Eläkkeelle jäänyt Heikki Vierula visioi päivän Ilkka-Pohjalaisessa Seinäjoen ja Nurmon lukion yhdistämistä. 1200-1400 oppilaan jättilukio arvatenkin kaupungin keskustaan.
Odotan vastaiskua. Pelkkä ajatuskin kuulostaa kammottavalta.
Odotan vastaiskua. Pelkkä ajatuskin kuulostaa kammottavalta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Noin iso koulu voi olla aikamoinen noidankattila.
Ei hyvänen aika sentään. Kai sitä seinissä säästetään, mutta kuka osaisi laskea, millaiset kustannukset tulee nuorten pahoinvoinnista noin isossa yksikössä? Eihän tuollaisessa opettajat opi ikinä edes oppilaiden nimiä.
Hieman saisi esittää laskelmia. Mihin perustuisi säästöt? Nykyinen valtakunnallinen. opetustarjonta pysytytään järjestämään samalla hinnalla ja laadukkaammin inhimillisen kokoisissa lukioissa.
Korona pelkästään osoittaa superkokoiset järjettömiksi.
Miten opettajat oppivat opiskelijansa ja kuinka opiskelijat tottuvat opettajien vaihtuessa opetustyyliin. Ei hyvä. Huomio katoaa epäolennaisuuksiin. Ei hyvä
Nurmon matemaattis-luonnontieteellinen lukio halutaan ilmeisesti tuhota. Nythän sitä on vasta vesitetty.
Eikö kukaan osaa vastustaa tätä hulluutta. Nyt tarvitaan osaajien ja ammattilaisten sekä opiskelijoiden mielipiteitä. Seinäjoen lukio on jo ihan riittävä iso. Nurmon lukio on maakunnan toiseksi tai kolmanneksi suurin.
Törkeää nuorten kannalta. Äly hoi. Seinäjoen lukio on ihan liian iso. Se ei pärjää yo-vertailuissa, vaikka sinne tulee huippuporukkaa. Syytän kokoa….
Nurmon lukio on eliittilukio. Siis sillälailla, että siellä on vain älykkäitä oppilaita.
Itse pääpaholainen Belsepub lienee asialla.
Kuinka käy Ylistaron lukion? Katoaako se superlukion kitaan?
Kristilliseen maailmankuvaankin ylisuuri koulu sopii huonosti.