Mitä haluat?

Laita tähän listaan toiveesi niin rukoilemme yhdessäolostamme nauttien ja iloiten perjantaina klo 19 jokaisen rukouksen puolesta itsekukin yhteistä yhteisömme toiveiden listaa kukin tykönämme Jeesuksen nimessä Isäämme Jumalaa.

Minun toiveeni on:

Että saatte kaipaamanne avun tai mitä anottekaan Jeesuksen nimessä Isältämme Jumalalta. Ilo ja rohkeus evankelioimiskäskyn täyttämiseen tulkoon sydämeesi! Jeesuksen nimessä, aamen!

Selef Urge
35181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Rukoilkaa, että rukoilu toimisi.
Vaikka eihän se kyllä toimi mutta jos nyt sitten itseänne viihdyttääksenne.

Äänestä
  • >> eihän se kyllä toimi <<

    Eihän rukoilija mitään itsessään saisikaan aikaan, ilman Jumalaa, vaan Jumala kuuntelee rukoukset ja sitten hän vastaa niihin ajallaan ja tavallaan.

    Ja vaikka Jumala onkin se, joka loppujen lopuksi asiat päättää, antaako hän pyydetyn asian vai ei, niin silti Jumala tahtoo ihmiset mukaan tähän prosessiin. Eli hän tahtoo, että ihmiset rukoilevat eli ilmaisevat oman tahtonsa hänelle ja anovat häneltä asioita.

    Näin pintapuolisesti kerrottuna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >> eihän se kyllä toimi <<

    Ihanaa kun jaoit tämän julkituontisi kanssamme.

    Herra sinua rakastaa julmassa ateistimurhaajien maailmassa.

    https://www.youtube.com/watch?v=EPW-4JES6q0

    Selef Urge

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanaa kun jaoit tämän julkituontisi kanssamme.

    Herra sinua rakastaa julmassa ateistimurhaajien maailmassa.

    https://www.youtube.com/watch?v=EPW-4JES6q0

    Selef Urge

    Selef Urge

    Yritätkö olla jokin amerikkalaisen lahkon edustaja erkki:))
    Hanskaa vain selkku jorma!!

    Äänestä

Ei uskalla laittaa. Ihan kuka vaan ei minun puolestani saa rukoilla. Siinä on todellinen vaara kun mennään henkimaailman asioihin eikä ymmärretä niitä oikein.

Äänestä
  • Ei kehenkään pysty rukouksella vaikuttamaan, jos Jumala ei sitä salli.

    Minuunkin pyrittiin hiljattain vaikuttamaan eräiden ihmisten taholta rukoilemalla. Koin jatkuvaa ahdistusta, kunnes Herra kertoi, että minuun koitetaan vaikuttaa rukouksella. Hän myös sanoi lopettavansa heidän yrityksensä . Ahdistus päättyi siihen.

    Rukoushan on ase raamatun mukaan. Se siis todella vaikuttaa kohteeseena, ja voi vaikuttaa siis myös negatiivisesti, jos asia on väärä tms.

    Kannattaa näiden väärämielisten rukoilijoittenkin muistaa se, ettei toiseen ihmiseen todellakaan pysty vaikuttamaan miten tahansa, koska "muuntajana" on Pyhä Henki, joka kyllä puuttuu rukouksiinkin, jos rukoillaan mitä sattuu ja aiheutetaan toselle negatiivisuuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kehenkään pysty rukouksella vaikuttamaan, jos Jumala ei sitä salli.

    Ahdistus sinussa on mielikuvitusta, jos olet Jeesukseen uskova kristitty. Silloin mitkään negatiiviset fibat ei osu maaliinsa. Mitäs luulisit jos saatananpalvelijat rukoilisivat herraansa vahingoittamaan sinua? Tulisiko siitä negatiivisia fiboja ja suurta ahdistusta?

    Olet väärässä. Ja miksi sekoitat rukoukseen saatananpalvojia?! Saatananpalvojat eivät edes "rukoile", vaan manaavat, käskevät tai pyytävät henkivoimia avukseen.

    Kysymys oli siis uskovien rukouksesta, joka kohdistui toiseen uskovaan, siis minuun.

    Sinun mukaasi vain uskovien positiiviset rukoukset vaikuttaisivat, mikä on täyttä huuhaata. Rukous on rukousta, joka vaikuttaa aina, oli se positiivista tai negatiivista sisällöltään.

    Ai luulet että uskovaiset rukoilevat sinulle pahoja asioita? Melko erikoista, jos noin olisi. Sitä paitsi Jumala ei kuule semmoisia rukouksia, eikä toimi niiden mukaan. Siinä olet oikeassa että rukoukset eivät ole mitään manauksia, joten niiden avulla ei voi teoriassakaan saada aikaan mitään ahdistuksia ihmisissä.

    En luule mitään. Uskovat voivat rukoilla asioita, joita itse haluaisivat toisen esim. tekevän tms., jolloin taustavaikuttajana on esim. ihmisen oma liha, mieli ja halu. Olen itsekin ollut korvin todistamassa sellaista lihallista rukousta ja sellaisesta oli kysymys omalla kohdallanikin.

    Ei Jumalasta kuuro tule väärien rukoustenkaan kohdalla, hän ei vain toimi siten kuin lihalliset rukoilijat pyytävät. Sitä tarkoittaa, ettei Herra kuule. Mutta koska hän kasvattaa myös näitä lihallisia rukoilijoitakin, hän voi odottaa, tuleeko parannusta ja jos ei tule, hän torppaa sellaiset rukoukset.

    Uskvissahan on tunnetusti todella paljon tuollaista lihallista länkytystä, varsinkin vapaissa suunnissa nienomaan pyritään vaikuttamaan toisiin ja asioihin "voimallisesti" huutamalla, koska Jeesuskin uhrasi rukouksia huutamalla. Kirkonpiireissä ei semmoista pyrkimystä ole rukosuelämässä, vaan rukous on paljon nöyrempää ja maltillista.

    Kylläpäs Raamatussakin kehoitetaan huutamaan Herraa apuun häränpäivänä, ja kun noin julkisesti huutaakin tulee kunnioitus huutamalla apuun kutsuttua kohtaan kuin luonnostaan. Jos vain kuiskii ja mutisee voi helpostikin jälkeenpäin selittää että mitään sanoikaan. Suomalaiskansallista käytöstä semmoinen joka porvarisperinteisiin kuuluukin. Pieraistaankin salaa ja haju pannaan kotikoiran laskuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kehenkään pysty rukouksella vaikuttamaan, jos Jumala ei sitä salli.

    Minuunkin pyrittiin hiljattain vaikuttamaan eräiden ihmisten taholta rukoilemalla. Koin jatkuvaa ahdistusta, kunnes Herra kertoi, että minuun koitetaan vaikuttaa rukouksella. Hän myös sanoi lopettavansa heidän yrityksensä . Ahdistus päättyi siihen.

    Rukoushan on ase raamatun mukaan. Se siis todella vaikuttaa kohteeseena, ja voi vaikuttaa siis myös negatiivisesti, jos asia on väärä tms.

    Kannattaa näiden väärämielisten rukoilijoittenkin muistaa se, ettei toiseen ihmiseen todellakaan pysty vaikuttamaan miten tahansa, koska "muuntajana" on Pyhä Henki, joka kyllä puuttuu rukouksiinkin, jos rukoillaan mitä sattuu ja aiheutetaan toselle negatiivisuuutta.

    Ei kehenkään pysty rukouksella vaikuttamaan, jos Jumala ei sitä salli.

    Älä valehtele, Rukous on Rakkauden pyyntö ja tai anteeksi anto.
    Puhut jos sontaa,eetä Jumala ei salli sitä..:)) kukaan ei ,et edes sinä voi puhua Jumalsta salliiko vai ei!

    Asian laita on kuten edellä sanottu. Sontaa suoltavat monen uskovam huulet, oman lihallisen sydämen haluja ym.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kehenkään pysty rukouksella vaikuttamaan, jos Jumala ei sitä salli.

    Minuunkin pyrittiin hiljattain vaikuttamaan eräiden ihmisten taholta rukoilemalla. Koin jatkuvaa ahdistusta, kunnes Herra kertoi, että minuun koitetaan vaikuttaa rukouksella. Hän myös sanoi lopettavansa heidän yrityksensä . Ahdistus päättyi siihen.

    Rukoushan on ase raamatun mukaan. Se siis todella vaikuttaa kohteeseena, ja voi vaikuttaa siis myös negatiivisesti, jos asia on väärä tms.

    Kannattaa näiden väärämielisten rukoilijoittenkin muistaa se, ettei toiseen ihmiseen todellakaan pysty vaikuttamaan miten tahansa, koska "muuntajana" on Pyhä Henki, joka kyllä puuttuu rukouksiinkin, jos rukoillaan mitä sattuu ja aiheutetaan toselle negatiivisuuutta.

    Siinä on vaan sellainen ikävä takaisinkytkentä, että kun rukoilee toiselle harmia niin sekään ei toimi.
    Mutta tuskaa toiselle punnatessaan rukoilijalle itselle kasvaa peräpukamia.
    Että sillälailla se rukoilu kyllä toimii.

    Äänestä

Niin, 1800 luvun lahko ei tuo uskomusta.(amerikasta).
Ei mikään tuo,mutta rukous on hyvä asia..
Lahko on vain se joka sekoittaa ihmisen ajatukset ja sydämmen ajatukset.
Lahko on joka ohjaa eli määrittää puhujan tietä,kuten samaa roskaa lestadiolasuus,jehovat(rotat),helluntai,korpelaisuus jne..

Äänestä
  • Mikäs uskomuslahko (amerikasta) 1800-luvulla lähti ja tuli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäs uskomuslahko (amerikasta) 1800-luvulla lähti ja tuli?

    Pretribulaatiota opettava jokin, mutta eihän se lahko ole? Leo on Pretribulaatiota opettava Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pretribulaatiota opettava jokin, mutta eihän se lahko ole? Leo on Pretribulaatiota opettava Suomessa.

    Pretrit ja tribulit on Eurooppalaista alkuperää joka meni ison veden yli katolisten ja luterilaisten vainottua uskovaisia innookkaasti vanhalla mantereella. Joten jos ne on siellä (amerikasta) menneet ja olleet, ei ne ole sieltä tulleet.

    Äänestä

Kiitos Selef, hieno ehdotus!

Rakkaalleni saa rukoilla syövästä paranemista, koko perheeni pelastumista ja itselleni kevyttä ja kiinnostavaa työtä, jota jaksan tehdä. Kaikille uskoville ja muillekin ihmisille rukoilen rauhaa ja heille tärkeitä rukousvastauksia, Jumalan hyvyyttä ja apua. Kuin myös hyvää pääsiäisen aikaa jokaiselle. Sekä turvaa Suomelle.

Äänestä

Aloitus on näköjään jo 4.4. laitettu, mutta ihan hyvä idea, jos rukoillaan myös nyt tulevan pitkäperjantain ehtoolla muiden puolesta.

Rukoilen, että Herra johdattaa jokaisen asiat oikeaan suuntaan ja antaisi myös kokea, että elämä on oikeassa kurssissa ja Jeesuksen käsissä, eikä tuuliajolla.

Äänestä

Itselläni ei nyt ole mitään erityistä yhteisrukouksessa pyydettäväksi. Rukoilen usein iltaisin, muutoinkin pitkin päivää. Se ei ole mikään sääntö-iltarukous, vaan silloin valojen sammuttua on hyvä jutella Jumalalle.

Rukoilen suomeksi ja kielillä. Olen huomannut, että tuo kielillärukoilu vahvistaa uskoa. Suosittelen jokaiselle, jos kellä tämä lahja on. Ja jolla ei ole, rukoilemaan itselleen tätä lahjaa.

Se yleinen rukousaihe on, että nyt, vaikeiden aikojen alettua, säilyisin uskossa loppuun asti. Tätä samaa varmaan monet muutkin haluavat itselleen ja toisilleen rukoilla.

Joh. 17: 1-26 Jeesuksen Ylimmäispapillinen rukous 👑
1 Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
2 koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
4 Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.

5 Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
6 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.
7 Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.
8 Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.

9 Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun-
10 ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun-ja minä olen kirkastettu heissä.
11 Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
12 Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.

13 Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.
14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
15 En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
16 He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
18 Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.

20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
24 Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.

25 Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt.
26 Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."
✨

Äänestä
  • Olen itse tarpeeksi monta vuotta anonut kielilläpuhumisen lahjaa, enää ei ole edes intoa pyytämiseen. Jumala ei selvästikään ole halunnut eikä aio sitä antaa minulle. Eihän sitä kyllä kaikille ole raamatussa luvattukaan antaa. Ihmettelen vain, mitä haittaakaan siitä olisi, enkä tajua syytä, miksi ei lahjaa annettu. Ei vaikka muutkin ovat rukoilleet, että sen saisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen itse tarpeeksi monta vuotta anonut kielilläpuhumisen lahjaa, enää ei ole edes intoa pyytämiseen. Jumala ei selvästikään ole halunnut eikä aio sitä antaa minulle. Eihän sitä kyllä kaikille ole raamatussa luvattukaan antaa. Ihmettelen vain, mitä haittaakaan siitä olisi, enkä tajua syytä, miksi ei lahjaa annettu. Ei vaikka muutkin ovat rukoilleet, että sen saisin.

    Tiedän tuon ahdistuksen. Itselläkin meni uskossa kauan ja ihmettelin miksen minä saa tuota lahjaa, "vaikka kaikki muut puhuu kielillä!"

    Sitten kerran se vain tapahtui.
    Rukoilin puolestasi, että saisit tuon lahjan. ✨

    Kiitos paljon sinulle rukouksestasi!

    Kirjoituksesi on täsmälleen kuin omani.

    Olen miettinyt itsekin syytä kielillä puhumattomuuteeni.

    Mauno Mattila sanoo eräällä videollaan että ne, joilla olisi vankkumaton luja usko Jeesukseen eivät tarvitsisi lisävahvisteeksi/ rakentamiseen kielillä puhumisen lahjaa.

    Ehkäpä niin?

    Omalla kohdalla olen miettinyt tarkkojen ja ihmeellisten toteutuvien unien olevan syynä miksen ole saanut kielillä puhumisen lahjaa.

    Kaikenkaikkiaan olen saanut Jumalalta niin paljon uskonvahvistusta ettei uskoani pysty mikään kyseenalaistamaan minulle. Minä en ainoastaan usko Jumalaan vaan tiedän ilman epäilyä Hänet sellaisekseen kuin Hän Raamatussa on ilmoittanut.

    Aikanaan saamme vastauksemme Jumalalta.

    En tiedä onko sillä merkitystä, mutta en ole onnellinen ellen saa elää runsaassa yhteydessä Jumalaan Hengen vaikutuksella. Ehkäpä Jumalan Sanan runsaudessa, rukouksissa, saarnoja kuunnellessa saan itseeni samaa tai erilaista vastaavanlaista hengellistä rakentumista.

    Joskus olen itkenyt kielillä puhumattomuuttani. Mietin mikä minussa on epäkelvoksi tekevää. Mikä minussa on vikana.Jossain vaiheessa tyydyin siihen että olen saanut enemmän kuin koskaan olisin osannut toivoakaan Jumalan mulle antavan hyviä asioita. Joka päivänä saan paljon enemmän kuin ymmärrän. Mulla menee hyvin Jumalan armosta.

    >> Mauno Mattila sanoo eräällä videollaan että ne, joilla olisi vankkumaton luja usko Jeesukseen eivät tarvitsisi lisävahvisteeksi/ rakentamiseen kielillä puhumisen lahjaa. <<

    Sitten on taas vedettävä matto Maunon jalkojen alta, jos hän on noin väittänyt. Minun silmissäni asia vaikuttaa olevan ihan päinvastoin; ne uskovat, jotka seisovat hyvin vankasti Herrassa ja palvelevat esim. seurakunnassa, ja joilla on vahva usko, ovat saaneet myös kielilläpuhumisen lahjan.

    Mikähän tuo video on? Kuuntelisin itsekin sen.

    >> Joskus olen itkenyt kielillä puhumattomuuttani. Mietin mikä minussa on epäkelvoksi tekevää. <<

    Samat on itsellä fiilikset olleet. Paskafiiliksiin ovat osaltaan vaikuttaneet niiden uskovien mielipiteet, joiden mielestä kielilläpuhuminen annettiin raamatussa aina ja kaikille, merkkinä Pyhän Hengellä täyttymisestä, ja vasta sen jälkeen on heidän mukaansa mahdollisuus saada muita armolahjoja.

    Olen asiasta täysin eri mieltä, mitä raamattu asiasta opettaa. Siellä sanotaan selvästi, etteivät kaikki puhu kielillä. Ja itsekin olen saanut profeetallisuuden, vaikka en ole kielilläpuhumista saanut.

    Lisäys:

    En silti pidä Maunon väitettä aivan vääränä. Kerroin vain, miltä asia itsestäni vaikuttaa. Olen itsekin joskus saanut samanlaisen ajatuksen, eli, ettei vahvauskoinen tarvitsisi kilelilläpuhumista, rakentuakseen.

    Mutta ongelma tässä on se, että raamatun mukaan kielilläpuhuminen on merkiksi myös ei-uskoville. Sitä ei anneta ainoastaan rakennuksena itselle. Ja kielilläpuhuminen toimii joksu myös profetian kaltaisena, jos kielille annetaan selitys. Siksi tuo ei voi olla ainakaan koko totuus, mitä Mauno sanoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >> Mauno Mattila sanoo eräällä videollaan että ne, joilla olisi vankkumaton luja usko Jeesukseen eivät tarvitsisi lisävahvisteeksi/ rakentamiseen kielillä puhumisen lahjaa. <<

    Sitten on taas vedettävä matto Maunon jalkojen alta, jos hän on noin väittänyt. Minun silmissäni asia vaikuttaa olevan ihan päinvastoin; ne uskovat, jotka seisovat hyvin vankasti Herrassa ja palvelevat esim. seurakunnassa, ja joilla on vahva usko, ovat saaneet myös kielilläpuhumisen lahjan.

    Mikähän tuo video on? Kuuntelisin itsekin sen.

    >> Joskus olen itkenyt kielillä puhumattomuuttani. Mietin mikä minussa on epäkelvoksi tekevää. <<

    Samat on itsellä fiilikset olleet. Paskafiiliksiin ovat osaltaan vaikuttaneet niiden uskovien mielipiteet, joiden mielestä kielilläpuhuminen annettiin raamatussa aina ja kaikille, merkkinä Pyhän Hengellä täyttymisestä, ja vasta sen jälkeen on heidän mukaansa mahdollisuus saada muita armolahjoja.

    Olen asiasta täysin eri mieltä, mitä raamattu asiasta opettaa. Siellä sanotaan selvästi, etteivät kaikki puhu kielillä. Ja itsekin olen saanut profeetallisuuden, vaikka en ole kielilläpuhumista saanut.

    ARMOlahjat saadaan armosta, ei ansiosta.

    Eikä ihmisen esim. "vankkumaton usko" voi syrjäyttää Pyhää Henkeä ja Hänen lahjojaan, niin, ettei Häntä "tarvittaisi".

    Kaikenlaista Mattila opettaakin.

    Kun rukoilee Pyhän Hengen täyteyttä ja Hänen armolahjojaan, kannattaa sitä ennen selvittää itselleen koko uskon ja pelastustapahtuman ydin: emme pelastu ilman Jeesuksen omaa työtä. Oma työmme, ulkohurskaat tekomme, tai jopa tuollaisten itsestään etsiminen ja niihin Jumalan edessä vetoaminen, ovat varmasti väärä asenne.

    Jumala ajattelee: "Koska tuo uskoo itsensä noin hurskaaksi, ei hän minun lahjojani selvästikään "tarvitse", vaan, jos ne hänelle antaisin, jopa väärinkäyttäisi niitä, vain omaksi kunniakseen ja hyödykseen!"

    Ensin kannattaa siis luopua omista hurskauden kuvitelmistaan ja aina pysyäkin tässä hengentilassa. Tulla täysin "tyhjäksi". "Kieltää itsensä". Eikä tämäkään ole "ansio", joka nyt takaisi Pyhän Hengen lahjat! "Jumala, huomaatko, kuinka nöyrä olen!" Kaikki ihmisen omiin tekoihin vetoaminen ei edusta Jumalan pyhyyttä ja Hänelle kunnian antamista, vaan ihmislihan omaa teko-pyhyyttä.

    Jumalan edessä "pärjää" vain yksin Kristuksen teoissa.

    Jumala lahjoittaa, tai ei lahjoita, meille kaiken armosta, ei vähästäkään (luulo-) "ansiosta".

    Siksi tätä lahjaakin joutuu moni odottamaan kauan, ei ehkä saa koskaan. Koska "Jumala armahtaa, kenet armahtaa." Rankkaa. Mutta Hänhän on Herra. Tämä ei käsittääkseni kuitenkaan poissulje tuon ihmisen pelastusta! Mutta myös pelastuksemme tulee armosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >> Mauno Mattila sanoo eräällä videollaan että ne, joilla olisi vankkumaton luja usko Jeesukseen eivät tarvitsisi lisävahvisteeksi/ rakentamiseen kielillä puhumisen lahjaa. <<

    Sitten on taas vedettävä matto Maunon jalkojen alta, jos hän on noin väittänyt. Minun silmissäni asia vaikuttaa olevan ihan päinvastoin; ne uskovat, jotka seisovat hyvin vankasti Herrassa ja palvelevat esim. seurakunnassa, ja joilla on vahva usko, ovat saaneet myös kielilläpuhumisen lahjan.

    Mikähän tuo video on? Kuuntelisin itsekin sen.

    >> Joskus olen itkenyt kielillä puhumattomuuttani. Mietin mikä minussa on epäkelvoksi tekevää. <<

    Samat on itsellä fiilikset olleet. Paskafiiliksiin ovat osaltaan vaikuttaneet niiden uskovien mielipiteet, joiden mielestä kielilläpuhuminen annettiin raamatussa aina ja kaikille, merkkinä Pyhän Hengellä täyttymisestä, ja vasta sen jälkeen on heidän mukaansa mahdollisuus saada muita armolahjoja.

    Olen asiasta täysin eri mieltä, mitä raamattu asiasta opettaa. Siellä sanotaan selvästi, etteivät kaikki puhu kielillä. Ja itsekin olen saanut profeetallisuuden, vaikka en ole kielilläpuhumista saanut.

    En muista, mutta jos osuu eteen niin laitan linkin. Maunoltakin voi kysäistä jos muistaisi.

    Selef Urge

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedän tuon ahdistuksen. Itselläkin meni uskossa kauan ja ihmettelin miksen minä saa tuota lahjaa, "vaikka kaikki muut puhuu kielillä!"

    Sitten kerran se vain tapahtui.
    Rukoilin puolestasi, että saisit tuon lahjan. ✨

    Äl' ylipäästä Perhanaa (Parhamia)

    Äänestä

Parhaillaan on Radio Deissä rukoustunti menossa.

Deissä on joka perjantai-ilta klo 20-21 Rukousasema-ohjelma, johon voi aina saman viikon keskiviikkoon mennessä lähettää rukouspyyntöjä. Tai rukouksen voi kirjoittaa netin kautta rukousryhmälle, jos ei halua rukoustaan kuuluville radioon:

https://www.radiodei.fi/rukouspyynto/

Äänestä

Milloin rukoillaan kädet ristiin sitten kun Eija ruotsalainen Pyhäjärvi Pyhäsalmi on haudattu 25 metroi5 lasku syytelyt Giganttif secure, Optia IT sitten rukoillaan kun paska kärry on mennyt pikitietä Eija Ruotsalainen LähiTapiola keski-suomi posti on mennyt Kärsämäki Jedu

Äänestä

Jeesuksen käskemä rukous:

Matt. 24:20

"Mutta RUKOILKAA, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina."

Äänestä

Rukoilen Putinille kuolettavan sairauden hirvittävillä kivuilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Laita tähän listaan toiveesi niin rukoilemme yhdessäolostamme nauttien ja iloiten perjantaina klo 19 jokaisen rukouksen puolesta itsekukin yhteistä yhteisömme toiveiden listaa kukin tykönämme Jeesuksen nimessä Isäämme Jumalaa.

Minun toiveeni on:

Että saatte kaipaamanne avun tai mitä anottekaan Jeesuksen nimessä Isältämme Jumalalta. Ilo ja rohkeus evankelioimiskäskyn täyttämiseen tulkoon sydämeesi! Jeesuksen nimessä, aamen!

Selef Urge

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu