Täällä yritetään ankarasti lyödä kiilaa uskovaisten välille. Yrittäjillä ei muka olisi oikeus rikastua. Totta kai yrittäjällä on siihen täysi oikeus, kunhan sen tekee laillisesti. Ja suurin osa uskovaisista tekeekin. Itsekin joudun jatkuvasti todistelemaan, etten ole tehnyt mitään laitonta, vaikka tallistani löytyy kallis harrasteauto, eikä talokaan ole hassumpi. Neliöitä on monta sataa, mutta olen täysin oikeutettu tähän. Olen sentään työllistänyt lukuisia ihmisiä. Ja sitten toinen asia. Raha ei tuo onnea. Kyllä meillä rikkaillakin on murheet. Ei niitä pääse pakoon, vaikka kuinka haluaisi. Sielunvihollinen kiusaa aivan kaikkia! Samalla viivalla me kaikki uskovaiset ollaan tässä asiassa!
Miksi kadehtia menestyneitä yrittäjiä?
Anonyymi
21151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Itse en ole kovin materialistinen ihminen. Minulla olisi ehkä vara ostaa hienompi auto kuin millä ajan tarvittavat ajoni, mutta en halua. Käytän ne rahat mieluummin johonkin hyödyllisempään tai säästän lapsille. En katsele muiden autoja eikä minua hirveästi jaksa kiinnostaa, onko joku varakkaampi kuin itse olen. Asuntolainaa riittää pitkäksi aikaa.
Tällä palstalla olen havainnut kateutta varakkaita vl:ia kohtaan. Luulen kateellisten olevan ensinnäkin hirveän materialistisia ihmisiä, jotka mittailevat ihmisten arvoa autoja katselemalla. Toiseksi he ovat ihmisiä, jotka haluaisivat rikastua, mutta eivät siinä ole onnistuneet. Kolmanneksi he saattavat olla liiketoiminnassa epäonnistuneita ja harmaalle alueelle ajautuneita. Menestymisen pakko ja näyttämisen pakko on voinut altistaa harmaalle alueelle menemiseen. Kun on itsellä tuomioita petoksista, veropetoksista ja velallisen rikoksista, mielellään näkisi myös menestystä maistamaan päässeet samassa veneessä. Neljänneksi he saattavat olla urasuuntautuneita ihmisiä, joiden perhe on hienon auton ja talon tavoittelun seurauksena jäänyt liian vähälle huomiolle. Vaimo olisikin kaivannut yhteistä aikaa ja apua lastenhoitoon ja kotitöihin tuliterän bemarin sijasta. On voinut tulla avioero ja usko mennä.
Menestynyt vl on kuvatunlaiselle entiselle vl:lle yhtä hapan kuin pihlajanmarjat ketulle.
Kettu tykkää pihlajanmarjoista, mutta ei yleensä ylety ottamaan eikä osaa kiivetä tarpeeksi hyvin.
Toki kukaan ei laita vähimmistään autoon. Neki, jotka ite tunnen, laittavat vain ylimääräiset rahat autoihin. Kaikki muu menee edelle. Esim lasten elatus, vaatteet, talo, harrastukset jne. Se, että heillä on myös muutama Porsse johtuu siitä, että ovat painaneet lujasti duunia. Suotta sitä kadehtimaan heitä!
Kyllähän noita on luottotiedot menettäneitä vl-perheenisiäkin ja entisiä vl:ia. Eivät kaikki ostele hienoja autojaan ylimääräisellä, vaan niillä veloilla, joista saavat myöhemmin maksuhäiriömerkinnän, kun eivät suoriudukaan lyhennyksistä. Osa ostaa ylimääräisellä ja minun puolestani ok, jos varat on laillisesti ja rehellisesti tienattu. En kadehdi, oikeastaan tunnen myötätuntoa kadehtimisen uhriksi joutuvia kohtaan.
Vaurastua saa, mutta ei rikastua! Työllä ei saa rikastua, vain poliittisin, kätketyin kepulikonstein, erilaisten määrärahojen yms. tukiaisten avulla, jotka lypsetään valtiolta, eli meiltä, rikastuminen on sallittua.
Osalla yrittäjillä se touhu on mennyt täysin ahneuden puolelle.Raha on nämä sokassu niin että ei enää näe missä mennään.
Ei se nyt niin mee. Hyvä Koutsi on koutsannut menestyjiä. Itse suosittelen kaikille joita asia kiinnostaa, Kasvupolut nimistä yritystä. Jos heidän ohjeilla ei tule menestystä, niin ei sitten millään. Ja ne jotka tyytyy vähempään, niin siihenkin on oikeus. Esimerkiksi kadun lakaisijoitakin tarvitaan. Yhtä tärkeä tehtävä sekin. Jumala on luvannut siunata hyvin tehdyn työn, oli se sitten mitä tahansa!
Ahneus on syntiä ja ongelma silloin, jos rahanhimo vie ajan läheisiltä ja jos ahneuksissaam tekee harmaalla alueella olevin keinoin liian hyviä kauppoja, ts. pettää kauppakumppaniaan laillisesti. Laittomuuksiin meneminen on tietysti aina syntiä.
Sellainen ahneus, jonka suurin ongelma on kateelliset katseet ja pirulliset puheet, ei ehkä ole syntiä. Silti voi olla viisasta muistaa, että kel onni on, se onnen kätkeköön.
Katteellisten panettelua ja niin tahallista vääristelyä. Sitähän iltapaskat tekee….
Meillä rikkailla,älä naurata.
On ilmennyt työnantajilta avointa halveksuntaa joitain ihmisryhmiä kohtaan.
Joskus rikastuminen vaatii saatanallisia arvoja lähimäisiä kohtaan - muiden syyttämistä mm. omista virheistä.
Usein muiden syyttäminen omista virheistään ei johda rikastumiseen. Jos taas syyttää toista toisen virheistä ja voittaa jutun, niin rahaa voi tullakin, yleensä kuitenkin vain osa siitä, mitä alkuperäisen sopimuksen mukaan olisi tullut.
Täytyy olla tosi taitava ketkuilija, jos omista virheistään muita syyttämällä onnistuu tekemään ison tilin.
Mikään ei estä oikeusjuttua hävinnyttä kokemasta, että voittanut syytti omista virheistään muita ja vielä sai rahaa, on täysi saatana.
En toki väitä, että oikeudessa tuomiot olisivat aina oikeita, totean vain hävinneiden kokemusten tuomioista usein poikkeavan tuomion perusteluista merkittävästi.
Minkälaista kateutta olet kohdannut? Haluetko kertoa siitä tarkemmin? Vai onko kateus vain yksi rikkauden piirteistä?
Suomalaisten perusominaisuuksia ; kateus, ahneus ja pahansuopuus , aivan psykologian oppikirjasta ; jos pää alkaa nousta massan yläpuolelle , massaalkaa hakea terää jolla ylöspyrkivän kaula katkaistaan . Ominaisuus on lama-ajan ja maaltamuuton seurauksena korostunut pohjoisen Suomen taajamissa jossa jopa eläköityneiden yrittäjien omaisuutta jatkuvasti sabotoidaan ja sotketaan ...
Minkä psykologian oppikirjan sivuilta, jos vinkkaat vähän niin minäkin luen. Kiitos etukäteen!
Roistoja nämä uskonveljet eivät ole.
onko sekin roistolainen.... miten se ilmenee en tiedä..?
Joo, kyllä media on väärässä. Iltalehti, Iltasanomat, YLE, MOT, Helsingin Sanomat, Kaleva ym. asiaa tutkineet mediat kirjoittaa kaikki ihan pa..kaa! Ei ole Velluissa kyseenalaista yritysmoraalia tai myyntietiikkaa. Kaikki on tehty aina avoimesti, rehellisesti ja asiakkaita (erityisesti vanhuksia) kunnioittaen. Samoin on seksuaalirikos väitteet, aivan tarkoituksellista mustamaalaamista ja tuulesta temmattuja juttuja!
Rustholli merkkinen remonttiyritys oli suunnannäyttäjä meille uskovaisille yrittäjille. Häpeilemätön vanhusten ja hyväuskoisten rahastus oli aikanaan uutta ja ennenkokematonta yrittäjyyttä.
Ehkä olet kuitenkin trolli. Harva varakkaampi kutsuu itseään rikkaaksi, jos ei nyt ihan momimiljonääri ole. Rikas on kateellisten käyttämä haukkumasana ihmisistä, joilla on hienompi auto kuin heillä itsellään.
Huijaamalla tienatut rahat on vähän kuin verirahat