Vanhimman

Kyllä asema veljille seurakunnissa on tärkeää. Eräältä vanhemmisto veljeltä pudotettiin etuuksia pois sattuneen tapauksen johdosta, kyseinen veli meni sen jälkeen tosi mörkiksi, tuskin puhuu kenellekkään eikä vastaa kokouksissa ja yrittää olla huomaamaton.

Se miksi etuuksia ym. pudotettiin häneltä johtui hänen hieman ahneesta ja materialistisesta vaimostaan joka pani miehensä hankkimaan sellaista mikä ei ole soveliasta jt:lle, ja muutenki vaimon komentelut ja määräysvalta mieheensä nähden meni siihen pisteeseen, että veljen ns. johtoasema perheessä järkkyi.
8720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onko niitä tavaroita paljonkin?

Äänestä
  • Niin pahintahan jt:lle on, että kiellettäisiin jonki tavaran tai muun kalliin hankinnan ostaminen tai yltäkylläinen elämänlaatu. Kun joillakin jt:lla on tavoitteena olla siinä suhteessa tasaveroinen maailmallisten kanssa, että on mahdollisuus hankkia samoja maallisia kalleuksia, hankintoja ja tavaroita kuin maailmallisetkin koska sehän on joillekin jt:lle (varsinki köyhistä oloista lähteneille jotka ovat päässeet nousemaan) varmasti ainoa keino peittää omaa turvattomuuttaan ja huonoa itsetuntoa sekä alemmuudentunnettaan ja näyttää, että olemme pystyviä emmekä luusereita vaan hyväksyttyjä kaikessa ja neroja koska olemme onnistuneet näin rikastumaan joskus jopa kiitetään Jehovaa moisista siunauksista.

    Myös halutaan näyttää, että vaikka ollaan jehovantodistajia meillä on yhtä hyvät mahdollisuudet rikastumiseen kuin maailmallisilla koska uskomme ei kiellä rikkauksia kunhan olemme hengellisiä jne. Annetaan kuva, että tulkaa tekin jehovantodistajiksi, ette menetä mitään koska elämme niinkuin maailmallisetkin, muuta eroa ei ole kuin se, että uskomme Jehovaan.

    Jos rikkaudet kiellettäisiin, niin puolet maailman jehovantodistajista eroais tai erotettaisiin. Pakkohan sitä edes jollakin näyttää koska näyttämiset on siinä uskossa itsessään olemattomat. Ja mitä enemmän harma ennustukset menee pieleen ja valoja vilkutellaan sitä enenmmän turvaudutaan esim. materialismiin. Jotkut ehkä älyävät lähteä jossainvaiheessa.

    Äänestä

  • ainoa turva kirjoitti:

    Niin pahintahan jt:lle on, että kiellettäisiin jonki tavaran tai muun kalliin hankinnan ostaminen tai yltäkylläinen elämänlaatu. Kun joillakin jt:lla on tavoitteena olla siinä suhteessa tasaveroinen maailmallisten kanssa, että on mahdollisuus hankkia samoja maallisia kalleuksia, hankintoja ja tavaroita kuin maailmallisetkin koska sehän on joillekin jt:lle (varsinki köyhistä oloista lähteneille jotka ovat päässeet nousemaan) varmasti ainoa keino peittää omaa turvattomuuttaan ja huonoa itsetuntoa sekä alemmuudentunnettaan ja näyttää, että olemme pystyviä emmekä luusereita vaan hyväksyttyjä kaikessa ja neroja koska olemme onnistuneet näin rikastumaan joskus jopa kiitetään Jehovaa moisista siunauksista.

    Myös halutaan näyttää, että vaikka ollaan jehovantodistajia meillä on yhtä hyvät mahdollisuudet rikastumiseen kuin maailmallisilla koska uskomme ei kiellä rikkauksia kunhan olemme hengellisiä jne. Annetaan kuva, että tulkaa tekin jehovantodistajiksi, ette menetä mitään koska elämme niinkuin maailmallisetkin, muuta eroa ei ole kuin se, että uskomme Jehovaan.

    Jos rikkaudet kiellettäisiin, niin puolet maailman jehovantodistajista eroais tai erotettaisiin. Pakkohan sitä edes jollakin näyttää koska näyttämiset on siinä uskossa itsessään olemattomat. Ja mitä enemmän harma ennustukset menee pieleen ja valoja vilkutellaan sitä enenmmän turvaudutaan esim. materialismiin. Jotkut ehkä älyävät lähteä jossainvaiheessa.

    "Ja mitä enemmän harma ennustukset menee pieleen ja valoja vilkutellaan sitä enenmmän turvaudutaan esim. materialismiin. Jotkut ehkä älyävät lähteä jossainvaiheessa."

    Jehovien keskuudessa on yllättävän paljon materialistisia ihmisiä, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että materialismi kuitenkin kuuluu virallisesti kiellettyjen asioiden listalle.

    Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että maailmanlopun kiihkeä odotus estää joitakin ihmisiä hankkimasta omaa asuntoa, elikä ei haluta ottaa asuntolainaa vaan pannaan KAIKKI liksat mitä saadaan tienattua matkusteluun ym. vähemmän tärkeään.

    Äänestä

  • Laina-Kaarina kirjoitti:

    >>KAIKKI liksat mitä saadaan tienattua matkusteluun ym. vähemmän tärkeään.

    Äänestä

  • Varoittaja kirjoitti:

    >>KAIKKI liksat mitä saadaan tienattua matkusteluun ym. vähemmän tärkeään.

    Eli on matkustettava kuin viimeistä päivää? Eikö siihen olisi ollut aikaa sitten paratiisissa? Vai onko usko paratiisiin mennyt? ja pitää näyttää muille ja ottaa kaikesta ilo irti näin ennen kuin kuolo korjaa?

    Äänestä

  • kaikki irti vaan kirjoitti:

    Eli on matkustettava kuin viimeistä päivää? Eikö siihen olisi ollut aikaa sitten paratiisissa? Vai onko usko paratiisiin mennyt? ja pitää näyttää muille ja ottaa kaikesta ilo irti näin ennen kuin kuolo korjaa?

    Kaikkia ei voi miellyttää, mutta eipä se minua hetkauta.

    >>kaikesta ilo irti näin ennen kuin kuolo korjaa?

    Äänestä

  • Varoittaja kirjoitti:

    >>KAIKKI liksat mitä saadaan tienattua matkusteluun ym. vähemmän tärkeään.

    Huomasit kait, etten tehnyt yleistystä edellisessä kirjoituksessani? Tuo matkustelu on ihan ok, mutta pointtini oli se, että maailmanlopunodotus ei saisi vääristää rahankäyttötapaa.

    Äänestä

  • Laina-Kaarina kirjoitti:

    Huomasit kait, etten tehnyt yleistystä edellisessä kirjoituksessani? Tuo matkustelu on ihan ok, mutta pointtini oli se, että maailmanlopunodotus ei saisi vääristää rahankäyttötapaa.

    Minä taas ajattelen, että ihmisillä on vapaus tehdä vaivalla ansaitsemillaan rahoilla aivan mitä tahtoo.

    Mutta jos rahat hussaa turhuuteen ja sitten kääntyy sosiaalihuollon puoleen, niin siinä menee raja.

    Minä todella suosittelen kaikille ihmisille matkustamista Yhdysvaltoihin, sillä siellä vasta ymmärsin mitä tarkoittaa vapaus. Kun keskustelin ihmisten kanssa ja kerroin, että olen ollut vankilassa 9kk aseistakieltäytymisen vuoksi, niin perus jenkki sanoi WHAT!
    Perään he kysyivät, että onko Suomessa vallassa sotilasdiktatuuri.

    Suomessa on paljon hyvää, mutta täällä tuo ihmisten halu huutaa valtiota apuun ihmisiä kurittamaan ihmetyttää.

    Jos kerran yhteiskunnassa halutaan samaistua vapaisiin länsimaihin, niin olisi mukavaa, että meillä ruvettaisiin elämään kaikilla sektoreilla, niin kuin vapaassa länsimaassa eletään.

    Oho tulipas tuota vapaus ropakantaa SORI

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alentaminen kirjoitti:

Kyllä asema veljille seurakunnissa on tärkeää. Eräältä vanhemmisto veljeltä pudotettiin etuuksia pois sattuneen tapauksen johdosta, kyseinen veli meni sen jälkeen tosi mörkiksi, tuskin puhuu kenellekkään eikä vastaa kokouksissa ja yrittää olla huomaamaton.

Se miksi etuuksia ym. pudotettiin häneltä johtui hänen hieman ahneesta ja materialistisesta vaimostaan joka pani miehensä hankkimaan sellaista mikä ei ole soveliasta jt:lle, ja muutenki vaimon komentelut ja määräysvalta mieheensä nähden meni siihen pisteeseen, että veljen ns. johtoasema perheessä järkkyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu