Yle ja Unkari

Yle tekee kaikkensa, ettei Unkarin kansa valitsisi Orbania jatkamaan maan johdossa. Lieneekö tällainen hypridivaikuttaminen Ylen ydintehtävää. Mitä se meille kuuluu, kenet Unkarin kansa valitsee johtajakseen!
14110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Sekaantuu toisen maan asioihin rumpu lyö

Äänestä

Yle tuuttaa omaa agendaa päivästä toiseen

Äänestä

tammikuuta 03, 2017

Viime vuoden helmikuussa Puolustusvoimat ja YLE allekirjoittivat keskenään salaisen sopimuksen, jonka sisältöä ei suostuttu kertomaan julkisuuteen.

Tämä kyseinen sopimus pomppasi nyt vasta Facebookissa uudelleen silmille, kun se levisi nyt somessa.

Yleisradiolla kun on Suomessa rooli valtiollisen propagandan levittämisessä. Joten mikäli YLE ja Puolustusvoimat solmivat keskenään sopimuksen jonka sisältö on salainen, niin tällöin siinä salataan jotain.

Mitä YLE ja Puolustusvoimat sitten haluavat salata ?

Jos katsotaan viimeisen parin vuoden uutisia, niin siellä on syötetty jatkuvaa Nato-propagandaa sekä ruokittu lisää russofobiaa, jolla lisätään tieten tahtoen kansalaisten ryssävihaa.

USA:n armeijan sotilasmenot kasvavat tänä vuonna jo yli kolminkertaiseksi ja heidän on aikomus tuoda joukkonsa Balttiaan tämän vuoden puolella.

Saksassa taas aloitetaan yhtenäisen EU-armeijan rakentaminen jo kesäkuussa 2017.

Mikäli Henry Kissingerin sanoin jos vielä tässäkään vaiheessa kukaan ei kuule sotarumpujen pauketta, niin on silloin kuuro.


https://twitter.com/CharlesLindberg/status/699255213211844609?ref_src=twsrc^tfw|twcamp^tweetembed|twterm^699255213211844609|twgr^|twcon^s1_&ref_url=http://nwohavaintoja.blogspot.com/2017/01/mika-on-puolustusvoimien-ja-ylen.html

Äänestä

Unkariinkin pitää saada valittua demokraattinen hallitus. Nythän se ei ole sitä.
Pääministerin valtaa on kasvatettu niin, että tämä voi johtaa maata mielensä mukaan.
Näyttää siltä, että pääministeri Viktor Orban on kovasti venäjämielinen ja toimii diktaattorin tavoin.
Toivottavasti valta vaihtuu Unkarissa.

Äänestä
  • Vallan vaihtoa toivon minäkin. Mutta valitkoon Unkarin kansa kenet haluaa. Miksi Ylen pitää siihen sekaantua massiivisella prokakandalla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vallan vaihtoa toivon minäkin. Mutta valitkoon Unkarin kansa kenet haluaa. Miksi Ylen pitää siihen sekaantua massiivisella prokakandalla?

    Miten niin "sekaantua"? - sehän vain kertoo tilanteesta Unkarissa, kuten median kuuluukin.
    Vai meinaatko, että Ylen väki siellä Unkarissa kohdistaa "propagandaa" äänestäjiin ja koettaa käännyttää, heh?!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vallan vaihtoa toivon minäkin. Mutta valitkoon Unkarin kansa kenet haluaa. Miksi Ylen pitää siihen sekaantua massiivisella prokakandalla?

    YLE on uutistalo. Sen tehtävänä on välittää uutisia. Uutisten kertominen ei ole vaikuttamista.

    Äänestä

Hohhoijaa teitä Venäjän Tiltuja, juttunne ovat niin läpinäkyviä.

Äänestä
  • Voi kun olisi tämäkin.

    Viime vuoden helmikuussa Puolustusvoimat ja YLE allekirjoittivat keskenään salaisen sopimuksen, jonka sisältöä ei suostuttu kertomaan julkisuuteen.

    Äänestä

Unkari ollut hyvällä mallilla pitkään turvallinen paikka

Äänestä

> Lieneekö tällainen hypridivaikuttaminen Ylen ydintehtävää.

Heti kun YLE alkaa lupamaksuillaan tuutata unkarinkielisiä uutislähetyksiä, niin silloin Sanna Marinin johtama, täysi valtiollinen hybridisota voidaan todeta alkaneeksi.

Meillä täällä Suomessa ei ole Unkarin vaaleihin äänestysoikeutta, joten meille Bile-Marin saa valehdella niin paljon kuin haluaa. Kukaan ei asiaan puutu.-

Äänestä
  • YLE ei ole vaikuttanut mitenkään Unkarin sisäisiin asioihin.

    Äänestä

Ylen tehtäviin kuuluu salaisten sopimusten tekeminen ja myös verovaroin niiitä noudattaa ja toteuttaa.

Äänestä

Suomen media on ollut jo kauan Pentagonin talutusnuorassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yle tekee kaikkensa, ettei Unkarin kansa valitsisi Orbania jatkamaan maan johdossa. Lieneekö tällainen hypridivaikuttaminen Ylen ydintehtävää. Mitä se meille kuuluu, kenet Unkarin kansa valitsee johtajakseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu