sossu- ja kepujohtajat täyslaidallisen ja erityisesti Tuomioja, Heinäluoma, Halonen, Lipponen ja Aho, jotka olivat täysin rähmällään Venäjälle. Noita eivät varoitukset hetkauttaneet, kun olivat niin itseään täynnä ja omamaha oli aina ensimmäisenä. Eipä tuosta voi olla muutakan mieltä. Hautalalle täydet pisteet.
Heidi Hautala tylyttää sossuja ja kepua. HS haastattelussa saavat
8
56
Vastaukset
- Anonyymi
Hautala on aina ollut piikki venäläisten lihassa. Usean vuosikymmenen ajan ihmisoikeus kysymysten johdosta ja nyt suomalaisten poliitikkojen sinisilmäisyyden johdosta. Poikkeuksellisen älykäs vihreäksi, olisi muussa puolueessa ollut presidentti ainesta.
- Anonyymi
Yle repii aina Heidin kuvaruutuun,kun haluaa mollata Venäjää.
- Anonyymi
Ei mollauksesta ole ollut kyse, vaan Hautala on tiennyt kuinka asiat siellä on olleet. Yle käyttänyt Hautalan asian tuntemusta, koska hän on ollut yhteydessä venäläisiin toisinajattelijoihin, jotka ovat tienneet Kremlin tekemät vääryydet. Täällä pitkään pidettiin silmät kiinni niiltä, mutta Hautala on onneksi pitänyt asioita esillä, ei se ole mollaamista jos puolustaa ihmisoikeuksia ja kritisoi niiden rikkomuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mollauksesta ole ollut kyse, vaan Hautala on tiennyt kuinka asiat siellä on olleet. Yle käyttänyt Hautalan asian tuntemusta, koska hän on ollut yhteydessä venäläisiin toisinajattelijoihin, jotka ovat tienneet Kremlin tekemät vääryydet. Täällä pitkään pidettiin silmät kiinni niiltä, mutta Hautala on onneksi pitänyt asioita esillä, ei se ole mollaamista jos puolustaa ihmisoikeuksia ja kritisoi niiden rikkomuksia.
Kyllä se on ihan pimee Venäjän vihaaja.
Vituttaa kuunnella sen monkerruksia!
- Anonyymi
Pösilö muija tosiaan ajoneuvon käyttö on alaarvoista!😭🤣
- Anonyymi
Mitä ihmettä se tähän kuuluu ?
- Anonyymi
Jos näin on niin hyvä! Heidi hautala on vaan vihermyrkkyinen muuten joten menköön samaan junaan suomensyöjien kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768