Olen aina ihmetellyt miksi armeijan käyneet haluavat väkisin kaikkien tuttaviensa käyvän armeijan. Yleensä he vetoavat siihen, että armeijasta pääsee parhaimmillaan kuudessa kuukaudessa. Entä sitten? Eikö se ole jokaisen oma asia, missä vuoden tai puoli vuotta viettää. Miksi nuorten miesten pitää tulla jakelemaan neuvojaan, joita ei ole edes kysynyt? Väkisillä tulee mieleen, että eikö näillä armeijaintoilijoilla ole omaa elämää, kun pitää väkisin sekaantua muiden päätöksiin. Itse en välitä käykö armeijaa vai ei, en kehota ketään ryhtymään mihinkään. mihin itse ei halua. En ole koskaan kehottanut ketään menemään sivariin. Kunnioitan jokaisen omaa päätöstä, sillä ihminen tekee itse päätöksensä ja elää omaa elämäänsä.
Toivoin samanlaista kunnioitusta myös omalle päätökselleni, mutta vitut. Aina tulee jostain joku ns.isänmaallinen mulkku, joka tulee kertomaan, kuinka auvoisaa armeijassa on.
Nämä nuorukaiset ovat juuri niitä pahimpia. Esimerkiksi sotaveteraanit siviilipalveluspaikallani eivät välittäneet ollenkaan, vaikka tiesivät minun olevan sivari. Samoin eivät välittäneet ne vanhukset, jotka olivat lapsina kokeneet sodan. Kunnioitan sotaveteraaneja ja sodan kauhut kokeneita juuri siksi: he kunnioittavat toisten päätöksiä.
Toivoin samanlaista kunnioitusta myös omalle päätökselleni, mutta vitut. Aina tulee jostain joku ns.isänmaallinen mulkku, joka tulee kertomaan, kuinka auvoisaa armeijassa on.
Nämä nuorukaiset ovat juuri niitä pahimpia. Esimerkiksi sotaveteraanit siviilipalveluspaikallani eivät välittäneet ollenkaan, vaikka tiesivät minun olevan sivari. Samoin eivät välittäneet ne vanhukset, jotka olivat lapsina kokeneet sodan. Kunnioitan sotaveteraaneja ja sodan kauhut kokeneita juuri siksi: he kunnioittavat toisten päätöksiä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen kai tyhmä, en tajunnut?
Niin olet
Tietysti päätös henkilökohtainen, mutta kiinnostaisi tietää oletko koskaan ajatellut sitä vaihtoehtoa, jos tulisi tarve puolustaa maata.
Mitkä olisivat sinunlaisten vaihtoehdot, istutko kotona kädet ristissä toivomassa että rintama pitää, vai lähdetkö rintamalle isänmaatasi puolustaman.
Kumma kyllä eikös kaikki ole nykyään voittajan puolella, valtiaskansa sanelee ehdot asettaa hallituksen, jakaa oikeutta ,mihin sinä enää armeijaa tarvitset?
Mielenkiintoisia kysymyksiä. Mitähän suomalaiset tosiaan tykkäisivät jos joku, esim. Venäjä, valloittaisi maan. Syntyisköhän kapinaa? Kannattaisiko miehittäjän pysyä maassa? Onko mikään virallinen taho koskaan pohtinut tätä, vai välittäiskö herrat enää koko maasta jos eivät itse olisi pomoina vaan matkanneina karibialle poliittisen turvapaikan sieltä saaneina?
Ihmiset itse valitsee sodan, usan:n sisämaan turvenuijat, valitsi tietoisesti sodan presidentin valinnalla. Kyllä se nyt on niin et jos mikään ei muuttuisi niin oltais vielä puussa, otetaan se toinenkin jalka sieltä pois.
Ihmiset itse valitsee sodan. heh.
Tuo pätee siinä tapauksessa kun joku maa lähtee valloittamaan toista maata.
Entäs tämä maa johon hyökätään, puolusta maatasi ta alistu hyökkääjän vallan alle.
Tämähän taisi olla perimmäinen kysymys talvisodassa. Vai.
Jokainenhan tekee oman valintansa että osallistuuko sotaan ja sitä kautta mahdollistaa sen, vai eikö osallistu. Ei sitä päätöstä kukaan muu tee kuin jokainen ihminen itse.
Oletkos kuullut siitä asekätkentä jutusta, sotiemme jälkeen. Eiköhän se kerro aika paljon niistä asenteista joita oli ´tulevaa´ valloittajaa kohtaan.
Ei maassa ole kahta armeijaa: hyökkäystä, ja puolustusta varten, ei peilikään vaihda vasenta ja oikeaa sinä itse teet sen.
Eikös suomi ollut oman sisäpolitiikan uhri, peljättiin kommunismia enemmän kuin hitleriä, niinpä....valittiin taas se sota, ja kun miekkaan tartutaan niin kuinkas siinä käykään?
....valittiin taas se sota, .
Lueppa vielä hieman tuota historiaa ennenkuin tulet väittämään tuollaista sontaa.
Kyllä ne olivat Stalinin toimet jotka sotaan pakottivat.
Tämänhetkisen tilanteen mukaan myös sivarit joutuvat sodan syttyessä armeijan harmaisiin. Sivarit ovat vapautettuja aseellisesta palveluksesta vain ja ainoastaan rauhan aikana, jolloin esim. ennen "liikekannallepanoa" siviilipalvelusmiehetkin hyppäisivät sotapukuun ja taistelisivat maansa puolesta. En usko että kovinkaan moni sivari olisi epäisänmaallinen kieltäytyessään armeijaan menemisestä, vaan kyseessä on nimenomaan rauhaa rakastavan ihmisen käsitys aseiden ja väkivallan tarpeettomuudesta. Joka tapauksessa sivarina itse tiedostan ihmisen mielenlaadun ja ns. Hobbesilaisen moraaliloukun, josta mm. 1. maailmansota sai alkunsa.
Sivarina toimiminen ei siis ole millään muotoa epäisänmaallista vaan ainoastaan rauhaa rakastavaa. On kummallista väittää sotaa ehkäisevää (=rauhaa rakastavaa) toimintaa epäisänmaalliseksi. Sitä paitsi, luuletteko, että Suomi, Euroopan Unionin jäsenvaltio, jäisi yksin jos joku Venäjä tänne hyökkäisi? Ei sitä katselisi kukaan vierestä. Asiat ovat muuttuneet helvetin paljon sitten 40-luvun. Neuvostoliiton sortumisen jälkeen täällä ei ole Venäjää nöyristelty.
Kyllä peiliin katsominen tekee sullekin hyvää.
Ihan niinkuin suomellekin, se vain on niin kipeä asia ...myöntää mitään.
Tässä on juuri se ero aikuistuneen ja lapsen välillä aikuinen osaa myös kantaa vastuuta arvioimalla ja arvostelemalla omia tekojaan ja mielipiteitään,eli mitä periaatteita kannattaa! vielä lapsen tasolla oleva löytää virheet muista eikä suostu niitä itsetään löytämään, muut ovat aina niitä likaisia kieroja tai jollain tavalla vääränvärisiä....hohhoijaa