Aamupala on päivän tärkein pala. Aamupalalla voi ottaa nakkia, makulihapullia, kinkkukiusausta, valkosipulia öljyssä, punasipulia ehkä etikkaisessa liemessä ja kananmunan keitettynä. Siksi aamupala on tärkeä, että jos sitä ei muista ottaa, niin voi sitten tulla nälänolot.
Olisi hyvä, jos jokaiselle suomalaiselle voitaisiin varmistaa omannäköisensä ja laisensa aamupala.
Ei se ole niin helppoa hommata aamupalaan sitä terveyttä. Tarvikkeita on vaikea löytää, tekeminen vie aikaa ja on monia muita seikkoja, jotka estävät asian terveellistä toteuttamista. Rahan kautta asiaa ajateltuna ihmisten oloa heikennetään puuroilla. Vaikka on selvää, että useimmilla ihmisillä on omanlaisensa ruokailuntarve. Se mikä sopii toiselle, on toiselle lähes käyttökelvoton.
Varsinkin jos ollaan syrjäytystilanteessa, voi aamupala olla olematon tai tölkki punaista maitoa, josta ravinto kuumien vesien kanssa sitten muodostuukin. Nuoret kestävät kivut vanhempien kuollessa. Nälkä toimii myös kasvualustana monelle vakavammalle sairaudelle ja alkuna pitkäaikaissairauksille.
Olisi hyvä, jos kaikille olisi mahdollista elintarvikehyvämieli.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.