Turkistarhaus on niitä harvoja maaseudun elinkeinoja joita ei tarvitse tukea.
Se luo pysyvän valuuttavirran maakuntiin, tosin kun sitä ei tueta niin ei myöskään virkamiehet saa sitä valvontaansa samalla lailla kuin maataloutta.
Toisaalta jos katsotaan ympäristönsuojelun kannalta, niin sehän täysin päästövapaata.
Turkiseläimet ruokitaan kalateollisuuden perkuujätteillä, eli tavallaan se on jätteiden jatkojalostusta.
Nykyaikainen kalateollisuus luo pyydettyä kalakiloa kohti puoli kiloa jätettä, eli jätteeksi menee 50 %:tia kaikesta kalasta mitä käsitellään.
Eli turkistarhaus ratkaisee yhden vakavan jäteongelman, sen lisäksi itse tarhoja ei tarvitse lämmittää mitenkään.
eli ala ei tuota pientä määrää ketunulosteita lukuunottamatta mitään haitallisia päästöjä tai jätteitä.
Toisaalta vielä eläintensuojelun kannalta kun ajattelee, niin halvat tarhaturkikset ovat paras suoja metsästystoimintaa vastaan ja sitä kautta jopa ovat osa luonnonvaraisten turkiseläinten säilymisen yksi varmistus.
Venäjällähän vielä on oikea metsästyskin yksi elinkeinoista, mutta siellä ei kyllä ole luonnonvaraiset kannat ainakaan vielä vaarassa.
Nopeasti analysoiden en näe mitään estettä, miksi turkistarhaus ei olisi yksi järkevimpiä elinkeinoja mitä harvaan asutulla maaseudulla voi harrastaa.
Ihminen kasvattaa monia eläimiä, niin häkeissä kuin muissakin aitauksissa ja mikä ero on oikeastaan sillä pukeudutko turkkiin tai nahkatakkiin, nahkatakkiin käytetään muita eläimiä kuin kettuja mutta ei ne eläimet ole nahkaansa vapaaehtoisesti antaneet.
Mikä ero on oikeastaan siinä, onko turkki päälläsi kettua vai lammasta, tai onko kenkäsi sian nahasta vai jostakin muusta.
Se luo pysyvän valuuttavirran maakuntiin, tosin kun sitä ei tueta niin ei myöskään virkamiehet saa sitä valvontaansa samalla lailla kuin maataloutta.
Toisaalta jos katsotaan ympäristönsuojelun kannalta, niin sehän täysin päästövapaata.
Turkiseläimet ruokitaan kalateollisuuden perkuujätteillä, eli tavallaan se on jätteiden jatkojalostusta.
Nykyaikainen kalateollisuus luo pyydettyä kalakiloa kohti puoli kiloa jätettä, eli jätteeksi menee 50 %:tia kaikesta kalasta mitä käsitellään.
Eli turkistarhaus ratkaisee yhden vakavan jäteongelman, sen lisäksi itse tarhoja ei tarvitse lämmittää mitenkään.
eli ala ei tuota pientä määrää ketunulosteita lukuunottamatta mitään haitallisia päästöjä tai jätteitä.
Toisaalta vielä eläintensuojelun kannalta kun ajattelee, niin halvat tarhaturkikset ovat paras suoja metsästystoimintaa vastaan ja sitä kautta jopa ovat osa luonnonvaraisten turkiseläinten säilymisen yksi varmistus.
Venäjällähän vielä on oikea metsästyskin yksi elinkeinoista, mutta siellä ei kyllä ole luonnonvaraiset kannat ainakaan vielä vaarassa.
Nopeasti analysoiden en näe mitään estettä, miksi turkistarhaus ei olisi yksi järkevimpiä elinkeinoja mitä harvaan asutulla maaseudulla voi harrastaa.
Ihminen kasvattaa monia eläimiä, niin häkeissä kuin muissakin aitauksissa ja mikä ero on oikeastaan sillä pukeudutko turkkiin tai nahkatakkiin, nahkatakkiin käytetään muita eläimiä kuin kettuja mutta ei ne eläimet ole nahkaansa vapaaehtoisesti antaneet.
Mikä ero on oikeastaan siinä, onko turkki päälläsi kettua vai lammasta, tai onko kenkäsi sian nahasta vai jostakin muusta.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Vaikka itsekin kannatan turkistarhausta, niin ei se tosi tilanne ihan noin auvoisa ole.
"Toisaalta jos katsotaan ympäristönsuojelun kannalta, niin sehän täysin päästövapaata."
No olen aikoinani ollut itsekin mukana ympäristöpuolen viranomaisryhmässä joka on lakkauttanut/siirrättänyt turkistarhoja, jotka ovat sijainneet pohjavesialueilla.
Jotkut uudet ja ehkä sattumalta hyvään paikkaan perustetut turkistarhat ovat vesistöjen suojelun kannalta lähes päästöttömiä, mutta nuo vanhat tarhat päästävät kyllä ravinteita huuhtoutumana veteen ihan kiistattomasti. Tietenkin ilmansuojelullisesti niistä tulee vielä ammoniakkipäästöjä ilmakehään, ja jonkin verran hajuhaittaakin naapurustolle, eli eivät ne päästöttömiä ole. Mutta silti jos ongelmiin kiinnitetään huomiota ja ongelmakohdat halutaan hoitaa, niin päästöt kyllä saadaan varsin matalalle tasolle kohtuullisen vähin kustannuksin.
"eli ala ei tuota pientä määrää ketunulosteita lukuunottamatta mitään haitallisia päästöjä tai jätteitä."
Nuo turkiseläinten ulosteet ovatkin varsinainen ongelma, sillä sitä syntyy paljon ja turkistarhaajilla on yleensä vain vähän omaa peltoa mihin sijoittaa ne. Maanviljelijät eivät kovin mielellään ota suuria määriä sitä omille pelloilleen johtuen sen suuresta typpi- ja fosforipitoisuudesta, rajoitus tähän johtuu maatalouden EU-direktiiveistä.
"Nopeasti analysoiden en näe mitään estettä, miksi turkistarhaus ei olisi yksi järkevimpiä elinkeinoja mitä harvaan asutulla maaseudulla voi harrastaa....Mikä ero on oikeastaan siinä, onko turkki päälläsi kettua vai lammasta, tai onko kenkäsi sian nahasta vai jostakin muusta."
No vaikka edellä tuli vähän kritisoituakin, niin näiden viimeisen kappaleen sanoman kanssa olen täysin samaa mieltä, etenkin viimeisen lauseen kohdin.
>>>Toisaalta jos katsotaan ympäristönsuojelun kannalta, niin sehän täysin päästövapaata.
- - - Eli turkistarhaus ratkaisee yhden vakavan jäteongelman>>>
Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan vesistöön turkistarhoilta kulkeutuvia kuormituksia on tullut vähentää 55 % vuodesta 1993 lähtien, kuluvaan vuoteen 2005 mennessä. Ympäristöministeriö arvioi ennalta, että aikajaksolla 1996-2005 olisivat tarhojen ympäristön saastumisen vähentämiseen tähtäävät investoinnit kustannuksiltaan noin 70 miljoonaa euroa. Muiden muassa typpi ja fosfori ovat niitä luontoa kuormittavia/saastuttavia aineita, joiden pitoisuuksia turkistarhat ovat lisäämässä.
Turkistuotannon aiheuttamat ympäristöongelmat ovat todellinen ongelma. Turkistarhoilla ongelmat jakaantuvat erityisesti kahdelle osa-alueelle. Ensinnä tulevat tarhaeläinten virtsan ja lannan aiheuttamat ympäristöhaitat fosfori-, typpi- ja ammoniakkipäästöjen muodossa. Toisekseen turkistarhoilla on ongelmana suuri polttoaineen ja muun energian kulutus (etenkin teurastusaikaan jolloin eläimiä lopetetaan sähköllä). Muitakin ympäristöongelmia ilmenee runsaasti tarhauksen yhteydessä: nahkojen värjäämisessä ja muokkauksessa käytetään erittäin voimakkaita kemikaaleja niin suuria määriä, että esim. USA:ssa poltetuista turkiksista jäävä tuhka luokitellaan ongelmajätteeksi.
Minusta on hiuksen halkomista tuo umpäristöongelma Suomen kokoisessa maassa. Tarhat sijaitsee yleensä hajallaan maaseudulla ja en usko, että niistä tuleva lanta ja virtsa saastuttaa siihen verraten mitä päästöjä liikenne ja teollisuus aiheuttaa.
Turhaa marinaa tuo sähkönkulutus. Kyllä muu kotieläintuotanto kuluttaa sähköa tuhansia kertoja enemmän, kuin turkistarhaus.
Olen itse ollut tarhalla töissä josta lähimpään naapuriin oli matkaa ainakin kolme kilometriä linnuntietä, eikä vesistöjä lähelläkään. Maatalous on paljon pahempi saastuttaja samoin metsätalous.
Muutama vuosi sitten kylvettiin valtion metsiin apulantoja hangen päälle. Arvaappa kulkeutuvatko vesistöihin lumien sulettua. Entäs vesakkomyrkytykset, soiden ojitukset ym, ympäristörikokset. Tällainen tarhakeskustelu on hyödyksi niille todellisille ympäristörikkojille joiden tekoset pysyy taustalla, kun ihmiset kinastelee ketunpaskoista.
>Maatalous on paljon pahempi<
Voit keskustella muista saastuttajista mutta mene oikeille palstoille;) Nimittäin eikös tässä ketjussa ollut aiheena turkistarhaus ja avausviestin kirjoittajan kommentti, jonka mukaan "turkistarhaus on täysin päästövapaata ja ratkaisee saastutusongelman"? Tehoeläintuotanto ja maatalous saastuttavat kyllä, olet oikeassa.
Lihantuotanto saastuttaa ympäristöä ja lisää kehitysmaiden nälkäongelmaa. Mutta pysykäämme nyt tässä aiheessa: turkistarhauksessa ja väitteessä etteivät tarhat saastuta ollenkaan. Mikä ei ole totta. En oikein ymmärrä vetoajia joiden mukaan joku saastuttaja ei olekaan saastuttaja, koska joku jossain muualla saastuttaa enemmän. Vähän ontuvaa logiikkaa?;)
Sellainen kysymys tähän väliin, että mikä olisi ympäristöystävällisempi tapa päästä eroon siitä valtavasta määrästä teurasjätettä, mikä teurastamoilla päivittäin syntyy? Poltto vai...? Siis se fosforihan, mitä turkiseläinten lannassa runsaasti on, on peräisin alunperin pääasiassa tuosta teurasjätteestä.
"Turhaa marinaa tuo sähkönkulutus."
Tässä kohdin olen samaa mieltä, varsinkin jos puhutaan vain turkistelollisuuden alkutuotannosta, eli varsinaisesta turkistarhauksesta, niin sen välillinen ja välitön sähkön- ja muun energiankulutus on, etenkin jos verrataan tuotannon arvoon, jossain mitättömän ja olemattoman välimaastossa. Eikä se absoluuttisina arvoinakaan ole mikään mitään päätähuimaavaa, eli en itsekään ymmärtänyt tätä kohtaa avan viestissä.
Muissa kohdin olinkin sitten eri mieltä
Ensinnäkin:
"Minusta on hiuksen halkomista tuo umpäristöongelma Suomen kokoisessa maassa. Tarhat sijaitsee yleensä hajallaan maaseudulla..."
Mutta kun tarhat eivät ole Suomenkaan kokoisessa maassa levittyneet tasaisesti, vaan suurin osa turkistarhauksesta on keskittynyt entisen Vaasan läänin alueelle. Eli siis etelä-, keski ja "rannikko"-Pohjanmaalle. Siellä missä tarhoja on tiheästi myös niiden aiheuttamat ympäristöongelmat korostuvat, esim. vesistöille aiheutuvassa rehevöitymisessä. Varsinaisesta turkistarhojen aiheuttamasta vesistöjen saastumisesta voidaan puhua lähinnä pohjavesien kohdalla, muuten kyse onkin nimenomaan rehevöitymisestä joka on toisentyyppinen vesistöongelma, eli vesistöihin tulee enemmän sinänsä arvokkaita ravinteita, kuin se pystyy luontaisesti käyttämään jolloin vesistön biologinen luontainen olemus alkaa muuttua.
"Olen itse ollut tarhalla töissä josta lähimpään naapuriin oli matkaa ainakin kolme kilometriä linnuntietä, eikä vesistöjä lähelläkään."
Jokainen tietenkin katsoo maailmaa omien kokemuksiensa kautta, mutta on rikastuttavaa että myös muiden kokemuksia asiasta tiedetään joten jos minäkin kerron vähän omiakin.
Eli olen kotoisin eräältä pieneltä paikkakunnalta etelä-Pohjanmaalta, jossa on vielä tänäkin päivänä turkistarhaus merkittävä osa paikallista elinkeinoelämää. Mutta jos mennään vähän ajassa taaksepäin, eli jonnekin 70-lopulle, kun kuntaan tuli se varsinainen tarhabuumi. Eli kotini läheisyyteen, joka muuten sijaitsee melko tarkasti n. kilometrin päässä rannasta, alkoi tulla turkistarhoja. Tai tarkemmin sanoen, jos kotini olisi keskipisteenä ja piirretty kartalle 1500 metrin säde siitä, niin sen sisälle olisi silloin tullut seitsemän pienehköä tarhaa. Yksikään näistä tarhoista ei ollut juuri kilometriä kauempana vesistöstä. Nykyään noista tarhoista on suurin osa lopettanut, eli vain kaksi on jäljellä. Lisäksi n. 3 kilometrin päähän syntyi eräs koko Suomen suurimmista tarhoista, joka käytännöllisesti katsoen sijaitsi rannassa, matkaa vesirajaan oli ehkä jotain 300-400 metriä. No nykyään sen toiminta on siirretty muualle, ainakin pääosin.
Nämä olivat esimerkkejä, että ympäristöasiat eivät ole olleet kovin hyvin hoidettuja tarhoilla, ja siksi niihin on puututtava. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että turkistarhaus olisi itsessään vahingoksi ympäristölle, tai huono muuten, vaan sitä että toimintatavat pitää laittaa sellaisiksi että ympäristönsuojelu otetaan huomioon.
Ja sitten vielä tämä totetamuksesi:
"Maatalous on paljon pahempi saastuttaja samoin metsätalous."
Näin on, mutta perusero onkin siinä, että maatalous on ollut pitkän aikaa valvonnan alla, tukien perusteella maatalous on velvoitettu jo 70- luvulla joihinkin ympäristönsuojelutoimenpiteisiin, ja nämä velvoitteet ovat kasvaneet varsin koviksi nykyisin EU:n aikana, lisäksa niitä myös valvotaan tarkasti, eli maatalous on kuitenkin tehnyt paljon ympäristön suojelemiseksi jo pitemmän aikaa. Sen sijaan vasta 90-luvulla alettiin valvoa turkistarhaajien ympäristöasioita kunnolla. Aiemmin kun ympäristöasiat kuuluivat kunnille, edes lupia ei aina vaadittu, tai tai jos vaadittiinkin niiden lupaehdot olivat kovin löysiä, eikä niitäkään oikeastaan juuri mitenkään valvottu, kuin satunnaisesti. Tämä johtui siitä että kunnat halusivat pitää tärkeitä veromarkkoja tuovat tarhat omassa kunnassa, eivätkä siksi heittäytyneet hankaliksi, kun tiesivät miten negatiivisesti tarhaajat aiemmin suhtautuivat turhia kuluja tuoviin humputuksiin kuten ympäristösuojeluun.
Nykyään tilanne on toinen, ja muuttuu kokoajan paremmaksi, mutta silti turkistarhaajat ovat edelleen n. vuosikymmenen jäljessä maatalouspuolta ympäristöajattelussa, johtuen juuri noista kuntien luvilla perustetuista vanhoista tarhoista.
Tulipas pitkästi, no älkää nyt nukahtako tätä lukiessa kuitenkaan;)
Teurasjätteestä eroon pääsyyn on ympäristön kannalta hyviä keinoja esim. poltto tai kompostointi, riippuen millaista jäte on.
Mutta tuo turkiseläinten lannan fosforipitoisuus on ongelma nimenomaan tuorelannassa, jossa fosfori ja typpi ovat helposti liukenevina yhdisteinä, jotka poiskulkeutuvat esim. huuhtoutumana. Sen sijaan kompostoinnin avulla tästä ongelmasta päästään hyvin eroon, eli typpi ja fosfori eivät ole enää niin helposti liukeavia.
Lisäksi vielä pitää muistaa, että myös pellolle voi tehdä jotain huuhtouman vähentämiseksi, eli koska Suomen peltojen Ph on varsin hapan, niin on hyvä vielä kalkita ne, jolloin happamuuden vähentyessä maaperään sitoutuu ravinteet paremmin.
Huomasin vasta viestin kirjoitettuani, että ei tämä tänne kuulu. Vastasin Avan viestiin ja kun siinä puhuttiin näistä ympäristöongelmista, niin se sekoitti pasmat.
Minun mielestä luonnon- ja eläintensuojelu voisi olla samalla palstalla, ja en tiedä onko se nyt niin vaarallista jos joskus lipsahtaa vähän väärä aihe sinne minne se ei ole tarkoitettu.
Kysymyshän ei ole teurasjätteen eroonpääsystä, vaan teurasjätteiden jatkojalostuksesta turkiksiksi.
Eli turkistalous tekee kalateollisuudeen teurasjätteestä raaka-ainetta turkistarhouksen rehuteollisuudelle.
"Kysymyshän ei ole teurasjätteen eroonpääsystä, vaan teurasjätteiden jatkojalostuksesta turkiksiksi."
No tuossa kysymyksessä mielestäni kysyttiin kyllä teurasjätteestä eroon pääsemisestä:
" Sellainen kysymys tähän väliin, että mikä olisi ympäristöystävällisempi tapa päästä eroon siitä valtavasta määrästä teurasjätettä, mikä teurastamoilla päivittäin syntyy? Poltto vai...?"
Mutta ei minulla mitään vastaan teurajätteiden syöttämistä turkiseläimille ole. Siinä on omat ekologiset ongelmansa, samoin kuin noissa kahdessa muussa esittelemässäni ratkaisussa, mutta ei niissä nyt suuria eroja ole ympäristön kannalta kokonaisuudessaan, jos vain ympäristönsuojelu huomioidaan. Tietenkin taloudellisesta näkökulmasta ajatellen on järkevää syöttää ravinnoksi käyvä jäte eläimille.
"Toisaalta vielä eläintensuojelun kannalta kun ajattelee, niin halvat tarhaturkikset ovat paras suoja metsästystoimintaa vastaan ja sitä kautta jopa ovat osa luonnonvaraisten turkiseläinten säilymisen yksi varmistus."
Turkistarhaus ei herätä eettistä ongelmaa jos se auttaa vähentämään metsästystä? (Mikäli näin edes on). Niinkö järkeilet?
Tuossa menee lisäksi luonnon- ja eläinsuojelu sekaisin.
"Ihminen kasvattaa monia eläimiä, niin häkeissä kuin muissakin aitauksissa ja mikä ero on oikeastaan sillä pukeudutko turkkiin tai nahkatakkiin, nahkatakkiin käytetään muita eläimiä kuin kettuja mutta ei ne eläimet ole nahkaansa vapaaehtoisesti antaneet.
Mikä ero on oikeastaan siinä, onko turkki päälläsi kettua vai lammasta, tai onko kenkäsi sian nahasta vai jostakin muusta."
Näyttäisit olettavan ettei esim.lampaan turkkiin pukeutuminen ole eettisesti ongelmallista. Moni on tullut toisiin ajatuksiin.
No lampaat ja siat teurastetaan joka tapauksessa ihmisten ravinnoksi, niin miksi nahkaa ei saisi käyttää sitten ihmisten vaatteeksi tai muuhun tarkoitukseen.
>No lampaat ja siat teurastetaan joka tapauksessa ihmisten ravinnoksi<
Kaikkia lampaita ei kylläkään teurasteta ihmisten ravinnoksi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001291&posting=22000000008039934
No onhan noita mielipiteitä lampaanpoikaset teurastetaan hmph...eikö ne ole vuonia tai karitsoita. Kyllä ne lampaat käytetään vaikka eläinten ravinnoksi jos ihmisille ei kelpaa. Joskus on käytetty koirannahkat rukkasiksi kanit turkeiksi ja laitettu pataan ja kissoistakin on jotain tehty. Entäs kun joku pyytää matikoitakin ja tekee niitten nahkoista laukkuja. Susista ja ahmoista on tehty turkkeja, karhuntakja on päässyt takan eteen matoksi kita amollaan. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka, joten ei kaikista kannata ottaa paineita.
olen samaa mieltä kanssasi. Mielestäni turkistarhaus on epäeettistä, koska eläimiä kasvatetaan vain niiden nahkojen vuoksi. Lihakarja teurastetaan lihan vuoksi, nahkat menisivät hukkaan jos niitä ei käytettäisi.
Laitan nyt tään linkin vaikka varmaan tulee jotain vinkumista jostain suunnalta, moni varmaan tuntee sivut mutta tutustukaa ketä ei vielä ole näihin törmännyt... http://www.oikeuttaelaimille.net/www/index.ph?option=com_frontpage&Itemid=75
Eli miten eläinoikeussivut liittyvät muuten tämän foorumin eläinsuojeluun kuin että eo-ihmisetkin vastustavat turkistarhausta?
Siis eo-ihmiset kannattavat eläintensuojelua vain siksi, että se on hyvää imagon kannalta ja sitä voi käyttää keppihevosena kun "eläinten oikeuksia" ajetaan. Minusta eo-asiat eivät edes kuuluisi tälle palstalle, vaan jonnekin muualle, koska eläintensuojelun perusidea, eli eläinten olojen ja hyvinvoinnin konkreettinen parantaminen siis ns. hyvinvointioikeuksien ajaminen on täysin eri asia mitä eo-väen päämääränä oleva eläinten oikeuksien ajaminen, niin käytännössä kuin teoriassakin.
kattokaa aluksi vaikka tämä:
(kiinan käytäntöä ja siellä kuvattu)
http://www.petatv.com/tvpopup/Prefs.asp?video=fur_farm
se, joka ei itke katsoessaan tätä videota on tunteeton.
tuolla lisää
http://www.petatv.com/skins.html
okei, suomessa olot voivat olla ehkä vähän paremmat, mutta silti turkistarhausta ei voi puolustella mitenkään. siinä ei ole mitään hyvää.
"okei, suomessa olot voivat olla ehkä vähän paremmat, mutta silti turkistarhausta ei voi puolustella mitenkään."
Mitä tekemistä on Suomen turkistarhojen eläinten oloilla ja joidenkin Kiinan turkistarhojen oloilla. Miten Kiinan turkistarhojen olosuhteista voidaan yleensäkään päätellä mitään Suomen turkistarhojen olosuhteista?
Tuo yleistäminen tarkoittaa käytännössä sitä, ettei turkistarhaajan ole kovin mielekästä lähteä parantamaan oman tarhan eläinten oloja, koska aina voidaan vedota että koska Kiinassa turkistahoilla eläimet eivät voi hyvin, niin ne eivät voi voida sinunkaan turkistarhoilla.
Jos haluatte kritisoida Suomen turkistarhojen/teurastamoiden/siipikarjakasvattamoiden/ navetoiden/sikaloiden olosuhteita, niin silloin on reilua ja paljon uskottavampaa esittää niistä materiaalia jos on. Mikäli materiaalia ei ole kuin ulkomailla tapahtuvasta eläinten kohtelusta, niin ne tietenkin ovat perusteita kritiikille niissä maissa tapahtuvalle eläinten huonolle kohtelulle, mutta en ymmärrä miten Suomen olosuhteista voidaan niistä päätellä mitään.
Jos samaa linjaa, mitä lähinnä kai eo-väki harrastaa, niin ihmisoikeuksien kohdalla otetaan videokuva ihmisten oloista Somaliasta, tai muusta kehitysmaasta ja esitetään se, jonka jälkeen hurskastellaan että ihmisten olot voivat olla vähän paremmat, mutta niissäkin on Suomessa parantamisen varaa.
Miksei turkistarhausta voi puolustella mitenkään, sillä taloudelliset perusteet turkistarhaukselle ovat varsin selvät, ekologiset ongelmat voidaan hoitaa, ja vaikkei turkiseläimillä ole maksimaalista hyvinvointia, niin väittäminen että niiden elämä on pelkkää kärsimystä, ei ole muuta kuin propagandaa.
"siinä ei ole mitään hyvää."
Näin selkeän jyrkkään mielipiteeseen on aina ilo vastata. Jos siinä ei ole mitään hyvää, niin miksi turkistarhaajat vaivautuvat koko tarhaukseen. Tuskin kuitenkaan silkkaa ilkeyttään.
"se joka ei itke katsoessaan tätä videota.........." hähähäääää!!!!!!!!!!! kyllä minä sen tiän että te elukoittensuojelijat märisettä tarhaajille aina ku on pienikään tilaisuus........ei se auta.......
ihmistä varten, jotta ihmiset voisivat lämmittää karvatonta kehoaan eläinten turkillä.
ihminen on pukeutunut 200 000 vuotta turkiksiin, mikä siinä nyt yhtäkkiä on niin väärin???
Turkistarhaus on turhaa!!!Eläimet kärsivät, olen nähnyt läheltä, turha puolustella ja selitellä jos mitenpäin.
No jos nyt sitä käytetään perusteena, että kun ennenkin on tehty, niin jo ollaan hakoteillä! Jos aletaan hyväksyä juttuja, mitä ennen hyväksyttiin, vaikka se, että homous on rikos, niin...jne, jne.....
Nyt ei kuule olla enää niissä Raamatun ajoissa poikapolo!
maailman paras ja sopivin ala meikäläiselle! monipuolista ja vaihtelevaa työtä sekä elukoitten käsittelyä. koulussa just opetellu nylkeen kettuja, joten ens nahkonnassa varma työharjoittelu paikka...........suosittelen muillekin eläimistä kiinostuneille tätä alaa........
minä ainakin tykkään tästä alasta ja haluan tästä itselleni työn!!!! Ei sitä oo kuule suomen laisa kielletty eikä tulla kieltämäänkään!