Suvakkiliike oli FSB:n onnistunut hybridioperaatio

Venäjä on ollut päätekijä joukkopaon aiheuttamisessa arabimaista 2015 vaiheilla. Venäjän myötävaikutuksella ne kumiveneetkin järjestyivät silloin Välimeren rannoille.

Venäjän ja FSB:n myötävaikutus oli yhtälailla ratkaiseva suvakkiliikkeen edistämisessä Euroopassa ja Suomessakin. Tahot jotka ovat ennenkin toistuvasti olleet FSB:n työkaluja hallitsevivat suvakkiliikkeiden taustalla erityisesti eräissä puolueissa.
Lisävoimaa suvakkiliikkeet saivat ns. hyväätarkoittavista hölmöistä.

Vastoinkäyminen kohtasi FSB:tä vasta sen Valkovenäjän diktaattori Likasangolle Puolan ja Liettuan rajoille rahtaamista arabeista, kun nämä maat päättäväisesti pysäyttivät tulijat suvakkiliikkeen ja Euroopan parlamentin suvakkien jyrkistä vastalauseista huolimatta.

Yritys lisätä ristiriitoja EU:n alueella, mm. Suomen suvakkien tuella tuli ensimmäistä kertaa torjutuksi, koska valtioelimet eri maissa, myös. Suomessa vihdoin tunnistivat mistä oli kyse.

Vielä suvakkiliike elää, vaikkakin onneksi riittävästi supistuneena.
E. Heinäluoman ja toveriensa ulostulot ovat onneksemme viimeisten umpisokeiden korinaa.

Vastuullamme on nyt Venäjän ja FSB:n järkyttävimmän tuhotyön inhimillisten kärsimysten lievittäminen.
Sen teemme määrätietoisesti, onhan kyseessä Ukrainan ohella omankin maamme tulevaisuus.
Odotan petetyiksi itsensä jo tajuavien entisten suvakkien olevan voimakkasti mukana tämän kunniatehtävämme toteuttamisessa.
550
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tarkoitit varmaan Eveliina Heinäluomaa, etkä Eero-isäänsä.

Äänestä
  • Eerohan on venäjän kätyri selvisi kaasuputki keskustelussa.

    Äänestä

Eero sentään kertoi heittänensä Venäjän kunniamerkit roskiseen.
Merkki katumuksesta, harmista vai pettymyksestä aatteeseen?

Äänestä

FSB on Venäjän sisäinen turvallisuuspalvelu. Ulkomaantiedustelu on SVR.

Äänestä

Suomalaisesta suvakkiuden äärimmilleen viemisestä tuli vähän samanlainen ilmiö kuin aikanaan äärivassemmistolaisuudesta suomessa. Kaikki kriittinen suhtautuminen leimattiin persuiluksi, junttiudeksi, natsiudeksi, kouluttamattomuudeksi ja ties miksi. Rajattomuudesta tuli kuin joku uskonnon kaltainen kultti johon realismi ja arkijärki ei kuulunut.

Lisäksi suvakkiuteen liittyi sellainen elitistisyyttä imitoiva piirre, että hallitsematon paḱolaisuus ei vaikuta minuun tai lapsiini. Minulla on rahaa, että voin järjestää aina asiani ja välttää negatiiviset ilmiöt. Minä voin kieltäytyä ymmärtämästä niitä rahvaan ongelmia omassa kultaisessa kuplassani. Koittakaa vaan sopeutua köyhät siellä lähiöissänne, että meno vähän muuttuu. Sellaista se on nykyaika ja kansainvälistyminen. Ei voi mitään kun on semmoisia sopimuksia, että Suomi kuuluu kaikille.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Venäjä on ollut päätekijä joukkopaon aiheuttamisessa arabimaista 2015 vaiheilla. Venäjän myötävaikutuksella ne kumiveneetkin järjestyivät silloin Välimeren rannoille.

Venäjän ja FSB:n myötävaikutus oli yhtälailla ratkaiseva suvakkiliikkeen edistämisessä Euroopassa ja Suomessakin. Tahot jotka ovat ennenkin toistuvasti olleet FSB:n työkaluja hallitsevivat suvakkiliikkeiden taustalla erityisesti eräissä puolueissa.
Lisävoimaa suvakkiliikkeet saivat ns. hyväätarkoittavista hölmöistä.

Vastoinkäyminen kohtasi FSB:tä vasta sen Valkovenäjän diktaattori Likasangolle Puolan ja Liettuan rajoille rahtaamista arabeista, kun nämä maat päättäväisesti pysäyttivät tulijat suvakkiliikkeen ja Euroopan parlamentin suvakkien jyrkistä vastalauseista huolimatta.

Yritys lisätä ristiriitoja EU:n alueella, mm. Suomen suvakkien tuella tuli ensimmäistä kertaa torjutuksi, koska valtioelimet eri maissa, myös. Suomessa vihdoin tunnistivat mistä oli kyse.

Vielä suvakkiliike elää, vaikkakin onneksi riittävästi supistuneena.
E. Heinäluoman ja toveriensa ulostulot ovat onneksemme viimeisten umpisokeiden korinaa.

Vastuullamme on nyt Venäjän ja FSB:n järkyttävimmän tuhotyön inhimillisten kärsimysten lievittäminen.
Sen teemme määrätietoisesti, onhan kyseessä Ukrainan ohella omankin maamme tulevaisuus.
Odotan petetyiksi itsensä jo tajuavien entisten suvakkien olevan voimakkasti mukana tämän kunniatehtävämme toteuttamisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu