Saatanan Nato

Voi tätä saatanallista kliimaksia jolla some paskat kuten esim iltalehti on otettu myllytys käyttöön.
Tämä on vienyt uskon koko Suomen valtiosta.
Pitäisi jonkun puuttua tähän 100 pros yksipuoliseen aivopesuun ,mutta niin surkea kun on hallitus niin surkeaa on tämä tilanne.
Tämä on jatkumoa korona rokotus valheelle ja törkeälle sellaiselle.
Sanon Suomen kansalle.Koskaan Suomen ei pidä liittyä natoon sillä se on Suomen tuhoaja ei pelastaja.
Uskokaa kun sanon tämän.
Jos joku hallituksesta meinaa tehdä päätöksen ilman kansan äänestystä niin luettakoon ne sotatilan alla oleviksi isänmaan pettureiksi ja tuomio olkoon sama kuin rintamakarkureilla sodan aikaan.
Minä en salli ,että Suomi tuhotaan naton avustuksella ja minunlaisia järkeviä on vielä muutama miljoona tässä maassa.
Sitten on se tyhmä osa ,jotka menee jonkun iltalehden paskaan mukaan ja uskoo sitä roskaa.
Olemme Suomessa ääritilanteessa josta varmasti selviydymme puolueettomana.
Se tarkoittaa myös ,että kauppasuhteet pelastaa vielä meidät kun ne pysyy myös kunnossa idän suhteen.
Maailman valta on jo kiinassa ja voin sanoa ,että venäjä vain vahvistuu tästä ja usasta tulee keppikerjäläinen kun kiina alkaa vaatia velkoja takaisin.
Suomi rauhanturvamaaksi nr 1 ja siihen kaikki paukut kiinni ja hyvä puolustus.Siinä on paras millä pärjäämne aina.
3215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
Aloittaja

Mtv 3.... samaa sontalaaria kuin keltainen lehdistö.
Oksettavaa touhua todella.

Äänestä

He,he Venäjän talous taantuu 50...60 luvun tasolle kaikilla sektoreilla ja sieltä alkaa suurisuuntainen ns. aivovienti muihin maihin. Hyvin koulutetut eivät purematta niele Putnin ja hänen kätyreidensä politiikkaa, mikä on sairailoista lähes vainohullun piirteitä saavuttanut....natzi höpinöineen. Kiina ei uhraa omaa talouttaan jonkin kääpiötalous valtion puolesta.

Äänestä

Kylläpä teitä Venäjän Tiltuja harmittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MrHyvis kirjoitti:

Voi tätä saatanallista kliimaksia jolla some paskat kuten esim iltalehti on otettu myllytys käyttöön.
Tämä on vienyt uskon koko Suomen valtiosta.
Pitäisi jonkun puuttua tähän 100 pros yksipuoliseen aivopesuun ,mutta niin surkea kun on hallitus niin surkeaa on tämä tilanne.
Tämä on jatkumoa korona rokotus valheelle ja törkeälle sellaiselle.
Sanon Suomen kansalle.Koskaan Suomen ei pidä liittyä natoon sillä se on Suomen tuhoaja ei pelastaja.
Uskokaa kun sanon tämän.
Jos joku hallituksesta meinaa tehdä päätöksen ilman kansan äänestystä niin luettakoon ne sotatilan alla oleviksi isänmaan pettureiksi ja tuomio olkoon sama kuin rintamakarkureilla sodan aikaan.
Minä en salli ,että Suomi tuhotaan naton avustuksella ja minunlaisia järkeviä on vielä muutama miljoona tässä maassa.
Sitten on se tyhmä osa ,jotka menee jonkun iltalehden paskaan mukaan ja uskoo sitä roskaa.
Olemme Suomessa ääritilanteessa josta varmasti selviydymme puolueettomana.
Se tarkoittaa myös ,että kauppasuhteet pelastaa vielä meidät kun ne pysyy myös kunnossa idän suhteen.
Maailman valta on jo kiinassa ja voin sanoa ,että venäjä vain vahvistuu tästä ja usasta tulee keppikerjäläinen kun kiina alkaa vaatia velkoja takaisin.
Suomi rauhanturvamaaksi nr 1 ja siihen kaikki paukut kiinni ja hyvä puolustus.Siinä on paras millä pärjäämne aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu