Putin kertoi monisanaisesti jo vuosia aiemmin, että hän haluaa oikoa historiallisia vääryyksiä. Viimeaikoina hän on kertonut Venäjän alkuperäisen keskuksen olleen Kiovassa. Ilmeisesti hän on saanut jostakin tietoonsa että on olemassa semmoinen kuin Internet, ja sieltä löytyy Wikipedia, Ahaa, sanoi Vladde, ja alkoi selata. Selvisi että Kiovan ruhtinaskuntaa pidetään arvostetuimpana Venäjän historian jaksona. Eli vuodesta 882 vuoteen 2022 ei ole kuin 1140 vuotta. Sen ajan Putin aikoo oikaista. Eipä puuhaa ole kovin paljoa. Kaikkia kyseisenä ajan jaksoja hallinneita Venäjän ja N-liiton keisareita, ruhtinaita, tsaareja ja pressoja tuuppineita valtioita pitää ojentaa ja rangaista. Puuhaa kuitekin riittää jos hän aikoo selvittää ottamansa savotan toukokuun alun voitonparaatiin mennessä.
Historiallisten vääryyksien korjaaminen
Anonyymi
0125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.