Ähtärin johtoa viedään kuin pässiä narusta

On hyvä yrittää pitää yritykset Ähtärissä, mutta ei ihan mihin hintaan tahansa. Ei vaikka olisi oikein konsultti puhumassa. Pandahankkeesta jäi päälle salailu-ja vehkeilymoodi, ajatus, että kyllä me tiedämme mikä on kaupungille hyväksi. Remu kiristää, tulee liian kalliiksi. Ja kohta kiristetään taas. Yrittäjät ovat oppivaista väkeä. Kuka on seuraavaksi kaupungin kukkarolla.
282314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Homma on kyllä törkeä !

Äänestä

paikallislehdessä oli remun johtajan haastattelu kyllä vaikutti tosi hermostuneelta uhkaili että muista kunnista olis kyselty muutatko meille, on melkoista peliä.

Äänestä
  • Joko on muuttanut, 3 vuotta kulunut!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Joko on muuttanut, 3 vuotta kulunut!

    Olisi jo muuttanut, jos olisi saanut kaupungin ostamaan hallinsa. Pikkumies olisi kyllä ostattanut kaupungilla Remun hallin, oikein riemuitsi, että taas kerran näytettiin kuinka yrittäjäystävällinen kaupunki Ähtäri on. (Siis silloin kun kauppa oli vielä myötätuulessa ja Remun viini ja sekundakonsultin puppupuhe oli vakuuttanut luottamushenkilöt.)

    Äänestä

Toivottavasti joku tekee valituksen. Ei ne pojat muuten opi.

Äänestä

Mitä varten maksaa seinistä, kun sen rahan voi käyttää tekemiseen

Äänestä

Ihmettelen kuinka Nortunenkin lähti tuohon mukaan, yrittäjä itsekkin.

Äänestä
  • Mihin?

    Äänestä

Kyllä on hyvin luettu lehtiä😅 nortunen oli tota touhua vastaan. Salo, nortunen ja Laine! Muille tais viini kelvata😅

Äänestä
  • Antoiko Remu viiniä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Antoiko Remu viiniä ?

    Onko tämä totta?

    Äänestä

Nortunen rahamies rakensi hallinsa omilla rahoilla eikä kaupungin rahoilla kuten persaukiset ponttooni pellet.

Äänestä

Eihän Remu Ähtäristä mihinkään lähde. Yhtöllä on omistuksessaan kaksi hallia ( 4000 m2 ja 1000 m2), sekä osaavat työntekijät (n. 25henkilöä). Jos tuotanto siirretään toiseen kuntaan, on seltä löydyttävä n. 5000 m2 tuotantotilaa, josta on maksettava vuokraa. Ähtäriin jäisi tyhjät hallit, joille ostajan löytäminen on todella vaikeaa. Ahtärin kaupunkikaan tuskin (?) olisi tiloja ostamassa. Työntekijöiden siirtyminen uudelle paikkakunnalle ei ole varmaa.
Maalaisjärjellä ajateltuna ainoa oikea ratkaisu olisi se , että yritys laajentaisi omistamaansa hallia ja käyttäisi siihen saatavilla olevat avustukset. Kaupungin ei pitäisi missään tapauksessa ostaa hallia ja vuokrata se takaisin yrittäjälle.

Äänestä
  • Nyt toistetaan samaa kaavaa kuin pandahankkeessa. Silloin kaupunki vastasi hallitakauksesta tehtyyn valitukseen näin:

    "Ähtärin kaupunki on tehnyt päätöksen takauksen antamisesta ja yhtiön hallitus on tehnyt päätöksen Panda-talon rakentamisesta. Kyse on siis kahdesta erillisestä päätöksestä joita ei tule yhdistää huomioiden, että osakeyhtiö on yksityisoikeudellinen yhteisö. Kaupungin päätös koskee vain rahoitukselle myönnettävää takausta."

    Siis teollisuuskiinteistöt ostaa hallin ylihintaan- mikä on täysin järjetöntä - ja kaupunki takaa ylisuuren lainan, mikä on myös täysin järjetöntä. Muutaman vuoden päästä Remu lähtee kiristämään seuraavaa kuntaa, muutaman ylimääräinen milli tallessa Holding-yhtiössä.

    Äänestä

  • Jos Remun halli ostetaan, Remu on vapaa lähtemään. Jos ei osteta, Remu ei voi lähteä.

    Äänestä

Luotan Karpon veljeksiin myös tässä asiassa, muihin ei ole luottamista.

Äänestä

Miettikää miten pässiä sakkia on valtuustossa ja hallituksessa muutamaa poikeusta lukuunottamatta.

Äänestä
  • Ei ihme että Ähtäri sukeltaa ja jää pohjalle,koko kunta tuhoutuu.

    Äänestä

🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

😋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

reija yrittää nyt kupata 100 tuhatta mesikämmeneltä samat on ostajina kuin myyjinä terästettynä reijalla

Äänestä
  • tuolla kaavalla kaupan piti onnistua heittämällä, mutta sitten tuli iso mutta ja homma muuttui epäilyksi osakeyhtiö rikoksesta

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    tuolla kaavalla kaupan piti onnistua heittämällä, mutta sitten tuli iso mutta ja homma muuttui epäilyksi osakeyhtiö rikoksesta

    Kyllä meidän on sitten hyvin asiat täällä Ähtärissä. Viisaat Karpon veljekset kun hoitavat asioita, niin näin hyvin meillä nyt menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kyllä meidän on sitten hyvin asiat täällä Ähtärissä. Viisaat Karpon veljekset kun hoitavat asioita, niin näin hyvin meillä nyt menee.

    Nämä reippaat vanhukset ovat viimeiset kymmenen vuotta käyttäneet kaiken hereilläoloaikansa meidän yhteisen omaisuuden suojelemiseen...
    Ilman heidän panostaan meillä olisi nyt vain paljon velkaa....
    Kyllä meitä on sitten suuri onni kohdannut kun tämä upea pari on jäänyt tänne meidän iloksi ja riemuksi...

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Nämä reippaat vanhukset ovat viimeiset kymmenen vuotta käyttäneet kaiken hereilläoloaikansa meidän yhteisen omaisuuden suojelemiseen...
    Ilman heidän panostaan meillä olisi nyt vain paljon velkaa....
    Kyllä meitä on sitten suuri onni kohdannut kun tämä upea pari on jäänyt tänne meidän iloksi ja riemuksi...

    Joo. Ilman Karpoja meiltä olis kaikki palvelutkin viety...

    Äänestä

Ei ole lähtenyt Remu minnekään. Yritti vain iltalypsyä.
Ensin sai hallin rakentamiseen maksimiavustukset ja sitten yritti myydä sen kaupungille ylihintaan. Pikkumies oli innoissaan: taas kerran kaupunki näyttää yrittäjäystävällisyytensä.
"Valittajavanhukset" olivat hereillä, onneksi.

Äänestä

Mikä tässä oli totuus?

Äänestä

Remu yritti myydä hallinsa kaupungille ylihintaan. Arvonmäärityksen oli suorittanut kukas muu kuin Reija.
Pikkumies oli ihan hurmiossa silloin kun kusetus näytti vielä menevän läpi: taas tuli todistetuksi, että Ähtäri on yrittäjäystävällinen kunta. Pikkumiestä aivopesi joku sekundakonsultti.

Äänestä

Lahjoiko viranhaltija korkeassa asemassa olevaa luottamushenkilöä ,tämä juttu kiertää koko ajan kylillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On hyvä yrittää pitää yritykset Ähtärissä, mutta ei ihan mihin hintaan tahansa. Ei vaikka olisi oikein konsultti puhumassa. Pandahankkeesta jäi päälle salailu-ja vehkeilymoodi, ajatus, että kyllä me tiedämme mikä on kaupungille hyväksi. Remu kiristää, tulee liian kalliiksi. Ja kohta kiristetään taas. Yrittäjät ovat oppivaista väkeä. Kuka on seuraavaksi kaupungin kukkarolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu