Siirto tänne: käytös ihastuneena

Syön häntä katseellani. Kuuntelen mykistyneenä hänen puhettaan. Hakeudun mahdollisimman useasti hänen lähelle. Lounaalle suuntaan samaan aikaan. Joskus sanon vähän pahasti hänelle tai toimin muuten kenkusti, ihan vaan hermostuksestani johtuen, mutta pääsenpä näin myös pyytämään häneltä anteeksi.

Muutun täydelliseksi idiootiksi. Eli ei mitään mahkuja koskaan☹️

Pelkään niin että puntti tutisee.
-NnN-

Miten käyttäydyt ihastuneena ihastuksesi seurassa?

- Jaa-a, varmaan normaalia levottomammin. Minä oon ihastuneena alkuun vähän ujonlainen. Mutta sitten rohkaistuneena taas hyvinkin rohkea. Lähestyvä.

Miten sinä näet ihastuksen toisessa tai luulet sen näkyvän itsestäsi?

- Olemus usein paljastaa, on vähän jännittynyt ja jähmeä.

Kerropa ap sinä tästä miehestä. Voidaan sitten kommentoida tapausta.

Silmistä näkee aika paljon. 👁️👁️
Mutta miten käyttäydyn? Sitä pitäisi kysyä joltain muulta. 😁

Ha ha, käyn päälle🤣 mutta mä oonkin nainen...ei jää epäilystäkään, sit kun on tosi kysessä., eli hemmetin harvoin..Eipä sitä voi toisesta tietää, katseet , toisen puheet paljastaa sen ja moni muu..onko hän mustasukkainen jne.. kahden ihmisen väliset tunteet vaistoaa, mutta mikään oo kuitenkaan varmaa.

Olen joskus kertonut tämän ennenkin. Käyttäydyn kuin idiootti. Kyylään. Stalkkaan. Välttelen. En uskalla mennä puhumaan. Hermoilen. Ja harmittelen asiaa jälkeen päin yksinäni. Näin ei kuuluisi kenenkään toimia, ihastuneena. 🤴

Ihan vain neutraalisti koska ei ole mitään syytä käyttäytyä muunlaisesti. Järki pitää olla ja realismi.

Saan puheripulin.

Ihastuminen näkyy kyllä päällepäin, sellaisena addiktoitumisen tapaisena. No nämä rakkaushormonithan sen tekee, mutta silti tuntuu kuin se tulisi tuosta kohteesta, jokin hallusinogeeninen annos tai emotionaalinen vauhtipallo. Sitten sitä alkaa janota sitä huomioannostaan, nälkäisen pakkomielteisesti. Ja kun tuota ei saa, tulee sairaaksi, hulluksi ja tyhjäksi, puhumattakaan katkeruudesta tuota välittäjää kohtaan joka jostain syystä on ehkä nyt lakannut toimittamasta säännöllistä hyvälaatuista annostaan. Jota varmasti on vielä jossain, hitto soikoon, antoihan se nyt sitä ennenkin ilmaiseksi. Sitten sitä laihtuu tai lihoo ja horjuu ja kulkee pitkin seinänvieriä ja ojanpohjia lymyillen parhaansa mukaan, kuitenkin ajatellen että myisi sielunsa vielä yhdestä annoksesta. Sillä välin tuo objekti on muuttunut jo täysin välinpitämättömäksi, katsoo kuin jotain ei-koskaan-tavattua. Ja pahahan tuosta on syyttäkään, kun katsoo itseään. Pateettista sotkua, itselleenkin tunnistamatonta. Ja se on se päätepiste, itsen täydellinen ja armoton alennustila. Joten kannattaa aloittaa joltain muulta pohjalta suhde.

Yritän pitää etäisyyttä vaikka nähdään lähes päivittäin toisemme. Tiedän, että vaikutan välinpitämättömältä ja asia hävettää todella paljon 😔, mutta tuntuu etten voi enää muuttaa käytöstäni, olen vienyt tämän jo liian pitkälle. Suojelen tuolla käytöksellä itseäni, vaikka toisaalta tiedän, että tuo vain pahentaa omaa oloani yhä enemmän.

Tiedostan, että tuotan toiselle varmasti ihmetystä ja mielipahaa käytökselläni. Näen sen katseesta ja kuulen puheesta kun olemme tekemisissä. En voi olla rento hänen seurassaan ja aistin samanlaisen varautuneisuuden myös toisessa. Se tuntuu pahalta, koska toivon tuolle ihmiselle vain kaikkea hyvää.

Olen nainen, mutta yritän olla kohteeni lähistöllä ja osua samoihin paikkoihin. Sitten toisaalta en uskalla ja välttelen katsekontaktia kun en vain kykene katsomaan kohti vaikka kuinka kovasti haluaisin. Aina kuitenkin reipastun välittömästi jos minulle tullaan jutelemaan ja pystyn silloin katselemaan. Kai sitä pelkää että toinen huomaa ihastuksen ja alkaa inhoamaan sen takia, takkiin on tullut jo niin paljon. Ei ihme että olen sinkku, kukapa tälläistä riskilläkään lähestyisi. :/