Hakukielto poikinut jo kymmeniä peruutuksia
Puolustusministeriön ja Upseeriliiton virkamiehet neuvottelevat virallisesti ensi viikon perjantaina ehdoista rauhanturvatehtäviä koskevan hakukiellon purkamiseksi. Tiistaina osapuolet tapasivat epävirallisesti.
– Kävimme eilen kahvilla. Tavoite on kummallakin osapuolella sama, lopettaa hakukielto lyhyeen. Ilmoitimme ministeriön edustajille, että hakukielto loppuu hyvin lyhyeen, ei tarvitse tulla kuin kutsu neuvottelupöytään ja käynnistää viralliset neuvottelut, Upseeriliiton puheenjohtaja Pekka Kouri totesi tiistaina Suomenmaalle.
Kourin mukaan Upseeriliitto ei ole tavoittelemassa virkaehtolain mukaista sopimusta lakko-oikeuksineen.
Upseeriliiton reilu viikko sitten julistama hakukielto on poikinut jo kymmeniä peruutuksia pääesikunnan kansainväliselle osastolle. Pelkästään Säkylään on Kourin mukaan tullut yli kolmenkymmenen upseerin ilmoitus.
– Alunperin sanottiin, että hakukielto alkaa vaikuttaa loppusyksystä, mutta parhaillaan maakunnista kulkeutuu peruutuksia pääesikuntaan.
Liikennettä on myös toiseen suuntaan. Hakukiellon yhteydessä Upseeriliitto päätti myöntää poikkeuslupia komennukselle ilman että upseereita pidettäisiin liitossa rintamakarkureina.
Poikkeuslupia on Kourin mukaan saanut kolmisenkymmentä upseeria, jotka ovat vieneet yksityisasiansa jo niin pitkälle, että peruutuksesta olisi koitunut kohtuutonta haittaa siviilielämälle.
Pääasiassa jäsenistön suunnasta tullut palaute hakukiellosta on Kourin mukaan ollut äärettömän positiivista. Tuumaakaan ei kuulemma pidä antaa periksi.
– Muutama työnantajatahon kenraali on eronnut liitosta, mutta se me tiedettiin etukäteen, että näin tulee käymään. Virtaa on näköjään toiseenkin suuntaan. Liittoon on liittynyt takaisin puolustusvoimissa palvelevia upseereita, Kouri kertoo.
Eniten ihmetystä jäsenistön piirissä on Kourin mukaan aiheuttanut puolustusvoimien komentajan, amiraali Juhani Kaskealan julkitulo virheellisillä tiedoilla. Sypyrkän seurauksena Kaskeala päätti itse erota Upseeriliitosta. Samoin teki hänen edeltäjänsä, amiraali Jan Klenberg.
– Jos mies hukkaa tyylinsä ja todellisuudentajunsa pienessäkin kriisissä, niin miten hän selviytyy oikean kriisin aikana. Miten näin pienessä asiassa voi menettää malttinsa ja haukkua omat alaisensa edesvastuuttomiksi. Mies puhuu kuin paperitehtaan työnantaja, eikä niin kuin komentaja, jonka pitäisi pitää huolta alaisistaan, Kouri kertoo jäsenistön tunnoista Kaskealaa kohtaan.
Upseeriliitossa on 5 600 jäsentä evp-jäsenet mukaan lukien. Palveluksessa on yhteensä 3 000 liiton jäsentä kadetit mukaan lukien. Upseeriliitto on maanpuolustusaatteellinen edunvalvontajärjestö.
– Komentaja johtaa puolustusvoimia ja käskee siellä, mutta ei hän voi liittoa käskeä vaikka kuinka olisi komentaja. Hänellä on yksi ääni niin kuin kadeteillakin. Jollei hän enemmistön päätöksentekoon tyydy, niin silloin ei varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois tällaisesta liitosta, everstiluutnantti Kouri ripittää amiraali Kaskealaa.
Kourin mukaan Kaskeala on saanut virheellistä tietoa hakukieltoon liittyvistä asioista.
Kaskeala on sanonut julkisuudessa muun muassa, että joka kerta kun operaatio käynnistyy, niin asioista keskustellaan Upseeriliiton kanssa.
– Meidän kanssa ei ole keskusteltu kertaakaan, Kouri vastaa.
Kouri olisi halunnut, ja haluaisi vieläkin tavata Kaskealan ja puolustusministeri Seppo Kääriäisen.
– Olisi ollut parempi, että ennen kuin he tulivat julki kannanotoillaan, olisivat kutsuneet minut luokseen ja haukkuneet vaikka pystyyn. Minähän tulen mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Yleensä se on sillä tavalla, että jos jotakin hämminkiä tai selvittämistä on, niin komentaja kutsuu tai käskee luokseen. Samoin ministeri. En minä voi heille sanoa, että tulkaas pojat kahville, niin vähän jutellaan, Kouri sanoo.
Upseeriliitto ei ole Kourin mukaan saanut yhtään järkevää ja pitävää syytä miksi asioista ei voitaisi sopia, kun Pohjoismaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa kaikista muista asioista pystytään sopimaan.
Kouri ei halua vielä tässä vaiheessa puhua rahasta.
– Ei voi sanoa, että viisi prosenttia lisää. Nyt pitää mennä neuvottelupöytään ja tehdä vertailut ihan rauhassa eri operaatioiden suhteen, hän toteaa.
Puolustusministeriön henkilöstöjohtaja, hallitusneuvos Pasi Lankinen toivoo, ettei ensi viikon tapaamiseksi sovittu päivä olisi enteellinen.
– Se on perjantai ja 13. päivä.
http://www.suomenmaa.fi

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.