Suomettumisen politiikka, jossa pelättiin koko ajan Neuvostolan reaktioita, pantiin suu supulle, lehdet ja Yleisradio olivat hysteerisen pelon vallassa, oli paljon laajempi kuin Kekkosen aika.
Se alkoi heti sodasta ja jatkui aina nykypäivään asti. Todellisesti ihmiset tiesivät, millainen Neuvostoliitto/Venäjä on, mutta tekeytyivät, kuin meillä olisi rauhantahtoinen naapuri.
Toivottavasti saamme nyt olla koko ajan miettimättä, mitä naapuri mistäkin ajattelee, luomalla niin vahvan puolustusyhteistyön, että voimme julkaista ajatuksiamme pelkäämättä, niin kuin muissa maissa jo on tehty.
Suomettuminen raskasta
2
78
Vastaukset
- Anonyymi
KREMLIN KORTTI
On Alpo Rusin hyvin tehty ja paljastava kirja Suomen menneisyydestä.
Ahtisaari oli itsenäinen Presidentti.
Koivisto ihan rähmällään Moskovan suuntaan.
Koivisto ei halunnut uskoa, että NL hajoaa ja Baltian maat itsenäistyy.Hyvä, että Koiviston rähmälläänolo on havaittu. Sehän oli niin syvää, ettei Kekkonen olisi ikinä mennyt niin pitkälle. Koivisto jo selitti, että Baltian maat oli de facto tunnustettu liitetyksi Neuvostoliittoon. Kekkonen ei olisi ikinä sanonut mitään sellaista, ja kremliläiset ymmärsivät olla kysymättä.
Suomettunein presidentti oli juuri Koivisto, joka valittiin luullen, että suomettuminen loppuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433037Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613001- 422377
- 311873
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa821780Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251729- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä791307- 391260
- 791080