Väittäisin näin. Hänen tilannekuvansa ei ole mitenkään enää realistinen ollut pitkään aikaan. Hän lienee siellä jossain omassa "bunkkerissaan" (joka tosin on todennäköisesti suuri kartano Sotshissa).
Hän ottaa vastaan tilannekuvia Kenraaleiltaan jotka näyttävät kuin olisivat vahakabinetin nukkeja. Kukaan heistä ei uskalla kertoa Putlerille totuutta. Putin katsoo myös todennäköisesti vain maansa ykköskanavaa, joka maalaa hänelle sen valheellisen totuuden. Hän on pihalla kuin sulava lumiukko.
Voi hyvinkin olla, että Putinia on nyt kusetettu kertakaikkisen pahasti. Ei armeija eikä kenraalit välttämättä ymmärrä mitään taloudesta eikä pakotteista. Ei se kuulu niiden toimialueeseen. Toisaalta eipä nuo taida oikein ymmärtävän onneksi mitään sotimisestakaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Putin asuu nuorehkoine vaimoineen Siperiassa luksuskellarissa Altailla Altajskoje Podvorie -keskuksessa
Putin ei käytä nettiä
Tieto tuodaan henk. koht. tai paperilapuilla
Putin herää noin 12 Suomen aikaa päivällä jolloin Usan presidentti ajaa partaansa hän haluaa olla valveilla samaan aikaan
Putinilla on esi- joka alaan eli Altailla uidessaan hänellä on esiuimari ettei altaassa ole ansaa
Keskusteluissa pitkä pöytä ettei vieraalla ole kynäveistä aseena ja syödessä ruoan esimaistaja
Putin EI PYRI Nliittoon vaan tsarismiin, ehdottomaan itsevaltaiseen panvenäläiseen maailmanvaltaan, johon kuuluu eristäytyminen ja poliittisten tavoitteiden saavuttaminen sodalla
https://riikkapurra.net/2022/03/19/turvallisuuspuolueen-nakemyksia-nato-jasenyydesta/comment-page-1/#comment-4160
parikin tiedustelu-upseerin ja opettajan haastattelua, JOISSA SELKEÄSTI
TODETAAN, ETTÄ UKRAINAN SOTA EI JOHDU NATOON PYRKIMISESTÄ, vaan Putinin halusta koota panslavistis-panrussistinen maailmanvalta