Mutta miksi NATOn pitää levitä - jää epäselväksi

Onko syy edes tervejärkinen ja perusteltavissa?
214684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 214

Vanhimmat

Miksi levitä ja aiheuttaa tuhoa?

Äänestä
  • Natoon halutaan liittyä koska venäjä aiheuttaa muutoin tuhoa. Onhan tuo nähty.

    1Äänestä

  • "NATO-JÄSENYYS EI TUO SUOMELLE MERKITTÄVÄÄ LISÄTURVAA NYKYHETKEEN NÄHDEN.", Komentaja evp Berner.

    Näin ollen Nato-kannatuksen nopea hyppäys ei ole realistinen suhteessa Suomen vallitsevaan hyvään turvallisuustilanteeseen — puolustus on vahva ja kunnossa; "Berner uskoo, että tällä hetkellä suomalaisten kasvanut Nato-kannatus liittyy sodan pelkoon.".

    Puolustusyhteistyö on muiden maiden kanssa tiiviimpää kuin koskaan.
    Suomella on vahva puolustus, jonka vuoksi ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi." MTV Uutiset Live 22.3.2022

    Mediassa tahallaan lietsotaan ja provosoidaan — tarkoitukselliset gallupit valehtelee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "NATO-JÄSENYYS EI TUO SUOMELLE MERKITTÄVÄÄ LISÄTURVAA NYKYHETKEEN NÄHDEN.", Komentaja evp Berner.

    Suomi liittyy Natoon jotta ei käy niin kuin Ukrainalle. Onko vaikea ymmärtää?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi liittyy Natoon jotta ei käy niin kuin Ukrainalle. Onko vaikea ymmärtää?

    Mihin perustuu väite, ettei Venäjä voisi hyökätä NATO-maahan?

    Venäjä voi hyökätä NATO-maahan, koska USA (NATO) ei hyökkää Venäjän alueelle edes siinä tapauksessa, että Venäjä hyökkäisi NATO-maahan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natoon halutaan liittyä koska venäjä aiheuttaa muutoin tuhoa. Onhan tuo nähty.

    Pitkälti tuo rauhanomainen elokin onnistui ja puolueettomuus politiikka osoittautui sen myötä onnistuneeksi. Nato koetaan idän suunnalta uhkaksi ja tuolloin on selkeästi nähtävissä ett vastakkain asettelu kasvaa jos Nato laajenisi ja asettautuisimme Naton täys jäseneksi.

    Tuo vaikuttaisi kasvavasti varusteluun ja siten myös samoin puollutusmenoihimme. Todennäköisesti myös sulkisi kauppasuhteemme lopullisesti vastakkain asettelun kautta jossa me olisimme uhka ,ja tuolla on taloudelliset vaikutukset jotka on jo nähty. Eettisesti en ota kantaa Euroopan tilanteeseen tässä yhteydessä.

    Mitkä on sitten hyödyt ja haitat jäänee loppupelissä tehtävien vaikuttavuus arvioiden piiriin ,joiden suhteen on oltava kriittinen ja arvioitava myös lähteet jonka pohjalta arviot tehdään.

    Äänestä

  • Samat porukat sotivat nyt kuin edellisessäkin maailmansodassa. Natsisaksaglopalistit vastaan Venäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin perustuu väite, ettei Venäjä voisi hyökätä NATO-maahan?

    Venäjä voi hyökätä NATO-maahan, koska USA (NATO) ei hyökkää Venäjän alueelle edes siinä tapauksessa, että Venäjä hyökkäisi NATO-maahan.

    Tarvitset turpasaunan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi liittyy Natoon jotta ei käy niin kuin Ukrainalle. Onko vaikea ymmärtää?

    "Nato-jäsenyys ei tuo Suomelle merkittävää lisäturvaa nykyhetkeen. Puolustusyhteistyö on muiden maiden kanssa tiiviimpää kuin koskaan.

    Suomella on vahva puolustus, jonka vuoksi ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi.

    Berner ajattelee, että mikäli Suomeen hyökättäisiin sotilaallisesti, me saisimme samanlaista apua kuin Ukraina ja ehkä vielä enemmänkin.

    Venäjä käyttäytyy siten, että en usko, että Venäjän johdossa ajatellaan, että seuraavaksi, kun tuolla loppuu, käännetään aseet ja lähdetään hyökkäämään Suomeen. Sitten Venäjälle kävisi vähän huonosti.".

    Maanpuolustuskorkeakoulun entinen strategian opettaja ja komentaja evp Jyrki Berner sanoo MTV Uutiset Livessä 22.3.2022.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi liittyy Natoon jotta ei käy niin kuin Ukrainalle. Onko vaikea ymmärtää?

    "Zelenskyi: Ukraina voi luopua Nato-jäsenyyden tavoittelemisesta – kyseessä yksi Venäjän rauhanehdoista", MTV 8.3.2022.

    Äänestä

  • Ei Nato mihinkään leviä. Venäjän rajanaapurit anoo länttä, että pelastakaa meidät hullun sotarikollisen ja raiskaajavaltion kynsistä. Auttakaa meidät turvaan, ottakaa meidät siipienne suojaan, ennen kuin kalsarimyrkyttäjä iskee, murhaa siviilejämme, raiskaa ihmisiämme, tekee kansalaisillamme ihmiskauppaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin perustuu väite, ettei Venäjä voisi hyökätä NATO-maahan?

    Venäjä voi hyökätä NATO-maahan, koska USA (NATO) ei hyökkää Venäjän alueelle edes siinä tapauksessa, että Venäjä hyökkäisi NATO-maahan.

    Se perustuu siihen, että venäjä ei kykene koskaan voittamaan Natoa tavanomaisin asein tai taloudellisesti. Lisäksi Natolla on omat joukkotuhoaseet, joilla voidaan vastata venäjän joukkotuhoase uhkaan.

    Ukrainan sota loppuu jossain vaiheessa, mutta länsimaat tulee katkaisemaan taloudelliset letkut venäjään. Jotain taloudellista yhteistoimintaa saattaa palautua, kun venäjän sotarikolliset ovat tuomittu ja kalsari sekä tukijansa ovat kuolleet. Lisäksi sotakorvaukset on maksettu Ukrainalle.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Zelenskyi: Ukraina voi luopua Nato-jäsenyyden tavoittelemisesta – kyseessä yksi Venäjän rauhanehdoista", MTV 8.3.2022.

    Ukraina voi luopua, mikäli saa riittävät turvallisuustakuut länsimailta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samat porukat sotivat nyt kuin edellisessäkin maailmansodassa. Natsisaksaglopalistit vastaan Venäjä.

    Liittoutuneisiin kuuluivat N-liiton lisäksi mm. USA, Iso-Britannia, Australia, Kanada, Ranska.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitkälti tuo rauhanomainen elokin onnistui ja puolueettomuus politiikka osoittautui sen myötä onnistuneeksi. Nato koetaan idän suunnalta uhkaksi ja tuolloin on selkeästi nähtävissä ett vastakkain asettelu kasvaa jos Nato laajenisi ja asettautuisimme Naton täys jäseneksi.

    Tuo vaikuttaisi kasvavasti varusteluun ja siten myös samoin puollutusmenoihimme. Todennäköisesti myös sulkisi kauppasuhteemme lopullisesti vastakkain asettelun kautta jossa me olisimme uhka ,ja tuolla on taloudelliset vaikutukset jotka on jo nähty. Eettisesti en ota kantaa Euroopan tilanteeseen tässä yhteydessä.

    Mitkä on sitten hyödyt ja haitat jäänee loppupelissä tehtävien vaikuttavuus arvioiden piiriin ,joiden suhteen on oltava kriittinen ja arvioitava myös lähteet jonka pohjalta arviot tehdään.

    Ukrainalaisten enemmistö alkoi kannattaa maansa NATO-jäsenyyttä vasta Venäjän miehitettyä Krimin ja Itä-Ukrainan sodan alettua vuonna 2014, katso https://en.m.wikipedia.org/wiki/Ukraine–NATO_relations

    1Äänestä

  • Juuri tällainen haave on useimpien putinistien unelmana.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin perustuu väite, ettei Venäjä voisi hyökätä NATO-maahan?

    Venäjä voi hyökätä NATO-maahan, koska USA (NATO) ei hyökkää Venäjän alueelle edes siinä tapauksessa, että Venäjä hyökkäisi NATO-maahan.

    Miksi ei hyökkäisi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi liittyy Natoon jotta ei käy niin kuin Ukrainalle. Onko vaikea ymmärtää?

    Ukrainan ja Suomen tilanteet erilaiset. Vaikee verrata. Ukrainahan halus aiemmin Natoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin perustuu väite, ettei Venäjä voisi hyökätä NATO-maahan?

    Venäjä voi hyökätä NATO-maahan, koska USA (NATO) ei hyökkää Venäjän alueelle edes siinä tapauksessa, että Venäjä hyökkäisi NATO-maahan.

    Siihen, että se on hyökännyt NATO-maahan 0 kertaa ja ei-NATO maihin 2 kertaa yksi maa kerralla.

    1Äänestä

  • Tuhon aiheuttaa Putin. Etkö katso uutisia?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin perustuu väite, ettei Venäjä voisi hyökätä NATO-maahan?

    Venäjä voi hyökätä NATO-maahan, koska USA (NATO) ei hyökkää Venäjän alueelle edes siinä tapauksessa, että Venäjä hyökkäisi NATO-maahan.

    Tähän asti ei ole hyökännyt.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ukrainan ja Suomen tilanteet erilaiset. Vaikee verrata. Ukrainahan halus aiemmin Natoon.

    Ukolla on unelma entisten rajojen palauttamisesta ja Suomi kuuluu niiden rajojen sisäpuolelle.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ukolla on unelma entisten rajojen palauttamisesta ja Suomi kuuluu niiden rajojen sisäpuolelle.

    Tämä himo jyskyttää ukolla takaraivossa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samat porukat sotivat nyt kuin edellisessäkin maailmansodassa. Natsisaksaglopalistit vastaan Venäjä.

    Lopeta heti vodkan juominen!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin perustuu väite, ettei Venäjä voisi hyökätä NATO-maahan?

    Venäjä voi hyökätä NATO-maahan, koska USA (NATO) ei hyökkää Venäjän alueelle edes siinä tapauksessa, että Venäjä hyökkäisi NATO-maahan.

    Ei ehkä hyökkää Venäjälle, mutta osallistuu joukolla hyökkäyksen torjuntaan! Natolla on onneksi yhdessä ERITTÄIN VAHVA ILMA-ASE, joka on nopeasti siirrettävissä sotatoimialueelle, jonka jälkeen Venäjän hyökkäys. Surkastui hillittömiin tappioihin!

    STALLARI NÄKEE ASIAT KOVIN YKSINKERTAISESTI!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samat porukat sotivat nyt kuin edellisessäkin maailmansodassa. Natsisaksaglopalistit vastaan Venäjä.

    psykopaatti-putinin venäjä on sotinut neljää pienempää liittoutumatonta itsenäistä valtiota vastaan. Nyt hyökkäsi Ukrainaan, liikkuvat krematoriot mukanaan. Tosin Ukraina taistelee ja hyvä niin. Aika monessa valtiossa on myrkyttäjä-putinin mukaan näitä, mitä henkisesti heikko mielesi kuvasi sanalla natsisaksaglopalisti!? Ei kukaan ota typeryyttäsi kirjoitusvirheineen vakavasti. Lue historiaa, kommenteistasi päätellen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "NATO-JÄSENYYS EI TUO SUOMELLE MERKITTÄVÄÄ LISÄTURVAA NYKYHETKEEN NÄHDEN.", Komentaja evp Berner.

    Näin ollen Nato-kannatuksen nopea hyppäys ei ole realistinen suhteessa Suomen vallitsevaan hyvään turvallisuustilanteeseen — puolustus on vahva ja kunnossa; "Berner uskoo, että tällä hetkellä suomalaisten kasvanut Nato-kannatus liittyy sodan pelkoon.".

    Puolustusyhteistyö on muiden maiden kanssa tiiviimpää kuin koskaan.
    Suomella on vahva puolustus, jonka vuoksi ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi." MTV Uutiset Live 22.3.2022

    Mediassa tahallaan lietsotaan ja provosoidaan — tarkoitukselliset gallupit valehtelee.

    Astutaanko Suomeen ensimmäiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ei hyökkäisi?

    Ei uskalla ........

    1Äänestä

Saksassa on kiista ukrainan lähettilään ja Saksan valtion kanssa kun lähettiläs piikitti valtiota.

Saksa ei omaksu natsin leimaa.

Äänestä

Pitäisikö suomalaiset alistua tuolle hullulle itärajan takaa ?

1Äänestä
  • ei tarvi altistua koska hulluja on suomessa

    Äänestä

  • "Mearsheimerin arvion mukaan Ukrainan suhteen tilanne on todella vaarallinen ja länsi lisää toiminnallaan uhkia."

    Putin uhkasi jo 2008 mitä on nyt toteuttamassa. Suomessa kiinnitetään huomiota etupäässä sodan kauheuksiin Ukrainassa eikä haluta uskoa, että Naton laajeneminen oli pääsyy hyökätä Ukrainaan. Miten käy Suomen? On liian vaarallista jättää Natohakemus.

    "monet amerikkalaiset ulkopolitiikan asiantuntijat ovat varoittaneet Naton laajenemisen vaaroista jo vuosikymmenien ajan."
    Kannattaisi uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mearsheimerin arvion mukaan Ukrainan suhteen tilanne on todella vaarallinen ja länsi lisää toiminnallaan uhkia."

    Jääräpäisimmät eivät sittenkään usko kun kaupungit ovat raunioina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei tarvi altistua koska hulluja on suomessa

    Niitä hulluja joita on eniten kutsutaan normaaleiksi.

    1Äänestä

  • Kuitenkaan Nato ei ole hyökännyt Venäjälle. Vain Venäjä Ukrainaan.

    1Äänestä

  • Kyllä näitä sotahulluja on aivan omasta takaa, hallitus etunenässä.

    Äänestä

  • Putin hyökkäsi Georgiaan! Tietysti Putinilla on pakkomielle Natosta. Nato ei ole hyökännyt Venäjää vastaan koskaan. Viro ja kumppanit hakivat turvaa Natosta. Ilman Natoa ei olisi itsenäistä Viroa, Latviaa, Liettuaa, ...

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mearsheimerin arvion mukaan Ukrainan suhteen tilanne on todella vaarallinen ja länsi lisää toiminnallaan uhkia."

    Putin uhkasi jo 2008 mitä on nyt toteuttamassa. Suomessa kiinnitetään huomiota etupäässä sodan kauheuksiin Ukrainassa eikä haluta uskoa, että Naton laajeneminen oli pääsyy hyökätä Ukrainaan. Miten käy Suomen? On liian vaarallista jättää Natohakemus.

    "monet amerikkalaiset ulkopolitiikan asiantuntijat ovat varoittaneet Naton laajenemisen vaaroista jo vuosikymmenien ajan."
    Kannattaisi uskoa.

    Viharintamalle en halua jäädä elelemään jos maa viedään tyhmästi Natoon.

    Tässä ei ole pelkästään kyse sodan kauheuksista. On suunnitelma koko Ukrainan kansan hävittämisestä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä ei ole pelkästään kyse sodan kauheuksista. On suunnitelma koko Ukrainan kansan hävittämisestä.

    Jussi Halla-aho taisi puhua tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei tarvi altistua koska hulluja on suomessa

    Paljon vähemmän kuin mistä natsihulluja löytyy Puten bunkkerissa!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jääräpäisimmät eivät sittenkään usko kun kaupungit ovat raunioina.

    Uskotko sitten Neuvostoliitto aikoinaan?

    HUVITTAVAA KYLLÄ punanatsi kauhistelee NYT SITÄ, että Ukraina puolustautuu samaan tapaan ylivoimaa itse kuin neukku teki 1941 ja. Jota sanat stallRit kyynelsilmin YLISTÄÄ;-D

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä näitä sotahulluja on aivan omasta takaa, hallitus etunenässä.

    Suomen hallitus HALUAA SUOJATA MAANSA ulkomaisilta SOTAHULLUILTA, joita stallarit fanittaa!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jussi Halla-aho taisi puhua tästä.

    kun olet Halla_Ahon kanssa yhtä tyhmiä, niin pakko uskoa teitä, koska ei jaksa tyhmää juttua pitkään ja on otettava se mitä sanotaan todesta.

    että kun teiltä ei parempaa tulee satsia, niin pakko ottaa tyhmyys totena

    ehkä teille omat sananne ovat totta

    kertoo kehityksen ja tiedon asteesta

    toisin sanoen, täysin tuntematon maa on Ukraina suomalaisille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei tarvi altistua koska hulluja on suomessa

    No niimpä näkyy olevan .... .

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viharintamalle en halua jäädä elelemään jos maa viedään tyhmästi Natoon.

    Kuse siis muuntajaan ......

    Äänestä

"Onko syy edes tervejärkinen ja perusteltavissa?"

Syy ei todellakaan ole tervejärkinen ja juuri sen takiahan se on perusteltavissa!

Äänestä
  • Huonoja perusteluja riittää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huonoja perusteluja riittää

    Yleensä päätöksien tekemiseen riittää YKSI riittävän hyvä syy - Niin tässäkin tapauksessa!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huonoja perusteluja riittää

    Jep. Putin on tosi huono, myös venäläisten kannalta mutta niistä niin väliä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huonoja perusteluja riittää

    Vielä huonompia kysymyksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleensä päätöksien tekemiseen riittää YKSI riittävän hyvä syy - Niin tässäkin tapauksessa!

    Ja muut näkökulmat voi jättää huomiotta? Yksi hyvä syy suurella riskillä?

    Äänestä

Länsi raha nosti nukkehallituksen ukrainaan, ja länsi ei neuvotellut!
Sota tuli.
Miksi länsi vain ylimielisèsti eteni itään ? miksi ei neuvvotellut?
zelesnki on lännen nostama riivaaja, joka tuhoaa nyt ukrainan kansan.
Ja saanee mussolinin kohtalon, kun kansa huomaa tuhon määrän.

Äänestä
  • Ukrainassa hallitus on parlamentin valitsema ja parlamentti on valittu vapailla ja rehellisillä vaaleilla toisin kuin Venäjälää. Ja jokainen muistaa, kuinka länsi ja Ukraina yrittivät neuvotella Putin Klasarimyrkyttäjän kanssa, mutta se ei toiminut, koska hän halusi sotaa. Ukrainan kansaa tuhoaa vain Putin Kalsarimyrkyttäjä, jonka aikomuksena on tehdä siellä kansanmurha ja asettaa sinne fasistinen hallinto, kuten Venäjän valtiollinen uutistoimisto Ria Novosti kertoi. Zelenskyi suojelee ukrainalaisia tuolta kansanmurhalta.

    1Äänestä

  • Oikeassa olet tämä ukrainalainen sätkynukke on oikea USAn aikaansaannos ja kyllä USA nauraa Euroopalle ,eihän tämä usaan vaikuta mitenkään ,saapahan maksatettua Euroopalla miljardeja velkojaan tyhmillä eurooppalaisilla ja meidän nilikit ovat samassa kusetuksessa ja vieläpä ollaan maksumiehiä kunhan ääliöt tämän NATOn vielä ottavat viemään viimeisetkin itsenäisyyden rippeet

    Äänestä

  • Katynin ja MH17n jälkeen tuo ei liene yllätys.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katynin ja MH17n jälkeen tuo ei liene yllätys.

    Niinpä.

    Äänestä

Ukrainan oli hulluutta pyrkiä Naton jäseneksi. Se maksaa nyt ihmishenkiä ja koko maan tuhoutuminen on menossa.

Äänestä
  • Slaavien maa alkaa Sloveniasta.
    Anglosaksalaiset valloittivat jo paljon slaavien maita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Slaavien maa alkaa Sloveniasta.
    Anglosaksalaiset valloittivat jo paljon slaavien maita.

    suomen maahanmuuttajat eroavat esimerkiksi usalaisista siten, että suomi on nationalistinen, eivätkä valtio anna helpolla mitään vieraille, ei ainakaan teoriassa

    usa sen sijaan on maahanmuuttaja maa ja siellä on 'vapautta', jossa saa ansaittua maahanmuuttajana paremmin

    amerikka - globaali ja muu maailmaa on nationalistinen

    Äänestä

  • Hullu media, hulluja johtaja löytyy sekä kauempaa että aivan läheltä omasta takaa.

    Äänestä

  • Tulee mieleen, että olisi kuitenkin kannattanut neuvotella jo alussa.

    Äänestä

  • Käyköhän niin Suomellekin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulee mieleen, että olisi kuitenkin kannattanut neuvotella jo alussa.

    Miten neuvottelee sellaisen kanssa joka vaatii mahdottomia eikä pidä mitä lupaa? Venäjä oli silloin henkisesti valmis sotaan, länsi ei. Nyt tilanne on muuttunut. Paljon helpompi Ukrainan ja länsivaltojen on nyt neuvotella Putinin kanssa kun sille voidaan sanoa että tehdäänkö näin vai haluatko vielä lisää turpiisi?

    1Äänestä

  • Olisipa Ukraina liittynyt ajoissa Natoon, niin ei tarvitsisi yksin taistella sotarikollisia vastaan.

    1Äänestä

mutta miten käy natolaisten työntekijöiden, jotka elävät vieraalla maalla pidempiaikaisesti?

Äänestä

Olisiko yksi peruste rosvoilun torjunta?

Miten perustella sitä, että koko maapallon luonnonrikkauksiltaan vaurain maa antaa sotilaidensa ryöstellä?

Luulisi, että Kalsarinmyrkyttäjän ja kavereidensa ökyjahdeista irtoaisi edes joku osuus sosialistisille puuratajille asevoimissa ja tehtailla.

1Äänestä
  • Ostin just uuden pesukoneen...
    ja aion pitää sen!

    Äänestä

  • Eihän toki. Musikka saa kaalinsa, jotta oligarkeille riittää hanhenmaksapalleroita.

    1Äänestä

"Mutta miksi NATOn pitää levitä - jää epäselväksi"

No asian voi katsoa näinkin Natto ei leviä itään ja hae ketään jäsenekseen itä leviää Natoon hakeakseen turvaa venäjää vastaan .

Kaikki itäeuroopan maat ovat olleet NL miehittämiä maita ja eivät ikinä enään halua siihen kurimukseen ja he ovat itse hakeneet Naton jäsenyyttä varmistaakseen kyseisen asian kaikkia ei ole hyväksytty Natoon kuten esimerkiksi Ukraina siksi siellä on nyt sota koska jos Ukraina olisi hyväksytty Natoon aikoinaan Venäjä ei uskaltaisi koskeakaan Ukrainaan .

1Äänestä
  • NATO leviää itään koska NATO on aloittamassa sodan Venäjää vastaan.
    Sota Venäjän kanssa oli suunniteltu vuosia vuosia.
    Aivopesu on sotataktiikka.

    Miski NATO tahtoo hallita maailman?

    Venäjä on kyllä alivoimalla NATOa vastaan ja siksi pienet valtiot juoksevat vahvemman puoleen.

    Et säkään vastaa NATOn puolesta, koska et ole USAssa tällä hetkellä, mutta kirjoitat sujuvaa suomea.

    Äänestä

  • Säkin heität Jeesuksen vittuun ja alat Mormooniksi.
    Siis sinulla on lyhyt muisti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Säkin heität Jeesuksen vittuun ja alat Mormooniksi.
    Siis sinulla on lyhyt muisti.

    NATOn paikka on Pohjois-Amerikassa.
    Täällä on EU.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATOn paikka on Pohjois-Amerikassa.
    Täällä on EU.

    Et edusta edes koko Viroa, koska sielläkin elää erilaisia etnoksia.
    Varsinkin jos et elää Virossa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et edusta edes koko Viroa, koska sielläkin elää erilaisia etnoksia.
    Varsinkin jos et elää Virossa.

    Metsä on suomalaisen pahin vihollinen.

    Suomalainen tahtoo olla globaali, mutta ei pääsee yksinäisyyttä eroon.

    Ja sijainti pohjoisessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Metsä on suomalaisen pahin vihollinen.

    Suomalainen tahtoo olla globaali, mutta ei pääsee yksinäisyyttä eroon.

    Ja sijainti pohjoisessa.

    Mikä suomalaista vituttaa on oma yksinäisyytensä.
    Ja koska sitä vituttaa, se liittyy vuoroperään kaikkeen missä tapahtuu.
    Sinänsä ei erota puolueita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATO leviää itään koska NATO on aloittamassa sodan Venäjää vastaan.
    Sota Venäjän kanssa oli suunniteltu vuosia vuosia.
    Aivopesu on sotataktiikka.

    Miski NATO tahtoo hallita maailman?

    Venäjä on kyllä alivoimalla NATOa vastaan ja siksi pienet valtiot juoksevat vahvemman puoleen.

    Et säkään vastaa NATOn puolesta, koska et ole USAssa tällä hetkellä, mutta kirjoitat sujuvaa suomea.

    NATO USA mieluilee venäjän äärettömiä luonnonvaroja siitähän tässä on kyse ja näitä narrivaltiota riittää kuten Suomikin kunhan pakotteet on tehneet maamme tosi heikoksi USA vaan nauraa miten helppoa oli tämä Eurooppa saada sätkynukekseen mutta saattaapa tulla luunsiru kulukkuun

    Hyökkääjä on aina syyllinen.

    Jos Nato-USA haluaisi luonnonvaroja, se olisi hyökännyt Ukrainaan jossa on öljyä, kaasua ja viljaa. Venäjä ei itse viitsi viljellä laitaan tai rakentaa infraa jolla omat luonnonvarat saataisiin talteen, joten pitää ryövätä muilta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyökkääjä on aina syyllinen.

    NATOn tankki ei ole ampumista varten.
    NATOn sotilas ei ole fyysisesti vahva

    Äänestä

Miksi jankutat samaa selvää asiaa?
Onko syy edes tervejärkinen ja perusteltavissa?

Äänestä
  • Miksi jankutat 12.04.2022 19:26 samaa selvää asiaa?
    Syy on että olet huono?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi jankutat 12.04.2022 19:26 samaa selvää asiaa?
    Syy on että olet huono?

    Taidat olla vähän tyhmä.....

    Äänestä

No eihän se ole ja meidänkin nuolustusvoimat ovat antamassa ilmaiseksi maamme jenkkinaton rosvokoplan haltuun kyllä jenkeissä nauretaan ja ollaan hyvillään kun saadaan ilmaista hyökkäys voimaa Jenkin haltuun jos tähän natoon mennään ,ei ole tarvinnut kuin vähän peloitella ryssällä

Äänestä
  • miksi eivät ole antamassa? ovat naton puolella kaikki

    Äänestä

Nato ei leviä, vaan valtiot hakeutuvat oma-aloitteisesti Naton jäseniksi suojautuakseen Venäjältä.

Aloite Natoon liittymisestä pitää tulla jäsenkandidaatilta itseltään jo Naton sääntöjenkin mukaan. Nato ei markkinoi itseään aktiivisesti, puolustusliiton omat säännöt kieltävät sen.

1Äänestä
  • Paina se teksti mieleesi herra NATO ja toista se joka ilta elämäsi loppuun asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paina se teksti mieleesi herra NATO ja toista se joka ilta elämäsi loppuun asti.

    Venäjän diktaattori ei pidä demokratiasta, koska se kyseenalaistaa hänen totalitarisminsa ja imperialisminsa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän diktaattori ei pidä demokratiasta, koska se kyseenalaistaa hänen totalitarisminsa ja imperialisminsa.

    Suurin osa maailman ihmisistä ei kannata demokratiaa eikä varsinkaan länsimaisia arvoja.

    Länsi on jo kauan pyrkinyt viemään yhteiskuntamalliaan ja arvojaan aseiden voimalla sekä yhteiskuntien eliittiä lahjomalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suurin osa maailman ihmisistä ei kannata demokratiaa eikä varsinkaan länsimaisia arvoja.

    Länsi on jo kauan pyrkinyt viemään yhteiskuntamalliaan ja arvojaan aseiden voimalla sekä yhteiskuntien eliittiä lahjomalla.

    Suurin osa maailman ihmisistä kuitenkin haluaa nauttia läntisten arvojen hedelmistä eli vauraudesta, vapaudesta ja turvallisuudesta. Katso vain mistä ja mihin päin pakolaisvirrat liikkuvat. Ei tänne Suomeenkaan ihanan ilmaston vuoksi tulla.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suurin osa maailman ihmisistä kuitenkin haluaa nauttia läntisten arvojen hedelmistä eli vauraudesta, vapaudesta ja turvallisuudesta. Katso vain mistä ja mihin päin pakolaisvirrat liikkuvat. Ei tänne Suomeenkaan ihanan ilmaston vuoksi tulla.

    Länsimainen elämäntapa tuhoaa maapallon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suurin osa maailman ihmisistä kuitenkin haluaa nauttia läntisten arvojen hedelmistä eli vauraudesta, vapaudesta ja turvallisuudesta. Katso vain mistä ja mihin päin pakolaisvirrat liikkuvat. Ei tänne Suomeenkaan ihanan ilmaston vuoksi tulla.

    maahanmuutto kulkee etelästä missä elämä on syntynyt pohjoiseen

    etelä ----> pohjoinen

    Äänestä

Nato on noin suuri ja vahva, että Venäjän vallanhimoinen sairas diktaattori ei edes uskalla kuvitella hyökkäävänsä natolaiseen valtioon.

Yhdessä natomaat pitävät vallanhimoisemmankin älyvapaan rosvoamassa omaa kansaansa.

1Äänestä

Kysymyksesi ei ole ihan tervejärkinen. Ei Nato leviä eikä sitä levitetä, Natoon liitytään. Syy, miksi Natoon kuulvien jäsenmaiden määrä on lisääntynyt on, että Neuvostoliiton romahduksen jälkeen uudet itsenäiset kansallisvaltiot pelkäsivät, että Venäjä voimistuu uudelleen ja alkaa havitella entistä imperiumiaan ja valtapiiriään takaisin. Ihan aiheellisesti pelkäsivät kuten nyt on nähty. Georgia ja Ukraina olisivat halunneet liittyä myös, mutta niitä ei hyväksytty jotta ei ärsytettäisi Putinia. Se oli paha virhe ja siitä kärsii nyt Ukraina, jota tuhotaan ja jonka kansalaisia massamurhataan. Jos Nato nyt lähiaikoina kasvaa vielä 1-2 jäsenellä niin syy on selkeästi nähtävissä. Se minkä Baltian maat ja Neuvostoliton entiset satelliittimaat pelkäsivät tapahtuvan tapahtuu parhaillaan.

1Äänestä
  • Mietin syytä, miksi itse puolustat NATOa.
    Olen nainen, joka ei ole koe NATOa uhkana.
    Miksi et koe NATOa uhkana?

    - olet anglosaksalainen
    - olet rikas ja rahalla saa ostettua vapautta vähäksi aikaa
    - sinulla on valtion työ, joka pakottaa sinua ajattelemaan poliittisesti
    - olet naton puolella, mikä tarkoittaa etnisesti jälleen kerran, et ole ainakaan slaavi

    jos olet anglosaksalainen, niin mieti uudelleen asemasi suomeen nähden

    USA ei ole globaali koska sitä johtaa Brittiläinen Imperialismi.

    Britit ovat vaaleita arjalaisia ja kotoisin Eteläisestä Venäjästä, Ukrainasta
    Alku on siellä.

    Ukrainan syyn voi nähdä anglosaksalaisten ja slaavien välien selvittelyä.

    USA hajotti CCCPn, joten paine on Venäjällä.
    Älä painosta, niin ei satu.
    Olkoon vaikka Venäjä numero 2, niin se ei ole syy antautua Brittiläiselle Imperialismille.
    Varsinkin kun Länsi Eurooppa on tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mietin syytä, miksi itse puolustat NATOa.

    Käännöskoneella on vielä paljon opittavaa. :-)

    Äänestä

Usan puolelta ajatus on kontrollin lisääminen varsinkin sotilaallisesti maailmanlaajuisesti. Se ei ole mikään salaisuus, vaan ihan julkisissa dokumenteissa lukee.

Mutta kaipa tuota jokainen tulkitsee omalla tyylillään.

Äänestä

Kun tuollaisia umpihölmöjä aloituksia tulee niin aina joutuu ihmettelemään, että onko aloittaja Putinin propagandan levittäjä vai todella vähä-älyinen propagandan uhri. Suomi on vapaa maa ja täällä on vapaa media. Tiedon ja totuuden leviämistä ei ole estetty. Se syy on suorastaan hyppinyt silmille joka päivä uutisissa jo toista kuukautta.

1Äänestä
  • Kovin vajaata tietoa levitettiin luottamassasi vapaassa mediassa. (Korona"rokotus" aiheeseen liittyvää lobbausta.) Nyt on vain yhden kannan "keskustelussa" Natoaihe. Toisinajattelevat ovat leimattu Putinin kätyreiksi. On vaarallista kaventaa näkökulmia ja harhauttaa tekaistuilla tilastoilla. Mistä saanut alkunsa kieroilu täälläkin? Kuka maksaa hybridivaikuttamiskeskuksen kulut? Eihän paskanjauhanta verovaroin toimi?
    Kansalaiset varmasti haluavat itsenäisesti ajatella ilman jatkuvaa, vittumaista vaikuttamisyritystä mitä on nettikin pullollaan sensuureineen ja mediat myös yhtä näkökulmaa toitottaessaan (tällä kertaa natohypetys).
    Outoa on.

    Äänestä

  • Älyn puute on hyvä syy liittyä NATOon

    Äänestä

no mieti...aina kun soditaan niin ollaan pienmpien maiden kimpussa ,paitsi jos kuuluu natoon niin saa olla rauhassa....näni se menee..

1Äänestä
  • Suomi CCCPn jälkeen liittyi NATOon.
    Odottakaa edes katsoakseen, mitä muille NATOn maille käy.

    Mikä olisi kolmas liittymä NATOn jälkeen.

    Äänestä

NATOon pyritään ja haetaan. Venäjään otetaan pakolla.

1Äänestä
  • Putin mielii Venäjän johtajana palauttaa maalleen siihen tsaarin aikana kuuluneet maat ja siksi nämä nyt itsenäiset valtiot hakevat suojaa Natosta,, koska tietävät, että Naton jäsenmaina ne ovat turvassa Venäjän hyökkäulseltä!

    Tämä on selkeä perustelu Naton laajenemiseen! Venäjän presidentti on tehnyt kaikkensa lisätäkseen rajanaapureiden pelkoa!

    1Äänestä

  • Sopivasti yhteiskunnan eliittiä lahjomalla "kansa vapaaehtoisesti kannattaa" NATO-jäsenyyttä.

    Aivopesun mahti on melkoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putin mielii Venäjän johtajana palauttaa maalleen siihen tsaarin aikana kuuluneet maat ja siksi nämä nyt itsenäiset valtiot hakevat suojaa Natosta,, koska tietävät, että Naton jäsenmaina ne ovat turvassa Venäjän hyökkäulseltä!

    Tämä on selkeä perustelu Naton laajenemiseen! Venäjän presidentti on tehnyt kaikkensa lisätäkseen rajanaapureiden pelkoa!

    Suomalaiset antavat ruotsalaisille valtaa Suomessa ja vielä huutavat perään, että Hyvää Suomi!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset antavat ruotsalaisille valtaa Suomessa ja vielä huutavat perään, että Hyvää Suomi!!!

    Suomenruotsalaiset kasvavat suomalaisten kustannuksella.

    Äänestä

on....jos lähihistoriiaa tarkkaillaan niin yhteenkään maahan ei ole hyökätty joka kuuluu natoon t.ai jos maa omistaa yhdinpommin....ei sotavarustelu alkaa olla osalla mailla turhaa kun ei ole enää maita mihin hyökätä ja sehän ärsyttää hyökkääjämaita.

1Äänestä
  • OLEN OIKEISTOLAINEN, EN USKO MIHINKÄÄN!!
    UUSI HISTORIA - SUOMI SYNTYI BRITTEIN SARILLA!!

    Äänestä

Parempi että NATO leviää kuin että Venäjä leviää.
Siis pinta-ala kasvaa- eikä leviä kuin Putinin paskat eväät.

1Äänestä
  • Venäjä ei leviää, se kävelee rauhallisesti.
    Leviää vain juutalainen paska.

    Äänestä

Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainan kimppuun jos Ukraina olisi Natossa. Jos Ukraina olisi liittynyt Natoon Neuvostoliiton kaaduttua yhdessä Baltian maiden kanssa olisi Krim vielä Ukrainalla.

1Äänestä
  • Pelkkää spekulaatiota.

    Äänestä

  • Jos Okraina olisi ollut NATOssa se hyökkäisi Turkin kimppuun, koska NATO on hylly.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkkää spekulaatiota.

    Älä pelkää! Se on vain spekulaatiota ain.

    Äänestä

Eikä se itsessään ole mikään tarve eikä tavoite.
Itse asiassa venäjä luo sen tarpeen, ei taida olla ihan penaalin terävintä kärkeä tuo venäjän johto.

1Äänestä
  • niin, mihin kiire?
    elettäisiin kuten ennen!
    nato pysyisi pohjois amerikassa ja venäjä venäjällä
    suomi työllistäisi omat työttömänsä eikä toisi aina vierasta työvoimaa!

    toimisiko se niin

    Äänestä

Nato palvelee rikollisia, yksinkertaisesti ilmaistuna.
Historiansa aikana se ei ole puolustanut ketään vaikka sitä edelleen sanotaan puolustusjärjestöksi.
Tiedoksi että Venäjä ajaa iskander ohjuksia asemiin, uhkana nato-Suomi.
Suomen 'päättäjät' ovat antaneet peruuttamattomasti pikkusormensa pirulle ja tiedätte miten siinä sitten lopulta käy...se vie koko käden.

Äänestä
  • Suomen ulko ja turvallisuuspolitiikka on mielipuolien hallinnassa, ainakin välikätenä ulkoa tulevalle ohjaukselle.

    Äänestä

  • Tiedoksi, että Venäjä ei ole koskaan hyökännyt NATO maihin. Käytä järkeäs.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedoksi, että Venäjä ei ole koskaan hyökännyt NATO maihin. Käytä järkeäs.

    Typerä perustelu.
    2004 puhuttiin, että Suomi ei ole koskaan voittanut euroviisuja eikä siksi voi voittaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedoksi, että Venäjä ei ole koskaan hyökännyt NATO maihin. Käytä järkeäs.

    Vaikka olisi olisi voinut olla syytä hyökätä NATO jäsenmaihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen ulko ja turvallisuuspolitiikka on mielipuolien hallinnassa, ainakin välikätenä ulkoa tulevalle ohjaukselle.

    ymmärsin, ettei suomen puolustuksen asema ei ole ekvivalentti ruotsalaiselle

    Äänestä

Valtiot liittyvät vapaaehtoisesti NATO:on turvallisuutensa taatakseen. NATO kasvaa, koska ihmiset haluavat elää vapaassa ja turvallisessa maailmassa.

Eikö Moskovassa ymmärretä, että Venäjän naapurimaat eivät halua Venäjän etupiiriin. Todennäköisyys sille, että Venäjä aloittaisi sodan monin verroin vahvempaa NATO:a vastaan ovat marginaalisen pienet. Todennäköisyys, että Moskovan johto päättää hyökkätä liittoutumattomaan/demokratiasta haaveilevaan naapuriin on suuri (vrt. NL:n toimet Unkarissa ja Tshekkossovakiassa, hyökkäyssota Afganistanissa 1979-1989, Tshetsenian sodat, Georgia, Syyria, Ukraina,..).

Venäjä on sotaisa ja epäluotettava naapuri. Siksi NATO laajenee.

1Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä.

    1Äänestä

  • Nato ei halua laajeta mihinkään vaan yksittäiset miehitystä pelkäävät maat haluavat liittyä natoon.

    1Äänestä

  • Vapaa ja turvallinen maa, jossa pakkopiikitetään ihmisiä ja orjuutetaan maskeilla, turvaväleillä, eristämisillä, matkustuskielloilla?
    Älöä jauha paskaa, millaista on vapaus sinun mielestäsi?

    Siihen asti kun oli luottamus itään, se oli molemminpuolista ja kenenkään ei tarvinnut pelätä, miten on nyt ja se pahenee.
    Kaupankäyti loppuu, diplimaattisuhteet on jo ajettu alas...kuka näkee tässä mitään hyvää, pitää olla korruptoitunut virkamies tai hallitus...sekin rikkoo perustuslakia.
    Tavallinen kansalainen on uhri ja petturit viime kädessä lähtevät hyvissä ajoin, mutta mihin menee kansa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaa ja turvallinen maa, jossa pakkopiikitetään ihmisiä ja orjuutetaan maskeilla, turvaväleillä, eristämisillä, matkustuskielloilla?

    Nato on rikollisten työkalu, sen näkee jokainen jolla on ymmärrystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaa ja turvallinen maa, jossa pakkopiikitetään ihmisiä ja orjuutetaan maskeilla, turvaväleillä, eristämisillä, matkustuskielloilla?
    Älöä jauha paskaa, millaista on vapaus sinun mielestäsi?

    Siihen asti kun oli luottamus itään, se oli molemminpuolista ja kenenkään ei tarvinnut pelätä, miten on nyt ja se pahenee.
    Kaupankäyti loppuu, diplimaattisuhteet on jo ajettu alas...kuka näkee tässä mitään hyvää, pitää olla korruptoitunut virkamies tai hallitus...sekin rikkoo perustuslakia.
    Tavallinen kansalainen on uhri ja petturit viime kädessä lähtevät hyvissä ajoin, mutta mihin menee kansa?

    "Vapaa ja turvallinen maa, jossa pakkopiikitetään ihmisiä ja orjuutetaan maskeilla, turvaväleillä, eristämisillä, matkustuskielloilla?
    Älöä jauha paskaa, millaista on vapaus sinun mielestäsi?"

    Tuossa tyypillistä venäläistä propagandaa joka perustuu asioiden vääristelemiseen ja sitä kautta valheeseen.
    Maski ei ole orjuutus hyvinvointiyhteiskuntamme suojeli sillä kansalaisiaan koronalta käytän muuten edelleenkin maskia kaupoissa ja tiloissa missä on paljon ihmisiä ihan omasta vapaudesta että voin käyttää .Muukin turvallisuuteen liittyvä säännöstö oli hyväksi vaikka olenkin yrittäjä ja se vaikutti negatiivisesti yritykseeni terveys ja hyvinvointi on tärkeämpää.

    "Siihen asti kun oli luottamus itään, se oli molemminpuolista ja kenenkään ei tarvinnut pelätä, miten on nyt ja se pahenee."

    Itään ei ole koskaan ollut luottamusta vai miksi luulet että pienellä Suomella on yksi Euroopan suurimmista ja iskukykyisimmistä armeijoista Ruotsin ja Norjan tähden vai ? Ei kyllä se on ihan historiamme vuoksi itäistä vaaraa varten pidetty yllä samaten järjestyksen pitoa varten kuj eräällä rajanaapurillamme on ollut tapana aiheuttaa erilaisia pakolaiskriisejä rajoillemme painostaakseen hallitustamme ja kansaamme .

    "Kaupankäyti loppuu, diplimaattisuhteet on jo ajettu alas...kuka näkee tässä mitään hyvää, pitää olla korruptoitunut virkamies tai hallitus...sekin rikkoo perustuslakia.
    Tavallinen kansalainen on uhri ja petturit viime kädessä lähtevät hyvissä ajoin, mutta mihin menee kansa?"

    kansa pysyy siellä missä hallituskin niin on aina Suomessa ollut kaupankäynti on pitänyt itään lopettaakin jo aikaisemmin siinä määrin ettemme ole riipuvaisia siitä hyvin onnistunut veto ja venäläisen diplomatian näemme Ukrainassa parhaillaan sitä emme kaipaa .

    Joten menkäämme Natoon ja jatkakaamme normaalia arkea entistä turvallisemmalla mielellä länsimaisena demokratiana meidän paikkamme on sielä ei suinkaan venäjän valkovenäjän ja muiden slaavilaisten joukossa heidän kulttuurinsa on vieras.

    Tyhmästtä kansasta ei enää väliä kun hyöty on revitty irti.

    Kiva jos susta on ihan ok pakottaa ottamaan tuntematonta ainetta suoraan piikistä, omalla vastuulla. Tainnu olla aivoja lamaavaa litkua siinäki jotta eliitin helpompi jatkossa kusettaa aivottomia surkimuksia.

    Äänestä

  • Rikollista touhua valtion puolelta kansalaisia vastaan.

    Äänestä

  • Aikooko NATO hyökätä Venäjälle?

    Äänestä

  • Mutta se on elämää, että asetelmat ovat mitä ovat.
    On jakoa Itä-Eurooppaan ja Länsi-Eurooppaan.

    JA ON VALITTAVA PUOLUEENSA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Vapaa ja turvallinen maa, jossa pakkopiikitetään ihmisiä ja orjuutetaan maskeilla, turvaväleillä, eristämisillä, matkustuskielloilla?
    Älöä jauha paskaa, millaista on vapaus sinun mielestäsi?"

    Tuossa tyypillistä venäläistä propagandaa joka perustuu asioiden vääristelemiseen ja sitä kautta valheeseen.
    Maski ei ole orjuutus hyvinvointiyhteiskuntamme suojeli sillä kansalaisiaan koronalta käytän muuten edelleenkin maskia kaupoissa ja tiloissa missä on paljon ihmisiä ihan omasta vapaudesta että voin käyttää .Muukin turvallisuuteen liittyvä säännöstö oli hyväksi vaikka olenkin yrittäjä ja se vaikutti negatiivisesti yritykseeni terveys ja hyvinvointi on tärkeämpää.

    "Siihen asti kun oli luottamus itään, se oli molemminpuolista ja kenenkään ei tarvinnut pelätä, miten on nyt ja se pahenee."

    Itään ei ole koskaan ollut luottamusta vai miksi luulet että pienellä Suomella on yksi Euroopan suurimmista ja iskukykyisimmistä armeijoista Ruotsin ja Norjan tähden vai ? Ei kyllä se on ihan historiamme vuoksi itäistä vaaraa varten pidetty yllä samaten järjestyksen pitoa varten kuj eräällä rajanaapurillamme on ollut tapana aiheuttaa erilaisia pakolaiskriisejä rajoillemme painostaakseen hallitustamme ja kansaamme .

    "Kaupankäyti loppuu, diplimaattisuhteet on jo ajettu alas...kuka näkee tässä mitään hyvää, pitää olla korruptoitunut virkamies tai hallitus...sekin rikkoo perustuslakia.
    Tavallinen kansalainen on uhri ja petturit viime kädessä lähtevät hyvissä ajoin, mutta mihin menee kansa?"

    kansa pysyy siellä missä hallituskin niin on aina Suomessa ollut kaupankäynti on pitänyt itään lopettaakin jo aikaisemmin siinä määrin ettemme ole riipuvaisia siitä hyvin onnistunut veto ja venäläisen diplomatian näemme Ukrainassa parhaillaan sitä emme kaipaa .

    Joten menkäämme Natoon ja jatkakaamme normaalia arkea entistä turvallisemmalla mielellä länsimaisena demokratiana meidän paikkamme on sielä ei suinkaan venäjän valkovenäjän ja muiden slaavilaisten joukossa heidän kulttuurinsa on vieras.

    Kun Suomi tahtoo olla suurempi kuin NATO tai Venäjä, niin kannattaa kehittää Teknillisessä Korkeakoulussa sellaisen pommin, joka tuhoaa kaikki muut paitsi Suomi.

    Juuri teknologia on uusi yllättävä asia, joka voi ratkaista asiat tai kääntää asiat nurin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiva jos susta on ihan ok pakottaa ottamaan tuntematonta ainetta suoraan piikistä, omalla vastuulla. Tainnu olla aivoja lamaavaa litkua siinäki jotta eliitin helpompi jatkossa kusettaa aivottomia surkimuksia.

    Kuse muuntajaan, stnan toistaitoinen koronadenialisti !!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Nato ei leviä vaan Naton piiriin hakeudutaan. Aktiivisia ovat maat, jotka eivät (vielä) kuulu Natoon eikä Nato.

Ja syy miksi Suomi ja ehkä Ruotsi haluaa liittyä Natoon on Venäjän halu laajentua sotaa käymällä. Eikö tämä ole kaikille selvää?

1Äänestä
  • On täysin sivuseikka, miten leviämiäminen tapahtuu.
    Tosiasia on, että NATO (Lännen etupiiri) pyrkii alati laajenemaan.
    NATO:lla on julkilausuttuna avoimien ovien periaate.

    NATO on uhka kaikille niille, jotka eivät halua länsimaista yhteiskuntajärjestystä ja länsimaisia arvoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On täysin sivuseikka, miten leviämiäminen tapahtuu.
    Tosiasia on, että NATO (Lännen etupiiri) pyrkii alati laajenemaan.
    NATO:lla on julkilausuttuna avoimien ovien periaate.

    NATO on uhka kaikille niille, jotka eivät halua länsimaista yhteiskuntajärjestystä ja länsimaisia arvoja.

    On AIVAN KESKEISTÄ miten leviäminen tapahtuu.

    Venäjä yrittää levittää "etupiiriään" hyökkäyssodalla, tuhomalla naapurimaataan ja tappamalla siviilejä, pommittamalla sairaaloita jne. Nato laajenee koska siihen HALUTAAN maiden omalla päätöksellä liittyä. Tätä eroa ei voi sivuuttaa!

    Nato ei uhkaa ketään. Nato ei ole uhannut Venäjää eikä valmistele hyökkäystä Venäjälle. Putin on ilmeisesti toistellut propagandaa Naton uhasta niin kauan että on uskonut omat valheensa ja tullut vainoharhaiseksi. Nato on uhka pelkästään niille / sille, joka suunnittelee hyökkäystä Nato-maita kohtaan.

    1Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Pitkällä aikavälillä mikään ei takaa, etteikö NATO muutu aggressiiviseksi tekemään vallanvaihtoja maissa, joissa on erilainen yhteiskuntamalli ja arvot kuin Lännessä.

    NATO on sotilasliitto ja siksi uhka. NATOn johtoon voi vaihtua aggressiiviset poliitikot.

    Tarkoitatko, että ehkä saattaa käydä niin, että tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuu jotain josta nyt ei ole MITÄÄN merkkiä?

    Ehkä jopa Venäjä lopettaa hyökkäyssodat ja myös oman kansansa sortamisen. Ehkä kaikki on mahdollista?

    1Äänestä

  • Nykyään NATOon liitytään Kela.fi sivuilla.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    On AIVAN KESKEISTÄ miten leviäminen tapahtuu.

    Venäjä yrittää levittää "etupiiriään" hyökkäyssodalla, tuhomalla naapurimaataan ja tappamalla siviilejä, pommittamalla sairaaloita jne. Nato laajenee koska siihen HALUTAAN maiden omalla päätöksellä liittyä. Tätä eroa ei voi sivuuttaa!

    Nato ei uhkaa ketään. Nato ei ole uhannut Venäjää eikä valmistele hyökkäystä Venäjälle. Putin on ilmeisesti toistellut propagandaa Naton uhasta niin kauan että on uskonut omat valheensa ja tullut vainoharhaiseksi. Nato on uhka pelkästään niille / sille, joka suunnittelee hyökkäystä Nato-maita kohtaan.

    Yleiset puheet jotka kattavat muitakin ihmisiä messiin itsensä mukaan lukien, vaikka ei tahdottaisi kuulua itse ryhmään ja kieltäydytään heti paikan tulleen, niin sellaiset yleiset puheet ovat usein osoittautuneet vaikeiksi jollakin tasolla....

    Siis että puhuu isoista ryhmistä ihmisiä, jotka ovat samalla aallon pituudella ja tahtovat samoja asioita, syövät kaikki tasan klo 8:05 aamulla ja eivät puhu liikoja kuten muutkin koskaan

    Äänestä

Veljet ja siskot Venäjällä! Etsikää uudet työpaikat, Putinin hallinto kaatuu, oligarkit pakenevat maastanne, taiteilijat ja intellektuellit muuttavat Eurooppaan!
Olemme vapaita ja ajattelevia, vapaan Suomen kansalaisia, emme usko trollien kirjoituksia. Lähtekää te jos suinkin voitte! Diktaattorin kaaduttua voitte palata maahanne rakentamaan demokratiaa…

1Äänestä
  • Kaasuputket ja metsävaunut eivät tahdo matkustaa Suomeen.
    He vetoavat NATOn leviämiseen.
    Kanada lupasi tuoda puuta Suomeen, jota myydä suomalaisena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaasuputket ja metsävaunut eivät tahdo matkustaa Suomeen.
    He vetoavat NATOn leviämiseen.
    Kanada lupasi tuoda puuta Suomeen, jota myydä suomalaisena.

    Sähköenergia loi käyrän, jossa oli selkeä viesti, että Suomeen ei tulemista.
    Venäläinen sähkö jääköön Venäjälle.

    Virossa avautuu Suomi-Venäjä rajaasema

    Äänestä

Nato leviää koska kukaan ei halua äitinsä/siskonsa/vaimonsa/lapsensa tulevan raiskatuksi ja tapetuksi.

1Äänestä
  • Nato leviää, koska äidit ja siskot tahtovat raiskatuksi tulemista ehdottomasti muualla kuin Venäjällä ja se tässä on oikein, koska kahta samanlaista kullia ei voi ottaakaan.

    Äänestä

NATO leviää, koska se on väline levittää läntinen yhteiskuntamalli ja läntiset arvot kaikkialle maailmaan.

Äänestä
  • Olen eronnut vaimostani koska Britit eivät kannata yksiaviopuolisuutta

    Äänestä

Missä kuplassa/uutispimennossa aloittaja oikein elää???

1Äänestä
  • Sillä on ihan ikioma mikä-mikä maa, joka sijaitsee suljetulla osastolla.

    -44.Div.-

    Äänestä

  • Aloittaja elää Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sillä on ihan ikioma mikä-mikä maa, joka sijaitsee suljetulla osastolla.

    -44.Div.-

    Valitettavasti täältä ei pääse minnekään vaikka Suomi on NATO maa.

    Äänestä

Suomi ilman EU:a 🇫🇮
Suomi ilman ryssiä 🇫🇮
Suomi ilman NATO:a 🇫🇮

Siinä isänmaallisten tavoite 21. vuosisadalle.

Äänestä
  • "Isänmaalliset tavoitteesi" ovat ristiriitaisia.
    Suomi ilman NATOa olisi Suomi täynnä ryssiä, määräileviä ryssiä.
    Parempi kuin Suomi ilman EUta olisi EU ilman integraatiota.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Isänmaalliset tavoitteesi" ovat ristiriitaisia.
    Suomi ilman NATOa olisi Suomi täynnä ryssiä, määräileviä ryssiä.
    Parempi kuin Suomi ilman EUta olisi EU ilman integraatiota.

    Itkettääkö suvakkipersua?

    Suomi ilman NATO:a ei olisi täynnä ryssiä.
    Suomi ilman ryssiä olisi Suomi ilman pelko perseessä järkensä menettäneitä.
    EU:ta ei ole olemassa ilman jatkuvaa integraatiota.
    EU:n jäsenmaa on luopunut merkittävästä osasta itsenäisyyttä.
    EU:n jäsenyyden kannattaminen on maanpetturuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Isänmaalliset tavoitteesi" ovat ristiriitaisia.
    Suomi ilman NATOa olisi Suomi täynnä ryssiä, määräileviä ryssiä.
    Parempi kuin Suomi ilman EUta olisi EU ilman integraatiota.

    Ottia tuota, et ehkä tullut ajatelleeksi että noin 80 vuotta Suomi on ollut ja elänyt maltillisesti ilman Natoa ja myös ilman ryssiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ottia tuota, et ehkä tullut ajatelleeksi että noin 80 vuotta Suomi on ollut ja elänyt maltillisesti ilman Natoa ja myös ilman ryssiä?

    Se taitaa kohta loppua, jos Suomi ei liity Natoon. Oletko jo unohtanut että Putin uhkailee Suomea ja Ruotsia.

    1Äänestä

  • Entä Suomi ja järki?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Isänmaalliset tavoitteesi" ovat ristiriitaisia.
    Suomi ilman NATOa olisi Suomi täynnä ryssiä, määräileviä ryssiä.
    Parempi kuin Suomi ilman EUta olisi EU ilman integraatiota.

    Ehdotan pahoille suomalaisille maan nimen vaihtamista, kielen vaihtamista, koska se auttaa muuttumaan erilaiseksi kuin Idän venäläiset.

    Mikä olisi uusi nimi Suomelle?

    Millä kielellä uusi Suomi puhuisi?

    Äänestä

Ööö

Äänestä

Venäjä+työntää+politiikallaan+Suomea+ja+Ruotsia+Natoon.++Ilman+työntöapua+eli+Putinin+älytöntä+sotapolitiikkaa+Naton+kannatus+olis+20%+luokkaa.

Äänestä

WEF / Nato haluaa ottaa koko planeetan haltuun, muutama maa on eri mieltä asiasta. Putin tekee Natot hyvällä tai pahalla, kohta Ukraina on liittynyt Venäjään, pian näette kun Zelensky antautuu.

Äänestä
  • Hehhehheeee... Nato ei pyydä ketään liittymään. Jäsenyyttä saa anoa jos haluaa.

    Äänestä

Nato on lännen eliitin työkalu vallan vahvistamiseksi. Länsi luo viholliset ja vihollisen läsnäolo vaatii natoa, joka ns. kansainvälisenä liittona voi levitä maasta toiseen. Katsokaa nyt informaatiota mm. Suomea koskien. Venäjä ei ole ollut Suomen vihollinen, eikä uhannut Suomea, mutta puheet ja mielipiteet on muuttuneet heti, kun alkoi natovouhotus. Länsieliitti on päättänyt, että Venäjä on Suomen vihollinen ja velvollistaa toimimaan tahtonsa mukaisesti ja se näkyy myös uutisissamme. Jokainen, jolla on omat toimivat aivot, näkee kuinka teenäistä ja tuputtavaa uutisten informaatio on ja kuinka samalla Suomelle "suositellaan" täydellistä irtiottoa Venäjästä ja asettumista Venäjän viholliseksi. Suomi ei ole tätä halunnut, eikä halua edelleenkään, mutta koska Länteen kuulumiseen on Länsieliitin sanelemat ehdot, on toimittava kiltisti talutushihna kaulassa.

Äänestä
  • Olisipa päättäjillämme ollut selkärankaa sanoa että ovat oman kansansa asialla eivätkä aio kärjistää tilannetta kenenkään mieliksi omalla kustannuksellamme. Tyhmää oli valtiojohdon alkaa "näyttämään" Venäjälle ja vihottelemaan EU:n yllytyksestä.
    On kuin pikkujäbä ilman itsesuojeluvaistoa uhittelis nakkikioskin jonossa isommalleen ja seuraavana päivänä ihmettelis ku nokka on poskella, kuinka näin kävi, en ymmärrä.

    Äänestä

NATOn ei ”pidä” levitä vaan se leviää, koska siihen liitytään.

1Äänestä
  • Tuohon vain, että PASKAAN EI KANNATA ASTUA

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuohon vain, että PASKAAN EI KANNATA ASTUA

    Nato on poliittinen ja sotilaallinen liittoutuma, jossa on 30 eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista jäsenmaata. Nato perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Washingtonissa, Yhdysvalloissa Neuvostoliiton länsimaille aiheuttaman uhan takia.

    Nato ja Yhdysvallat eivät ole sama asia.

    Äänestä

Ketkä päättävät natoon liittymisestä?
Se tehdään jossain muualla kuin Suomessa ja pitäisi ymmärtää sen turvallisuuspolitiikan agenda.

Äänestä
  • NATOon liittymisestä päättää banaanikärpänen.
    Se leijailee Niinistön kansliassa.
    Presidentti istuu ja miettii leviämistä.
    Liittyä tai ei.
    Kunnes kärpänen surisee yhdelle puolelle ja presidentti keksii vastauksen.

    Äänestä

Siksi kun on olemassa pahuuden valtakunta.

Äänestä

Venäjä yrittää levitä väkisin, ja Nato leviää koska siihen halutaan

1Äänestä
  • Suomi voisi hyökätä Pohjois-Norjaan ja siten levitä.

    Äänestä

Nato ei tuo mitään hyvää, ainoastaan pelkoa ja ottaa hallintaansa, ollaan puskurivaltio.
Venäjä varoittaa, nato uhkaa ja painostaa.

Äänestä
  • Ai Nato uhkaa ja painostaa lopettamaan naapurivaltioonsa hyökkääminen

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai Nato uhkaa ja painostaa lopettamaan naapurivaltioonsa hyökkääminen

    “Nato on natsien kuntoutusjärjestö. Se on aina ollut. Natoa ovat johtaneet entisen Kolmannen valtakunnan armeijan ja tiedustelun korkea-arvoisimmat jäsenet. Entiset natsit ovat soluttautuneet Länsi-Euroopan tiedustelupalveluihin. Esimerkiksi Reinhard Gehlen, joka otti BND:n hallintaansa entisenä Gestapon päällikkönä. Hän vain siirsi mappinsa Länsi-Saksan tiedustelupalveluun, jotta Clare Dalyn kaltaisten sosialistien nousu valtaan voitaisiin välttää sodan jälkeisessä Euroopassa.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai Nato uhkaa ja painostaa lopettamaan naapurivaltioonsa hyökkääminen

    Nato nimenomaan uhkaa ja painostaa. Käyttää hyväkseen korruptoitunutta eliittiä, joka toimii oman kansan etuja vastaan.
    Katso mihin ollaan menossa, kaikki rakenteet kaatuvat päälle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    “Nato on natsien kuntoutusjärjestö. Se on aina ollut. Natoa ovat johtaneet entisen Kolmannen valtakunnan armeijan ja tiedustelun korkea-arvoisimmat jäsenet. Entiset natsit ovat soluttautuneet Länsi-Euroopan tiedustelupalveluihin. Esimerkiksi Reinhard Gehlen, joka otti BND:n hallintaansa entisenä Gestapon päällikkönä. Hän vain siirsi mappinsa Länsi-Saksan tiedustelupalveluun, jotta Clare Dalyn kaltaisten sosialistien nousu valtaan voitaisiin välttää sodan jälkeisessä Euroopassa.”

    Lännellä johtavana imperialistilla on paljon salaisuuksia, joita ei olla avattu.
    Kiinnostavat monet shokkipaljastukset.

    Äänestä

Natomaiden rajat ovat Euroopan rauhallisimpia.
Eikös tällainen vakaus olisi Venäjänkin etu?
Vai onko Venäjällä muita tavoitteita?

1Äänestä
  • Kun katsot menoa maailmassa, missä nato on ollut rauhantekijä?
    Naton jäljiltä on parkkipaikoiksi ammuttua infraa, siis toisin miten Venäjä toimii Ukrainassa.

    Äänestä

  • Tai eikös Suomen etu olisi natomattomuus

    Äänestä

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan venäläisjoukot ovat syyllistyneet Ukrainassa satoihin raiskauksiin. Presidentin mukaan uhreiksi on joutunut myös hyvin nuoria lapsia ja jopa vauva.

– Tuhansia ja tuhansia uhreja. Satoja on kidutettu. Ruumiita löytyy edelleen viemäreistä ja kellareista. Sadoista raiskauksista on tietoja, myös nuoria tyttöjä ja hyvin pieniä lapsia. Jopa vauva, videolinkin välityksellä Liettuan parlamentille puhunut Zelenskyi kertoi.

Zelenskyi kertoi myös, että niiltä alueilta, joilta venäläisjoukot ovat vetäytyneet, löytyy koko ajan uusia joukkohautoja.

1Äänestä
  • Ukrainalaiset sotilaat eivät osaa ampua ja siksi he eivät aiheuttaneet yhtäkään uhria tai kuolemaa koko konfliktin aikana.

    Ukrainassa kuolee vain vaaleanpunaisia azovin miehiä, mikä on harmillista.

    Äänestä

Fasisti Putin Venäjä yrittää laajentua järjettömällä hyökkäyksellä Ukrainaan ja on tehnyt sitä jo vuosia. NATO ei ole koskaan hyökännyt mihinkään valtioon maailmassa ja on aina toiminut pelkästään YKn päätösten mukaan. Venäjä ei ole koskaan saanut minkäänlaista hyväksyntää toimilleen YKn tai TNn taholta. Venäjä on ollut sotarikollinen jo vuosikymmeniä kuten edeltäjänsä Neuvostoliitto ja viimeinen epäinhimillinen, valheeseen perustuva hyökkäys mitä sivistyneenä itseään pitämä ihmiskunta on nähnyt.

1Äänestä
  • NATOn tankit ja lentsikat eivät oikeastaan toimi, koska kuskeilta puuttuu ajokortti, koska se maksaa liikaa rahaa.

    Äänestä

Täysin arvottomia syytöksiä, eli propagandaa.
Ellei syytetty saa puolustusmahdollisuutta, on syyttäjien syytökset sananhelinää.

Äänestä
  • Mikä estää Puttea muka kertomasta ’omaa versiotaan’? Kyllä nekin lännessä julkaistaan! Eivät vain ole järin uskottavia!

    1Äänestä

  • TV:ssä on kyllä näytetty Puten puheita ja venäläisten haastatteluja, sekaisi ovat ja pahasti.

    1Äänestä

  • Ja sinäkö sen tietäisit, hihii!

    1Äänestä

  • Sä voitit jo, kyyti odottaa pihalla. Laitoksessa saat aamiaisen.

    Äänestä

Nato on Suomen ja suomalaisten viimeinen kohtalo...toivottavasti esim. Turkki torppaa liittymisen.
Olemme nyt todellisten rikollisten kynsissä.

Äänestä
  • Pietarin paskatrolli se ampuu omaan nilkkaansa. Sinun yllesi lankeaa Putinin viha kun et pystynyt vaikuttamaan Suomen Nato päätökseen ja Siperian leiri kutsuu.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pietarin paskatrolli se ampuu omaan nilkkaansa. Sinun yllesi lankeaa Putinin viha kun et pystynyt vaikuttamaan Suomen Nato päätökseen ja Siperian leiri kutsuu.

    Kaltaisesi pitää lähteä maasta, kuitenkin tulee aika jolloin loppupeleissä sen tulet tekemään.
    Teille annetaan vaihtoehto, joko linna taikka ulos maasta.

    Äänestä

  • Suomen viimeinen kohtalo on SISU.
    En muistuta monesti siitä.

    Äänestä

  • Kaltaases VALTAKUNNANVALEHTELIJA on jo "kohtalonsa" käytöksellään päättänyt.
    Eikä se ole kadehtittava ......

    1Äänestä

Koska Putin on innokas hyökkäilemään puolueettomiin maihin ja Nato on puolustusliitto tuollaisia diktaattoreita vastaan.

1Äänestä
  • Nato EI LEVIÄ vaan siihen LIITYTÄÄN!

    Venäjän rajanaapurit etsivät ITSELLEEN TURVAA hakemalla Naton jäsenyyttä!

    MIKSI?

    Sitä kysymystä Suomen harvalukuisen stallarijoukko EI USKALLA esittää itselleen!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nato EI LEVIÄ vaan siihen LIITYTÄÄN!

    Venäjän rajanaapurit etsivät ITSELLEEN TURVAA hakemalla Naton jäsenyyttä!

    MIKSI?

    Sitä kysymystä Suomen harvalukuisen stallarijoukko EI USKALLA esittää itselleen!

    Nato nimenomaan 'leviää' käsiin, ketä se on koskaan puolustanut...ainoastaan tuottanut hätää ja kuolemaa summittaisilla hävityksillä.
    Venäjä etenee varoen, välttäen siviileihin kohdistuvaa vahinkoa, mitä tekee nato, aina tehtyt...pommittaa ensin ilmasta kaikki paskaksi, sitten rynnäkköön maavoimilla.

    Äänestä

  • Juu, Naton jäsenyyttä anotaan, jos halutaan. Ei Natolla ole mikään tarve laajentua. Se laajentuu jos laajentuu jos ja kun uusia jäseniä otetaan.

    Nato on poliittinen ja sotilaallinen liittoutuma, jossa on 30 eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista jäsenmaata. Nato perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Washingtonissa, Yhdysvalloissa Neuvostoliiton länsimaille aiheuttaman uhan takia.

    Venäjä on vastaavanlainen uhka, ellei jopa suurempi uhka nykyään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nato nimenomaan 'leviää' käsiin, ketä se on koskaan puolustanut...ainoastaan tuottanut hätää ja kuolemaa summittaisilla hävityksillä.
    Venäjä etenee varoen, välttäen siviileihin kohdistuvaa vahinkoa, mitä tekee nato, aina tehtyt...pommittaa ensin ilmasta kaikki paskaksi, sitten rynnäkköön maavoimilla.

    Sekoitat Naton toimet USAn ja sen liittolaisten puuhiin. On eri asia mitä joku jäsenmaa ja sen koalitio tekee, kuin se mitä Naton nimissä tehdään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nato EI LEVIÄ vaan siihen LIITYTÄÄN!

    Venäjän rajanaapurit etsivät ITSELLEEN TURVAA hakemalla Naton jäsenyyttä!

    MIKSI?

    Sitä kysymystä Suomen harvalukuisen stallarijoukko EI USKALLA esittää itselleen!

    Mä voin kysyä - MIKSI?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nato nimenomaan 'leviää' käsiin, ketä se on koskaan puolustanut...ainoastaan tuottanut hätää ja kuolemaa summittaisilla hävityksillä.
    Venäjä etenee varoen, välttäen siviileihin kohdistuvaa vahinkoa, mitä tekee nato, aina tehtyt...pommittaa ensin ilmasta kaikki paskaksi, sitten rynnäkköön maavoimilla.

    ”Nato nimenomaan 'leviää' käsiin, ketä se on koskaan puolustanut...ainoastaan tuottanut hätää ja kuolemaa summittaisilla hävityksillä.”

    Naton on pitänyt esim. Baltian maat liki 30 vuotta itsenäisinä vaikka Puten sormet syyhyää!

    ”Venäjä etenee varoen, välttäen siviileihin kohdistuvaa vahinkoa, mitä tekee nato, aina tehtyt...pommittaa ensin ilmasta kaikki paskaksi, sitten rynnäkköön maavoimilla.”

    Olet piilohumoristi? Kuvaat. JUURI SEN mitä Venäjä OIKEASTI TEKEE UKRAINASSA JUURI NYT!

    Äänestä

Syy sotiin ja muuhun epävakauteen. Nato on tällä hetkellä väärän tahon käytössä:
https://t.me/GitmoTV/12121
Se on osa tätä rahantekomasinaa. Missä on muuten Naton kenraali Philippe Lavigne?
Miksi ranskalaiset olivat niin huolestuneita Ukrainasta, että matkustivat tapaamaan Putinia? Keitä siellä Mariopolissa vielä luuraa maan alla?

Äänestä

Ei Naton tarvise levitä. Maat saavat anoa jäsenyyttä jos ne haluavat.

2Äänestä
  • Niinpä!

    Kertaakaan kukaan Naton edustaja ei ole sanonut, että he toivovat tai pyytävät Suomea liittymään Naton jäseneksi. Päin vastoin niin Naton pääsihteeri kuin keskeisten Nato-maiden johtajat ovat sanoneet, että päätös on yksin Suomen.

    Ainoa taho, joka pyrkii Euroopassa aktiivisesti laajenemaan on Venäjä joka käy hyökkäyssotaa. Ja Ukrainan sodan varjoon on pitkälti jäänyt, että siinä sivussa Valko-Venäjästä on tullut täysi Venäjän satelliitti ja Lukashenkasta nukkehallitsija.

    2Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Niinpä!

    Se on juuri näin. Venäjä valoittaa maata ja niin on toimittu ennenkin.

    Äänestä

Nato+on+kestävä+miljardin+ihmisen+yhteisö+ja+massiivinen+puolustusliitto+venäjän+sotavoimien+budjetti+on+vain+5+%+Naton+vastaavasta+.Nato+perustuu+ihmisoikeuksien+vaalimiseen+itsenäisissä+maissa+siksi+se+on+kestänyt+ja+vahvistunut+vain+.NL+ja+varsovan+liitto+kaatui+ajat+sitten+syystä+että+perustui+pakkoon+ja+väkivaltaan+ja+nyt+venäjä+taas+kaatumassa+samoihin+asioihin+Nato+vain+vahvistuu+edelleen+tämä+todistaa+jaloihin+aatteisiin+perustetun+asian+kestävyyden+suhteessa+raiskaajien+murhaajien+ja+varkaitten+lyhytaikaisiin+ja+lyhytnäköisiin+tekoihin+siksi+venäjä+liittolaisineen+ei+koskaan+ole+ollut+vakaalla+ja+tukevalla+pohjalla+vaan+aina+hajonnut+määrätyin+väliajoin.

1Äänestä

Eikä aloittajalla ole isää jolta kysyä ensin vai onko hänkin aineissa?

Äänestä

Naton ongelma on se että kaikki itäeuroopan maat ja itsenäiset venäjän naapuri maat haluavat sen jäseneksi turvallisuutensa vuoksi .Nato on joillekkin maille joutunut sanomaan ei koska nämä maat eivät ole täyttäneet Natostandardeja kuten Georgia ja Ukraina kumpikaan maa ei saanut turvatakuita ja näin ollen venäjä on hyökännyt molempiin valtioihin.

Äänestä
  • Sehän ei ole Naton ongelma jos maa ei täytä standardeja. Maa pitää itse hoitaa ne asiat kuntoon ja vasta sitten anoa jäsenyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän ei ole Naton ongelma jos maa ei täytä standardeja. Maa pitää itse hoitaa ne asiat kuntoon ja vasta sitten anoa jäsenyyttä.

    Mutta stallarit iloksi ja onneksi Ruotsi ja Suomi TÄYTTÄÄ NE HELPOSTI!

    Näin meillä on valoisa tulevaisuus!

    Äänestä

Jos Nato olisi ehtinyt jo levitä Ukrainaan, olisi vältytty yhdeltä kamalalta sodalta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko syy edes tervejärkinen ja perusteltavissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu