Presidentti Halosen Baltia-lausunnosta Ylelle skandaali

Tavjalle menolippu Pietariin


Presidentti Halosen Baltia-lausunnosta Ylelle skandaali – ”loukkaavaa”, ”WTF”
Presidentti Tarja Halosen mukaan Baltian maat olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana ”kollektiiviseen turvajärjestelmään”.

Yle haastatteli Halosta Ahvenanmaalla keskiviikkona.

Baltian maat liittyivät Halosen presidenttikaudella Natoon. Ylen kello 20.30 tv-uutisissa ajetussa haastattelussa Halonen kertoo käsityksensä siitä, miksi näin tapahtui.

– Minä silloin jo uskalsin sanoa, että minun mielestäni baltit ovat erilaisessa asemassa, koska he ovat olleet osa Neuvostoliittoa varsin pitkän ajan. Toisekseen ne ovat pieniä maita, joiden on aika vaikea rakentaa omaa uskottavaa puolustusta, Halonen sanoi.

Haastattelun pohjalta tehdyssä verkkoversiossa Halonen jatkaa vastaustaan seuraavasti:

– Kolmanneksi ne olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään, Halonen sanoo.

Siitä nousi skandaali.

Vihreiden entinen puheenjohtaja, euroedustaja Ville Niinistö sanoo Twitterissä pitävänsä Halosen puheita loukkaavina.

– Olen keskustellut paljon virolaisten meppien kanssa. Kunnioitukseni naapuriamme ja heidän Venäjä-näkemystään kohtaan on korkealla.

– Pidän loukkaavina puheita, joissa Suomessa ei tunnisteta Viron kärsimyksiä neuvostovallan sorrosta ja väheksytään sen oikeutettua turpo-linjaa, Niinistö kirjoittaa.
2572
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Enpä tiedä johtuiko Viron liittyminen NATOon NLn kollektiivisen turvallisuustunteen loppumisesta mutta se liittyy USAn etupiiriajatteluun Venäjän rajoilla ja Viron NATOon liittymisessä USA käytti Viron USAn emigranttieliittiä joka palasi Viroon NLn hajoamisen jälkeen. Jos kansa olisi saanut päättää niin Viro tuskin olisi NATOssa.

Äänestä

PITÄISI EDESTUR PANSATUKOSSA
SEämmä ei tajua pitää edes suutaan kiinni vaan kertoo, että Baltian maat olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään. Sofi Oksanen ihmettelee, että Halosen esittämällä logiikalla Ukrainassa nyt olevat Venäjän joukot olisivat osa Ukrainan ”turvajärjestelmää”.

Ämmäkannattaa siis edelleen etupiivijakoa.
Tuollainen mitä pahin putinisti hän todella on

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008719351.html

2Äänestä
  • Luin .... . Aikamoista. Hyvä, että nyt ovat naamat ja nimet tiedossa ....

    -44.Div.-

    Äänestä

Tarja Halonen on Suomen kansan suuri syntiinlankeemus.

2Äänestä

Halonen oli DDR-kommunismin lämmin kannattaja. Putin oli sanojensa mukaan hänen ystävänsä. Ja Putinin Venäjä oli kuulemma kehittymässä oikeaan suuntaan ja jakoi kanssamme samat arvot.

1Äänestä
  • Huomaa, ettei luetun ymmärtäminen ole suomalaistenkaan vahvuus. En tiedä mistä puhutaan, mutta Halosta haukun. Onpa älykästä.

    Äänestä

On tietenkin vieläkin.

1Äänestä

Tavjan näkemyksen mukaan Putler on ilmeisesti tälläkin hetkellä vain tarjoamassa Ukrainalle puolustusnäkökulmasta kollektiivista turvaa, mutta jostain kumman syystä ukrainalaiset eivät ole sitä purematta oivaltaneet?

Kun Ukrainan tilanne toivon mukaan pian rauhoittuu niin tuleeko Tavjan hjuva ustava, Putler, seuraavaksi tarjoamaan Suomelle demokratiaa ja kollektiivista suojaa puolustuksemme tueksi?

Mä en ymmärtänyt, että evp presidentille maksettavan elinikäisen liksan lisäksi siihen palkkaan kuuluu bonuksena ikuiset punalasitkin.

2Äänestä

Halonen on jo 2008 valmistellut Putinille Ukrainan miehitystä ja hyväksyy Ukrainailaisten kidnappauksen Venäjälle raiskatusta MARIUPOLIN kaupungista

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/637bf201-fad1-4fa7-9f6c-25b8abb1f03f
Ilveksen Halos-ryöpytys liittyy virolaisen toimittajan Ronald Liiven Twitterissä julkaisemaan pitkään viestiketjuun. Siinä kerrotaan sanoin ja kuvin Viron, Latvian ja Liettuan kansalaisten karkotuksista Siperiaan sen jälkeen, kun Neuvostoliitto valtasi Baltian.

Venäjä on eri lähteiden mukaan vienyt Ukrainasta ukrainalaisia väkisin Venäjälle

1Äänestä

Hendrik Ilves naulaa Haloskan kerralla: " Kohtuullinen onnistuminen tuhota kaikki saavuttamansa jo eläissään". :) Siihen ei kaikki kykene.
Toisaalta. Jos joku odottaa Haloskalta muuta kuin neuvosto-venäjä mielistä ulostautumista niin saattaa erehtyä. Pesunkestävä. Kui hemmetis tää maistuu kaalille vaikka voissa paistoin?

2Äänestä
  • Hendrik Ilves on vanhojen kaunojensa vallassa.

    Äänestä

Lakiin teksti, että virkansa jättänyt presidentti ei saa aukaista monttuaan ulkopolitiikasta puhuttaessa.

1Äänestä
  • Lakiin teksti, että stasilistalla oleva ei saa aukaista montuaan enää kertaakaan tämän puoleisessa elämässä.

    1Äänestä

  • Halosella on faktat ja historia paremmin hallussa kuin teillä. Halonen puhui Varsovan liitosta ja Natosta. Viro kuului osana Nliittoa ensin Varsovan liittoon, joten sillä oli kokemusta sotilasliitosta. Halonen arveli, että Virolle oli ehkä luontevampaa liittyä myös Natoon kuin Suomelle. Halonen ei puhuessaan viitannut tietenkään Nliiton Viron miehitykseen, joka oli ymmärrettävästi vaikea kokemus.

    Kaikilla kansoilla on omat traumansa - Suomellakin - ja ne vaikuttavat tavalla tai toisella päätöksen tekoon. Viron kokemukset johtivat sen liittoutumaan ensi tilassa. Suomen kokemukset johtivat meidät vitkuttelemaan ja puhumaan optioista.:) Näiden erojen toteaminen ei ole arvostelua saati sitten halveksimista. Itsenäiset valtiot tekevät vain päätöksiä omaan tahtiinsa.

    Äänestä

" Kolmanneksi ne olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään, Halonen sanoo."

Faktaa: Euroopassa oli Nliiton aikana kaksi "turvajärjestelmää", eli sotilasliittoa: Varsovan liitto ja Nato. Viro kuului osana Nliittoa Varsovan liittoon. Suomi ei ole kuulunut sotilasliittoihin.

Halonen arveli vain, että Nato-jäsenyys oli em. syistä ehkä Virolle helpompi ratkaisu kuin Suomelle, jolla ei ollut kokemusta sotilasliitoista Ei hän vähätellyt Viroa, tai sen kärsimyksiä miehitysvallan alla.

Äänestä

#Halonen:
Baltian maat olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana ”kollektiiviseen turvajärjestelmään”. #

Itsenäisyyrensä takaisin saamisen jälkeen 1991 Virolaisia alkoi pelottaa taas ja ninpä he säntäsivät rikollisjärjestö Naton suojiin v. 2004 ja luopuivat taas itsenäisyydestään.

Heh Heh. Ilmaisia lounaitakaan ei ole.

Itsenäisyyttä Virolla on siis pätkä-itsenäisyydet yhteenlaskettuna 22 13 = 35 vuotta.
Viron kaksi itsenäisyyden aikaa.: 1918 - 1940 ja 1991 - 2004

Viro juhli v. 2018 satavuotis itsenäisyyttään. Itseasiassa Viro olisi voinut juhlia vain 100 v. syntymäpäiviään ja historiallista, 35 vuotiasta itsenäisyys aikaansa.

Äänestä

Viro oli järkevä liittyessään välittömästi Natoon -90 luvulla ihan kateeksi käy että täällä vallassa oli ryzzän kasvattamat paskahousut silloin kun olisi pitänyt toimia .

Viron itsenäisyyden taival olisi ollut onnettoman lyhyt ilman Naton turvatakuita .

Suomi liittyy nyt Natoon onneksi ja näin olemme osa länsimaisen kulttuurin puolustajia jos joku saa päähänsä siihen kajota.

2Äänestä
  • Nato on ’rikollisjärjestö’ vain Suomen stallarin kirjoissa! Sen SUURIN RIKOS on se, että se olemassaolollaan ja tarjoamallaan suojalla estää Venäjää painostamasta ja miehittämistä pieniä rajanaapureitaan. Se on Suomen stallarille Naton suurin ’rikos’!

    2Äänestä

Eikös suomessa perustuslaki takaa mielipidevapauden. Kuka sitä yrittää rajoittaa! Joilakin näyttää olevan käsityksenä että vain heilä on mielipidevapaus, mutta se ei koske muita!!

Äänestä
  • Miten niin? Sinä kerroit mielipiteesi ja minä kerroin omani! Sitä kutsutaan keskusteluksi ja mikään ei estä sinua esittämästä omaa vastinettasi? Etkö ole tottunut väittelyyn? Ei eri mieltä olo estä keskustelua vaan on usein pikemminkin sn edellytys! Emme todellakaannol Venäjällä, jossa tulee 15 v. kakku väärästä mielipiteestä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin? Sinä kerroit mielipiteesi ja minä kerroin omani! Sitä kutsutaan keskusteluksi ja mikään ei estä sinua esittämästä omaa vastinettasi? Etkö ole tottunut väittelyyn? Ei eri mieltä olo estä keskustelua vaan on usein pikemminkin sn edellytys! Emme todellakaannol Venäjällä, jossa tulee 15 v. kakku väärästä mielipiteestä!

    Halonen Suomen surkein presidentti kautta aikojen. Putinin käsikassara. Vanheneeko maanpetos vai onko sama kuin murha joka ei vanhene koskaan

    Äänestä

Mielipiteen vapaus ei oikeuta Venäjää murhaamaan slaaveja joihin venäläisetkin kuuluvat.

Äänestä

Nato Tiltut ovat tottuneet kollektiiviseen turvajärjestelmään, Halonen sanoo.

Yhteisiä ovat Nato-sosialistien, anteeksi Nato-STALLAREITTEN pelot.

Äänestä
  • Pystyisitkö vielä ilmaisemaan suomeksi,
    mitä halusitkaan sanoa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tavjalle menolippu Pietariin


Presidentti Halosen Baltia-lausunnosta Ylelle skandaali – ”loukkaavaa”, ”WTF”
Presidentti Tarja Halosen mukaan Baltian maat olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana ”kollektiiviseen turvajärjestelmään”.

Yle haastatteli Halosta Ahvenanmaalla keskiviikkona.

Baltian maat liittyivät Halosen presidenttikaudella Natoon. Ylen kello 20.30 tv-uutisissa ajetussa haastattelussa Halonen kertoo käsityksensä siitä, miksi näin tapahtui.

– Minä silloin jo uskalsin sanoa, että minun mielestäni baltit ovat erilaisessa asemassa, koska he ovat olleet osa Neuvostoliittoa varsin pitkän ajan. Toisekseen ne ovat pieniä maita, joiden on aika vaikea rakentaa omaa uskottavaa puolustusta, Halonen sanoi.

Haastattelun pohjalta tehdyssä verkkoversiossa Halonen jatkaa vastaustaan seuraavasti:

– Kolmanneksi ne olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään, Halonen sanoo.

Siitä nousi skandaali.

Vihreiden entinen puheenjohtaja, euroedustaja Ville Niinistö sanoo Twitterissä pitävänsä Halosen puheita loukkaavina.

– Olen keskustellut paljon virolaisten meppien kanssa. Kunnioitukseni naapuriamme ja heidän Venäjä-näkemystään kohtaan on korkealla.

– Pidän loukkaavina puheita, joissa Suomessa ei tunnisteta Viron kärsimyksiä neuvostovallan sorrosta ja väheksytään sen oikeutettua turpo-linjaa, Niinistö kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu