YLE kirjoittaa taas otsikolla "Kansan kanta Natoon".
Ihme, että tuollainen media kuin YLE kehtaa kirjoittaa asiasta, josta ei tiedetä mitään tai tiedetään hyvin vähän.
Kansan kantaa Natoon ei ole tutkittu. Ainoa, mitä on tehty on järjestetty pari huutoäänestystä (gallupia) hyvin pienelle ihmisjoukolle. Monet kansalaiset ovat vaatineet, että natojäsenyyden hakemisesta järjestetään kansanäänestys. Asiasta on tehty jopa kansalaisaloite. Mutta tämä maa on niin pahasti pienen vähemmistöeliitin johdateltavissa, että kun eliitti pelkää, että natohakemus saattaisi tyssätä kansanäänestykseen, niin hoidetaan asia niin, että ohitetaan kansan ääni ja mennään vähemmistön junaileman eduskuntapäätöksen vältyksellä matoon.
Eli tästä toimintatavasta nähdään, että sillä ei Suomessa ole mitään väliä, mitä kansa ajattelee, kansan mielipide pystytään aina sopivasti junailemalla kiertämään.
Ja tällaista maata vielä kutsutaan demokratiaksi. Venäjänkin demokratia, niin huonoa kuin onkin, on parempaa, siellä sentään äänestetään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.