Tekaistu mielenterveysongelma

1. päiväkoti väittää, että en osaa pitää erillään aikuisen, vanhemman ja lapsen roolia. Se näyttää siltä,koska ymmärrän lapsia.

2. kotipsykoterapeutti väitti avohuollon sossulle, että sekoitan omat tunteeni ja ajatukseni lapsen omiin.meille hän sanoi, ettei mitään ongelmaa äidin ja lapsen eikä isän ja lapsen suhteessa. sama avohuollonsossu sanoi sen jälkeen, olemme oppineet teemu ettei sinusta täydy olla huolissaan, olet persoona.kieltäytymisen jälkeen avohuollon sossu väittää, että

3. isä ei kykene itsereflektioon. koska en ole samaa mieltä näistä väitteistä.4. molempien vanhempien mielenterveydestä on ollut pitkään huolta. Tätä hän ei koskaan sanonut.sijaishuollon sossu väittää, että

5. isän tapaamisen jälkeen lapsen puhe on taantunut, hän on lauleskellut itsekseen ja pissanuthousuunsa (laulaen ja hyräillen tai erikseen). se johtuu siitä, että puhuu avioerosta ja lastensuojelusta.lapsi laulaa, koska isä laulaa piristääkseen lasta ja itseään. lapsi vasta opettelee puhumista ja pottaa.Lapsi jää tapaamispaikassa yksin, kun isä on koko tapaamisen ajan itkuinen. Heiltä jäi huomaamatta,että pidän häntä sylissä ja turvassa, silitän päätä, selitän kaikkea ja pelaamme

6. Isä pitää sossun kuulemisessa sylissään lapsen nallea ja kuvaa. Se on fetissi tai pakkomielle taivääristymä lapsen roolista. Minulta on viety poikani vääryydellä ja kaipaan häntä. Minulta on vietytapa osoittaa rakkautta lapselleni. Minusta tuntuu musertavalta. lapseni kuva ja nalle ovat hänenläsnäolonsa symboleita. En voi ilmaista pahaa oloani, epäoikeudenmukaisuutta ja kaipuuta milläänmuulla tavalla. En halua olla ilmaisematta niitä. Voin vannoa, että avohuollon sossullakin oli jokinongelma. Hän irvisti ja katsoi sivuun, kun suutelin kuvaa hänen pöytänsä edessä.

7. Sijaishuollon sossu väittää, että isällä on mentalisaatiohäiriö. Puhun lapselle avioerosta jalastensuojelusta. Sossun mielestä lapsen ahdistumisen näkemättä jättäminen viittaa isän ongelmiin.Paitsi että lapsi ei ahdistu. Kunnioitan hänen kykyään ymmärtää. valmistan häntä ja varoitan häntä. hänpysyy iloisena, koska meillä on silloin kivaa ja teemme juttuja. Kun olemme kotona, meillä ei ole syytäpuhua ikävistä jutuista, joita äiti ja sossu tekevät. Meillä ei ole ongelmia.

8. lapsi ei osoita tunteitaan vaan käyttäytyy tasapaksusti. se viittaa siihen, vanhemmat ovat tehneethänelle huonon olon tai rankaisseet tunteiden esittämisestä. lapsi on itse asiassa analyyttisempi jakeskusteleva. hän tykkää asioista ja niitä tehdään

9. väitetään myös, että sijoituspaikassa ja äidin kanssa lapsi reagoi rajaamiseen huonosti. Vihjaa, ettälapselle on jo muodostunut levottomuutta ja kurin puutetta ja väärää tahtoa, koska isä ja äiti eivät oleosanneet kasvattaa. Hän tietää, että hän haluaa omaan kotiinsa ja että hänelle puhutaan ikävästi. Minunkanssani hän tyytyy iloisesti jättämään karkin jne, koska isä selittää miksi. lapset ovat tietoisia olentoja,jotka välittävät siitä, miten heidän kykyjään kunnioitetaan. Huono vanhempi ymmärtää vainauktoriteettinsa.

4

355

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mua kiinnostais Teemu tietää, että ootko saanut koskaan mitään psykiatrista diagnoosia? Tämä ei ollut vittuilua tai hyökkäys, mutta sähän oot ainakin teini-iässä ollut psykiatrisessa sairaalassakin hoidettavana, niin luulis että sulla joku diagnoosi on olemassa, oli se sitten paikkansapitävä tai ei.

      • tekaistut mielenterveyssairaudet 1. kotipsykoterapeutti ja päiväkoti väittää, että en osaa pitää erillään aikuisen, vanhemman ja lapsen roolia. Se näyttää siltä, koska ymmärrän lapsia.
        2. kotipsykoterapeutti väitti avohuollon sossulle, että sekoitan omat tunteeni ja ajatukseni lapsen omiin. meille hän sanoi, ettei mitään ongelmaa äidin ja lapsen eikä isän ja lapsen suhteessa. sama avohuollon sossu sanoi sen jälkeen, olemme oppineet teemu ettei sinusta täydy olla huolissaan, olet persoona.

        kieltäytymisen jälkeen avohuollon sossu väittää, että
        3. isä on ollut psykiatrisessa hoidossa 25 vuotta sitten. hän ei ole ollut hoidossa tässä välissä. tarkoittaa, että silloin oli psyk sairaus, sairauteen suunnattu hoito, nyt on psyk sairaus, syytä psyk hoitoon ja lapsen huono hoito johtuu psyk sairaudesta. paitsi että lasta ei ole hoidettu huonosti.
        4. isä ei kykene itsereflektioon. koska en ole samaa mieltä näistä väitteistä.
        5. molempien vanhempien mielenterveydestä on ollut pitkään huolta. Tätä hän ei koskaan sanonut.

        sijaishuollon sossu väittää, että
        6. isän tapaamisen jälkeen lapsen puhe on taantunut, hän on lauleskellut itsekseen ja pissanut housuunsa (laulaen ja hyräillen tai erikseen). se johtuu siitä, että puhuu avioerosta ja lastensuojelusta. lapsi laulaa, koska isä laulaa piristääkseen lasta ja itseään. lapsi vasta opettelee puhumista ja pottaa.
        7. Lapsi jää tapaamispaikassa yksin, kun isä on koko tapaamisen ajan itkuinen. ensin he pahoinpitelevät ja saavat itkemään. Sitten he syyttävät itkemisestä. Heiltä jäi huomaamatta, että pidän häntä sylissä ja turvassa, silitän päätä, selitän kaikkea ja pelaamme
        8. sijaishuollon sossu väittä, että Isä pitää sossun kuulemisessa sylissään lapsen nallea ja kuvaa. Se on fetissi tai pakkomielle tai vääristymä lapsen roolista. Minulta on viety poikani vääryydellä ja kaipaan häntä. Minulta on viety tapa osoittaa rakkautta lapselleni. Minusta tuntuu musertavalta. lapseni kuva ja nalle ovat hänen läsnäolonsa symboleita. En voi ilmaista pahaa oloani, epäoikeudenmukaisuutta ja kaipuuta millään muulla tavalla. En halua olla ilmaisematta niitä. Voin vannoa, että avohuollon sossullakin oli jokin ongelma. Hän irvisti ja katsoi sivuun, kun suutelin kuvaa hänen pöytänsä edessä.
        9. sijaishuollon sossu väittää, isällä on mentalisaatiohäiriö. Puhun lapselle avioerosta ja lastensuojelusta. Sossun mielestä lapsen ahdistumisen näkemättä jättäminen viittaa isän ongelmiin. Paitsi että lapsi ei ahdistu. Kunnioitan hänen kykyään ymmärtää. valmistan häntä ja varoitan häntä. hän pysyy iloisena, koska meillä on silloin kivaa ja teemme juttuja. Kun olemme kotona, meillä ei ole syytä puhua ikävistä jutuista, joita äiti ja sossu tekevät. Meillä ei ole ongelmia.
        10. Huostaanoton jatkamispäätöksessä väitetään, lapsi ei osoita tunteitaan sijoituspaikassa vaan käyttäytyy tasapaksusti. se viittaa siihen, vanhemmat ovat tehneet hänelle huonon olon tai rankaisseet tunteiden esittämisestä. lapsi on itse asiassa analyyttisempi ja keskusteleva. hän tykkää asioista ja niitä tehdään
        11. väitetään myös, että sijoituspaikassa ja äidin kanssa lapsi reagoi rajaamiseen huonosti. Vihjaa, että lapselle on jo muodostunut levottomuutta ja kurin puutetta ja väärää tahtoa, koska isä ja äitu eivät ole osanneet kasvattaa. Hän tietää, että hän haluaa omaan kotiinsa ja että hänelle puhutaan ikävästi. Minun kanssani hän tyytyy iloisesti jättämään karkin jne, koska isä selittää miksi. lapset ovat tietoisia olentoja, jotka välittävät siitä, miten heidän kykyjään kunnioitetaan. Huono vanhempi ymmärtää vain auktoriteettinsa.
        12. sijaishuollon sossu väittää, että isä on käyttäytynyt valvojia kohtaan kuin he olisivat ilmaa. tarkoittaa, että se osoittaa jotain epäsosiaalista tai sairasta piirrettä isässä. lapsi oli otettu epäoikeudenmukaisesti huostaan ja en halunnut asioida valvojien vaan lapseni kanssa. samalla sossu jätti lausumatta useat keskustelumme sossun väärinymmärryksistä valvojien kanssa

      • Anonyymi
        ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

        tekaistut mielenterveyssairaudet 1. kotipsykoterapeutti ja päiväkoti väittää, että en osaa pitää erillään aikuisen, vanhemman ja lapsen roolia. Se näyttää siltä, koska ymmärrän lapsia.

        Tekaistut mielenterveysongelmat
        1. päiväkoti väittää, että en osaa pitää erillään aikuisen, vanhemman ja lapsen roolia. Se näyttää siltä, koska ymmärrän lapsia.
        2. kotipsykoterapeutti väitti avohuollon sossulle, että sekoitan omat tunteeni ja ajatukseni lapsen omiin. meille hän sanoi, ettei mitään ongelmaa äidin ja lapsen eikä isän ja lapsen suhteessa. Sama avohuollon sossu sanoi sen jälkeen, olemme oppineet teemu ettei sinusta täydy olla huolissaan, olet persoona.
        kieltäytymisen jälkeen avohuollon sossu väittää, että
        3. isä on ollut psykiatrisessa hoidossa 25 vuotta sitten. hän ei ole ollut hoidossa tässä välissä. tarkoittaa, että silloin oli psyk sairaus, sairauteen suunnattu hoito, nyt on psyk sairaus, syytä psyk hoitoon ja lapsen huono hoito johtuu psyk sairaudesta. paitsi että lasta ei ole hoidettu huonosti.
        4. isä ei kykene itsereflektioon. koska en ole samaa mieltä näistä väitteistä.
        5. molempien vanhempien mielenterveydestä on ollut pitkään huolta. Tätä hän ei koskaan sanonut.
        sijaishuollon sossu väittää, että
        6. isän tapaamisen jälkeen lapsen puhe on taantunut, hän on lauleskellut itsekseen ja pissanut housuunsa (laulaen ja hyräillen tai erikseen). se johtuu siitä, että puhuu avioerosta ja lastensuojelusta. lapsi laulaa, koska isä laulaa piristääkseen lasta ja itseään. Lapsi vasta opettelee puhumista ja pottaa. 7. Lapsi jää tapaamispaikassa yksin, kun isä on koko tapaamisen ajan itkuinen. ensin he pahoinpitelevät ja saavat itkemään. Sitten he syyttävät itkemisestä. Heiltä jäi huomaamatta, että pidän häntä sylissä ja turvassa, silitän päätä, selitän kaikkea ja pelaamme
        8. sijaishuollon sossu väittä, että Isä pitää sossun kuulemisessa sylissään lapsen nallea ja kuvaa. Se on fetissi tai pakkomielle tai vääristymä lapsen roolista. Minulta on viety poikani vääryydellä ja kaipaan häntä. Minulta on viety tapa osoittaa rakkautta lapselleni. Minusta tuntuu musertavalta. lapseni kuva ja nalle ovat hänen läsnäolonsa symboleita. En voi ilmaista pahaa oloani, epäoikeudenmukaisuutta ja kaipuuta millään muulla tavalla. En halua olla ilmaisematta niitä. Voin vannoa, että avohuollon sossullakin oli jokin ongelma. Hän irvisti ja katsoi sivuun, kun suutelin kuvaa hänen pöytänsä edessä.
        9. sijaishuollon sossu väittää, isällä on mentalisaatiohäiriö. Puhun lapselle avioerosta ja lastensuojelusta. Sossun mielestä lapsen ahdistumisen näkemättä jättäminen viittaa isän ongelmiin. Paitsi että lapsi ei ahdistu. Kunnioitan hänen kykyään ymmärtää. valmistan häntä ja varoitan häntä. hän pysyy iloisena, koska meillä on silloin kivaa ja teemme juttuja. Kun olemme kotona, meillä ei ole syytä puhua ikävistä jutuista, joita äiti ja sossu tekevät. Meillä ei ole ongelmia.
        10. Huostaanoton jatkamispäätöksessä väitetään, lapsi ei osoita tunteitaan sijoituspaikassa vaan käyttäytyy tasapaksusti. se viittaa siihen, vanhemmat ovat tehneet hänelle huonon olon tai rankaisseet tunteiden esittämisestä. lapsi on itse asiassa analyyttisempi ja keskusteleva. hän tykkää asioista ja niitä tehdään

        11. huostaanottopäätöksessä ja jatkamispäätöksessä väitetään myös, että sijoituspaikassa ja äidin kanssa lapsi reagoi rajaamiseen huonosti. Vihjaa, että lapselle on jo muodostunut levottomuutta ja kurin puutetta ja väärää tahtoa, koska isä ja äitu eivät ole osanneet kasvattaa. Hän tietää, että hän haluaa omaan kotiinsa ja että hänelle puhutaan ikävästi. Minun kanssani hän tyytyy iloisesti jättämään karkin jne, koska isä selittää miksi. lapset ovat tietoisia olentoja, jotka välittävät siitä, miten heidän kykyjään kunnioitetaan. Huono vanhempi ymmärtää vain auktoriteettinsa.
        12. sijaishuollon sossu väittää, että isä on käyttäytynyt valvojia kohtaan kuin he olisivat ilmaa. tarkoittaa, että se osoittaa jotain epäsosiaalista tai sairasta piirrettä isässä. lapsi oli otettu epäoikeudenmukaisesti huostaan ja en halunnut asioida valvojien vaan lapseni kanssa. samalla sossu jätti lausumatta useat keskustelumme sossun väärinymmärryksistä valvojien kanssa

    • Anonyymi

      Jotain tämäkin kertoo. Tsemppiä elämääsi!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      220
      2228
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1322
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1167
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 72
      832
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      359
      739
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe