Mikä on kun toimet ei riitä-mikä on kun ei onnistu?

Venäjän ruplan arvo on palannut sotaa edeltäneelle tasolle huolimatta länsimaiden Venäjälle asettamista raskaista talouspakotteista, brittilehti The Guardian kertoo.

Yhdellä Yhdysvaltain dollarilla sai torstaiaamuna 75,5 ruplaa, kun pahimmillaan maaliskuun alussa vaihtosuhde oli lähes 140 ruplaa dollaria kohden. Ruplan arvo on itse asiassa tällä hetkellä hieman suurempi kuin se oli kaksi päivää ennen Venäjän hyökkäystä, jolloin dollarilla sai noin 80 ruplaa.

Venäjän keskuspankki on vahvistanut valuuttaa nostamalla ohjauskorkonsa 20 prosenttiin, tehden näin rupla-investoinneista houkuttelevampia.

Myös Kremlin uhkaus pakottaa eurooppalaiset maat maksamaan venäläisestä kaasusta ruplilla on nostanut sen arvoa. Lisäksi apua on tullut Kiinasta ja Intiasta, jotka ovat lisänneet ostamansa venäläisen öljyn määrää niille tarjottujen alennusten ansiosta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Venäjän ruplan arvo on palannut sotaa edeltäneelle tasolle huolimatta länsimaiden Venäjälle asettamista raskaista talouspakotteista, brittilehti The Guardian kertoo.

Yhdellä Yhdysvaltain dollarilla sai torstaiaamuna 75,5 ruplaa, kun pahimmillaan maaliskuun alussa vaihtosuhde oli lähes 140 ruplaa dollaria kohden. Ruplan arvo on itse asiassa tällä hetkellä hieman suurempi kuin se oli kaksi päivää ennen Venäjän hyökkäystä, jolloin dollarilla sai noin 80 ruplaa.

Venäjän keskuspankki on vahvistanut valuuttaa nostamalla ohjauskorkonsa 20 prosenttiin, tehden näin rupla-investoinneista houkuttelevampia.

Myös Kremlin uhkaus pakottaa eurooppalaiset maat maksamaan venäläisestä kaasusta ruplilla on nostanut sen arvoa. Lisäksi apua on tullut Kiinasta ja Intiasta, jotka ovat lisänneet ostamansa venäläisen öljyn määrää niille tarjottujen alennusten ansiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu