan kansanviholliset kurjistavat äänestäjiään. Nyt kun sotavelatkin tulevat suomeen maksettavaksi.
No se on hyvä kun lähdet ruikuttamasta. Mutta muista että sinulla on hyvä koulutus ,hyvä palkka. Muuten menet ojasta allikkoon.
Tervemenoa.
Ei työkykyinen perusturvaa tarvitse. Töitä on ilman tekijöitä vaikka kuinka. Ensin mennään työhön ja saadaan palkaa, vasta sen jälkeen yhteiskunta katsoo tarvitaanko ehkä lisätukea. Näin sen pitäisi mennä.
Rökäletuet saat, kun alat yrittäjäksi.
Mutta riittääkö kaikille sadoille tuhansille sitä palkkatyötä jolla elää? Muutenhan koko työnteko oli turhaa ja vain lisäkuluja aiheuttavaa. Kapitalismi vaan taitaa olla niin viheliäinen systeemi että se ei elätä kaikkia ,voittoa ei riitä jokapaikkaan ja se tietää että osa yrityksistä menee aina väkisin nurin.
Nollasummapelillä ei yhteiskunnat toimi,se on tiedetty jo kymmeniä vuosia mutta sitä edelleen harjoitetaan kaikkialla Lännessä,miksi?
Ei edes valtiot vaikka niistä tehtäisiin alussa kuinka rikkaita niin lopussa ne kaatuvat aina ylivelkaantumisiin,voittoa ja korkoa ei nekään pysty tuottamaan jos ei ole markkinoita mitkä sitä pystyy tekemään.
Parempi taloussysteemi olisi kehitettävä koko planeettaan.
Haista hapankaali. Ukkoni on yrittäjä ja mitään tukia ei olla saatu. Päinvastoin veroja ja velvoitteita on kiristetty koko ajan. Ne, jotka eivät ymmärrä yrittämisen tärkeyttä Suomessa ovat jotenkin yksinkertaisia aivotoiminnaltaan ja eivät osaa ajatella kokonaisuutta ja eivät varsinkaan ymmärrä taloudellisesta ajattelusta yhtikäs´ mitään. Valittaa ne kyllä osaavat.
Yrittäjyys riskeineen tuo työpaikkoja josta työntekijä ja etenkin yrittäjä maksaa veroa. Työntekijä ja yrittäjä ostavat hyödykkeitä (joissa on veroja, materiaalia ja työtä)) ja tuo siten lisää työpaikkoja, jotka taas työllistävät jne.. Kulutus lisääntyy ja taas tulee uusia työpaikkoja. Työn tekeminen luo työtä ja lisää verotuloja yhteiseen kassaan.
Ihan kiva.mutta toimiiko ?? Toimii sillä jolla on kohtuullinen palkka ,ja terveys työntekoon ,sekä fyysinen ,että psyykkinen.
Joo, mutta kun ne on niin köyhiä ökykämpissään. Kuka niitä valtiontukea huusikaan eniten ? Yrittäjät niitä huusi. Ja kokoomuksen Petteri ,ja persujen Jussi ,sekä uskontopuolueen Sari. Oikein kolmestaan olivat kuvassa vaatimassa ,meille meille lisää. Mutta velkaa ei saa ottaa. Hyihyi hallitus.
Lahtari on jännä ihminen, se ei elä alle neljän tonnin kuussa. Suuri osa suomen kansaa elää alle tonnilla.
Millaisesta asiasta Suomi huomautuksen sai?
"Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea totesi 9. toukokuuta julkistetussa ratkaisussaan sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistason Suomessa olevan riittämätön tarkastellessaan yli 45-vuotiaiden irtisanottujen henkilöiden työmarkkinatuesta ja asumistuesta koostuvaa toimeentuloturvaa."
https://stm.fi/-/sosiaalisten-oikeuksien-komitealta-ratkaisu-suomen-sosiaaliturvan-vahimmaisturvan-tasosta
"Oikeus sosiaaliturvaan ja oikeus riittävään elintasoon ovat ihmisoikeuksia, jotka turvataan kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja Suomen perustuslaissa. Ihmisoikeusliiton ja Amnesty International Suomen osaston uusi raportti osoittaa, etteivät nämä oikeudet toteudu huomattavan monen ihmisen kohdalla Suomessa. Raportissa kuullaan muun muassa eläkeläisiä, joilla ei ole varaa lääkkeisiin sekä sairauden vuoksi työkyvyttömiä, jotka kamppailevat monimutkaisessa tukiviidakossa."
https://ihmisoikeusliitto.fi/amnesty-ja-ihmisoikeusliitto-suomen-perusturvan-taso-liian-alhainen/
On ihmisoikeus, että jokainen saa valita oman ammattialansa.
Saavathan eläkeläisetkin harkinnan varaista toimeentulotukea, jos heidän eläkkeensä ei riitä esim. silloin, kun sairauskuluja tulee paljon. Olen ymmärtänyt niin, että ihmiset eivät ymmärrä hakea niitä tukia.
No ei todellakaan ole ihmis- eikä mikään muulaan oikeus vaan siitä lähdetään että jokaisen on velvollisuus maksaa yhteiseen kassaan. Verrataan vaikka ns kahvikassaan eli juotko yhteistä kahvia etkä maksa kahvikassaan.
Liian pienestä perusturvasta. Kellarissako olet ollut ?
Kokkare vie kahvikassankin panamaan., ja lopulta joudut eu.n leipäjonoon.
Toki vuokralla asuvat saavat. Mutta ei sivukylän mummot ja paapat jotka sinnittelee vielä omankin työn avulla. Kasvimaa, polttopuut jne.
Ai jaa vai niin. Ennen kylläkin haettiin oppilaitoksiin ja jos ei tullut valituksi ja arvosanat eivät riittäneet, niin sitten ei saanut paikkaa. Ettäkö nykyään jokainen jopa hyvin heikkolahjainen saa valita, että tuleeko hänestä lääkäri, astronautti, lentoemo, vaiko lentäjä........
Se on kuule niin, että jokainen ammatti/työ on arvokas. Ihmisen pitää mennä sellaiselle alalle, missä hän pärjää ja mihin hänen kykynsä riittää.
Jos et pääse edes opiskelemaan lääkäriksi, niin onko silloin mukamas oikein sanoa vielä vaikkapa 50 vuotiaana, että ei mun tartte tehdä mitään, koska valitsin lääkärin ammatin, mutta en koskaan pääse opiskelemaan sitä siitä syystä, että älykkyys ei riitä ja mulla on peruskoulukin vielä kesken.
Et ole ymmärtänyt, jos sosiaalitukia leikataan, ei auta hakemisenymmärtäminen.
Käy samallatavalla kuin edellisenhallituksen aikana, eläkeläinen joutui miettimään ruokaa vai lääkkeitä.
Kumma etteivät laita näitä asioita kuntoon vaikka eu kehoittanut useaan otteeseen , edes vasurit eivät asiaa pidä pinnalla ainakaan kyselytunneilla tms. , luulisi olevan vara elättää omiakin kun rahaa on tukea korruptioituneita maitakin joissa ei ole saatu mitään aikaan vuosikymmeniin , muuta kuin elintasopakolaisia meille joille laitetaan kaikki valmiiksi ja mukavasti taskurahaa.
Kansanedustajilla ja ministereillä liian kovat palkat, tavallinen köyhä unohtuu.
Pakolaiset saavat saman toimeentulon, kuin suomalainenkin. Eivät yhtään enempää, eivätkä yhtään vähempää. Nyt sinä kuitenkin sanot, että he tulevat hyvin toimeen. Miksi siis suomalainen ei tule niillä tuilla toimeen? Mitå pakolainen tekee oikein, että rahat riittää ja mitä suomalainen tekee väärin, että rahat ei riitä?
Älä puhu paskaa.
Eivät saa pakolaiset samaa tukea. Mietihän vähän. Eivät saa eläkettä. Ei kansaneläkettä eikä työeläkettä. Eivät saa myöskään työttömyyspäivärahaa.
Yrität viitata eu tuki pakettiin. Sellä pidettiin nykyiset työpaikat ja luotiin uusia. Aivan kummallista kateellisia Italialle, ajatelkaa jos Suomi olisi hassannut saamansa rahat sosiaaliturvaan kohta oltaisiin tarvittu lisää, sinne jaettu raha ei luo kasvua.
Pakolaisten tuet ovat parempia kuin syntyperäisten. Heille mm ostetaan auto ja maksetaan autokoulu. Kaikkinainen elintaso on parempi kuin kantasuomalaisilla tuen saajilla. Näin ovat minulle kertoneet Migrin työntekijät ja kuntien sosiaalityöntekijät.
Ero syntyperäisiin syntyy siitä, että pakolaisille on maksettava tuen määrä, jonka Suomi on ratifioinut kansainvälisissä sopimuksissa. Näiden sopimusten noudattamista seurataan tarkasti. Taas syntyperäisten sosiaaliturvan tasoa ei valvota, joten ne voivat olla alle kansainvälisten sopimusten vähimmäismäärän.
Niin, ja Suomihan on maailman vähiten korruptoitunut maa.
Tämä on todella törkeää. Eikö köyhiä ole jo tarpeeksi. Halutaanko heidät kadulle asumaan ,ja varakkaat porttien taakse. Sillä mitä enemmän köyhiä ,sitä vaarallisemmaksi käy myös varakkaiden liikkuminen.
Vaikka perusturva olisi vaikka kuinka rikollisen alhainen niin ei se ketään saa menemään nimenomaan valtiolle töihin. Sama pätee ulosottoon. Jos henkilö ei suostu menemään valtiolle töihin niin ei se välttämättä johdu siitä, onko ulosotossa vai eikö ole.
Ukrainalaiset, Zelenskyyn hallinnon olemassa olon turvaaminen, ISO vihreä askel ilmastomuutoksen estämmiseksi tulee olemaan seuraavissa MEIDÄN SUOMEN eduskuntavaaleissa ison sydämmen asia. Suomen työttömien päivärahat siinä sivuseikkaa !
Tyhmyys paistaa.
Ei+perusturva+ole+alhainen,+vaan+tosi+korkea,+lähes+maailman+huippua.+Suomi+on+vaan+niin+kallis+maa,+että+täällä+ei+pärjää+edes+korkealla+perusturvalla.
Perusturva+ihmiset+pitäisi+siirtää+euroopan+maihin,+joissa+pärjää+suomalaisella+perusturvalla.+Esim+siirretään+miljoona+suomalaista+etelän+maihin,+maksetaan+heille+suomalainen+perusturva,+niin+ovat+siellä+hyvin+toimeentulevia.
Koska+Suomi+ei+kykene+hoitamaan+säällisesti+edes+omia+vanhuksiaan,+niin+siirretään+halukkaat+esim+kaukoitään+tai+etelän+maihin.+Maksetaan+etuudet+sinne,+niin+löytyy+hoitajia.
Näin+Suomi+pystyy+siirtämään+1,5-2+miljoonaa+ihmistä+paremman+elämän+äärelle.+Tämän+jälkeen+esim+sotealueet+voidaan+purkaa,+koska+niillä+ei+ole+kummoisestikaan+tehtäviä.+
Valtion+menokehyksetkin+menee+uusiksi,+koska+sote-menot+putoaa+90%.
Koska+työnteko+ei+ole+Suomessa+kannattavaa,+lisäksi+työnteko+vaatii+yleensä+tukiaisia,+jotta+ihminen+pystyy+elämään+Suomessa,+kannattaa+harkita+maan+vaihtoa.+Jos+käteen+jäävä+palkka+on+Alle+3000€,+ei+Suomeen+kannata+jäädä.+Ihmisen+on+tultava+palkallaan+toimeen.+On+kyettävä+rakentamaan+tulevaa+elämää+ja+rahaa+on+myös+jäätävä+säästöön.+Jos+vaan+mahdollista,+kannattaa+hakea+työtä+ensin+pohjoismaista+ja+sitten+pohjoisamerikasta.+Euroopassa+on+huonommat+palkat+vaikkakin+elintaso+on+parempi,+koska+kustannustaso+on+30-50%+pienempi+Suomea.
Näin+saadaan+Suomen+väestöä+siirrettyä+muualle+paremman+elämän+piiriin+n+2,5miljoonalla+ihmisellä.
Suomeen+jäävien+kannattaa+siirtyä+Tampereen,+Turun+Ja+Helsingin+talousalueille.+Kaikille+riittää+näissä+kolmessa+kaupungissa+töitä.+Jos+väestöpohja+ei+riitä,+niin+Tampere+ja+Turku+kannattaa+yhdistää.+Loppusuomi+saa+olla+erämaata,+jossa+halukkaat+voivat+asustella,+mutta+palvelut+saa+vain+kahdessa+suuremmassa+kaupungissa.
Kehitysmaat eivät tarjoa perusturvaa, koska ne eivät siihen verovarojen riittämättömyyden vuoksi kykene.
1.Tim.6 :
17. Neuvo niitä, jotka tässä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen vaan Jumalaan, joka antaa meille kaikkea runsaasti nautittavaksemme.
18. Neuvo heitä tekemään hyvää, rikastumaan hyvistä teoista, olemaan anteliaita ja jakamaan omastaan.
19. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, jotta saisivat todellisen elämän.
Matt.19:
23. Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Totisesti minä sanon teille: rikkaan on vaikea päästä Jumalan valtakuntaan.
24. Vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
25. Kun opetuslapset kuulivat sen, he olivat kovin hämmästyneitä ja kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?"
26. Jeesus katsahti heihin ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."
Ketä kiinnostaa ? Yhtä vähän kuin polttoaineiden hinta. Sivistysvaltioissa näitä on hoidettu.
Jos työnteosta kieltäytyminen on kannattavaa, niin silloin perusturva on liian korkea.
Noin on.
Ainakin työttömille työ on parasta sosiaaliturvaa. Eikä aikaa jää foorumilla marisemiseen.
Äänestämisellä ei voi muuttaa asioita, sillä pieni hyvävelipiiri valitsee ehdokkaat. Kaikki eduskuntapuolueet kannattavat nykyistä perusturvatasoa ja monimutkaista perusturvamallia karenssiuhkineen. Tulonjako tehdään sijoittavan eliitin ehdoilla, joten he ottavat myös valtaosan verokertymästä.
Jos katsoo Suomen eduskuntaa, niin eihän sinne äänestetä tietävää ja osaavaa porukkaa. Eikä siellä enää nykyäänestäjät osaa katsoa edes sitä puoluetta, kuka ajaisi hänen asiaansa. Nykyäänestäjät äänestävät jonkun naamataun perusteella (voih! kun se on ihku, voih, kun se on nätti, se on upee, se on hieno, sen tukka on niin in, sillä on hyvän värinen huulipuna, se näyttelee hyvin siinä ja siinä). Eduskunnassa on mitään tekemättömiä julkkiksia joilla ei ole hajuakaan asioiden hoidosta. Samat nuijat siellä ovat äänessä ja suurin osa noista tyhjäntoimittajista joko nukkuu, tai on jossain muualla mitä lie tekemässä.
Otettiinko tuossa huomioon, että Suomella on paljon sellaisia tukia, mitä vähävaraisille ei monissa muissa EU:maissa ole tuossa laajuudessa? Esim. sairastuessa hoitokatto, lääkkeissä melkoisen hyvät kela-etuudet, edulliset lääkärissä ja hoitajan vastaanotollla käyntimaksut (noi edellä mainitut jopa maksuttomat vähävaraisille), harkinnan varainen toimeentulotuki, äitys- ja lastenneuvolapalvelut, lapsilisät, lasten päivähoito myös työttömille, ilmaiset ateriat kouluissa, maksuton opiskelu tiettyyn ikään asti, opintotuet, jne......
Noi kaikki ovat täysin maksuttomia sellaisille, jotka saavat kaikki rahat elämiseen yhteiskunnalta.
Perusturva on tarpeeton silloin kun yhteiskunassa on avoimia duuneja .
Sitä voisi kokeilla omaakin yrittämistä ei se ole kiellettyä!
ei muuta kuin oma yritys pystyyn, loppuu heti työttömyys !
Mikseivät vihreät nyt hoida sitä kansalaispalkkaa kaikille kun ovat hallituksessa?