Insinööreille palkanalennus?

Anonyymi

Olen varhaiskasvatuksen opettaja. . Entinen nimike meillä lastentarhanopettaja. Palkkani on 2500 € / kk. Valmistuin kolme vuotta sitten .Samoin mieheni, insinööri. Opiskelin yliopistossa . Mieheni Amattikorkeakoulussa. opiskeluihimme käytimme yhtä pitkän ajan, Mieheni tienaa 3600€/ kk. Miki hänen palkkansa on yli tonnin suurempi kuin minun? Työni on vastuullisempaa kuin hänen. Vastaanhan sentään SINUN lapsesi turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Koska palkkani on surkean pieni , kaksi ryhmäni työntekijää ( toinen opettaja ja lastenhoitaja) irtisanoutui jouluna ja olen tehnyt kevään töitä niin että työparini ovat molemmat viime kevään ylioppilaita. Kun minulla on aamuvuoro ja lähden töistä klo 13.00 minua PELOTTAA jättää lapset heidän huomaansa. LAPSET OVAT MIELESTÄNI VAARASSA. Nämä nuoret ihmiset eivät ole kykeneviä huolehtimaan lapsistasi.He ovat henkisesti lapsia itsekin. He näpyttelemät pääsalaaja puhelimiaan ja juttelevat keskenään jättäen lapset oman onnensa nojaan. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu poissaollessa. On leikattu omaa ja kaverin tukkaa, kastettu lätäkössä litimäräksi, lyöty kaveri turpaan, leikattu saksilla vaatteita jne…Kuka hullu tätä työtä jaksaa enää tehdä? Miksi te vanhemmat ette mitenkään puutu tähän. Miten voitte hyväksyä että lapsistanne huolehditaan näin ala- arvoisesti?

31

876

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muuhun en ota kantaa, mutta oletteko siis miehesi kanssa samassa paikassa töissä, hän insinöörinä ja sinä lastenhoitajana?

    • Anonyymi

      Millä tavalla olet yhtään mistään vastuussa?

      Paljonko teidän lastentarhanne tuottaa voittoa vuodessa? Mikä on liikevaihto? Paljonko sinä tuotat työnantajalle rahaa kuukaudessa?

      • Anonyymi

        Jotkut voivat tehdä "tuottavaa" työtä sillä aikaa kun joku toinen hoitaa lapsia sillä aikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut voivat tehdä "tuottavaa" työtä sillä aikaa kun joku toinen hoitaa lapsia sillä aikaa.

        Jotkut voivat tehdä tuottavaa työtä, koska hampurilaispaikasta saa nopeasti päivän aterian. Kuuluuko siis burgerinväsääjällekin maksaa lisää tästä syystä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut voivat tehdä tuottavaa työtä, koska hampurilaispaikasta saa nopeasti päivän aterian. Kuuluuko siis burgerinväsääjällekin maksaa lisää tästä syystä?

        Sinulla ei taida olla mitään käsitystä siitä, miten yksityisen sektorin palkat muodostuvat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei taida olla mitään käsitystä siitä, miten yksityisen sektorin palkat muodostuvat.

        Kerro ihmeessä, kun tunnut olevan asiantuntija.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro ihmeessä, kun tunnut olevan asiantuntija.

        Työntekijä tuo yhtälöön työpanoksensa, jolla lisätään yrityksen tuottavuutta. Toisin sanoen, työntekijän ansiosta yrityksen tuottavuus paranee, eli yritykselle tulee lisää rahaa. Yritys ja työntekijä sopivat, kuinka paljon yritys maksaa tuosta työpanoksesta.

        Tarviiko selittää tarkemmin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työntekijä tuo yhtälöön työpanoksensa, jolla lisätään yrityksen tuottavuutta. Toisin sanoen, työntekijän ansiosta yrityksen tuottavuus paranee, eli yritykselle tulee lisää rahaa. Yritys ja työntekijä sopivat, kuinka paljon yritys maksaa tuosta työpanoksesta.

        Tarviiko selittää tarkemmin?

        Hienoa. Nyt vielä ehkä kerrot, miten päiväkotitäti vaikuttaa päiväkodin tuottoon. Tuleeko paljonkin voittoa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa. Nyt vielä ehkä kerrot, miten päiväkotitäti vaikuttaa päiväkodin tuottoon. Tuleeko paljonkin voittoa?

        Sinulla ei taida olla mitään käsitystä yksityisen ja julkisen sektorin eroista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei taida olla mitään käsitystä yksityisen ja julkisen sektorin eroista.

        Selvitä se samalla ja kun olet sen tehnyt, kerro jo vihdoin, millä perusteella lastentäti vaatii korotustaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvitä se samalla ja kun olet sen tehnyt, kerro jo vihdoin, millä perusteella lastentäti vaatii korotustaan.

        Tiedän sen jo. Sitä en tiedä, mikä on lastentäti tai millä perusteella hän vaatii korotusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän sen jo. Sitä en tiedä, mikä on lastentäti tai millä perusteella hän vaatii korotusta.

        Se on se kasvatustieteen maisteri, joka seisoskelee päiväkodin pihalla ja vahtii pilttien tekemisiä.


    • Anonyymi

      Ei insinööreillä ole lääkäreitä paremmat palkat, mutta koneistajilla tms on paljon huonommat palkat kuin hoitsuilla eli hoitsujen palkkoja pitää tiputtaa.

      Opiskelkaa laiskat ämmät lääkäreiksi tai insinööreiksi jo haluatte paremmilla palkoille päästä. Hoitsun ammatti on aivan perustason ammatti eikä siitä todellakana kuulu huippupalkkaa maksaa, samoin opettajat ja etenkin lastentarhan opettajat, mitä ne oikein kuvittelee olevansa että pitäisi palkat olla todella helpossa työssä huipputasoa.

      • Anonyymi

        Lastentarhaopettajat perustelevat palkkavaatimustaan korkealla koulutuksella. Päiväkotitätien haastatteluista käy ilmi, että päiväkoteja pyöritetään "epäpätevällä henkilöstöllä", koska näitä korkeasti koulutettuja ei saada hommiin pienellä palkalla.

        Jatketaan samaan malliin, tämä "epäpätevyys" ei haittaa ketään. Maisterit voivat etsiä ihan muita hommia, jos saavat. Oikein naurattaa ajatus, että sadunluennan ja pyllynpyyhkimisen asiantuntija tulisi esittelemään osaamistaan ihan oikeaan firmaan.


    • Anonyymi

      Lastentarhanopettajan ammatti ei todellakaan vaadi yliopistokoulutusta, perhepäivähpitjat hoitaa lapset aivan yhtä tasokkaasti tai paremmin vaikka peruskoulupohjalta. Oma vikasi jos olet tuhlannut aikaasi yliopistoon ja mennyt hommaan missä sitä ei tarvita.

      • Anonyymi

        Koulutuksesta ei makseta, palkka tulee työtehtävän mukaan. Vai luuletteko, että filosofian maisteri saa trukkikuskina paremman liksan kuin ammattikoulun käynyt?


    • Anonyymi

      "– Itse työskentelin kaupungin kotisairaalassa. Nämä ajatukset tulevat sieltä. Se oli niin epäreilua. Maksetaan sama palkka, vaikka on paljon poissaoloja tai tekee vain puolet niistä työsuorituksista, mitä minä tai kollegani painoi. Kun muut painoivat töitä, saattoi olla niin, että joku vain selasi nettiä ja sai saman palkan.

      Hänen mukaansa alan huonot työolot eivät tule pelkästään resurssipulasta vaan siitä, että osa työntekijöistä tekee suurimman osan töistä, kun osa on jatkuvasti erilaisilla tekosyillä sairauslomilla.

      – Kukaan ei uskalla töissä sanoa ääneen sitä, että he, jotka tekevät sen työn, tekevät moninkertaisen määrän kuin he, jotka saikuttavat maanantait tai perjantait erilaisilla ”syillä”, Salla pohtii.

      Kokeneen sairaanhoitajan mukaan tästä syystä myös tunnolliset ja ahkerat hoitajat kuormittuvat. Myös suuri sijaisten määrä kuormittaa vakituista henkilökuntaa."
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e5afc471-9962-4f2e-8451-1969ab6aa280

      Tässä se taas nähdään, nuo valittajat ovat vaan laiskoja. Minulla on kymmenien vuosien aikan vain muutama päivä sairaslomaa, ei yhtään luvatonta.

      Ei hoitsut tarvitse lisäpalkkaa vaan vähentää pinnareilta ja jos alkavat käydä töissä työaikojen mukaan ja tehdä vaaditut työt niin muillakin työmäärä kevenee. Ne ketkä ei halua tehdä töitä saa potkut, Suomestakin löytyy satoja halukkaita töihin ja ulkomailta tuhansittain, lisää koulutetaan koko ajan.

      • Anonyymi

        Naiset ovat samanlaisa joka työpaikalla, aina valittamassa huonostra ilmasta tai mistä tahansa ja pitämässä saikkua että pääsevät bilettämään. Töissä somettavat kaiken aikaa tai pitävät juorutaukoja ja noille sitten pitäisi maksaa enemmän palkkaa.


      • Anonyymi

        Tuo on kyllä totta yksityissektorillakin. On ihmisiä, jotka ovat jatkuvasti "saikulla" ja muille jää tuuraus. Tuuraajat sitten kuormittuvat lisätöiden määrästä. Usein suurinta meteliä pitävät kuitenkin juuri ne ihmiset, jotka töistä luistavat.


    • Anonyymi

      Kysynnän ja tarjonnan laki.
      Suosituimmille inssialoille palkanalennus.
      Muille joutuu nostaa palkkaa, jos halutaan hyviä insinöörejä. Sisään pääsee nyt liian helposti.
      Sairaanhoitajien peruspalkkoja ollaan nostamaassa niin, että keskiperuspalkka on vähintään 3t, jotta se on linjassa ammattikoulun monen alan kanssa, että Ruotsin kanssa, jonne/P.maa ne muuten muuttaa.
      Lääkäreiksi pyrkivistä on reilusti ylitarjontaa; palkkaa tulee alentaa, ja katoksi ehdotettu 6t.

      • Anonyymi

        Teollisuudessa on paljon enemmän työvoimapulaa ja se sentään tuottaa verotuloja, palkat paljon huonommat vaikka koulutus yhtä pitkä ja työ paljon raskaampaa ja vaativampaa kuin hoitsuilla. Laiskojen hoitsujen palkoista osa annettava pienipalkkaisille teollisuuteen.


    • Anonyymi

      Ei nuo alkupalkat insseilläkään kovin ihmeellisiä ole.

    • Anonyymi

      Itse ole opettaja ja insinööri.

    • Anonyymi

      Lapset eivät saa enää leikkiä hiekkalaatikolla, kun täti pulputtaa korvan juuressa?

      • Anonyymi

        Korkeakoulutettu täti seuraa valppaana, että leikit säilyvät sukupuolineutraaleina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korkeakoulutettu täti seuraa valppaana, että leikit säilyvät sukupuolineutraaleina.

        Ei ihme että lapsetkin ovat sekaisin nykyään ja sukupuolenvaihtoleikkauksen jälkeen moni tappaa itsensä kun tajuaa että elämä on pilalla.


    • Anonyymi

      Minkä takia kulta maksaa enemmän kuin hopea?
      Varhaiskasvatuksen palkkoihin en ota kantaa. Ei ole pakko valita alakseen.

    • Anonyymi

      On harhaista kuvitella, että toisen ihmisen palkka olisi itseltä pois. Ajatus perustuu sosialismin perusvirheeseen, jonka mukaan maailmassa olisi rajallinen ja valiomäärä resursseja, joita vain jaetaan eri tavalla.

      Sosialismissa luokat sitten taistelevat omasta osuudestaan.
      Todellisudessa talouden koko ei ole vakio vaan se riippuu toimeliaisuuden määrästä. Sosilaismi on jotenkin juuttunut homeopatian ja alkemian tapaan menneeseen aikaan ja kiistää selkeästi näkyvän todellisuuden.

      Annan esimerkin opettajalle opeteltavaksi:
      On kaksi henkilöä, jotka tarvitsevat kalaa ja leipää. Toinen on hyvä kalastamaan ja toinen hyvä leipomaan, mutta vastaavasti toisen taidon osaaminen on huono.
      Hyvä leipuri tekee neljä leipää päivässä, mutta yhden kalan saamiseksi menee puoli päivää. Hyvällä kalastajalla asian on juuri päinvastoin.

      Jos molemmat käyttävät päivän puoliski kalastamiseen ja leipomiseen saadaan yhteensä kolme leipää ja kolme kalaa. Jos taas molemmat keskittyvät siihen, mitä osaavat, niin saadaan neljä leipää ja neljä kalaa. Leipuri voi vaihtaa yhden leivän kalaan ja myydä kaksi ja kalastaja voi vaihtaa yhden kalan leipään ja myydä kaksi.

      Yhteiskunnassa kaikki hyötyvät muiden tekemästä työstä, Siksi se, että insinööri tekee insinöörin työtä auttaa myös opettajaa eikä palkalla ole merkitystä. Eihän leipuria esimerkissä haittaa millään tavalla, jos kalastaja saakin kuusi kalaa päivässä.

      • Anonyymi

        Niinpä, edes kommunismissa ei ollut samat palkat kaikilla, mutta markinataloudessa hoitsujen turha kuvittella että voisivat vaatia samaa palkkaa kuin yrityksessä mikä tuottaa paljon voittoa. Ja miksi pitäisi saada enemmän kuin huonosti palkatussa teollisuudessa, vaikka siellä työ on yhtä tärkeää, ilman teollisuutta ei toimisi sairaalat eikä hoitsuillakaan olisi mitään tavaroita, työ paljon raskaampaa ja vaativampaa joten pitäisi päinvastoin maksaa enemmän. Hoitsujen pitää opeiskella lääkäreiksi tai mennä vaikka sinne paperitehtaalle jos haluavat enemmän palkkaa.


    • Anonyymi

      Lääkärit ovat yksi ryhmä jonka palkat karkasivat totaalisesti käsistä jo 2000-luvun alussa kun palkkoja nostettiin 20%.

      Lääkärit julkisellakin tienaavat veronmaksajien rahoilla omaisuuksia.

      Lääkärien palkkoja laskemalla saataisiin paljon säästöä terveydenhoidosta. Lääkäreiden maastapakoa ei tarvitse pelätä. Virta kulkee myös toiseen suuntaan.

      Tällä hetkellä lääkäreille maksellaan jopa kymmeniä tuhansia kuukaudessa niissä kunnissa mihin on vaikea saada lääkäreitä.

      Hoitajia ei houkutella rahalla vaan vanhukset vaan jätetään hoitamatta.

      Kyse on tietenkin siitä että lääkäreitä on paljon päättäjinä nostelemassa lääkärien palkkoja. Systeemi on sairas rahastusautomaatti joka on vienyt julkisen puolen lähes konkurssiin.

    • Anonyymi

      Jos joku valittaa palkastaan, voisi ottaa selbä todellisesta työajasta. Moni virassa, kunnalla ja valtiolla työskentelevön todellinen työaika pyörii 7-10 kuukauden välissä kun yleinen tehottomuus, lomat, sairaslomat, pekkaset, rupattelut ja nettiaika otetaan pois. En halua väheksyä koulutusta mutta lasten kasvatus ei ole rakettitiedettä koska lapsia on kasvatettu menestyksellä kauan ennen koulutettuja hoitajia.

      Yrittäjänä lomat vuodessa yleensä 0-3 viikkoa ja työtunnit sekä tehokkuus korkealla. Työaika vuodessa palkoilliseen verrattuna 13-15 kuukautta kun laskee vastaavan työtunnin lomineen per päivä. Sairaslomia kun ei käytännössä voi pitää.

      Ja sitten saamaani palkkaa verrataan julkisen alan palkkaan jolloin itku alkaa kun heidän palkkansa on jäänyt jälkeen yksityispuolesta.

      Voitaisiko tasata niin että yrittäjä maksaisi normaali veroprosentin mukaan 8 tunnin päivästä ja ylimenevästä 0 % veroa niin ahkeruus palkittaisiin? Nyt on niin että mitä pidempää päivää teen ja uhraan aikaa perheeltäni sen kovemmaksi veroprogressio nousee. Ei ole reilua ei.

      Kiva kun on lastentarhanopettajia joilla koulutusta mutta heistä pääosin hyötyy se heikoin kansanosa joiden vanhemmat ei tee mitään lastensa hyväksi. Kunnon vanhemmat kasvattavat lapsensa. Jos et sitä tee niin kanna vastuusi tunaroinnista. Näitä tunareita vain on suomessa liikaa, ja nämä on niitä jotka syyttävät jotakuta muuta lastensa ongelmista kuten päivähoitoa ja koulua. Meidän alueella kukaan ei käynyt päivähoidossa tms mutta ympärillä järkivanhempia niin kaikki ok.

      Ammattiin hakiessaan pitäisi myös katsoa palkkaus koska se on oleellinen osa työtä. Alaa valitessani minä tein niin ja palkkaan olenkin ollut tyytyväinen mutta sairaslomiin ja vapaa aikaan en, se pääsi yllättämään.

      Jos risoo niin vaihda alaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe