KORJUS ei millään tavalla peittele sitä, että hän on kuulunut hallituksessa pitkältä ajalta läheisesti tuntemansa Lehtimäen vankkumattomiin tukijoihin.
– Voin aivan avoimesti kertoa, että pidin hänen jatkonsa puolesta vahvoja puheenvuoroja Olympiakomiteassa sekä ennen Pekingin olympiakisoja että varsinkin niiden loistavan onnistumisen jälkeen. Arvostan pitkäaikaista yhteistyötämme paljon ja pidän Mikasta myös henkilönä
Voi tätä käsien pesua...
9
1616
Vastaukset
- Anonyymi
Onko hän kuitenkaan tiennyt asiasta?
- Anonyymi
Kyllä näet rusketus on kadonñut
- Anonyymi
Halmeen manageroimia urheilijoita on nähty säännönmukaisesti Olympiakomitean urheilijavaliokunnan kautta Olympiakomitean hallituksessa, kuten Multalan lisäksi Olli-Pekka Karjalainen ja Anni Vuohijoki.
Karjalainen on toiminut myös muun muassa Lentopalloliiton toimitusjohtajana ja Korjuksen leivissä Kuortaneella. Viime vuoden alussa Korjus seurasi Karjalaista Huippu-urheiluinstituutti Kihun hallituksen puheenjohtajana.- Anonyymi
Mutta esittää asian ikään kuin faktana
- Anonyymi
Useita urheilumanageri Harri Halmeen manageroimia urheilijoita löytyy eniten urheilija-apurahaa saaneiden olympiaurheilijoiden listalta. Esimerkiksi Sari Multala ja Olli-Pekka Karjalainen ovat yhä top 20-listalla, vaikka he lopettivat aktiiviuransa ja saivat viimeiset apurahansa lähes 10 vuotta sitten.
- Anonyymi
Voi näitä hyväveli....
- Anonyymi
Huippu-urheilun pieni piiri on työntänyt lonkeronsa syvälle poliittiseen päätöksentekoon. Nyt keskustan pelätään virallistavan urheilupomojen ohituskaistan.
- Anonyymi
Lorjus Lapualla?
- Anonyymi
Mielestäni on aina ollut leuhka.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372678- 1011124
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717907- 63841
- 41797
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237790- 120753