Joona oli mies, joka raamatun kertomuksen mukaan joutui suuren kalan nielemäksi.
Samalla tavoin Islamin uskossa, kertomuksen mukaan Islamilainen profeetta Yunus joutui suuren kalan nielemäksi, kun hän lähti merimatkalle muinaisesta Niiniven kaupungista.
Kun nousi suuri myrsky, miehistö heitti yhden miehen yli laidan lepyyttääkseen meren ja myrskyn henkiä. Profeetta Yunukselle siis osui tämä kohtalo.
Raamatun Joona ja Koraanin Yunus ovat niminä melko samankaltaisia. Tarinakin on melkoisen samankaltainen.
Tänään on siis kirkkohistoriallisesti merkittävän nimen päivä.
Tänään on Joonan päivä
2
148
Vastaukset
- Anonyymi
Koraaniinhan pöllittiin kaikki.
- Anonyymi
Ken lukee Islamworldista tämän tarinan Yunuksesta, miten hän rukoili Allahia kalan vatsassa, ja se sai kalan vatsan hapot sekaisin, ja vaahto kävi kalan suusta ja se oksensi profeetan ulos, ja alkoi tanssia ja laulaa ylistäen Allahia, ja kaikki lähialueen kalat yhtyivät tanssiin ja ylistivät Allahia.
Yunus on myös Islamilainen pikaruokaketju euroopassa, ainakin Saksassa on, ja Suomessa.
Yhtä kaikki.
Kirjoitus oli Islamworldissa, saatesanoina tarinalle oli, että ymmärtäkää opetus, olkaa aina kaikessa uskolliset Allahille, muistakaa tehtävänne ja pysykää vahvana uskossa, ja tätä rataa.
Kelasin uudelleen mitä olin juuri lukenut.
Profeetan rukoilun voimasta Allah vaikutti kalan vatsassa vatsahappoihin niin, että sai kalan kuolaamaan ja oksentamaan profeetan ulos, ja laulaen ja tanssien ylistämään Allahia, ja samoin kaikki lähialueen kalat yhtyivät ylistykseen.
Tältä pohjalta mitä väristyksiä lukemani herätti, kun peilaan sitä viimeaikaisiin tapahtumiin maailmalla lähivuosilta, tulin tulokseen että olen käynyt viimeisen pizzani jo ostamassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713095
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51328Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181250
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232