Mistä se hakemusajan turva tulisi?

4768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Varmaankin Winnetou tulisi jenkkilästä. HO HOO, HO HOO!

Äänestä
  • Kyllä kalpeanaama Old Shatterhand tulisi myös. HO HOO, HO HOO!

    Äänestä

Tämä ei kiivaita natottajia huoleta?
"Expressenin mukaan hallituslähteet muistuttavat hakemuksen jättämisen ja jäseneksi hyväksymisen välisen ajan olevan muutamia kuukausia"

Äänestä
  • Ei huoleta, koska paljon enemmän huolettaa putler. Nyt kun hän varmasti tietää, että olemme mahdollisesti liittymässä Natoon, putlerille on samantekevää, liitymmekö vai emme, koska liittymisen uhka on koko ajan olemassa. Tosiallisesti Suomi kuuluu lännen leiriin jo nyt ja putler sen myös tietää. Sen vuoksi Natoon liittymisestä ei kannata tehdä kovin suurta dramatiikkaa. Nato vahvistaa ainoastaan Suomen turvallisuutta, mutta ei uhkaa yhtään enempää Venäjän turvallisuutta kuin tähänkään asti. Näin varsinkin, jos Suomi ei ota ydinaseita eikä Nato-joukkoja alueelleen.

    Paitsi liittymisprosessin ajaksi. Silloin voitaisiin pitää vaikka jatkuvasti Suomessa sotaharjoituksia Nato-kumppaneiden kanssa ja kutsua USAn sota-aluksia tutustumisvierailuille Kauppatorin /Katajanokan satamaan. Kun Suomessa olisi paljon Nato-maiden joukkoja mistä syystä tahansa, putler voisi kahteenkin kertaan miettiä, uskaltasiko vaarantaa niiden turvallisuuden. Sitten kun Suomi on hyväksytty Natoon, nämä harjoitukset ja valtiovierailut voitaisiin vähin äänin lopettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei huoleta, koska paljon enemmän huolettaa putler. Nyt kun hän varmasti tietää, että olemme mahdollisesti liittymässä Natoon, putlerille on samantekevää, liitymmekö vai emme, koska liittymisen uhka on koko ajan olemassa. Tosiallisesti Suomi kuuluu lännen leiriin jo nyt ja putler sen myös tietää. Sen vuoksi Natoon liittymisestä ei kannata tehdä kovin suurta dramatiikkaa. Nato vahvistaa ainoastaan Suomen turvallisuutta, mutta ei uhkaa yhtään enempää Venäjän turvallisuutta kuin tähänkään asti. Näin varsinkin, jos Suomi ei ota ydinaseita eikä Nato-joukkoja alueelleen.

    Paitsi liittymisprosessin ajaksi. Silloin voitaisiin pitää vaikka jatkuvasti Suomessa sotaharjoituksia Nato-kumppaneiden kanssa ja kutsua USAn sota-aluksia tutustumisvierailuille Kauppatorin /Katajanokan satamaan. Kun Suomessa olisi paljon Nato-maiden joukkoja mistä syystä tahansa, putler voisi kahteenkin kertaan miettiä, uskaltasiko vaarantaa niiden turvallisuuden. Sitten kun Suomi on hyväksytty Natoon, nämä harjoitukset ja valtiovierailut voitaisiin vähin äänin lopettaa.

    Tämä ei kiivaita natottajia huoleta?
    "Expressenin mukaan hallituslähteet muistuttavat hakemuksen jättämisen ja jäseneksi hyväksymisen välisen ajan olevan muutamia kuukausia"
    *******

    Vastasit, ettei huoleta. Toisaalta vastasit, että enemmän huolettaa joku putler, kuka lieneekään, mutta vastauksesi kertoo, että ensin mainittu asia sittenkin jossain määrin huolettaa, kun joku toinen asia huolettaa enemmän.
    No huolettaakohan ja missä määrin vähemmän kiivaita natottajia, tuossahan vastasit vain kiivaiden natottajien puolesta, joita kysymys koski?

    Osuma!

    Äänestä

Onko niin, että ensin pelätään niin maan perusteellisesti uhkaa Venäjältä, että on ihan pakko päästä Natoon, mutta silti uskalletaan jättää tuollainen muutaman kuukauden "harmaa aika" tuohon väliin natoprosessia?
Ristiriitaistako? Varomatontako? Täyttä hulluuttako?

Äänestä
  • Hysteeristä hölmöyttä päättäjiltä.

    Äänestä

  • Jostain saattaisi alkaa tuntumaan, ettei natoilussa ole edes kyse Suomen turvallisuudesta, vaan ihan jostain muusta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jostain saattaisi alkaa tuntumaan, ettei natoilussa ole edes kyse Suomen turvallisuudesta, vaan ihan jostain muusta?

    Tarkoitus on Venäjän piirittäminen joka puolelta. Ei Suomea muuten niin hanakastai oltaisi houkuttelemassa Natoon..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitus on Venäjän piirittäminen joka puolelta. Ei Suomea muuten niin hanakastai oltaisi houkuttelemassa Natoon..

    Kuka näistä selvää ottaa? Mitä mieltä Alpo Rusi nykyään lienee, tämä on vuodelta 2015?

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001877707.html

    Puskurivaltioksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka näistä selvää ottaa? Mitä mieltä Alpo Rusi nykyään lienee, tämä on vuodelta 2015?

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001877707.html

    Puskurivaltioksi?

    Natoahan tuo Rusi kannattaa, ettei Suomi jäisi Naton ja Venäjän väliin.

    Äänestä

  • Nythän Suomella on se sopiva aika-ikkuna jättää Nato hekemus, koska erittäin suuri osuus Venäjän sotilaallisesta kapasiteetistä on kiinni Ukrainassa (ja se ei pysty irroittamaan laajan maansa kaikkea sotilaskapasiteettiä yhteen kohteeseen ja jättää muuta maata ilman mitään asevoimia) ja tulee myös olemaankin vielä vähintään useamman kuukauden.
    Ukrainan sodan päättymisen jälkeen (ihan lopputuloksesta riippumatta), Venäjällä menee pitkä aika että saavat sotilaallisen toimintakykynsä palautettua edes Ukrainan hyökkäystä edeltävälle tasolle (ja Ukrainan sota on osoittanut että tuokaan taso ei ole todellisuudessa kovinkaan hyvä) ja tässä vaiheessa Suomen Nato jäsenyyden pitäisi olla jo hyväksyttynä (taikka sitten hylättynä jos niikseen tulee).

    Äänestä

  • santtu_1975X kirjoitti:

    Nythän Suomella on se sopiva aika-ikkuna jättää Nato hekemus, koska erittäin suuri osuus Venäjän sotilaallisesta kapasiteetistä on kiinni Ukrainassa (ja se ei pysty irroittamaan laajan maansa kaikkea sotilaskapasiteettiä yhteen kohteeseen ja jättää muuta maata ilman mitään asevoimia) ja tulee myös olemaankin vielä vähintään useamman kuukauden.
    Ukrainan sodan päättymisen jälkeen (ihan lopputuloksesta riippumatta), Venäjällä menee pitkä aika että saavat sotilaallisen toimintakykynsä palautettua edes Ukrainan hyökkäystä edeltävälle tasolle (ja Ukrainan sota on osoittanut että tuokaan taso ei ole todellisuudessa kovinkaan hyvä) ja tässä vaiheessa Suomen Nato jäsenyyden pitäisi olla jo hyväksyttynä (taikka sitten hylättynä jos niikseen tulee).

    Kerropa, miksi Nato hylkäsi Ukrainan jäsenhakemuksen 2008?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerropa, miksi Nato hylkäsi Ukrainan jäsenhakemuksen 2008?

    Paljolti siksi että Saksa ja Ranska vastustivat Ukrainan (ja Georgian) liittymistä Natoon, paljolti siksi että katsoivat (etenkin Saksa) taloudellisten suhteiden olevan Venäjän kanssa tärkeämmät kuin näiden kahden maan Nato jäsenyys (koska kaikilla oli tiedossa Venäjän täysin kielteinen kanta kyseisten maiden Nato jäsenyyteen).

    Nyt tilanne on muuttunut täysin Venäjän omien toimien myötä ja nuo vajaat 15v. takaiset asiat eivät enään paina tämän päivän päätöksenteossa.

    Miten äänestys meni Natossa?

    Täällähän on muuten kerrottu, ettei Venäjän todellinen syy hyökätä Ukrainaan ollutkaan Ukrainan natohalukkuus? On vedottu Putinin puheeseen siitä, että Ukraina kuuluisi Venäjälle historiallisista syistä.

    "(koska kaikilla oli tiedossa Venäjän täysin kielteinen kanta kyseisten maiden Nato jäsenyyteen)."

    Miksi Suomi sitten hyväksyttäisiin, kuten on kerrottu? Eikö Venäjällä ole kielteinen kanta Suomen natojäsenyyshakemukseen? Viimeksi tänään taisi tulla uusia uhkailuja kuitenkin Venäjältä, jos Suomi hakee jäsenyyttä.

    Kyllä Ukrainan natohalukkuus taitaa olla merkittävin syy Venäjän aggressioihin, vaikka täällä kerrottaisiin mitä ja vaikka Putin on kertonut myös muita syitä.
    Tämä artikkeli on vuodelta 2016.
    https://urly.fi/2zHJ

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten äänestys meni Natossa?

    Täällähän on muuten kerrottu, ettei Venäjän todellinen syy hyökätä Ukrainaan ollutkaan Ukrainan natohalukkuus? On vedottu Putinin puheeseen siitä, että Ukraina kuuluisi Venäjälle historiallisista syistä.

    "(koska kaikilla oli tiedossa Venäjän täysin kielteinen kanta kyseisten maiden Nato jäsenyyteen)."

    Miksi Suomi sitten hyväksyttäisiin, kuten on kerrottu? Eikö Venäjällä ole kielteinen kanta Suomen natojäsenyyshakemukseen? Viimeksi tänään taisi tulla uusia uhkailuja kuitenkin Venäjältä, jos Suomi hakee jäsenyyttä.

    Eihän tuolloin vuonna 2008 tuo Ukrainan (eikä Georgian) mahdollinen NATO jäsenyys ollut vielä siinä vaiheessa että NATO olisi edes ottanut suoran jäsenhakemuksen Ukrainalta vastaan (eikä tuosta siis ikinä mitään äänestetty)
    Tuolloin oli tarkoitus tehdä Ukrainalle MAP (membership Action Plan) eli suunnitelma mitä Ukrainan tulisi tehdä ja muuttaa että se olisi NATO kelpoinen, mutta tuo(kin) jäi sitten lopulta tekemättä, kun Ukrainan talouslaman jälkimainingeissa alkuvuodesta 2010 Venäjä mielinen Viktor Janykovyts voitti presidentinvaalit ja länsimielinen Hallitus kaatui ristiriitojen seurauksena ja parlamentti päätti olla tavoittelematta NATO jäsenyyttä.

    Membersshipäksönplän, membersshipäksönplän, hoki aikoinaan Elisabeth Rehn hienostuneella hurriaksentilla.

    Äänestä

Niinistö ei ole mitään hakemusajan turvaa kysellyt. Sen lupaavat muutamat valtiot hakemuksen jättämsen jälkeen.

Amerikan matkallaan Niinistö tietenkin keskusteli tilanteesta sen jälkeen, kun Putin on ottanut taistelukosketuksen Suomeen. Sale on piirtänyt karttaan, mitä alueita hän Suomelle tahtoo.

Varmaan Laatokan Karjala Viipureineen kuuluu mukaan. Myös Aunuksen Karjalaa tarvitaan. Vienan Karjalaa ei tarvittane. Pitäähän meille Petsamonkin tulla, jotta saamme Liinahamarista uuden sataman.

Emme me kai enempää tarvitse. Pietari on parempi jättää venäläisille.

Äänestä
  • "
    Sen lupaavat muutamat valtiot hakemuksen jättämsen jälkeen.
    "

    Kerro nyt ihmeessä tarkemmin asiasta.

    Äänestä

  • Ai jaa, tuo olikin vitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa, tuo olikin vitsi.

    Suomi saa selkään pahemmin kuin jatkosodassa natsien kanssa liittoutuessaan. Ja vielä ennen kuin ehtii edes liittoutua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi saa selkään pahemmin kuin jatkosodassa natsien kanssa liittoutuessaan. Ja vielä ennen kuin ehtii edes liittoutua.

    Ja tämä ei ole vitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "
    Sen lupaavat muutamat valtiot hakemuksen jättämsen jälkeen.
    "

    Kerro nyt ihmeessä tarkemmin asiasta.

    Saammekohan apua Islannilta? Kymmeniä tuhansia turskatynnyreitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saammekohan apua Islannilta? Kymmeniä tuhansia turskatynnyreitä?

    Toivottavasti saadaan apua Unkarilta siinä muodossa, ettei se hyväsky Suomea natoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tämä ei ole vitsi.

    Huumorihommia kuitenkin. Minä lähden mukaan tarvittaessa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saammekohan apua Islannilta? Kymmeniä tuhansia turskatynnyreitä?

    Turska on hyvänmakuinen varsinkin kapakalana. Muistan hyvin kun sitä liotettiin.

    Äänestä

  • PystyväSOTILAS kirjoitti:

    Huumorihommia kuitenkin. Minä lähden mukaan tarvittaessa!

    Martti lähti mukaan myös Sepon juttuihin. Martti kirjoitti ensimmäisessä(?) viestissään varsinaisen haukkumislitanian suunnattuna Mielipidepankkiin, bannatun Sepon sanelemana. Samalla Martti kertoi rekisteröivänsä kohtapuoliin nimimerkkinsä ja ylisti City-keskustat älyttömyyksiä, joita sitten jatkuikin aikamoisen tovin.
    Muistat varmaan, Martti?

    Mikä on muuten sinun suosikkialoitus shakissa?

    Voi mikä raatokärpänen olet

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "
    Sen lupaavat muutamat valtiot hakemuksen jättämsen jälkeen.
    "

    Kerro nyt ihmeessä tarkemmin asiasta.

    Tuollaisesta lupauksesta ei liene mitään varmuutta.

    Äänestä

Avauksen otsikon kysymykseen ei kukaan ole antanut vastausta.

Turvaisaa matkaa Natoon, toivottaa hyväuskoisten kuoro laulussaan Toivossa on hyvä elää ja kuolla.

Äänestä
  • Kaikki onnistuu, laulaa E. Grön laulussaan, Kun mikään ei onnistu.

    Äänestä

Antautukaa Venäjälle (jos hyökkäävät) osaksi sen imperiumia, autonomialla (miinus Veto); rauha! Kuulumme sitten Euraasian liittoon (miinus länsi) joka on maailman vahvin kaikin osin.
Liittymällä Natoon, otatte jättimäisen pikaisen 3. maailmansota riskin. Joudutte pysymään Natossa ikuisesti, loputtomissa sodissa, koska jos ette, tänne pistetään ydinpommeja ihan huvikseen, kun ette voi vastata.

Äänestä
  • Putin otti jo riskin laajasta sodasta. Hän taikka Venäjä ei voi voittaa laajaa sotaa. Maapallon tuhoaminen ja kaikkien tappio on maksimisuoritus Putinilta. Hän ei siis ole voittava pelaaja, vaikka hän niin luuleekin.

    Äänestä

"Suomen, Yhdysvaltain ja Naton välisiä keskusteluita seuranneet lähteet vahvistavat Ylelle, ettei virallista sopimusta kahdenvälisistä turvatakuista erityisesti edes tavoitella"

Jotain tiedustelutietoa Suomi voisi saada hakemusajan kuluessa.

Äänestä

Hakemusajan turva on sama mikä nytkin eli meidän puolustusvoimat.
Jatkuvasti meidän armeijamme ollut olemassa siksi kun yhteinenraja on Neuvostoliiton/Venäjän kanssa.

Jos Venäjä tuntee olonsa jotenkin erilaiseksi Suomen rajanaapurina kun Suomi Natossa, niin opetelkoon sitten käytöstapoja.
Sillähän siitä pääse - lapsellisesta pullistelusta.

Rauhaa rajalle.

Äänestä
  • "Sillähän siitä pääse - lapsellisesta pullistelusta."

    No, onpa hyvä, että se onkin vain lapsellista pullistelua, mitä Putin harjoittaa. Kerro se Ukrainan siviileillekin ja Zelenskyille, ettei sellaisesta kannata hiiltyä. Suhtautuu vaan ihan viileästi asiaan ja korkeintaan kehottaa Putinia opettelemaan käytöstapoja.

    Äänestä

  • "Jatkuvasti meidän armeijamme ollut olemassa siksi kun yhteinenraja on Neuvostoliiton/Venäjän kanssa."

    Ei Suomella omaa armeijaa ollut Venäjän tsaarien aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Sillähän siitä pääse - lapsellisesta pullistelusta."

    No, onpa hyvä, että se onkin vain lapsellista pullistelua, mitä Putin harjoittaa. Kerro se Ukrainan siviileillekin ja Zelenskyille, ettei sellaisesta kannata hiiltyä. Suhtautuu vaan ihan viileästi asiaan ja korkeintaan kehottaa Putinia opettelemaan käytöstapoja.

    Onko Ukraina Nato-maa, kirjoitin siitä kun Suomi on Natossa, niin silloin Venäjän pullistelu olisi lapsellista.

    Jokainen tuomitsee Venäjän teurastussodan Ukrainaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jatkuvasti meidän armeijamme ollut olemassa siksi kun yhteinenraja on Neuvostoliiton/Venäjän kanssa."

    Ei Suomella omaa armeijaa ollut Venäjän tsaarien aikaan.

    Et sinäkään ymmärrä luettua.
    Kun on Neuvostoliitto/ Venäjä, tarkoittaa nykyistä Venäjää joka tuli Neuvostoliiton jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sinäkään ymmärrä luettua.
    Kun on Neuvostoliitto/ Venäjä, tarkoittaa nykyistä Venäjää joka tuli Neuvostoliiton jälkeen.

    Kirjoittaja ei itse tainnut muistaa, että ennen Neuvostoliittoakin oli Venäjä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Ukraina Nato-maa, kirjoitin siitä kun Suomi on Natossa, niin silloin Venäjän pullistelu olisi lapsellista.

    Jokainen tuomitsee Venäjän teurastussodan Ukrainaan.

    "Jokainen tuomitsee Venäjän teurastussodan Ukrainaan."

    So what?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sinäkään ymmärrä luettua.
    Kun on Neuvostoliitto/ Venäjä, tarkoittaa nykyistä Venäjää joka tuli Neuvostoliiton jälkeen.

    MIten oli Neuvosto-Venäjän aikaan?
    Советская Россия

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoittaja ei itse tainnut muistaa, että ennen Neuvostoliittoakin oli Venäjä?

    Kyllä muistan ja silloin olisin käyttänytmuotoa, "Venäjä/Neuvostoliitto/Venäjä".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä muistan ja silloin olisin käyttänytmuotoa, "Venäjä/Neuvostoliitto/Venäjä".

    No, mihin väliin se Neuvosto-Venäjä sitten kuuluu? Nythän sinä jätit sen kokonaan pois.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvosto-Venäjä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pitäneekö tämä paikkansa?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008751513.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu