Vladimir Putinin salattu luksuselämä. 700 miljoonan euron ökyjahti italialaisessa satamassa.

Anonyymi

Julkisten tietojen mukaan Putin on toki vaatimaton mies: hän tienaa vain reilut satatuhatta euroa palkkana vuodessa, omistaa pienen asunnon Pietarissa, peräkärryn sekä kaksi neuvostoaikaista autoa.

Virallisen varallisuusilmoituksen tiedot ovat naurettavia, kun niitä tarkastelee Putinin elämästä ja omaisuudesta tehtyjen havaintojen ja tutkimusten valossa.

Viimeksi Moskovassa maaliskuussa järjestetyssä stadion-tapahtumassa hän esiintyi noin 12 000 euron Loro Piana -toppatakissa, jonka alta pilkotti liki 4 000 euron italialaisneule. Keskivertovenäläinen joutuisi laittamaan toppatakkiin kahden vuoden tienestinsä.

Putinin ranteessa vilahtelee toinen toistaan kalliimpia ja harvinaisempia kelloja, jollaisia keskivertovenäläinen ei saisi rahoillaan koskaan.

Putinin varsinainen luksuselämä on kuitenkin silmiltä ja kameroilta piilossa. Siihen on lyöty erittäin salainen -leima.

Seuraavassa yhteenvetoa Putinin elämäntyylistä ja omistuksista:

Hänellä arvioidaan olevan noin 20 asuntoa tai huvilaa eri puolilla Venäjää. Esimerkiksi Karjalan Kannaksen datshalla juhlittiin aikoinaan hänen tyttärensä häitä.

Yksi Putinin lempipaikoista on valtion virallisesti omistama residenssi Sotshissa. Kuvat sieltä kertovat hänen vapaa-ajanvietostaan tervehenkisten harrastusten äärellä.

Navalnyin suurin paljastus on mitä todennäköisimmin Putinille rakennettava valtava linna Mustanmeren rannalla. Tiluksien varustukseen kuuluu esimerkiksi täysimittainen maanalainen jääkiekkohalli, yltäkylläiset viiniviljelmät sekä tunneli rannalle. Kuvia sisustuksestakin on vuodettu julki.

Putinin arvioidaan niinikään omistavan yksityiskoneita ja luksusautoja, vaikka häntä ei ikinä ole kuvattu niiden kanssa. Presidentin tehtävissään hän ajelee kotimaisella Kortezh-limusiinilla.

Putinin erikoisvarusteltu ”lentävä Kreml” eli Iljushin-96-lentokone maksoi eri arvioiden mukaan noin 660 miljoonaa euroa ja sisältää väitetysti kullalla koristeltuja kalusteita sekä kuntosalin.

Putin on erityisen mieltynyt arvokelloihin. Hänen mielimerkkejään ovat Patek Philippe ja Blancpain. Kun Putin viime kesänä tapasi Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin Geneven huippukokouksessa, ranteessa vilahti vajaan kymppitonnin arvoinen Blancpain Grande Date Aqua Lung.

Blancpain on kuitenkin Putinin mittakaavalla karvalakkimallia, sillä vuonna 2018 Sveitsissä huutokaupattiin Bloombergin mukaan Putinille kuulunutta Patek Philippe 5208P -kelloa peräti noin 900 000 euron hinnalla. Timesin mukaan Putinin kokoelmiin kuuluu myös saksalaisen Lange&Söhnen platinarunkoinen, noin 450 000 euroa maksava aikarauta.

Jo vuosia asiantuntijoita on kutkuttanut kysymys Putinin todellisesta varallisuudesta.

Vuonna 2016 kansainvälinen Panaman paperit -paljastusjuttusarja kertoi, kuinka maailman silmäätekevät ovat kätkeneet omaisuuksia veroparatiiseihin. Putinin kohdalla huomio kiinnittyi välikäsien käyttöön.

Miten hänen ystävänsä ja tyttärensä kummisetä, sellisti Sergei Roldugin oli haalinut kahden miljardin dollarin omaisuutensa? Sellonsoitollako? Tuskin, sillä varat ovat väitteiden mukaan mitä todennäköisimmin Putinin.

Putin on luonnollisesti kuitannut väitteet länsimaiden parjausoperaatioksi häntä vastaan.

Putinin lähipiirin epäillään siirtäneen satumaisia summia ulkomaille vuosien mittaan.

Oligarkit ovat tienanneet rahansa esimerkiksi tuottoisilla valtion rakennusprojekteilla, joista on maksettu ylihintaa.

Kiitokseksi niiden saamisesta oligarkkien uskotaan maksaneen Putinille eräänlaista veroa.

Jos Putin pyytää oligarkeilta jotain, kyseessä ei oikeastaan ole pyyntö.

Venäjän hampaisiin joutunut amerikkalaisliikemies Bill Browder uskoo jopa, että jokaisen oligarkin omaisuudesta puolet on käytännössä Putinin.

Jos joku pullikoisi järjestelyä vastaan, tälle saattaisi käydä kuten Mihail Hodorkovskille, joka passitettiin väitetysti keksityin syyttein kymmeneksi vuodeksi vankileirille.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuinka voi vielä 2020 -luvulla olla olla noin törkeä rosvo ja sekopää suuren valtion päämiehenä.
      Onko todellakin kansa peloteltu niin perusteellisesti, ja valehdeltu tietysti niin kauan kuin hullu Putikka ollut vallassa.
      Kansa elää köyhyydessä ja pieni Putinin rosvoporukka vie valtiön varat veroparatiiseihin , ja mihin kaikkeen keksivätkään.omaan käyttöön, luksuselämään.

    • Anonyymi

      Mummot taatusti ilahtuvat, kun lukevat juttuja Putinin ökyelämästä paikallisesta Seiska -lehdestä myydessään kaalinpäitä olemattoman eläkkeensä lisukkeena.

      • Anonyymi

        Ai Venäjälläkö muka moitittais Putinia? Kiellettyjen listallehan joutuu jo siitä, kun kyselee armeijaan otetun poikansa perään!


    • Anonyymi

      Fennonatsien kateellista puhetta.
      V.Putinilla on omistuksessa pieni asunto Pietarissa, pari peräkärryä ja Lada. Palkkakin on vaatimaton asema huomioiden.
      Putin siis elää hyvin vaatimattomasti ja siksi 83% venäläisistä antaa hänen toiminnalleen täyden tukensa.

      Toista on Suomessa esim. apteekkarien ja yksityislääkäreiden ansioiden osalta. Heidän ansiotason pienentämistä mietitään ihan sosiaaliministeriön tasolla 24/7.

      • Anonyymi

        Voi trolli parka et itsekkään varmaan usko tota sontaa Natsi Putinista.Putin on tosin vähän köyhtynyt kun kansalta varastetuista rahoista osa on kanissa. Saattaa olla että Putin on tosiasiassa fasisti


    • Anonyymi

      Meinaatko ettei Biden omista, mitään?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hyvä uutinen on se, että Italian viranomaiset ovat nyt takavarikoineet Puten 700 miljoonan euron botskin. Sekös kyrsii venäläisiä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1897
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1518
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1479
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1467
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      149
      1398
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      101
      1318
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1307
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1219
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1127
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1098
    Aihe