Niin olisin voinut etsiä uutta. En pidä pitkätukista tai kaljuista, nyt saan ainakin etsiä omaa kultaa. Sinusta pitävä ei olisi ollutkaan minun tyyppiäni. Onnea teille. Koitahan antaa välillä, ravaa täällä muutaman kerran viikossa 😘 vähän puhuttu että toivoisin vähän syvällisempää. Mutta jatkan etsintöjä, pidä peukkuja, saat sitten kokonaan itsellesi. Ei muistella pahalla.
Hyvä niin, olisi ollut reilua kertoa
Anonyymi
459
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Syvällisempää?
No sori vuoan, mutta olen ollut jo niin pohjalla ja joileekkin olen varmoon syvällinen, ja mielestäni mukavakin, mutta sinulla ei oo minusta mitteen käsitystä, eikä vanhenevista tytöistä.
Ei muuta kuin männyttä muistelen ja joskus myös salattuja elämiä, niissä kun tunnutaan pyörivän tiälläkin.
Mutta, empä sitten viiteen vuoteen ole rakastanut ,tai saanut hyvännäköistä miestä koskoon.
Sikäli huonolla onnella ja ....
Mutta ei pahemmin pettymystä,
Mutta, jos pysyisit vahvana itsenäsi ,jollaiseksi jossain vaiheessa olet (kin sitten kai muuttunut) niin piteisin sinusta sellaisena.
Mielessäni, koska ,,,
Viestisi on todella sekava. En saa mitään selvää.
Olipas sekava kirjoitus. Sama selkokielellä.
Tosi sekava mutta pidän kyllä pitkätukkaisista ja kaljuista miehistä
Sivusta