keski-ikä lienee 35 v. Tästä jo voi päätellä kummalla puolella tulee olemaan tulevaisuus hallussa.
EU-vastustajien keski-ikä lienee
7
312
Vastaukset
- sampo
Taustaselvittelyjen perusteella keskiverto EU-vastustaja eroaa kannattajasta enemmänkin koulutuksen ja asuinpaikan perusteella. Eli vähän koulutusta ja asuu kaukana kasvuseuduilta. Ikä on vähän korkeampi kuin kannattajalla.
- Vääryyden vastustaja
Hei, minä olen vastustanut Suomen Eu - jäsenyyttä jo ennen, kuin meistä tuli jäseniä. En ole 70 - v vaan itseasiassa alle 40, koulutusta on ja asun isossa kaupungissa, kasvukeskuksessa.
- knowing That
Myös nuorissa on selviä faktojen tietäjiä. Monet aavistavat lisäksi EU-vedätyksestä, mutta mistäs saat objektiivista tietoa, kun EU-tiedotuskeskus ei paljon taida entisen Suomi-NL-Seuran "valistuksellisesta" hengestä erota.Ja kyllähän neuvostonuorisokin ymmärsi ympärillään olevan valheen, mutta minkäs teit, kunnes...
Ei se paljon koulutusta katso. Kyllä jopa Kokoomuksen kannattajissakin sellaisia Suomen itsenäisyyden ja EU:n samanaikaisia kannattajia, että täytyisi heidän vain pysähtyä ja tarkistaa paradoksinsa! Eli EU on liittovaltio ja siten itsenäisen Suomen kanssa ristiriidassa.jne.
- aikanaan
Nuoret viisastuvat iän mukana.
1970-luvulla nuoret olivat stalinisteja, mutta eivät enää. Nalle Wahlroosit ym ovat viisastuneet. Näin se käy EU-faneillekin. EU kriisiytyy kuten kommunismikin. Silloin silmät avautuvat ja nykyiset eu-friikit häpeävät nuoruusaikansa haihatteluja.
Nyt olisi tietysti viisasta asettua jo oikeaan asentoon niin ei tarvitsisi katua ja hävetä... - Baikal 12/70
mennyt eteenpäin. Kun EU:n kannatuksesta tulee joidenkin 35-vuotiaiden juntan johtamaa pakkopullaa, vastustus kasvaa taas - ei muisteta miten tuhoisaa EU:n vastustus oli, koska 70-vuotiaat "idiootit ja takapajuiset" kuolivat kauan sitten.
Vanhoilla on taipumus dementoitua ja nuorilla hätiköidä ja toilailla.. Joo! Nuoruus on vamma, jonka aika parantaa!
vom- iki-nuari
Mää sanosi ett nuaruus on hyvä jos on suara ja voimaa vastustaa valahetta, vanhana voi olla vaikeeta luapua saavuteituista eduista-tai päinvastooin. kyl nuaris on positiivist voimaa jos sais totuuden EU:stakin sanoa ja kertoo että oli ennnen paremmi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961585- 541063
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että404988- 166932
- 57772
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51688
- 77661
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651