Protu-leireistä VAbaarissa ma 18.4 , klo 18

Anonyymi

Protu esillä VAbaarissa ma 18.4. klo 18.00 Mascotissa: Protun eli Prometheus-leirin tuki ry:n uusi varapuheenjohtaja Mirko von Bell toimii keskustelun avaajana Helsingissä ensi maanantain 18.4. klo 18.00 VAbaarissa, joka pidetään tällä kertaa Mascotissa, Neljäs linja 2. Aiheena Protu nyt ja tulevaisuudessa. Voidaan keskustella myös Protun uudesta 30-vuotishistoriikista. Tervetuloa!
VAbaari on Helsingin seudun vapaa-ajattelijain järjestämä vapaamuotoinen, rento keskustelutilaisuus. Rohkenemme ajatella, että uskonnoton tilaisuus sopii erinomaisen hyvin myös näin pääsiäisen päätteeksi. Mitä mieltä Sinä olet? Tule mukaan tutustumaan ja juttelemaan.

Paikka on vaihtunut, kun Oiva on kiinni, mutta ei hätää, Mascot on lähellä, ja sijainniltaan vähintään yhtä hyvä.

"Prometheus-leirit eli protuleirit ovat aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita hankkimaan valmiuksia elämään, kehittämään maailmankatsomustaan ja ajattelemaan itsenäisesti. Protuleirin idea perustuu ihmisten kykyyn päättää omasta elämästään ja kantaa vastuuta maailmasta: nuorille ei tarjota valmiita vastauksia, vaan asioita pohditaan yhdessä. Leiriläiset ovat useimmiten 8.–9.-luokkalaisia, mutta leirejä on myös 17–20-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Kaikki Protun toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta. Toimintaa järjestävät pääosin nuoret vapaaehtoiset Prometheus-leirin tuki ry:ssä."

Tervetuloa kuulemaan tarkemmin ja keskustelemaan!
Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry

23

168

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pääsiäisvapaiden loppuun sopii aivan hyvin tällaisen vapaamuotoisen ja vapaa-ajattelullisen tilaisuuden järjestäminen ja tarjoaminen. Kiitos.

    • Anonyymi

      Kannattaa kerätä suomenvastaiset putinistikommarisossut juhlimaan Ykosken kommaripuolueen johdolla

      • Anonyymi

        Voi sinua raasua! Tule katsomaan ja kokemaan, moniko noista on putinisteja.
        Riittääkö rohkeutesi?


    • >>>Protu esillä VAbaarissa ma 18.4. klo 18.00 Mascotissa: Protun eli Prometheus-leirin tuki ry:n uusi varapuheenjohtaja Mirko von Bell toimii keskustelun avaajana<<<

      Pitäisihän vapareiden tietää että Prometheus on uskontoa, ikivanha uskonto:

      Wikipedia:
      Prometheus (myös Prometheas tai Prometeus) on kreikkalaisessa mytologiassa titaani, joka loi ihmiset ja varasti heille jumalilta tulen. Prometheus oli Iapetoksen ja Klymenen poika sekä Atlaksen ja Epimetheuksen veli. Prometheus muovasi savesta ihmisen, jolla hän hieman toisistaan poikkeavien tarinoiden mukaisesti kansoitti maan. Zeus ei halunnut antaa Prometheuksen suojateille tulta, joten tämä varasti sen ja toi sen ihmisille fenkolin varressa. Prometheus huijasi myös Zeuksen valitsemaan huonoimman palan ihmisiltä vaaditusta härkäuhrista, täten auttaen ihmisiä.

      Kostaakseen Zeus lähetti Pandoran lippaineen Prometheuksen luo. Lippaan piti sisältää jumalten lahja, mutta todellisuudessa siinä olivatkin maailman vitsaukset. Prometheus ei luottanut lahjaan eikä nainut Pandoraa. Pandoran kanssa meni kuitenkin naimisiin Prometheuksen veli, Epimetheus, joka niin tehdessään toi vitsaukset maailmaan. Prometheuksen ja Epimetheuksen vastakohtaisuutta kuvastavat nimet: Prometheus merkitsee ”etukäteen ajattelevaa”, Epimetheus ”jälkikäteen ajattelevaa”.

      Lopulta Zeus kytki Prometheuksen kallioon, jossa kotka nokki joka päivä hänen maksaansa, joka aina öisin kasvoi entiselleen. Herakles surmasi kotkan ja vapautti Prometheuksen noin 30 vuoden vankeuden jälkeen.

      • Kyllä tuo on hyvin tiedossa.

        Onko uskonto yhä uskontoa, jos siihen ei kukaan usko?


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Kyllä tuo on hyvin tiedossa.

        Onko uskonto yhä uskontoa, jos siihen ei kukaan usko?

        Hyvä kysymys. Sinuahan häiritsee itse usko? Toisaalta myös uskonnon harjoittaminen jos ei usko? Mutta onko se uskontoa jos ei usko? Jätin tarkoituksella pois sanan 'kukaan' koska ihminen voi lopulta tietää vain itsestään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys. Sinuahan häiritsee itse usko? Toisaalta myös uskonnon harjoittaminen jos ei usko? Mutta onko se uskontoa jos ei usko? Jätin tarkoituksella pois sanan 'kukaan' koska ihminen voi lopulta tietää vain itsestään.

        Eli älysi ei riitä tajuamaan, että Kaikki ymmärtävät tuon olevan tarustoa?

        Mielestäsi vanhemmat ovat 'uskovia', kun tilaavat joulupukin jakaamaan lahjoja lapsille...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli älysi ei riitä tajuamaan, että Kaikki ymmärtävät tuon olevan tarustoa?

        Mielestäsi vanhemmat ovat 'uskovia', kun tilaavat joulupukin jakaamaan lahjoja lapsille...

        Kiitokset, säästit minulta kirjoittamisen vaivan.


    • Anonyymi

      Jos pääsiäinen kävi tylsäksi, tästä vaihtelua.

      • Anonyymi

        Vois varmaan osallistua mukavan ja virkistävän vapaapäiväjakson päätteeksikin.


    • Anonyymi

      Hyvä et tämän pääsiäisenkin aikaan tilaisuus tavata.

    • Anonyymi

      Nyt kannattaa laittaa hälytys, että ejmhtii nonkaunilta.

      • Anonyymi

        Jaa mitä? Että ehtii pääsiäisen vietosta?


    • Anonyymi

      Taitaa olla nuori "opettamassa" vanhempia.

    • Anonyymi

      Pääsiäisestä pääsemisen merkeissä. Taidanpa osallistua.

    • Anonyymi

      Älkää menkö. Ei ei. Voi tulla joku tartunta.

    • Anonyymi

      Tämä kuuluu tähän päivään. Ja iltaan.

      • Anonyymi

        Nosto. Ennen vanhaan täällä oli yläreunaan kiinnitettyjä ketjuja. Tällainen ajankohtainen olisi siihen hyvä.


    • Anonyymi

      Tilaisuuden pohjalta on juttu VA-lehdessä 2/22. Ks. VOIMA KESÄ-HEINÄ.

    • Anonyymi

      Ks. Uskomaton Vapaa Ajattelija 2/22. Voima-lehti kesä-heinä liite.

      • Anonyymi

        Siitä numerosta on nyt julkaistu tämäkin juttu myös netissä.


    • Anonyymi

      Tapahtuman pohjalta on hyvä juttu VA 2/22. Se keskittyy aikuisohjaajakysymykseen.

      • Anonyymi

        Hyvä tulos. Avainasia edelleen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe