Tällainen se on, miesten johtama maailma

Miesjohtajien kommunikointi- ja yhteistyökyvyttömyys sekä heikot sosiaaliset taidot ja surkeat johtamistaidot ovat johtaneet sotaan ja raunioiksi pommitettuun maahan, kolmannen maailmansodan uhkaan ja jopa ydinsodalla ovat miesjohtajat uhkailleet. Ei imartele eikä meritoi sitten yhtään miessukupuolta eikä sen kykyjä johtaa ja selviytyä itseaiheuttamistaan kriiseistä ja ongelmista. Surkea esitys. Ettekö okeasti pysty parempaan vai ettekö halua, koska toinen näistä tai molemmat yhdessä ovat syyt siihen, että kriisi jatkuu?

Egoismi, ahneus ja vallanhalu etusijalla eivät ole hyviä johtajan ominaisuuksia.
34176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Jos naiset johtaisivat, maapallolla ja sen elämällä eli ihmiskunnalla. eläimillä ja kasveilla olisi tulevaisuus eikä miesten egoistisen ja narsistisen öyhötyksen seurauksena tuhottua planeettaa.

Äänestä

Aina nostetaan naisjohtajien pienempiä mokia, mutta eivät he sortuisi sellaiseen nokitteluun ja uhoamiseen, että maailma olisi vaarassa.

Äänestä

Kuka pienen pojan kasvattaa aikuiseksi?

Ainakin Suomessa Äiti kasvattaa ja monesti Isä on suljettu pois lapsen elämästä avioeron kautta.

Ei ole kauaa. kun itkevälle pojalle sanottiin : ole nyt reipas! Pojat ei itke!
Näitä sanojia olivat päiväkodin hoitajat sekä opettajat kouluissa.

Pieniä vauvoja katsottaessa sanottiin, että nähtiin suloisia ja kauniita tyttö vauvoja sekä pontevia ja reippaita poikavauvoja.

Kuka murhaaja Putinin on kasvattanut?
Eikö Putin ollut katupoika jota nöyryytettiin kunnes hän opetteli judoa ja siten rupesi pärjäämään?

Suomessa tänä päivänä ei vieläkään katsota hyvällä ja kaksi miestä ovat hyviä ystäviä keskenään.
Naiset ensimmäisinä ryhtyvät nimittelemään noita miehiä homoiksi.

Mikään ei ole niin alentavaa ja kauhistuttavaa kuin homoksi herjaaminen.

1Äänestä
  • Mikä estää miehiä osallistumasta lasten kasvattamiseen? Ei ainakaan Suomessa mikään muu kuin miesten oma asenne.

    Miehet ne toisiltaan sitä kovuutta vaativat ja odottavat, ja murrosikäiset pojat homottelevat toisiaan ja huorittelevat tyttöjä.

    Äänestä

  • Miehethän ottavat avioeron siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy. Miehet eivät ole valmiita isäksi, säikähtävät tilannetta ja lähtevät etsimään kauniimpaa ja nuorempaa naista synnytyksessä "rupsahtaneen" tilalle. Omat himot ja viettelykset ovat tärkeämpiä kuin oma lapsi.

    Äänestä

  • Jos mikään ei ole niin alentavaa ja kauhistuttavaa kuin homoksi herjaaminen, olette te miehet oikeasti heikkoja astioita. Itse huorittelette naisia ja raiskaatte, ja se vasta kamalaa on!

    Sotiminen on alentuvaa ja todella paljon kauhistuttavampaa ja tuhoisampaa kuin nimittely.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miehethän ottavat avioeron siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy. Miehet eivät ole valmiita isäksi, säikähtävät tilannetta ja lähtevät etsimään kauniimpaa ja nuorempaa naista synnytyksessä "rupsahtaneen" tilalle. Omat himot ja viettelykset ovat tärkeämpiä kuin oma lapsi.

    Näinhän ei oikeassa elämässä kaikille naisille tapahdu. Useat miehet eivät ota avioeroa lastensa äidistä. Sellaiset miehet ottavat eron, jotka alunperin ovat halunneet rakentaa suhteesta jotain muuta kuin lapsiperhesuhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän ei oikeassa elämässä kaikille naisille tapahdu. Useat miehet eivät ota avioeroa lastensa äidistä. Sellaiset miehet ottavat eron, jotka alunperin ovat halunneet rakentaa suhteesta jotain muuta kuin lapsiperhesuhteen.

    Mitä sitten tekee lapsen, jos ei halua isäksi? Eikö sitä asiaa selvitetä ennen kuin mennään naimisiin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän ei oikeassa elämässä kaikille naisille tapahdu. Useat miehet eivät ota avioeroa lastensa äidistä. Sellaiset miehet ottavat eron, jotka alunperin ovat halunneet rakentaa suhteesta jotain muuta kuin lapsiperhesuhteen.

    Ja tuokin johtuu siitä, että miehet menevät hetken hurman mukana eivätkä ajattele pitkäjänteisesti tulevaisuuteen ja päätöstensä seurauksiin, oli kyse politiikasta tai ihmissuhteista. Kun ei "murehdi" etukäteen, uusi tilanne tulee päälle pyytämättä ja yllättäen. Ehkä pitäisi ajatella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä estää miehiä osallistumasta lasten kasvattamiseen? Ei ainakaan Suomessa mikään muu kuin miesten oma asenne.

    Miehet ne toisiltaan sitä kovuutta vaativat ja odottavat, ja murrosikäiset pojat homottelevat toisiaan ja huorittelevat tyttöjä.

    Erossa ex kumppani vaati itselleen lasten täyshuoltajuuden.
    En saanut kuulla mitään miten heillä esim. koulussa meni.

    Ex kumppani kaikin tavoin pyrki särkemään minun Isän ja lasteni välit ja hyvin siinä onnituikin.
    Tämä on hyvin yleistä ja sillä on olemassa oma nimikin.
    Tästä on tehyt tutkimusta ja tätä vieraannuttamista on pyritty tekemään rikos lain säädännön alaiseksi.

    Kukaan ei huolehdi siitä, että Isä saa tavata lapsiaan. Äiti voi omalla päätöksellään estää Isää tapaamasta lapsiaan vaikka olisi Etävanhemman ja lasten viikonloppu.

    1Äänestä

  • Äidit ei tarkoita miehekkyydellä mitään ylitestoista, ylikompensoivaa valloitus- ja näyttämisuhoa. Tällaisiahan ei mikään sivistyskään nappaa. Miehekkyys tarkoitta reipasta ja rehellistä tjsp, ja miehet on aina saaneet olla kavereita keskenään siinä kuin naisetkin. Tuhoavat sodat on jotain vanhanaikaista perinnettä, joka ei sovellu tiedon ja älyn vallitsemaan maailmaan pelkästä valloitushalusta. Toistaiseksi vain länsimaat ovat tällä tasolla.

    Äänestä

  • Nyt oli vetasty housuista väittämät.
    Samaa reippautta vaaditaan tytöiltä. Pitää jaksaa ja huolehtia, osata käyttäytyä. Ei saa itkeä tai on itkupelle tai tunteikas sekopää.

    En ole koskaan kuullut naisten homottelevan kaveruksia. Sitä enemmän olen kuullut homottelua muilta miehiltä. Miehet haukkuu toisiaan ja nimittelee naisia jatkuvalla syötöllä. Ei onneksi kaikki mutta aina se tietty ryhmä.

    Suomessa isät eivät kasvata lapsia koska eivät osallistu tai halua. Luovutetaan lapset äidille minimielareita maksellessa. Onneksi eivät kaikki. Kuinka moni isä on käynyt lukion pkykologia kursseja tai lukenut kasvatusoppia?

    Suomen tunnekylmää kulttuuria johtavat miehet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erossa ex kumppani vaati itselleen lasten täyshuoltajuuden.
    En saanut kuulla mitään miten heillä esim. koulussa meni.

    Ex kumppani kaikin tavoin pyrki särkemään minun Isän ja lasteni välit ja hyvin siinä onnituikin.
    Tämä on hyvin yleistä ja sillä on olemassa oma nimikin.
    Tästä on tehyt tutkimusta ja tätä vieraannuttamista on pyritty tekemään rikos lain säädännön alaiseksi.

    Kukaan ei huolehdi siitä, että Isä saa tavata lapsiaan. Äiti voi omalla päätöksellään estää Isää tapaamasta lapsiaan vaikka olisi Etävanhemman ja lasten viikonloppu.

    Jep. Eka ero meni mullakin jotenkin noin. Minut ja lapset vieraannutettiin toisistamne. Ei olla nähtykään yli vuosikymmeneen.

    Nyt toka erossa menee paremmin koska lapsi jo lähes teini. Vähät välittää mitä äiti ja sossut juonii. Tulee mun luo kun huvittaa. Nytkin nukkuu täällä vaikka äiti uhkaili puhelimessa soittavansa sossuille huomenna. Siinähän soittaa kun iso teini vetää niitä akkoja turpaan jo. Noitaklupi tämä on.

    En yhtään ihmettele miksi äiti pitää lapset kaukana sinusta jos opetat lastasi lyömään naisia ja sosiaalityöntekijöitä. Lasta siinä käy sääliksi kun pilaat hänet opettamalla huonoa käytöstä

    Äänestä

Israelin johtajana on ollut nainen, Golda Meir ja Britannian johtajana on ollut nainen, Margaret Thatcher. Golda Meirin hallintokautena käytiin Jom kippur-sota ja Margaret Thatcherin hallintokautena käytiin Falklandin sota.

Äänestä
  • Ei jeeeeesus. Kaikissa noissa sodissa mies johtavat valtiot yllatyshyokkasivat noihin naisten johtamiin maihin. Eli taas mies johtajat aloittivat sodat. Hyvin päädyit tukemaan väitettä että mies johtajat ovat aggressiivisia ja väkivaltaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei jeeeeesus. Kaikissa noissa sodissa mies johtavat valtiot yllatyshyokkasivat noihin naisten johtamiin maihin. Eli taas mies johtajat aloittivat sodat. Hyvin päädyit tukemaan väitettä että mies johtajat ovat aggressiivisia ja väkivaltaisia.

    Missäs ne neuvottelutaidot sitten luuraavat, kun niitä naisten kommunikaatiotaitoja ja yhteistyökykyä aloituksessa kehuttiin. Vai ovatko ne taidot samaa luokkaa kuin Vladimir Putinin sanelutaidot..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missäs ne neuvottelutaidot sitten luuraavat, kun niitä naisten kommunikaatiotaitoja ja yhteistyökykyä aloituksessa kehuttiin. Vai ovatko ne taidot samaa luokkaa kuin Vladimir Putinin sanelutaidot..

    Siinä on vaikea neuvotella jos ne mies johtajat eivät halua

    Äänestä

En kyllä tätä feministimaatakaan kehuisi. Ettepä ole kokeneet vielä kaikkea. Hirveetä se on tämäkin kyllä nykyään.

Äänestä

Ainakin Ukrainan sota on esimerkki nationalismin vaaroista. Pieni valtio jolla ei ole sotilaallista voimaa uhata naapureitaan, voi toki olla kiihkonationalistien vallassa ja se on kohtalaisen harmitonta, mutta aina kun sotilaallisessa suurvallassa kiihkonationalismi pääsee valtaan, on naapurimaat heti vaarassa.

Maailmassa ei ole koskaan ollut yhtään kiihkonationalistien hallitsemaa valtiota joka olisi voinut pidättäytyä sotilaallisen voiman käytöstä naapurimaataan vastaan jos sillä vain on riittävän suuret sotilaalliset resurssit naapurimaan uhkaamiseen.

Äänestä

Ei merkel, ursula, kamala harris, pelosi ole sen
parempia tehtävässään.

Vaikea sanoa, millaisia ovat ihmisinä siviilissä.

Suomalaiset naisministerit (nykyinen rypäs): ovat kammottavia
ahneita, pahansuopia, miten ihmisestä edes tulee tuollainen...

Äänestä
  • Ei kamala Harris ole johtotehtävissä.
    Ja me voidaan varmasti vetää kymmeniä miesjohdossa olevia henkilöitä. Tunnetuin on varmaan hitler

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kamala Harris ole johtotehtävissä.
    Ja me voidaan varmasti vetää kymmeniä miesjohdossa olevia henkilöitä. Tunnetuin on varmaan hitler

    Kamala Harris on Bidenin käsinuken keppi.

    Äänestä

Tuo juontaa juurensa jo ihmisen esi-isistä:

Urosapina uhkaa kaikkia muita uroksia voittaaksen puolelleen naaraiden suosion.

Äänestä

Naisten johtama Suomikin on muutettu mustalaisleiriksi.
Afrikkalaisten ja arabien kelatoimistoksi.

Äänestä

Sodan aiheuttaja on tämä EU:n johtaja Ursula von der Leyen Suomen pääministerin Sanna Marinin ohella.

Äänestä

Anonyymi
27.03.2022 22:15
"Tällainen se on, miesten johtama maailma...."

Täällä suomessa tämä miesten johtaminen
ei ole toteutunut?
Syy on tietenkin se että naiset johtavat suomea!
Kuka siitä kärsii: me veronmaksajat tietenkin!

Äänestä

höpöhöpö

Äänestä

Tuskin asialla on korrelaatiota, mutta, Merkel, Minskin sopimusten toinen välittäjä Ranskan lisäksi, oli Saksan liittokansleri sekä Donbasin sodan Normandian neuvottelu formaatin osallistuja vuoteen 2021 asti.
Tosin, Donbas kyti koko ajan. Tammikuun lopussa 2022 Ukraina totesi
"Kun ne (Minskin sopimukset) allekirjoitettiin venäläisen aseen piipun alla – ja saksalaiset ja ranskalaiset katsoivat – oli jo kaikille rationaalisille ihmisille selvää, että näitä asiakirjoja on mahdotonta toteuttaa."

https://en.wikipedia.org/wiki/Normandy_Format
https://apnews.com/article/russia-ukraine-russia-france-germany-europe-d9a2ed365b58d35274bf0c3c18427e81

Äänestä
  • Sosiaalidemokraatit pääsivät Saksassa valtaan ja alkoi asevarustelu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sosiaalidemokraatit pääsivät Saksassa valtaan ja alkoi asevarustelu.

    Ihan kuin Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan kuin Suomessa.

    Pitäisikö tästä olla huolissaan historiallisessa kontekstissa, kun kaksi kansalaissosialistia pääsee valtaan.

    Äänestä

miehillä ole tätä etua, jos nainen olisi epä asijallinen johto tehtävissä ei voida syyttää suku puolen perusteella epä asijallisesta käytöksestä koska valittajilta menisi maine ,

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miesjohtajien kommunikointi- ja yhteistyökyvyttömyys sekä heikot sosiaaliset taidot ja surkeat johtamistaidot ovat johtaneet sotaan ja raunioiksi pommitettuun maahan, kolmannen maailmansodan uhkaan ja jopa ydinsodalla ovat miesjohtajat uhkailleet. Ei imartele eikä meritoi sitten yhtään miessukupuolta eikä sen kykyjä johtaa ja selviytyä itseaiheuttamistaan kriiseistä ja ongelmista. Surkea esitys. Ettekö okeasti pysty parempaan vai ettekö halua, koska toinen näistä tai molemmat yhdessä ovat syyt siihen, että kriisi jatkuu?

Egoismi, ahneus ja vallanhalu etusijalla eivät ole hyviä johtajan ominaisuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu