Maahanmuuttajat mellakoi Ruotsissa - minulla on mielipide

Anonyymi

Minulta pyydettiin mielipidettä Ruotsin mellakoista. Kerron sen teille ihan mielelläni.

Lähden liikkeelle Ruotsin mellakoiden alkusyystä. Tanskalainen äärioikeistolaista Stram Kurs -puoluetta johtava Rasmus Paludanin piti mielenosoituksen Malmössä. Näissä mielenosoituksissa usein poltetaan Koraani. Viime hetkillä metreillä poliisi siirsi mielenosoituspaikan Malmön keskustasta Malmön laitamille, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Malmössä puhkesi mellakoita.

Nyt sitten ajatteleva ihminen kysyy, miksi helkutissa tanskalainen pitää mielenosoituksia Ruotsissa? Pysykööt Tanskassa. Ymmärrän mielenosoitusoikeuden, mutta olisiko se syytä rajata vain maassa asuvia varten. Vetäisin itsekin nenäni vinoon, jos Pietarin venäläiset trollit tulisivat Helsinkiin mieltään osoittamaan.

Mielenosoitusoikeus olkoon pyhä, mutta sen varjoilla ei pitäisi tahallisesti saada loukata toista ihmistä rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden vuoksi. Tällainen on mielenosoitusoikeuden törkeää väärinkäyttöä ja yhteiskunnan pitäisi voida estää se.

Jos meillä joku pöljäke alkaisi järjestämään mielenosoituksia, jossa käydään virtsaamassa sankarihaudoille. Olisin itsekin paikalla pesäpallomaila kourassa pitämässä vastamielenosoitusta, eikä minun tarvitsi olla yksin.

Mitä mieltä olen sitten mellakoista? Mielipiteeni on lyhyt: kaikki mellakoijat putkaan ja oikeuteen vastamaan teoistaan. Poliiseja ei kivitetä, poliisiautoja ei polteta, ambulanssin kulkua ei estetä, omaisuutta ei rikota. Suomen rikoslaissa mellakkaan osallistuminen on rikos. Jos Ruotsissa tällaista lakia ei ole, säätäkööt pikaisesti.

Tulitikuilla ei pidä leikkiä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)

301

1922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      mikähän syy on kun espanjassa muslimit ovat hyökänneet pääsiäis kulkueiden kimppuun

      • Anonyymi

        Rasismi

      • Anonyymi

        Uskonnolliset juhlat ja kulkueet loukkaa muslimien tunteita. Äärioikeistolaista olla välittämättä muslimien dundeista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnolliset juhlat ja kulkueet loukkaa muslimien tunteita. Äärioikeistolaista olla välittämättä muslimien dundeista!

        Länsimaalainen sivistys ja valistus on loukkaus Islamia kohtaan.

        Monty Pythonin olis pitänyt tehdä samoihin aikoihin myös muslimeista om Brianin elämä, ei ne kai uskaltaneet sille tielle lähteä, kristittyjä sai mollata vapaasti, ei ne jaksanu enää edes loukkaantua pahemmin.

        Ja jos ei jokin kestä mitään kritiikkiä, niin tuskinpa se silloin millään kestävällä pohjalla edes on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Brianin elämä on helevetin hyvä ja hauska leffa. Silloin 80-luvulla kun sen näin, oli muslimeja Euroopassa huomattavasti vähemmän kuin nyt.

      • Anonyymi
        maanmittari.Koo kirjoitti:

        Brianin elämä on helevetin hyvä ja hauska leffa. Silloin 80-luvulla kun sen näin, oli muslimeja Euroopassa huomattavasti vähemmän kuin nyt.

        STOP RASISM!

    • Anonyymi

      On se ketku. Sinisellä nikillä brynolf lupasi, nyt anonyymina.

      • Aiheellinen huomautus, korjaan virheeni. Aloitus on todellakin minun kirjoittamani.

        Terveisin, Moktar. ;)

        PS. Palvelin ei hyväksynyt kirjautumistani ( ei vastannut) ja ajattelin kirjoittaa sn viestiini huomautuksena. Asia jäi tekemättä.

      • Moktar.Gubta kirjoitti:

        Aiheellinen huomautus, korjaan virheeni. Aloitus on todellakin minun kirjoittamani.

        Terveisin, Moktar. ;)

        PS. Palvelin ei hyväksynyt kirjautumistani ( ei vastannut) ja ajattelin kirjoittaa sn viestiini huomautuksena. Asia jäi tekemättä.

        sn -> sen.

        Ihan entisillä puheilla saa nillittää. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "PS. Palvelin ei hyväksynyt kirjautumistani ( ei vastannut) ja ajattelin kirjoittaa sn viestiini huomautuksena. Asia jäi tekemättä."

        Höpöhöpö.

        Turha ketju, turhalta tyypiltä taas.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        sn -> sen.

        Ihan entisillä puheilla saa nillittää. ;)

        En vaan osaa. Usko jo se.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En vaan osaa. Usko jo se.

        Kiitos nillityksestäsi. Vallankin kun sait tehdä sen ihan luvan kanssa. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Aiheellinen huomautus, korjaan virheeni. Aloitus on todellakin minun kirjoittamani.

        Terveisin, Moktar. ;)

        PS. Palvelin ei hyväksynyt kirjautumistani ( ei vastannut) ja ajattelin kirjoittaa sn viestiini huomautuksena. Asia jäi tekemättä.

        jospa joku tykkää hakkeroida henkilön esiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "PS. Palvelin ei hyväksynyt kirjautumistani ( ei vastannut) ja ajattelin kirjoittaa sn viestiini huomautuksena. Asia jäi tekemättä."

        Höpöhöpö.

        Turha ketju, turhalta tyypiltä taas.

        turhanpäiväinen, tarpeeton, itsestään suuria luuleva vittuilija

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Aiheellinen huomautus, korjaan virheeni. Aloitus on todellakin minun kirjoittamani.

        Terveisin, Moktar. ;)

        PS. Palvelin ei hyväksynyt kirjautumistani ( ei vastannut) ja ajattelin kirjoittaa sn viestiini huomautuksena. Asia jäi tekemättä.

        Lapsellisen turhaa selittelyä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsellisen turhaa selittelyä!

        MOKTAR?- ei kuulosta suomilailta.

        ps.

        ketään suomalaista ei tosiaan kiinnostaisi vaikka mikä mielenilmaus tai ärsytystarkotuksessa tehtäisiin maassamme-

        netsipersutkin vain sohvanpohjalta öyhöttää netissä- mitään todellista toimintaa ei suomessa mistään tällasista asioista kuitenkaan ei synny-

        toki natsipersut on äärivaarallisia ja tulisi olla pois ihmistenilmoilta ?- kuten nähtiin Jimi K.n tapauksessa helsingissä.

        Olisiko putinin palkkalistoilla oleva kokoomuspersu?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17454601/putin-hallitsee--myos--suomea--mutta--ei--ole--kiinnostunut--ottamaan--valtaa---ehka-karjala-valtios

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Aiheellinen huomautus, korjaan virheeni. Aloitus on todellakin minun kirjoittamani.

        Terveisin, Moktar. ;)

        PS. Palvelin ei hyväksynyt kirjautumistani ( ei vastannut) ja ajattelin kirjoittaa sn viestiini huomautuksena. Asia jäi tekemättä.

        Olet isse suomi24 palkkalainen?
        Miten muuten voit höystää kansaa kokoajan?

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Aiheellinen huomautus, korjaan virheeni. Aloitus on todellakin minun kirjoittamani.

        Terveisin, Moktar. ;)

        PS. Palvelin ei hyväksynyt kirjautumistani ( ei vastannut) ja ajattelin kirjoittaa sn viestiini huomautuksena. Asia jäi tekemättä.

        Brynolf- nimimerkki siis myönnetty itse yhdeksi hahmoistaan. Hyvä niin.

    • Anonyymi

      Sinähän itse mokutuksellasi paskot veteraanien leposijoille.

    • Kovinpa onkin vaikeaa käsittää näinkin yksinkertaista asiaa: tulitikut pitää ottaa pois lasten ja vähämielisten käsistä.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Sinulta onkin otettu kaikki sellaiset apuvälineet pois.

      • Anonyymi

        Käsityskykysi rajallisuudelle ei voi yhtään mitään.

      • Anonyymi

        onhan nähty nyt sodassa että miljoonat ihmiset on tarvittaessa helppo siirtää

        ei muuta kuin kaikki omiin maihin sassiin tai finnairoilla

        varmaan ihmisiltä löytyy rahaa keräyksiin jotta saadaan mullat vaihdettua

    • Anonyymi

      Polttasivat raamattuja jos noin koville ottaa,vai onko poliisiauton polttaminen sharian mukainen hyvitys koraanin polttamisesta

      • Anonyymi

        Googletin kaka barbar. En tee sitä enää, se oli virhe.

      • "...onko poliisiauton polttaminen sharian mukainen hyvitys koraanin polttamisesta..."
        Ei ole.

        Poliisiauton polttaminen on törkeä hyökkäys yhteiskuntaa vastaan. Mellakoinnista pitäisi Ruotsissakin pystyä tuomitsemaan vankeustuomioita.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "...onko poliisiauton polttaminen sharian mukainen hyvitys koraanin polttamisesta..."
        Ei ole.

        Poliisiauton polttaminen on törkeä hyökkäys yhteiskuntaa vastaan. Mellakoinnista pitäisi Ruotsissakin pystyä tuomitsemaan vankeustuomioita.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Vankiloissakin nämä vaan radikalisoituvat, joten yhteiskunta on näiden armoilla jo sielläkin, hieno on tämä ns. uskontonsa.

        https://www.verkkouutiset.fi/a/kai-mykkanen-lmlle-tiedonvaihto-vankilan-ja-poliisin-valilla-erittain-tarkeaa/#ccc1d69e

        Tuossa on se asiavirhe, että muslimit yleisestikin radikalisoituu vankilassa, terroristihan on jo valmiiksikin radikalisoitunut, idioottimaista juttua taas poliitikoilta, kun poliitikot on aina poliitikkoja, normaalista ihmiselämästä täysin vieraantuneita.

    • Anonyymi

      Pakenevat sotaa turvapaikkaan, jonne tuovat uuden sodan. Afrikassa mellakoivat ja tuhosivat kaikki kaupat. Seuraavana päivänä mellakoijat jonottivat kilometrien pituisessa jonossa ruokaa jakelupisteiltä.

    • Anonyymi

      Mielipiteelläsi ei ole merkitystä, eikä seurauksia.
      Se on hyvä asia.

      • Kysyit kuitenkin mielipidettäni ja jopa kommentoit sitä.

        Arvostan suuresti.
        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Kysyit kuitenkin mielipidettäni ja jopa kommentoit sitä.

        Arvostan suuresti.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        En minä sinun mielipidettäsi ole kysynyt, taasko sekoilet...ai niin, sinulle jokainen anonyymi on yksi ja sama henkilö, ukko parka:)

      • Anonyymi kirjoitti:

        En minä sinun mielipidettäsi ole kysynyt, taasko sekoilet...ai niin, sinulle jokainen anonyymi on yksi ja sama henkilö, ukko parka:)

        Et tainnut kommentoidakaan?

        Huutonaurua vartti. ;)

    • Anonyymi

      islam terroristit saavat minkä ansaitsevat, moskeijat palavat.

    • Anonyymi

      Ruotsissa tilanne rauhoituu vain voimaa käyttäen. Yhteiskunnan pitää antaa voimakas "signaali.
      Kaikenlainen tuomitseminen ja muu hömppä pitäisi nyt älytä jättää pois ja siirtyä voimakeinoihin.
      Vapautta osaa arvostaa vasta kun se otetaan pois.

    • Anonyymi

      Se on kaksoiskansalainen eli myös ruotsalainen, niin kuin isänsä oli.

    • Anonyymi

      Hyvä Moktar, kiitos kun kirjotit vihdoinkin oikeeta asiaa, oikeelle palstalle.

      Samaa mieltä, tosin syyt mellakointiin ovat varmasti syvällä yhteiskunnassa, ei sitä yksi pöljä tanskalainen ole yksin aiheuttanut.

      Heikko koulutus, rupunen lähiö, siitä syntyvä katkeruus, uskonto, kulttuuri, tavat, kurja ilmasto, ja vaikka mitä, täysin selvää, että tulee konflikteja valtaväestön kanssa.

      Nämä ihmiset pitäs kototuttaa länsimaalaisuuteen, mutta onnistuuko se, ei meillä ole romaniväestökään saatu integroitumaan satojen vuosien aikana, mikä antaa huonon ennusteen näillekin.

      Niin moni asia on sitä vastaan, ei jaksa edes enempää niistä kirjoitella, kaikki kyllä jo ymmärtävät asian.

      Ja kun Ruotsin viranomaisetkin sanovat, että näiden anarkiaa, ja piittaamattomuutta muusta yhteiskunnasta, ei voi enää pitää vain yksittäisistä pölhäkustaiden Koraanin poltteluista johtuvaksi, syyt ovat syvemmällä.

      Typerää suojata sananvapauden perusteella pölhöjen provokaatioita, en ymmärrä miksi vielä pari vuotta sitten sitä ei suojattu, mutta nyt se onkin ihan ok, Suomessa vastaava ei olisi mahdollista.

      Viranomaistoiminta viittaa siihen, että taustalla on aivan jotain muuta, jos kerran he hyväksyvät Paludanin touhuilut, onko hänen osuuttaan vaan räikesti siis liioiteltu?

      • Anonyymi

        Veikkaan ettei vastauksia tule taaskaan…..

      • Anonyymi

        Ei se mahdotonta enää nykyaikana välttämättä ole, jos alkaa tulla zlaattaneita, ja lekureita näistä, alkavat urheilla, pelailla tietokoneilla. soitella musaa, ja muuta sellaista mitä muutkin länsimaissa tekee. Luulis, että kaikki kehitys kelpais lopulta näillekin?

        Terveysasemalla oli musliminaislekuri, joka oli erittäin mukava, iski oikein silmääkin, joten toivoa on.

        Uskonto voi yht äkkiä menettää merkityksensä, tulee joku mullistava tieteellinen löytö, joka lopettaa kaikki uskonnot, moniakin asioita voi tapahtua nykyaikana.

        Emme osaa edes ennustaa sitä mitä tapahtuu, kun uudet asiat ovat usein liian yllätyksellisiä.

      • Anonyymi

        En ole Moktar, joku tolkku vaan pitää meilläkin olla suhtautumisessa näihin ihmisiin, nämä ihmiset ovat uskontonsa harhaanjohtamia, myös kristityille tehtiin samaa, ei niin kovin kauaa sitten,

        Pitää osata houkutella jo lapsena nämä kiinnostumaan samoista asioista, kuin mekin, niin he luopuvat uskonnon kahleistaan, aivan kuin meillekin kävi vain puoli vuosikymmentä sitten.

        Varsinkin tytöt sais potkia munille näitä jätkiä, niin oppisivat kunnioittamaan naista. Se on yksi suurimmista syistä, jotka aiheuttaa monet ongelmat Islamissakin, kun naiset saadaan vastustamaan sen epäkohtia, niin asiat muuttuvat, niin on taas käynyt meidänkin kohdalla, naisen aseman muuttuminen on muuttanut yhteiskuntaamme sivistyneemmäksi.

        Hyvin sinä Moktar vedät, mutta kun ne isot korvasi heiluvat näkyvästi. ;)

        "En ole Moktar, joku tolkku vaan ..."

        Heh heh...

      • Anonyymi

        Eivät edes omiin kotimaihinsa. Eikö mikään taho uskalla tehdä tieteellistä tutkimusta syistä. niinhän omillekin ongelmalapsille tehdään. Geenit on arka aihe, mutta edes ympäristö, kasvatus, vaikutteet. Jos mitään ei voida tehdä, olkoot oloissaan kuin jossain jättilaitoksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi kirjoitti:
        Hyvin sinä Moktar vedät, mutta kun ne isot korvasi heiluvat näkyvästi. ;)

        "En ole Moktar, joku tolkku vaan ..."

        Heh heh...

        tietokoneessani ei ollut enää sinistä väriä jäljellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi kirjoitti:
        Hyvin sinä Moktar vedät, mutta kun ne isot korvasi heiluvat näkyvästi. ;)

        "En ole Moktar, joku tolkku vaan ..."

        Heh heh...

        Moktar parka, ei sitä voi enää kukaan auttaa, kun ei edes uskota minuakaan, että en todellakaan ole Moktar.

        Ettekö tykkää edes Mo Salahista, aatelkaas jos kaikki muslimit olis samanlaisia?

        Kyllä heidän kanssaan toimeen tultaisiin ihan hyvin.

        Jonain päivänä, toivotaan, että mahdollisimman pian, näillekin kelpaa länsimaalaisuus.

    • Anonyymi

      Paludan on koulutettu ihminen ja osaa tehdä kaiken laillisesti, niin siksi häntä ei voi rangaista. Hakee mielenosoitukselleen luvat ja häntä on lain mukaan jopa suojeltava, niin kuin meilläkin poliisi erottaa kahden mielipiteen mielenilmaisut toisistaan. Kynttilää tai lippua tai omia kirjojakin saa polttaa mielenosoituksessa jos ei vaaranna ympäristöä.

      Lisäksi Ruotsi on demokratian kehto ja se tarkoittaa, että kaikilla on oikeus ilmaista vaikka kuin paskat mielipiteensä.

      Sananvapautta en olisi valmis luovuttamaan venäläiseen malliin.

      Mutta omiin muroihinsa viime kädessä nuokin riehujat pissivät (kaikki maahanmuuttajat eivät sitä hyväksy luultavasti jopa suurin osa), ruotsalaisten mielipide heistä muuttuu negatiivisemmaksi.

      Kirjojen polttelija on luvannut tänä viikonloppuna jatkaa kiertuettaan.

      Polisiahan tuolla paljon syytetään, yksikin entinen poliisipomo haikaili, että ennen jalkaannuttiin juttelemaan ja tarjoamaan mehua ja pullaa levottomilla seuduilla.

      Ei taida enää onnistua, henki se on poliisillakin.

      Mietin, että entäs jo poliisi rupaisi lakkoon eikä puuttuisi lainkaan riehumiseen. Varmaan sittenkin syytettäisiin, jos tuhottaisiin ja poltettaisiin täysin hillittömästi koko kaupunki.

      • Anonyymi

        Tämä henkilö oli tarpeeksi älykäs, että aiheutti paljon tuhoa ja kärsimystä tekemättä itse mitään laitonta.

      • Anonyymi

        Poliisi sanoi, ettei touhua voi oikein enää millään oikeuttaa, täydellinen piittaamattomuus muusta yhteiskunnasta on jo liian sairasta.

        Eihän jonkin kirjan polttelu, tai Tervon Raamatun heittely televisiossa, ole sekään millään lailla järkevää kritiikkiä, vaan idiotismia, pitää perustella kunnolla, kirjoittaa vaikka aiheesta kirja.

        Onhan yritetty saada vuoropuhelua aikaiseksi imaamien kanssa, ja saada heidät muuttamaan sanomaansa ihmisläheiseksi, joka koskee koko ihmiskuntaa, on vain yksi ihmiskunta.

        Siitä se järkevyys aina lähtee.

        Malttakaa odottaa vielä 600 vuotta, kyllä se Islamkin siitä maallistuu. Sen verran nuorempi on Islamin usko. Olen satavarma että kun kyseinen aika on kulunut, niin se on yhtä maallistunut kun Kristinuskokin. Muistakaapa minkälaista oli Euroopassa keskiajalla, inkvisitioineen ja rovioineen.

        Ei hätää, Jeesus tulee pian takaisin ja johtaa musulumaanit voittoon.

        Hauskaa muuten, että nämä oikeasti uskovat sen tapahtuvan, eivät siis kristityt, vaan nämä muslimit.

        Eivät tosin taida enää itsekään tarkalleen, mitä ne jutut tarkoittaa, Monty Pythonille olis taas hommia, ai niin, nämähän tekevät sen ihan itse.

        Ei menetetä toivoa, tiedemiehet keksii keinon muuttaa aivoja niin, että ns. uskonnollinen alue amputoidaan, ja sen jälkeen kukaan ei enää usko uskontoihin. Lisäksi jokaisesta tehdään einsteineja, ettei ketään kiinnosta muu kuin kvanttifysiikka yms., ja asiat jotka odottaavat vielä löytämistään, ja keksimistään.

        Pakkohan tässä on olla vielä paljon kehitystä jäljellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisi sanoi, ettei touhua voi oikein enää millään oikeuttaa, täydellinen piittaamattomuus muusta yhteiskunnasta on jo liian sairasta.

        Eihän jonkin kirjan polttelu, tai Tervon Raamatun heittely televisiossa, ole sekään millään lailla järkevää kritiikkiä, vaan idiotismia, pitää perustella kunnolla, kirjoittaa vaikka aiheesta kirja.

        Onhan yritetty saada vuoropuhelua aikaiseksi imaamien kanssa, ja saada heidät muuttamaan sanomaansa ihmisläheiseksi, joka koskee koko ihmiskuntaa, on vain yksi ihmiskunta.

        Siitä se järkevyys aina lähtee.

        Niin. Voisi tietysti ajatella, jos haluaa kostaa tuon kirjanpolttelijan teot, niin voisi vaikka kostoksi polttaa raamatun tai sata. Tuo reaktio oli kyllä ihan kohtuuton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Voisi tietysti ajatella, jos haluaa kostaa tuon kirjanpolttelijan teot, niin voisi vaikka kostoksi polttaa raamatun tai sata. Tuo reaktio oli kyllä ihan kohtuuton.

        Hullua ei kannata ärsyttää, tai paremminkin psykopaattia yllyttää.

        Kaikki tietävät jo viime vuosienkin tapahtumista, pilapiirroksista sun muista, että muslimit ovat herkkähipiäistä väkeä.

        No, nyt ne tosin muuttuivat taas rikollisiksi, jotka hyökkää poliisia vastaan, uskonto ei olekaan se juurisyy, vaan syrjäytyminen, ja sen kautta ajautuminen rikolliseen toimintaan, joku voisi vitsailla, että Islamhan on vaan maailman suurin rikollisjärjestö, perustihan sen kuulu rosvopäällikkö.

    • Anonyymi

      Missä päin Ruotsia tämä Paludan on?

      • Anonyymi

        Hänellä on kaksoiskansalaisuus ja asuu Tanskassa, mistä tekee näitä reissuja Ruotsiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hänellä on kaksoiskansalaisuus ja asuu Tanskassa, mistä tekee näitä reissuja Ruotsiin.

        JOO- JOS MATKUSTAA TANSKASTA RUOTSIIN ON SILLOIN KAKSOISKANSALAINEN- OIKEIN.

        PS.

        joko Ruotsin kaikki koulut on poltettu?

    • Anonyymi

      islam ei sovi minnekkään missä on asuu muita uskontoja-syy on siinä

      Kiinassa nähtiin ja intia syttyy kohta kertoo uutiset

      pysymmä omissa maissa

    • Anonyymi

      Nauretaan puoli vuotta tälle naurettavalle sepustuksellesi Moktar!

    • Anonyymi

      Muslimien lisääntyessä ei tarvita tekosyitä mellakoimisiin!Kristityt ovat kotimaassaan rasismin kohteena.Uskonnon takia mellakointi ja jopa murhaminen on hyvä esimerkki siitä mitä tuleman tulevaisuudessa!

    • Anonyymi

      Naurettava yritys!

    • Anonyymi

      Kun uskonto huumaa järjen,on sellaisen oskon jumala ja profeetta kaukana rakkauden sanan saattajasta!

    • Anonyymi

      Moktar uhkaa vasemmistolaisia pesäpallomailalla.

    • Anonyymi

      Kenenkähän puolella suomalaisen median ja vihervasemmiston mielipide olisi siinä tapauksessa, jos joku tekisi Suomessa saman, mitä tämä Rasmus teki Ruotsissa.

      Tuomitsisiko media ja vihervasemmisto tämän henkilön joka käyttää lain suomaa oikeutta tehdä mielenosoitus ja polttaa kirja, vai tuomitsisiko media nämä rettelöijät, jotka toimisivat laittomasti ja esim. särkisivät vaikka poliisiautoja?

      Arvelisin, että Suomen media ja vihervasemmisto tuomitsisi tämän henkilön joka käyttää lain suomaa oikeutta osoittaa omaa mielipide.

      • Anonyymi

        No ihan ymmärrettävästihän sitä ei pidettäisi sopivana, vaan tuomittaisiin. Luulen kuitenkin, että hänellä on lain suoja myös Suomessa järjestää halutessaan mielenosoituksia.

        Toivottavasti meilläl ei nähdä tuollaista. Ja jos saatisiin sellaisset riehujaiset aikaan, niin Suomen poliisi kyllä uskaltaisi ja saisi vietyä pahimmat rauhoittumaan. Ja jopa tuomioistuimeen saakka etenisivät syytteet toisin kuin naapurissa 500 tulipaloja sytytelleestä vissiin yksi saa syytteen ja hänetkin varmaan vapautetaan, kun ei kukaan uskalla todistaa.

    • Anonyymi

      Kun maahan ei tuoda liian paljon herkästi syttyvää ainesta, niin silloin ei syty liian isoja roihuja, eikä tarvitse huolehtia siitä, että jokin käyttää huolimattomasti tulitikkuja.

    • "Hyvä Moktar, kiitos kun kirjotit vihdoinkin oikeeta asiaa, oikeelle palstalle."
      Eipä kestä.

      Ainahan minä kirjoitan oikeata asiaa - ainakin yritän parhaani.
      Terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Omakehusi on kuvottavaa. Anonyyminä teit aloituksesikin kieroillen, tahallasi!

      • Anonyymi

        Hyvä, kun teit aloituksen, jollaista en uskonut sinun koskaan tekevän, eli olet sittenkin samaa mieltä, kuin muutkin normaalit suomalaiset, osaat olla myös kuitenkin sellainenkin.

        Tiesin, että esität vaan...

    • Anonyymi

      Tämä Paludani pitäisi kutsua Suomeenkin esitelmiä pitämään

      • Anonyymi

        Pistetään homma niin älyttömäksi, että kaikki tulevat järkiinsä, sekin on yksi tapa pelastaa maailma, voi olla jopa se ainoa.

    • Anonyymi

      Anonyymi aloittajatrolli paljastui vakiopöljäkkeeksi.

    • ”...joka käyttää lain suomaa oikeutta tehdä mielenosoitus ja polttaa kirja…”.
      Tuomitsenko sitä tai tätä? Älkääpä taas näytelkö pöljää.

      Jokainen tällä palstalla varmasti ymmärtää, että Rasmus Paludanin ainoa tarkoitus oli lietsoa väkivaltaa Malmössä. Mitä suuremmat mellakat, sen parempi. Jos puoli Malmöä olisi tulessa ja kymmenittäin poliiseja kuollut, olisi provokaatio menestys. Tuomitsen tällaisen touhun. Jos se onkin näennäisesti laillista, se ei tee siltikään hyväksyttävää. Ruotsin lakeja olisi kiireesti muutettava niin, että tällainen olisi estettävissä.

      Tuomitsen myös mielenosoittajat. Lukekaa se avauksestani. En ala toistamaan kirjoituksiani.

      Suomessakin mielenosoitusoikeutta koskevia lakeja tulisi muuttaa niin, että selvät provokaatiot saataisiin estettyä. Kun Seta marssi oman asiansa puolesta, niin kristilliset suunnittelevat vastamielenosoituksen samoille kulmille. Tätä tehdään mielenosoituksen häirintätarkoituksella ja usein jopa niin, että haetaan oikein fyysistä yhteenottoa. Suomessa kuitenkin riittää tilaa. Jos Suomen Sisu haluaa marssia Hietaniemessä, Helsinki ilman natseja-liike marssikoot toisena päivänä tai sitten Vuosaaressa ja päinvastoin.

      Älkää turhaa jeesustelko. Me kaikki tiedämme nämä asiat.
      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Sillä ei ole mitään väliä, mitä asioista ajattelet tai tuumit.
        Niin tyhjänpäiväinen olet.

      • Anonyymi

        Kaikki muut ymmärtää, mutta viranomaiset eivät, vaikka juuri heidänhän pitäisi ymmärtää, kuvio on aika outo.

        Täysin lapasesta lähtevät provokaatiot on estettävä, sananvapaus ei ole mikään syy idioottimaisuuksille, Jari Tervolle myös terveisiä.

      • Anonyymi

        "Jokainen tällä palstalla varmasti ymmärtää, että Rasmus Paludanin ainoa tarkoitus oli lietsoa väkivaltaa Malmössä."

        En ole Rasmus etkä ole sinäkään rasmus joten emme tiedä rasmuksen perimmäisiä motiiveja. Hänkin on lopulta vain yksilö yksilöllisine motiiveineen.

        On kuitenkin todennäköisempää että hänen motiivinsa on vain pitää länsimaisista ja skandinaavisista ilmaisunvapausperiaatteista kiinni ja väljentää hengitystilaa kun islamilainen ilmaisunvapauskäsitys pyrkii koko ajan sitä kaventamaan ja tukehduttamaan. Tämä on useimpien provokaattoreiden motiivi, ei suinkaan loukkaaminen itsetarkoituksellisesti, saati tahallinen väkivallan lietsonta. Mutta kun hengitystilaa tarpeeksi voimallisesti aletaan kaventaa vaatii hengitystilan ylläpito välillä tavanomaista väkevämpiä keinoja. Siitä näissä "äärioikeustolaisten" tempauksissa yleensä on taustamotiivi.

        Vihjeenä voin sanoa että vaikka joku lietsoo väkivaltaa, ei kenenkään ole pakko alkaa väkivalaiseksi. Se on oma valinta.

      • Anonyymi

        "Tuomitsen myös mielenosoittajat."

        Ethän tuomitse. Sinä olet tuomitsevinasi. Jos ensin syytät tanskalaista provokaattoria toisten tekemästä väkivallasta ja vielä lopuksi ilkut ja uhkailet että "ei pidä leikkiä tulitikuilla", on päivän selvää että mellakoitsijoiden tuomitseminen on pelkkää silmänlumetta ei muuta.

    • Anonyymi

      Tilanne Ruotsissa rauhoittuisi välittömästi, jos äärioikeisto laitettaisiin kiven sisään ja pitkäksi aikaa. Jos muslimit pistettäisiin kiven sisään, niin tilanne ei siitä juuri muuttuisi, koska vapaana hilluva äärioikeisto jatkaisi yhteiskunnan vastaista toimintaansa.

    • Anonyymi

      Höpö höpö. Tämä ei johdu satukirjan polttamisesta, vaan etupäässä irakilaisista ja syyrialaisista, jotka ovat tuoneet oman paska kulttuurinsa mukanaan. Eiväthän ne kotimaissaan muuta osaa tehdä, kuin sotia ja tappaa. Pakolaisten vastaanotto pitää lopettaa ja nämä mellakoijat karkottaa pois maasta. Kyllä poliisi ja armeija apuun saa nämä paskat taltutettua. Avainsana on karkoitus, karkoitus ja karkoitus.

      • Anonyymi

        Huomaat nyt miltä se näyttää, kun lukee sunkin juttuja, vaikka vähän epäkorrektimassa muodossa tosin.

        Mutta me kaikkihan voimme muuttua...

      • Anonyymi

        Etkö Gupta pelkää että käyttämällä ilmaisua "jeesustella" loukkaat kristittyjä?

    • Anonyymi

      Jos musulmaanit annetaan hillua niin käytännössä mikä tahansa asia mikä niitä ärsyttää saa aikaan samanlaisen riehumisen. Ei yhteiskunta voi muuttua aina sen mukaan mitä lasta ärsyttää.
      Ranskassa on puoli kaupunkia palanut tuhkaksi ja poliisiasemalle hyökätty. Usassa BLM liike jossa muuten oli mukana muslimeja tuhosi kaupunkeja ja hyökkäsi poliisin kimppuun. Ei taida olla enää mikään sattuma jos aina kun jossain tuhotaan yhteiskuntaa on mukana muslimit tavalla tai toisella.

      • Anonyymi

        tuokaas urakalla Intian ja Kiinan uutisia tänne

        miksi niitä vihataan siellä?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Aloittaja eli Mothar on täysin oikeassa. Tottakai maahanmuuttajilla on oikeus osoittaa mieltää mielellään poliiseja kivittäen ja toisten autoja sekä muuta omaisuutta hajoittaen. Kannatan väkivaltaisia mellakoita koska olen yhtä pers'aukinen kuin aloittaja, ei minulla ja aloittajalla ole omaisuutta mitä menettää, siis muutakuin pornofilmit ja lehdet.

      • Anonyymi

        Aloittaja on sijoittanut niihin. tosin divarista sanoivat etteivät ota likasia vastaan. Ja aloittajalla ei ollut kuin likaisia.

      • Anonyymi

        etkö saa naista kuten puuropojat neitsyitä?
        grooming tai huumaa kaduilta kyytiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on sijoittanut niihin. tosin divarista sanoivat etteivät ota likasia vastaan. Ja aloittajalla ei ollut kuin likaisia.

        Häpeissään oli kubba poistanut homopornolehdistään ja -filmeistään kerrotun faktan.

      • Anonyymi

        Näin on.

    • Pojilta loppui asia. Silloin onkin parasta alkaa höpöttää pornolehdistä ja naisen saamisesta.

      On teillä harrastukset.
      Huutonaurua vartti. ;)

      • Anonyymi

        Kun katsoo tuota kuvaasi ja nimeäsi, on todettava sinulta loppuneen asian jo trollitiliäsi tehdessäsi. Täysi fiasko.

    • Anonyymi

      Moktar, pitää nyt ymmärtää lukemaansa, vaikka välillä suomalainen media sekoilee jutuissaan.

      Paludanin mielenosoitus peruuntui parilla paikkakunnalla, mutta niissä silti mellakoitiin.

      Tämä on myös omalla tavallaan koomistakin, onneksi pahemmilta henkivahingoilta vältyttiin.

      Mediat eivät ole pahemmin kertoneet täällä, että viime aikoina muslimit ovat alkaneet väittää aivan järjettömyyksiä Ruotsin viranomaisista, he muka kaappaavat lapsia, ja myyvät näiden sisäelimiä, vähän kärjistäen, mutta jotenkin näin kuitenkin.

      Emme voi tarkalleen tietää mitä näiden päiden sisällä liikkuu, siellä alkaa liikkua jo vähän vissiin ihan mitä sattuu.

    • Anonyymi

      Jos korkea poliisiviranomainen sanoo jo suoraan, että kyse on iskusta demokratiaa, eli oikeastaan länsimaista sivistystä, ja valistusta vastaan, niin Paludan on siihen vain naula arkkuun.

    • Anonyymi

      No, nyt maikkarin uutisetkin kertoi, että Paludan on tässä pelkkä sivuseikka, sitähän tässä ollaan koko ajan todettukin.

    • Anonyymi

      Uliuli koraani uli

      • Anonyymi

        Oho, noinko siellä lauletaan?

    • Anonyymi

      "Nyt sitten ajatteleva ihminen kysyy, miksi helkutissa tanskalainen pitää mielenosoituksia Ruotsissa? Pysykööt Tanskassa."

      Nyt sitten ajattelava ihminen kysyy. miksi helkutissa muhamettilaiset pitää mielenosoituksia Ruotsissa? Pysykööt muhamettilaisissa maissaan.

      • Ajatteleva ihminen ymmärtää senkin, että kysymys on asuinpaikasta, ei uskonnosta. Olkoonpa ihminen sitten kristitty, mormoni, hindu, baha’ullah, muslimi tai juutalainen, hänellä olkoon oikeus osoittaa mieltään, kunhan tekee sen siinä maassa, jossa hän pysyvästi asuu.

        Tuntuisi oudolta sekin, että vantaalainen kantasuomalainen ateisti matkustaisi Tanskaan osoittamaan mieltään.

        Älä turhaan saivartele. Puhun järkeä.
        Terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ajatteleva ihminen ymmärtää senkin, että kysymys on asuinpaikasta, ei uskonnosta. Olkoonpa ihminen sitten kristitty, mormoni, hindu, baha’ullah, muslimi tai juutalainen, hänellä olkoon oikeus osoittaa mieltään, kunhan tekee sen siinä maassa, jossa hän pysyvästi asuu.

        Tuntuisi oudolta sekin, että vantaalainen kantasuomalainen ateisti matkustaisi Tanskaan osoittamaan mieltään.

        Älä turhaan saivartele. Puhun järkeä.
        Terveisin, Moktar. ;)

        Maassa maan tavalla tai maasta pois.

        Siinä ainoa järkevä ohjenuora maahanmuuttajille, tulivatpa sitten mistä päin tahansa,

        Turvapaikan Suomesta saaneet eivät asu täällä pysyvästi vaan ovat väliaikaisesti paossa kotimaastaan. Toivottavasti muistavat palata kotimaihinsa. Hieman nimittäin vaikuttaa siltä, että ovat Suomeen pysyvästi tunkeutuvia eivätkä suojapaikan saaneita tilapäisiä vieraita.

    • Anonyymi

      Vastauksesi loppuosa mitätöi alkuosan.

      Ensin puolustelet ja ymmärrät huligaaneja, ja lopuksi ikäänkuin näön vuoksi tuomitset heidät mukamas. Tekstisi kokonaisuudessaan vaikuttaa sympatiseeraavan ja ymmärtävän hulinoitsevia muslimeita. Loppukaneetti että heidät pitäisi laittaa vastuuseen hulinoinnistaan vaikuttaa silmänlumeelta. Varsinkin koska viimeinen kuittaus "tulitikuilla ei pidä leikkiä" vielä vahvistaa sinun olevan vahingoniloinen aivan kuin tämä hulinointi olisi jonkinlainen opetus koraanin polttelijoille.

      Jos lännen ja skandinavian elämäntavat ja arvot eivät kelpaa, maailmassa on paljon islamilaisia maita joihin voi milloin tahansa mennä elämään toivomansa arvopohjan ja elämäntapojen mukaan.

      • Anonyymi

        Juuri noin asia on.

    • Anonyymi

      Rasmus Paludanilla on Ruotsin kansalaisuus.
      Ei pidä provosoida, eikä pidä provosoitua...
      Näissä mellakoissa on taustalla aivan muuta kuin tämä Paludan. Ruotsiin ollaan väkivalloin tuomassa vierasta uskonnollista yhteiskuntaa...

      • "Rasmus Paludanilla on Ruotsin kansalaisuus".

        https://www.expressen.se/kvallsposten/rasmus-paludan-jag-har-blivit-svenskt-medborgare-/
        Tämä onkin hieman hämärämpi juttu. Ymmärrän kyllä, että ketku yrittää kikkailla Ruotsin kansalaisuudellakin. Kiistatta Paludan on tanskalainen ja asuu Tanskassa.

        Ruotsin poliisi kertoo näin:
        "Päätöstä tehtäessä hän (Paludan) oli poliisin näkemyksen mukaan Tanskan kansalainen eikä häntä ole rekisteröity Ruotsin kansalaiseksi. Kun Paludanille ilmoitettiin päätöksestä, hän ei myöskään itse ilmoittanut, että hän itse pitää itseään Ruotsin kansalaisena".

        Enkö minä ole täällä useasti saarnannut medialukutaidon tärkeydestä. Pitää ymmärtää, että Wiki ei ole yhtään sen luotettavampi tietolähde kuin muutkaan. Siellä on huhuja ja silkkaa huttua kuten Suomen Uutisissakin.

        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Rasmus Paludanilla on Ruotsin kansalaisuus".

        Olet sinä todella sikamainen tyyppi, herjaat urakalla Paludania piilostasi. Kyllä siellä nyt pullistellaan ja moralisoidaan, emäporsaana.
        "Enkö minä ole täällä useasti saarnannut medialukutaidon tärkeydestä. Pitää ymmärtää, että Wiki ei ole yhtään sen luotettavampi tietolähde kuin muutkaan."

        Pää kiinni, sinä olet tunnettu wikisitaateistasi jo 20 vuoden ajalta, ja sitä et muuksi muuta, BrynolfValkku!

        Ei se, että minä satun tietämään jonkin asian, tarkoita vielä sitä, että olisin hakenut ko. tiedon Wikistä.

        Vei että wikisitaatteja vielä!
        Eiköhän naureta kaksi varttia. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ei se, että minä satun tietämään jonkin asian, tarkoita vielä sitä, että olisin hakenut ko. tiedon Wikistä.

        Vei että wikisitaatteja vielä!
        Eiköhän naureta kaksi varttia. ;)

        Hah hah!
        Kuule valkku, kyllä sinut tunnetaan ahkerasta wikisiteerauksestasi.
        Taisi ottaa luonnollesi?

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ei se, että minä satun tietämään jonkin asian, tarkoita vielä sitä, että olisin hakenut ko. tiedon Wikistä.

        Vei että wikisitaatteja vielä!
        Eiköhän naureta kaksi varttia. ;)

        Kyllä sinä olet s24 palstan ahkerin wikikuluttaja.

    • Anonyymi

      "Malmössä puhkesi mellakoita."

      Malmössakaan ei puhjennut mellakoita. Mellakat aloitettiin niiden ihmisten toimesta jotka mellakoitsivat.

      Ilmapallot voivat puhjeta. Mätäpaiseet voivat puhjeta. Mellakat eivät puhkea. Ne ovat ihmisten itse valittua toimintaa.

      "Nyt sitten ajatteleva ihminen kysyy, miksi helkutissa tanskalainen pitää mielenosoituksia Ruotsissa?"

      Hömpsön pömpsön. Ajatteleva ihminen kysyy miksi helkutissa ihmisten pitää alkaa mellakoimaan ja tuhoamaan ihmisiä ja paikkoja jonkun huomionkipeän provokaattorin yhden kirjan polttamisoperaation vuoksi? En kannata tahallista loukkaamista ja olen sitä mieltä että miellä skandinaviassa ollaan sosiaalisesti hyvin kömpelöitä ja välillä raivostuttavan epäkohteliaita sekä loukkaavia kanssaihmisiä kohtaan.

      Mutta ylireagointi on ylireagointia. Yhden kirjan polttaminen ei ole autojen polttamisten, saati ihmisten vahingoittamisen ja jopa hengen lähdön arvoista. Tämä on se polttava kysymys joka ajattelevan ihmisen pitäisi kysyä. Tätä kysymystä sinä kiertelet siirtämällä huomion epäolennaiseen kysymykseen onko tansakalaisella oikeus järjestää miekkareita ruotsissa. Se ei ole olennaista.

    • Anonyymi

      Ne kokeilee yhteiskuntaa tällä tavalla. Ei saisi antaa yhtään periksi. Helppoa se on täältä tietysti neuvoa, ruotsissa poliisi on poliittisessa ohjauksessa aivan kuten suomessa. Onko politiikot edes reagoineet. Pääministeri?

    • Anonyymi

      "Nyt sitten ajatteleva ihminen kysyy, miksi helkutissa tanskalainen pitää mielenosoituksia Ruotsissa? Pysykööt Tanskassa. "

      Miksei ajatteleva ihminen voi kysyä, että miksi helkutissa arabit pitävät mellakoita Ruotsissa? Pysykööt arabimaissa.

      • Anonyymi

        ÄijänretaleGubta kutsuu karvareuhkapöljätrolliaan ajattelevaksi ihmiseksi....

    • Anonyymi

      Haudoille on virtsattu, että pesäpallomailalle olis töitä sitten. Ja kokonaisia kirkkoja on poltettu. Yhden kirjan poltto ei ole isokaan juttu. Ihan hyvin voi olla välittämättä, ei horjuta kenenkään uskoa. Jos joku ei sitä uskoa kunnioita niin mitä sitten. Näin länsimainen oikeusvaltio toimii. Väkivaltaa mitä väkivaltaa. Outoa tuo puolustelu. Vastavuoroisesti olisi aihetta voimakkaaseen reagointiin. Annetaan saman tien periksi Putinille, vai?

      • Anonyymi

        Kyse on tietenkin vain tekosyystä alkaa riehumaan, näillä nuorilla jätkillä on vinoutuneet käsitykset kunniasta, koska ovat syrjäytyneitä, näköalattomia, vailla toivoa paremmasta tulevaisuudesta, nämä saavat sitten voiman ja kunnioituksen tunnetta, kun saavat tuhota autoja, ja ympäristöä, Vandaaleita, barbaareita, jos halutaan käyttää vanhaa sanastoa.

        Nämä elävät todellisessa vihassa, meidän naurettavat "vihapuheemme" ovat lasten leikkiä sen rinnalla.

        Millä tavalla he ovat "vailla toivoa paremmasta tulevaisuudesta"?

        Ovatko he jotenkin pahemmin "vailla toivoa" kuin kantaruotsalaiset?

        On hyvin vaikea uskoa että tavanomainen ruotsalainen yhteiskunta ei olisi tarjonnut heille aivan yhtä hyviä mahdollisuuksia kuin muillekin. Ongelma lienee siinä etteivät he itse halua niitä ottaa vastaan.

        Nämä ovat yleensä kotoisin ongelmalähiöistä. rikkinäisistä kodeista, ja muutenkin koulut jääneet vähemmälle.

        https://areena.yle.fi/1-50979201

      • Anonyymi

        Suomalaisia miehiä on tapettu ja naisia. Viattomia.
        Emme suostu pelkäämään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisia miehiä on tapettu ja naisia. Viattomia.
        Emme suostu pelkäämään!

        Ruotsiin tulivat hakemaan parempaa elämää ja sen saivat, paremman elintason ja muut maksavat elämisen. Nyt voi sitten keskittyä muihin asioihin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsiin tulivat hakemaan parempaa elämää ja sen saivat, paremman elintason ja muut maksavat elämisen. Nyt voi sitten keskittyä muihin asioihin...

        Nämä ovat suurimmaksi osaksi syntyneet Ruotsissa, tietävät vain sen olosuhteet, ei ne tylsät lähiöt juuri paranna ihmisten elämää, eivät nämä ole mistään kiitollisia ruotsalaisia, kateellisia ovat heille, kun eivät itse tule elämässään pääsemään mihinkään samaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä ovat yleensä kotoisin ongelmalähiöistä. rikkinäisistä kodeista, ja muutenkin koulut jääneet vähemmälle.

        https://areena.yle.fi/1-50979201

        Aikamoista yleistämistä. Onkohan vastaavasti se tanskalainen asianajaja syrjäytynyt henkisesti pahoivoiva nuori kun kokee tarvetta provokaatioon? Ainakin aloittaja uskoo hänen haluavan lietsoa väkivaltaa. Jos väkivallan lietsontahalu kumpuaa aina syrjäytyneisyydestä ja tulevaisuudennäkymättömyydestä, sitten ilmeisesti se tanskalainen asianajanakin on sellainen.

        Voisiko tässä nyt olla sittenkin ihan jostain muusta kyse?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä ovat suurimmaksi osaksi syntyneet Ruotsissa, tietävät vain sen olosuhteet, ei ne tylsät lähiöt juuri paranna ihmisten elämää, eivät nämä ole mistään kiitollisia ruotsalaisia, kateellisia ovat heille, kun eivät itse tule elämässään pääsemään mihinkään samaan.

        Lähiö on fyysinen asuinpaikka. Lähiö ei pakota ketään huligaaniksi. Kenenkään ei ole pakko alkaa mellakoimaan siksi koska asuu lähiössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikamoista yleistämistä. Onkohan vastaavasti se tanskalainen asianajaja syrjäytynyt henkisesti pahoivoiva nuori kun kokee tarvetta provokaatioon? Ainakin aloittaja uskoo hänen haluavan lietsoa väkivaltaa. Jos väkivallan lietsontahalu kumpuaa aina syrjäytyneisyydestä ja tulevaisuudennäkymättömyydestä, sitten ilmeisesti se tanskalainen asianajanakin on sellainen.

        Voisiko tässä nyt olla sittenkin ihan jostain muusta kyse?

        Nämä haluavat tuntea itsensä arvostetuksi, eikä asuminen jossain vuokrakaksiossa oikein tue sitä tunnetta. Kateus, ja katkeruus sitä kohtaan, että länsimaissa kantaväestö pääsee pidemmälle. Vertaavat itseään menestyviin, ja tuntevat olevansa luusereita, sitä pitää sitten kompensoida sillä. että aletaan riehua, olemalla kovia, jotta tuntis olevansa arvostettu, edes pelon kautta. Rikollisetkin pitää kunnioitusta erittäin tärkeänä osana sitä rikollisuuttaan, siitä saa vallan, ja merkityksellisyyden tunteen, kun sitä ei muualta kykene saamaan.

        Jengissähän nämä aina kulkevat, se touhu on sitten juuri tätä, aina ollutkin, apinoista lähtien. Aina näytellään jengissä kovaa jätkää.

    • Anonyymi

      Nyt noihin riehumisiin ollaan kytkemässä joku tapahtumaTurkissa, jossa ammuttiin 3 ruotsalaista huhtikuun alussa.
      On tuota kirjan polttamista aivan ilmeisesti liioiteltu sytykkeenä- tietysti joku nimellinen tekosyy on pitänyt keksiä.

      • Anonyymi

        Nämä pitäisi vaan saada mukaan länsimaiseen yhteiskuntaan, lapsista se lähtee, pojat ja tytöt kannustetaan urheilemaan, musisoimaan, pelaamaan tietokoneilla, kaikkea sitä, mikä on muuttanut suomalaisiakin nuoria jo puoli vuosisataa, mielekästä, ja älykästä tekemistä, niin ihmiset muuttuvat rauhallisiksi, ja fiksuiksi, koulut ja kodit yhteistyöhön, meillä on tietoa, meillä on teknologiaa, niillä me muutamme maailman.

        Kaikki me tiedämme mikä johtaa nuoren huonoille teille, esimerkin puuttuminen, mielekkään tekemisen puuttuminen, köyhyys jne.

        Pötyä meinaat
        - koskaan eivät tänne kotoudu vaan meitä vaativat kotoutumaan noiten huluituksiin, tästä on jo niin paljon kerrontaa, jot kaikien sen jo pitäisi tajuta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pötyä meinaat
        - koskaan eivät tänne kotoudu vaan meitä vaativat kotoutumaan noiten huluituksiin, tästä on jo niin paljon kerrontaa, jot kaikien sen jo pitäisi tajuta...

        Onhan meillä muslimeita julkkiksinakin, maailman parhaimpina futareinakin näitä pelaa maailmalla, kyllä näistä saadaan ihan normaalejakin, jos vaan olosuhteet sille on kunnossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan meillä muslimeita julkkiksinakin, maailman parhaimpina futareinakin näitä pelaa maailmalla, kyllä näistä saadaan ihan normaalejakin, jos vaan olosuhteet sille on kunnossa.

        Alla lista Euroopan maista, jossa Lähi-Idästä tulleitten henkilöitten integraatio on onnistunut
        -

        Lista on kovin lyhyt. Integraatio ei onnistu, jos tulijalla ei tahtoa eikä kykyä integroitua.
        Lähi-Idästä tulleilla henkilöillä ei tähän mennessä ole ollut kokemusten perusteella kykyä eikä halua integroitua. Se vaatisi tulijat jotakin mitä heillä ei ole, eikä tule olemaan.

        Jos ei ole kunnon ammattia, josta saa tarpeeksi fyrkkaa, itsearvostusta, kantiskavereita, sun muuta, niin näin siinä sitten monille käy, suomalainen alkaa vetää viinaa, näillä on toinen tapa toimia.

        Kaikki saadaan yhteiskuntakelpoiseksi, kun kasvatetaan oikein jo lapsena, pitää myös saada imaamit mukaan nykyaikaan, houkutella tämän ajamme tiedolla, ja teknologialla, kristitytkin alkoivat muuttua, kun tehtiin aivan samaa heidän kohdallaan, uskonto menetti merkityksensä, ei taikausko kuulu enää nykyaikaan, pitää etsiä uskonnosta ne fiksut jutut, ja hylätä muut. Me olemme henkisiä olentoja, tarvitsemme niitäkin asioita, valheita, ja harhoja emme tarvitse.

    • Anonyymi

      Ruotsissa on aikaisemminkin riehuttu ja poltettu autoja... Ei tämä ole mitään uutta... Nyt vain ylitti uutiskynnyksen, siellä käydään jo sotaa...

    • Anonyymi

      Ilmaisuus ja passaus eikä sekään näille riitä eikä tule koskaan riitämäänkään

    • ”Yhden kirjan polttaminen ei ole autojen polttamisten, saati ihmisten vahingoittamisen ja jopa hengen lähdön arvoista. ”
      Ei ole, olen samaa mieltä.

      Minun puolestani pölvästit voivat poltella Raamattuja, Koraaneja tai Bhagavad-Gitajoita vaikka viikoittain torilla, kunhan hankkivat kirjat omilla rahoillaan, pyytävät kaupungilta lupaa avotulen tekemiseen ja siivoavat jälkensä. Paperi on vain paperia.

      Kysymys on vallan muusta. Tällaisilla demonstraatiolla pyritään loukkaamaan toista ihmistä ja hänen uskonnollisia tunteita. Paludanin viesti oli tämä: sinä et ole mitään, paskat sinusta, minä saan tehdä mitä haluan. En lainkaan ihmettele, että syrjäytynyt nuori, jolla ei ole elämässään mitään suuntaa, raivostuu asiasta.

      Uskoisin, että raamatunpolttajaiset keräisivät meilläkin satamäärin uskovia vastamielenosoitukseen. Tosin meillä tuskin poltettaisiin autoja ja kivitettäisiin poliisia.

      Kaikki tiedämme, että monessa pitkään kyteneessä ongelmassa ihan mitätön asia riittää lopulta laukaisemaan mellakoita. Tämän tietää myös Rasmus Paludan. Hän yrittää ihan tarkoituksellisesti lietsoa mellakoita Ruotsissa. Tämmöiset nilkit olisi saatava oikeuteen.

      Olen edelleenkin tuominnut myös mellakoijat. Lukekaa se aloituksesta.

      Kyllä sonnan puhuminen ja jeestustelu on nyt turhaa. Me kaikki tiedämme totuuden: Tässä lietsottiin ihan tahallisesti väkivaltaa ja myös onnistuttiin. Sitä ei voi hyväksy.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Maassa maan tavalla tai maasta pois.

        Koraanin polttaminen on laillista, väkivaltaiset mielenosoitukset on laittomia.

        Ei pitäisi olla pienintäkään epäilystä, mikä osapuoli pitää poistaa maasta.

      • Anonyymi

        Olen edelleenkin tuominnut myös mellakoijat. Lukekaa se aloituksesta.

        ??????

        Ei näy sellaista aloitusta.
        Lopeta öyhöttäminen nyt.

      • Anonyymi

        Kyllä sonnan puhuminen ja jeestustelu on nyt turhaa. Me kaikki tiedämme totuuden:
        sinä olet mokuttajatrolli ja heikoilla jäillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen edelleenkin tuominnut myös mellakoijat. Lukekaa se aloituksesta.

        ??????

        Ei näy sellaista aloitusta.
        Lopeta öyhöttäminen nyt.

        Luetaan sitten yhdessä:
        - Mitä mieltä olen sitten mellakoista? Mielipiteeni on lyhyt: kaikki mellakoijat putkaan ja oikeuteen vastamaan teoistaan.

        Puusilmä!
        Nauretaan tovi. ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maassa maan tavalla tai maasta pois.

        Koraanin polttaminen on laillista, väkivaltaiset mielenosoitukset on laittomia.

        Ei pitäisi olla pienintäkään epäilystä, mikä osapuoli pitää poistaa maasta.

        "Koraanin polttaminen on laillista.."
        Enkös minä sanonut, että sonnan puhuminen ja jeestustelu on nyt turhaa?

        Et sitten uskonut.
        Nauretaan kaksi varttia. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Koraanin polttaminen on laillista.."
        Enkös minä sanonut, että sonnan puhuminen ja jeestustelu on nyt turhaa?

        Et sitten uskonut.
        Nauretaan kaksi varttia. ;)

        Koraanin polttaminen on laillista, joten jospa lopettaisitte tuon sontanne jauhamisen ja muhamettilaisten laittomuuksien puolustelun.

      • Anonyymi

        Suomalainen nuori ei siitä loukkaannu, jos joku polttaa Raamatun, tai vaikkapa mustan sellaisen, tiedämme, että se on pelkkä tekosyy näille syrjäytyneille alkaa mellakoimaan, eivät nämä ole mitään hartaita uskonnonharjoittajia, jos olisivatkin, niin osaisivat olla ihmisiksi.

      • Anonyymi

        "Minun puolestani pölvästit voivat poltella Raamattuja, Koraaneja tai Bhagavad-Gitajoita vaikka viikoittain torilla, kunhan hankkivat kirjat omilla rahoillaan, pyytävät kaupungilta lupaa avotulen tekemiseen ja siivoavat jälkensä. Paperi on vain paperia.

        Kysymys on vallan muusta. Tällaisilla demonstraatiolla pyritään loukkaamaan toista ihmistä ja hänen uskonnollisia tunteita."

        Pölvästit voivat poltella aivan vapaasti toisten pyhiä kirjoituksia kunhan eivät loukkaa sillä toisten uskonnollisia tunteita.

        Millä tavoin esim. Koraanin voi polttaa loukkaamatta muslimien tunteita?

        Edelleen olet tuomitsevinasi mellakoijat mutta et oikeasti tuomitse. Jokainen viestisi kumoaa sisällöllisesti itse itsensä.

      • Anonyymi

        "Tällaisilla demonstraatiolla pyritään loukkaamaan toista ihmistä ja hänen uskonnollisia tunteita. Paludanin viesti oli tämä: sinä et ole mitään, paskat sinusta, minä saan tehdä mitä haluan. En lainkaan ihmettele, että syrjäytynyt nuori, jolla ei ole elämässään mitään suuntaa, raivostuu asiasta."

        Syrjäytyneet nuoret ovat hyvin harvoin fundamentalistisesti uskonnollisia. Jos joku raivostuu uskonnollisten tunteidensa loukkaamisesta se johtuu uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta, ei syrjäytyneisyydestä.

      • Anonyymi

        "Uskoisin, että raamatunpolttajaiset keräisivät meilläkin satamäärin uskovia vastamielenosoitukseen. Tosin meillä tuskin poltettaisiin autoja ja kivitettäisiin poliisia."

        Et nähtävästi ymmärrä yhtään mitään kristillisyydestä. Voithan itse kokeilla millainen reaktio kristityiltä tulisi Raamatun polttajaisista. Jos joku alkaisi siitä mellakoimaan se olisi joku muu kuin fundamentalisti kristitty.

        Kristillisyyteen kuuluu ylpeys siitä jos joutuu uskonsa tähden vainotuksi. Kristitty ottaa sen kunniana jos joutuu kiusatuksi ja vainotuksi Jeesuksen nimen tähden. Kristinuskoon sisältyy myös käsky rakastaa myös vihollista. Jos joku lyö sinua poskelle käännä hänelle toinenkin. Mellakointi ei kuulu kristillisyyteen.

        Raamatun polttaminen täällä julkisesti, rummun päristyksen säestämänä, aiheuttaisi täälläkin mielenosoituksen, jos ei muutamankin, mutta siihen se sitten jäisikin.

        Islam on erilainen, vaikka joku pölvästi sitä samanlaisena, kuin muutkin uskonnot pitääkin.

        Muslimit jakaantui jo heti alussa kahteen, toisiaan tappavaan ryhmittymään, joiden vihanpito jatkuu vieläkin, täytyyhän sen silloin olla hyvän Jumalan aikaan saannos, ainakin professorin mielestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Minun puolestani pölvästit voivat poltella Raamattuja, Koraaneja tai Bhagavad-Gitajoita vaikka viikoittain torilla, kunhan hankkivat kirjat omilla rahoillaan, pyytävät kaupungilta lupaa avotulen tekemiseen ja siivoavat jälkensä. Paperi on vain paperia.

        Kysymys on vallan muusta. Tällaisilla demonstraatiolla pyritään loukkaamaan toista ihmistä ja hänen uskonnollisia tunteita."

        Pölvästit voivat poltella aivan vapaasti toisten pyhiä kirjoituksia kunhan eivät loukkaa sillä toisten uskonnollisia tunteita.

        Millä tavoin esim. Koraanin voi polttaa loukkaamatta muslimien tunteita?

        Edelleen olet tuomitsevinasi mellakoijat mutta et oikeasti tuomitse. Jokainen viestisi kumoaa sisällöllisesti itse itsensä.

        "Millä tavoin esim. Koraanin voi polttaa loukkaamatta muslimien tunteita?"

        Osta kirjakaupasta itsellesi Koraani. Laita takkaan tai saunan kiukaaseen kuivia koivuhalkoja ja aseta Koraani niiden päälle. Sytytä koivuhalot ja katsele, kuinka Koraani palaan.

        Näin helppoa se on.
        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun polttaminen täällä julkisesti, rummun päristyksen säestämänä, aiheuttaisi täälläkin mielenosoituksen, jos ei muutamankin, mutta siihen se sitten jäisikin.

        Islam on erilainen, vaikka joku pölvästi sitä samanlaisena, kuin muutkin uskonnot pitääkin.

        Muslimit jakaantui jo heti alussa kahteen, toisiaan tappavaan ryhmittymään, joiden vihanpito jatkuu vieläkin, täytyyhän sen silloin olla hyvän Jumalan aikaan saannos, ainakin professorin mielestä.

        En usko. Tai no nykyisin suomalaiset näyttävät lähtevän helpommin barrikadeille kuin ennen. Mutta mielenosoittaminen ei ole suomalaisilla verissä. Tarvitaan aika radikaaleja tilanteita että suomalainen vaivautuu kylttien kanssa marssimaan.

        En usko että tavallinen suomalainen ta iedes kristitty jaksaisi vaivautua mielenosoitukseen jos joku polttaisi raamatun. Suomalaiset kristityt sen sijaan järjestäisivät rukousiltoja ja omia hengellisiä tilaisuuksiaan. He kääntyisivät mieluummin Jumalansa puoleen pyytämään taivaallista apua, ja suurta herätystä noille pimeydessä vaeltaville raamatun polttelijoille, kuin lähtisivät vetoamaan yhteiskuntaan protestimarsseilla uskonrauhansa puolesta.

        Siinä kävisi niin kuin Räsäsen tapauksessa, että paikalle vaivautuisi parisen kymmentä "radikalisoitunutta" kristittyä kyltteineen, massat eivät koskaan enää lähtisi minkään Raamatun raiskaamisen jälkeen liikkeelle, mielenkiintoista olisi kuitenkin nähdä, mitä tapahtuisi Koraanin suhteen täälläkin, luultavasti ns, suvaitsevaisto voisi saada kyllä jopa satoja Senaatintorille, Islamia he kyllä puolustaisivat, kristinuskoa eivät sitten vähääkään, heillehän kristillisyys edustaa kaikkea kauheaa, mutta Islam onkin toinen juttu, vaikka molempiahan pitäisi vastustaa yhtä kiivaasti.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Millä tavoin esim. Koraanin voi polttaa loukkaamatta muslimien tunteita?"

        Osta kirjakaupasta itsellesi Koraani. Laita takkaan tai saunan kiukaaseen kuivia koivuhalkoja ja aseta Koraani niiden päälle. Sytytä koivuhalot ja katsele, kuinka Koraani palaan.

        Näin helppoa se on.
        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Mutta nykyaikanahan siitä pitää tehdä video, ja laittaa se nettiin kaikkien pällisteltäväksi, kannattaa myös laittaa arabiaa sekaan, että Lähi-Idässäkin hakukoneet löytää videon.

    • Anonyymi

      Gubba itkee aina muslimien puolesta. Ei sitä kiinnosta Suomessa tapahtuneet henkirikokset ja raiskuut.

      • "Ei sitä kiinnosta Suomessa tapahtuneet henkirikokset ja raiskuut."
        Eikös me keskustellakaan nyt Ruotsista?

        Älä soosaa, älä sohlaa - pysy asiassa.
        Terveisin, Moktar. ;)

    • Anonyymi

      kehitysmaamuslimi? eivätkä ikään muuksi muutu

      • Anonyymi

        noiten eestä on syöttökupit veetävä pois

    • Anonyymi

      Tämä ketju ei ole Moktar.Gubtan aloittama, joten menkööt hän muualle sotkemaan ja soosaamaan ettei saa taas pataansa asiattomuuksistaan.

    • Anonyymi

      Koraanin, raamatun, Punahilkan tai Kalevalan saa vapaasti polttaa, paloturvallisuus huomioiden.
      "Ei pidä provosoitua kun provosoidaan" sanoi jo Manu aikoinaan.

    • Anonyymi

      Paludan on myös Ruotsin kansalainen.

      Prvosoiva, loukkaavakin mielipiteen ilmaisu kuuluu länsimaisessa demokratiassa perusoikeuksiin.

      Mielipiteen ilmaisua seurannut roskajoukon harjoittama terrori kuuluu alkukantaisten, alikehittyneiden maiden sivistymättömän roskaväen kulttuuriin - jota nämä Ruotsissa mellakoineet terroristit ovat paenneet Ruotsiin lokoisempiin oloihin.

      • "Paludan on myös Ruotsin kansalainen."
        Tämä on epäselvä asia. Ruotsin poliisi ei tunnista kansalaisuutta, vaikka heillä on käytössään Ruotsin väestörekisteri.

        Asiaan olen vastannut jo aiemmin. Älä jankuta.
        Terveisin, Moktar. ;)

    • Anonyymi

      Muslimit yrittävät mellakoimalla saada aikaan heille myönteisiä lakialoituksia läpi. Näissä mm. kielletään koraanin arvostelu ja kritisointi rangaistuksen uhalla.

    • Anonyymi

      Kukaan ei ole pyytänyt typerää mielipidettäsi mihinkään asiaan

      • Itse pyysit!

        Nauretaan vartti. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Itse pyysit!

        Nauretaan vartti. ;)

        Kirjoita ihmeessä. Kaikki kun tuppaa muuttumaan suureksi vitsiksi, kuten nyt nämä Ruotsin tapahtumat hyvin taas osoittivat!

    • Anonyymi

      Joku mulkqvist aikoinaan vannoi kirjoittavansa vain ja ainoastaan sinisellä nikillä.
      Paskaa jauhoi. Jauhaa yhä.

    • Anonyymi

      Kaikki ymmärtää, että Paludan on pelkkä öykkäri, samanlainen kuin nämä mellakoitsijatkin, eikä hän ole todellinen syy ongelmille, Moktar tekee hänestä kuitenkin pääpahiksen, on varmaan huomannut jo uutisistakin olevansa väärässä.

      Uskonto ja ideologia ovat vain kulisseja näille, joita on hyvä käyttää hyväkseen, että touhu vaikuttaisi jotenkin ylevämmältä, sillä olisi korkeampi merkitys, jopa ylimaallinen, kuten uskonnon kohdalla halutaan ajatella. Mitään ylimaallista ei kuitenkaan väkivallassa ole koskaan ollut, se on paholaisen tapa toimia.

    • Anonyymi

      Aloittaja ihmettelee, miksi tanskalainen poliitikko tulee Ruotsiin pitämään puheita. Paludan on myös Ruotsin kansalainen.

      Minä ihmettelen, miksi roskaväki takapajuloista tulee Ruotsiin terrorisoimaan koko maata.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        " Paludan on myös Ruotsin kansalainen."
        Kas, kas. Jo kolmannen kerran sama epämääräinen tieto.

        https://www.expressen.se/kvallsposten/rasmus-paludan-jag-har-blivit-svenskt-medborgare-/
        Sinulle on jo vastattu. Ruotsin poliisi ei tunnistanut tätä Ruotsin kansalaisuutta vaikka poliisilla on käytössä väestörekisteritiedot.

        Ajattelitkos, että kun kylliksi jankuttaa, valheestakin tulee fakta?
        Nauretaan tovi. ;)

        Et sä enää lue wikipediaasikaan, sai kansalaisuuden, koska isä on ruotsalainen.

        Islamin ongelma on siinä, että se vinouttaa nämä jo lapsena ajattelemaan miesten kunniajuttuja, naisten asemaa, sun muuta aivan sairaalla tavalla, muut uskonnot eivät sitä enää nykypäivänä tee.

        Proffasi mukaan se on sitten tosi ok, ja hienoa perinettä?

        Ois kiva kerrankin kuulla sulta mielipide vaikkapa naisen asemasta Islamissa, onko ihan ok, vai onko ongelmia?

        Jätetään Ruotsi, kaikkien pitäs jo tietää, että nämä ovat siellä omissa oloissaan, eivät pahemmin yllä muiden ruotsalaisten tasolle, alkavat kapinoida ytheiskuntaa vastaan, ei se pelkkää uskontoa ole, vaikka sekin omalla tavallaan järjestää näitä mellakoita, yhdistämällä nämä keskenään, vaikka sotivathan nämä enemmän kuitenkin keskenään, kuin muiden kanssa, tämä tapahtuma oli kuitenkin selvästi poliisia kohtaan järjestetty, eli saattavat hyvinkin olla liittoutumassa keskenään enemmän, ja siinähän uskonto toimii hyvänä liimana välissä.

    • Anonyymi

      Todellakin sinulla on mielipide, miten olisi niiden faktojen laita?

      Keskustelussa toki mielipiteetkin sallitaan, ei tuossa mitään uutta, ja ihmeellistä ole, ihmisen juttuja, joka ei seuraa pahemmin Ruotsin tapahtumia.

      Jotkut "toimittajat" menevät suoraan kysymään vaikkapa Rinkebyn baariin arabeilta, mitä mieltä nämä ovat ruotsalaisista, ne sanoo, että ovat heikkoja lampaita, joita ei kunnioittaa, suomalaiset ne kokee siellä kuitenkin enemmän "omikseen", koska suomalainenkin on siellä vain mamu, ja meillä on parempi mainekin, emme ole yhtä lampaita, kuin ruotsalaiset, toivottavasti ainakaan. Toivotaan, että Suomessa alkaa tapahtua vastaavaa, voimme sen myös osoittaa ihan käytännössäkin.

      • Anonyymi

        Jos siis alkaa, ei tietenkään toivota sellaista...

      • Anonyymi

        Kuten totesin, jos-sana jäi puuttumaan lauseesta, jonka piti alunperin mennä näin;

        Toivotaan, että JOS Suomessa alkaa tapahtua...

        Jotain vastaavaa tulee aivan varmasti täälläkin tapahtumaan, se on vain ajan kysymys, huomaat sen kyllä sitten, kun tämä palsta alkaa oikein kuhisemaan, kuin muurahaispesä, voit sitten tulla pissimään sen päälle.

      • Anonyymi

        Jo autoja on palanutkin reippaasti.
        Miksei sinun?

      • Anonyymi

        On mua pahemminkin herjattu, ei siinä mitään, eikä näin anonyymina voi edes mieltään mistään pahoittaa, kun toinen ei tunne sua, eikä tiedä susta yhtään mitään.

        Tämä aloitus on ollut varmaan tietyllä tapaa hedelmällisin kaikista, vaikka samaa aukomista, kuin muutkin, hyvä, että Ruotsi on vihdoinkin tullut sinunkin puolelta avatuksi, et sä olekaan niin poikkeava tapaus meihin muihin täällä verrattuna, vaikka rooliinhan se kuuluu, että esität välillä vähän liiankin suopeaa, ja ymmärtävää näitä ongelmatapauksia kohtaan, nekin ihmiset on vaan harhaanjohdettuja, syrjäytyneitä, niin kuin osa suomalaisistakin.

        Näitäkin kun tuntee aika paljon tosiaankin, naapureina, töiden puolesta, sun muustakin, kuten olen aiemmin täällä maininnutkin.

        "Ruotsi on vihdoinkin tullut sinunkin puolelta avatuksi..".
        Taidan tuntea Ruotsia enemmän kuin monet huutelijat täällä. Olenhan itsekin työskennellyt Ruotsissa ja puhukin ruotsia ihan kohtuudella. Yritän kuitenkin keskittyä Suomen asioihin, ruotsalaiset hoitakoot itse omat asiansa.

        Monella täällä on kovin lapsellinen ajatus siitä, että kun autot palavat Ruotsissa, niin kohta Suomessakin on oma rakas Kia poltettuna pihassa. Eihän se näin toimi. Ruotsi on vallan toisenlainen yhteiskunta kuin Suomi. Ruotsin historia, talouselämä, pakolaispolitiikka ja ajattelutapakin ovat vallan toisenlaisia Suomeen verrattuna. Kuten ihmiset myös valtiot kulkevat kukin omaa rataansa; yhdestä tulee spurgu ja toisesta insinööri.

        Pysytään asialinjalla, sanoi Veikko.

        "Monella täällä on kovin lapsellinen ajatus siitä, että kun autot palavat Ruotsissa, niin kohta Suomessakin on oma rakas Kia poltettuna pihassa. Eihän se näin toimi. Ruotsi on vallan toisenlainen yhteiskunta kuin Suomi. Ruotsin historia, talouselämä, pakolaispolitiikka ja ajattelutapakin ovat vallan toisenlaisia Suomeen verrattuna. Kuten ihmiset myös valtiot kulkevat kukin omaa rataansa; "

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005855902.html

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ruotsi on vihdoinkin tullut sinunkin puolelta avatuksi..".
        Taidan tuntea Ruotsia enemmän kuin monet huutelijat täällä. Olenhan itsekin työskennellyt Ruotsissa ja puhukin ruotsia ihan kohtuudella. Yritän kuitenkin keskittyä Suomen asioihin, ruotsalaiset hoitakoot itse omat asiansa.

        Monella täällä on kovin lapsellinen ajatus siitä, että kun autot palavat Ruotsissa, niin kohta Suomessakin on oma rakas Kia poltettuna pihassa. Eihän se näin toimi. Ruotsi on vallan toisenlainen yhteiskunta kuin Suomi. Ruotsin historia, talouselämä, pakolaispolitiikka ja ajattelutapakin ovat vallan toisenlaisia Suomeen verrattuna. Kuten ihmiset myös valtiot kulkevat kukin omaa rataansa; yhdestä tulee spurgu ja toisesta insinööri.

        Pysytään asialinjalla, sanoi Veikko.
        Terveisin, Moktar. ;)

        <<Monella täällä on kovin lapsellinen ajatus siitä, että kun autot palavat Ruotsissa, niin kohta Suomessakin on oma rakas Kia poltettuna pihassa. >>

        Kaikki maahanmuuton negatiiviset ilmiöt mitä on ollut Ruotsissa on aina myös tullut Suomeen ennen pitkään, joten ei ole mitään syytä olettaa, että aitonpolttoja ei myös tulisi. Ne negatiiviset vaikutukset tulee aina vain 10-20 vuotta myöhemmin Suomeen, koska täällä aloitettiin kehitysmaalaismassamaahanmuutto myöhemmin.

        <<Ruotsin historia, talouselämä, pakolaispolitiikka ja ajattelutapakin ovat vallan toisenlaisia Suomeen verrattuna. >>

        Itse en ole kyllä suuria eroja huomannut pakolaispolitiikassa. Historia ja talouselämä ei juuri vaikuta näihin asioihin.

        "Itse en ole kyllä suuria eroja huomannut pakolaispolitiikassa. "
        No huh heijaa taas.

        Näinkö on Olof Palme jo unohtunut? Näinkö on unohtunut se, että Ruotsi on solidaarinen ja pakolaiset ovat aina tervetulleita Ruotsiin?

        Kannatta tietää, pelkkä öyhöttäminen on arvotonta.
        Terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Itse en ole kyllä suuria eroja huomannut pakolaispolitiikassa. "
        No huh heijaa taas.

        Näinkö on Olof Palme jo unohtunut? Näinkö on unohtunut se, että Ruotsi on solidaarinen ja pakolaiset ovat aina tervetulleita Ruotsiin?

        Kannatta tietää, pelkkä öyhöttäminen on arvotonta.
        Terveisin, Moktar. ;)

        <<Näinkö on unohtunut se, että Ruotsi on solidaarinen ja pakolaiset ovat aina tervetulleita Ruotsiin?>>

        Näinhän se on myös Suomessa. YK:n ja EU:n turvapaikanhakijasopimukset velvoittaa meitä ottamaan turvapaikanhakijoita.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ruotsi on vihdoinkin tullut sinunkin puolelta avatuksi..".
        Taidan tuntea Ruotsia enemmän kuin monet huutelijat täällä. Olenhan itsekin työskennellyt Ruotsissa ja puhukin ruotsia ihan kohtuudella. Yritän kuitenkin keskittyä Suomen asioihin, ruotsalaiset hoitakoot itse omat asiansa.

        Monella täällä on kovin lapsellinen ajatus siitä, että kun autot palavat Ruotsissa, niin kohta Suomessakin on oma rakas Kia poltettuna pihassa. Eihän se näin toimi. Ruotsi on vallan toisenlainen yhteiskunta kuin Suomi. Ruotsin historia, talouselämä, pakolaispolitiikka ja ajattelutapakin ovat vallan toisenlaisia Suomeen verrattuna. Kuten ihmiset myös valtiot kulkevat kukin omaa rataansa; yhdestä tulee spurgu ja toisesta insinööri.

        Pysytään asialinjalla, sanoi Veikko.
        Terveisin, Moktar. ;)

        Muistaakseni sanoit jossain aiemmin, että et ole mikään asiantuntija, ja otsikossakin mainostat mielipidettäsi, et kokemuksen kautta tullutta tietämystäsi.

        En oikein usko sun olleen missään tekemisissä muslimeiden kanssa siellä Ruotsissa, vai olitko mahdollisesti Rinkebyssä, ja montako vuosikymmentä siitä on aikaa?

        Katsoitko sen YLE;n dokkarin edes?

        Väitätkö, että olet paremmin perillä asioista, kuin mitä siinä kerrottiin?

        Että ei sais millään verrata muita maita keskenään niiden maahanmuuton suhteen?

        Kyllä nämä muslimitkin ovat samanlaisia kaikkialla Euroopassa, ei se touhu ole täällä yhtään erilaista, kuin muuallakaan, lopulta kaikki Ruotsin ilmiöt rantautuu tännekin, kun näiden määrä lisääntyy tarpeeksi.

        Ruotsilla on vielä enemmän varaa tähän touhuun, kuin mitä meillä on.

        Hyvin naiivia oli taas tuo koko asian vähättely, sinä olet varmasti kaukana ongelmista, siellä kuplassasi, ja sen kyllä huomaa.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ruotsi on vihdoinkin tullut sinunkin puolelta avatuksi..".
        Taidan tuntea Ruotsia enemmän kuin monet huutelijat täällä. Olenhan itsekin työskennellyt Ruotsissa ja puhukin ruotsia ihan kohtuudella. Yritän kuitenkin keskittyä Suomen asioihin, ruotsalaiset hoitakoot itse omat asiansa.

        Monella täällä on kovin lapsellinen ajatus siitä, että kun autot palavat Ruotsissa, niin kohta Suomessakin on oma rakas Kia poltettuna pihassa. Eihän se näin toimi. Ruotsi on vallan toisenlainen yhteiskunta kuin Suomi. Ruotsin historia, talouselämä, pakolaispolitiikka ja ajattelutapakin ovat vallan toisenlaisia Suomeen verrattuna. Kuten ihmiset myös valtiot kulkevat kukin omaa rataansa; yhdestä tulee spurgu ja toisesta insinööri.

        Pysytään asialinjalla, sanoi Veikko.
        Terveisin, Moktar. ;)

        Olin minäkin sveduissa 50 vuotta sitten, joten tiedän oikein hyvin mitä siellä nykyisin tapahtuu, hohhoijaa, olipas taas viisaasti sanottu.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Itse en ole kyllä suuria eroja huomannut pakolaispolitiikassa. "
        No huh heijaa taas.

        Näinkö on Olof Palme jo unohtunut? Näinkö on unohtunut se, että Ruotsi on solidaarinen ja pakolaiset ovat aina tervetulleita Ruotsiin?

        Kannatta tietää, pelkkä öyhöttäminen on arvotonta.
        Terveisin, Moktar. ;)

        Jos yhtään ottaisit päätäsi välillä sieltä pepustasi pois, niin tietäisit, että ruotsalaiset ovat jo joutuneet itsekin toteamaan, olleensa kovin naiiveja maahanmuuton suhteen, kuvittelivat, että heidän onnelassaan tulevat kaikki muutkin onnellisiksi, myös nämä muslimit.

        Eivät ne autot siellä Ruotsissakaan ole aina öisin palaneet, sielläkin oli aika, joka täälläkin on ollut, miten naiivi sä olet, että täällä ei nyt sellaistakaan voisi koskaan sattua?

        YLE:n Mot ei koskaan tutkiskele naapurimaiden ongelmia, elleivät ne ole myös Suomellekin mahdollinen uhka, eikä YLE koskaan halua mennä ihmisten tunteisiin, voisivat alkaa äänestämään väärin, tai muuta vastaavaa, pitää pitää kansa siksi pimennossa, ja vähätellä sielläkin asioita, silti joskus se kertoo melkein asiat, niin kuin ne todellisuudessa ovat, varsinkin ns. vääränlainen maahanmuutto on "pyhäl lehmä", johon ei koskaan saisi koskea.

    • Anonyymi

      Ei sitä tarvitse toivoa, kun se tulee tapahtumaan ilman toivomistakin, valitettavasti.

      • Anonyymi

        Tällä paskasakillako haluatte täyttää Suomen?

    • Anonyymi

      <<Nyt sitten ajatteleva ihminen kysyy, miksi helkutissa tanskalainen pitää mielenosoituksia Ruotsissa?>>

      Koska ruotsalaisilla ei ole tarpeeksi munaa polttaa koraania. Hän teki suuren palveluksen Ruotsille, koska tällä tavalla monet ihmiset voi herätä ja huomata, että Islam on erittäin väkivaltainen uskonto, ja Islamissa ei myöskään uskota ilmaisunvapauteen.

      <<Mielenosoitusoikeus olkoon pyhä, mutta sen varjoilla ei pitäisi tahallisesti saada loukata toista ihmistä rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden vuoksi.>>

      Ei mielenosoituksessa tehty mitään tuollaista, siinä vaan poltettiin koraani. Oletko myös sitä vastaan, että Raamattu tai Harry Potter kirja poltettaisiin? Syntyykö silloin mellakoita, jos niitä poltetaan?

      Jos syytät koraanin polttajaa, koska hän provosoi, se on sama kuin syyttäisit naisia siitä, että heidät raiskattiin, koska heillä oli provosoivat vaatteet päällä. Ruotsissa on ihan sallittua polttaa kirjoja, se kuuluu ilmaisunvapauteen.

      <<Jos meillä joku pöljäke alkaisi järjestämään mielenosoituksia, jossa käydään virtsaamassa sankarihaudoille.>>

      Virheellinen analogia. Mielenosoituksessa poltettiin vain kirja, ei ihmisiä tai ihmisten ihmisarvoa loukattu millään tavalla. Ja kokeile virtsata Raamatun päälle niin huomaat, että mitään ei tapahdu.

      <<Mitä mieltä olen sitten mellakoista? Mielipiteeni on lyhyt: kaikki mellakoijat putkaan ja oikeuteen vastamaan teoistaan. >>

      Hyvä.

    • Anonyymi

      <<Mitä mieltä olen sitten mellakoista? Mielipiteeni on lyhyt: kaikki mellakoijat putkaan ja oikeuteen vastamaan teoistaan.>>

      Ongelma on, että ruotsissa ei riittäisi putkat ja vankilat, koska terroristeja on liikaa. Ja koska tulisi liian kalliiksi rakentaa uusia vankiloita, olisi järkevämpää vaan karkottaa, tai vielä parempi olisi tietysti jos näitä tyyppejä ei koskaan otettais maahan. Ei ole mitään syytä ottaa niitä ja me tiedämme että siitä tulee ongelmia, koska heillä ei ole samat arvot kuin meillä vapaissa yhteiskunnissa.

    • ”...vai olitko mahdollisesti Rinkebyssä…”
      Kovinpa nyt nousikin kiukku ja kailotus, kun mainitsin pari sanaa Ruotsista. Ruotsin nykytilaa ei kuitenkaan voi ymmärtää, jos ei tunne Ruotsin historiaa, sen kulttuuria ja talouselämää.

      Olof Palmen aika 70- ja 80-luvuilla oli ruotsalaisen sosiaalidemokratian vahvaa aikaa. Ruotsi oli taloudellisesti vahva, humaani, solidaarinen maailman kansoille ja pakolaismyönteinen. Ruotsi oli maailman omatunto aikana, jolloin Yhdysvallat kävi Vietnamin sotaa; tulkaa Ruotsiin maailman työtekevät ja raskautetut, sillä Ruotsi antaa teille rauhan.

      Entisen Jugoslavian hajoamissodat (1991 – 2001) olivat Ruotsille se koettelemus, jonka seuraukset kantavat tähän päivään saakka. Vuonna 1992 Ruotsiin tuli noin 100.000 pakolaista Balkanin alueelta ja tämä muuttoliike jatkui vuosia. Tämän muuton myötä Ruotsiin saapui myös joukoittain rikollisia ja heidän kytkösten kautta myös aseita ja räjähteitä Balkanin alueelta. Rikollisjengit ja aseellinen väkivalta olivat saapunut rauhalliseen ja hyväuskoiseen Ruotsiin.

      Maahanmuutto loi maahanmuuttajalähiöt, jugoslaavit toivat aseet ja jengirikollisuuden. Maahanmuuttajalähiöissä syntyi lapsia, jotka jo taustansa vuoksi syrjäytyivät helposti. Syrjäytyneet nuoret hakeutuivat jengeihin, koska muutakaan ei ollut. Näin se syrjäytymisen kierre syntyy. Kun kierre valmis, sen katkaisu on erittäin vaikeaa.

      Täällä on monilla suuria vaikeuksia ymmärtää, että uskonto ei polta autoa eikä ammu poliisia. Autoja polttavat ja poliiseja ammuskelevat syrjäytyneet nuoret, joilla ei ole elämässään muutakaan tekemistä.

      Ja kaiken tämän ymmärtämiseksi täytyy tietää myös perustiedot ruotsalaisesta talouselämästä ja kulttuurista. Ruotsalainen julkinen talous on ollut niin vahva, että se kesti pakolaisista aiheutuneet kulut. Talouselämän rattaat pyörivät, eikä yhdenkään kantaruotsalaisen työpaikka vaarantunut pelkästään siitä syytä, että työmarkkinoille tunki vielä suomalaisia ja jugoslaaveja. Kaupoissa oli marabouta, falukorvia ja mellanöliä. Kruunun kurssi oli vakaa. Tällaisessa yhteiskunnassa ei ole tilaa eikä tilausta persuille.

      Täytyy asua maassa, jotta ymmärtäisi sen, että ruotsalaisuuteen kuuluu oleellisesti myös yhteisymmärryksen hakeminen. Asioista diskuteerataan niin pitkään, että kaikki ovat lopulta samaa mieltä. Suomalaisia pidetään Ruotsissa pöljinä töksäyttelijöinä. Kun epämiellyttäviä totuuksia ei saa sanoa ääneen, eikä niistä keskustella, maahanmuuttajalähiöiden ongelmat pääsivät paisumaan lähes hallitsemattomiin mittoihin. Tähän totuuteen Ruotsi on nyt herännyt tai pikemmin herätetty.

      Totuus on yksinkertainen: Suomi ei ole Ruotsi, emmekä me ole samalla tiellä. Suomen historia, talouselämä ja kulttuuri ei ole sama kuin ruotsalaisten.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Kaikki tietää tuon kyllä miten Ruotsissa asiat ovat olleet.

        Pysytään kuitenkin tässä päivässä, et sä ole enää pitkään aikaan siellä ollut, etkä silloin aikanaankaan missään lähiössä, et sä näe sieltä hyvinvoivilta alueilta sitä, mitä tapahtuu muualla.

        On aika naiivia väittää, että eihän täällä nyt koskaan mitään samanlaista, joudutaan kuitenkin vielä vähän venaamaan sitä, kun täälläkin alkaa samat asiat tapahtumaan, ei viisaiden varoituksia ole ennenkään kuunneltu, koska ikävien asioiden tapahtumiseen tulevaisuudessa ei koskaan haluta uskoa, vaikka kuinka viisaat yrittäisivät niistä varoittaa. Ihmismieli on sellainen, että se elää mieluummin fantasiassa, kuin ikävässä todellisuudessa.

        Sähän myönsit ettet ole mikään Ruotsin asiantuntija, nyt sitten alatkin kovasti sitä väittämään, sähän selität itsesi pussiin.

        Toivottavasti emme todellakaan ole, kuin Ruotsi mitä naivismiin tulee, mutta sä vaikutat kyllä ainakin enemmän ruotsalaiselta, kuin suomalaiselta sen suhteen.

      • Anonyymi

        Katsos kun se oikea kysymys on siinä, miten nämä suhtautuvat yhteiskuntaan, sen järjestykseen, valtaväestöön, jos ollaan katkeria, ja kateellisia, ja uskontokin vielä kiihottaa ihmistä pitämään itseään muita ylempänä, siinä syntyy sellainen ristiriita ihmisen sisällä, että ihmekös sitten, että alkaa riehumaan, ja kapinoimaan yhteiskuntaa vastaan?

        Syrjäytyneisyys on siinä vain yksi tekijä, muutkin syrjäytyy, mutta näillä sillä on aivan omat erityispiirteensä. Ja eikö Suomessakin ole ihan sama syrjäytymiskehityskin näiden kohdalla, vai miten se on? Heitä on vaan onneksi täällä vielä sen verran vähemmän, mutta miten on vaikka 20 vuoden päästä?

      • Anonyymi

        <<Suomalaisia pidetään Ruotsissa pöljinä töksäyttelijöinä. Kun epämiellyttäviä totuuksia ei saa sanoa ääneen, eikä niistä keskustella, maahanmuuttajalähiöiden ongelmat pääsivät paisumaan lähes hallitsemattomiin mittoihin. Tähän totuuteen Ruotsi on nyt herännyt tai<<

        Tuossahan sä kuulostat ihan siltä sun ns. maahanmuuttovastaiseltasi, tuollaihan täälläkin aina töksäytellään, ja sä taas et niitä epämiellyttäviä totuuksia suostu juuri myöntämään, Heräsitkö säkin, ainakin vähäksi aikaa?

      • Anonyymi

        <<Autoja polttavat ja poliiseja ammuskelevat syrjäytyneet nuoret, joilla ei ole elämässään muutakaan tekemistä.>>

        Mistä johtuu sitten että syrjäytyneet ruotsalaiset ja suomalaiset ei polta autoja, vaan ne on aina kehitysmaalaisia jotka polttaa niitä? Ruotsissa on paljon syrjäytyneitä ruotsalaisia myös, mutta ei ne polta autoja. Ei kukaan enää nykyään usko tuohon syrjäytymisteoriaan . Mutta vaikka se olisi totta, se vaan tarkoittaa, että kehitysmaalaisia ei kannata ottaa maahan, koska ne syrjäytyy, mikä sitten aiheuttaa ongelmia.

        <<Tähän totuuteen Ruotsi on nyt herännyt tai pikemmin herätetty.>>

        Oletko siis kehitysmaalaisia vastaan vai et? Viestistäsi ei oikein selviä, kirjoitat välillä kuin suvakki, mutta välillä sitten myös myönnät, että kehitysmaalaiset on aiheuttanut ongelmia Ruotsissa.

      • Anonyymi

        Jaa, eli meillä täytyykin sitten olla ruotsalaisia parempi kulttuuri, talouselämä, ja kulttuurikin, kun kerran pärjäämme täällä paremmin mamujen kanssa?

        Sulla on sitten nerokas logiikka, kyllä ne ongelmat johtuu siitä kehitysmaalaisesta mentaliteetista, nämä riehuisivat vaikka paratiisissaan.

        Ihan samanlaista touhua ne täälläkin tekevät, lähiöt alkavat erottua täälläkin toisistaan, koulutkin, ja vähän kaikki muutkin paíkat. Ainoa ero Ruotsiin on lähinnä näiden määrässä, olet kyllä yksinkertaisin tapaus, joka koskaan on tullut täällä netissä vastaan, vaikka taidat esittää vaan.

    • "Pysytään kuitenkin tässä päivässä...".
      Jos et tiedä eilistä, et tiedä miten tähän päivää on tultu, etkä kykene ymmärtämään tätä päivää.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Menehän muualle mesoamaan muiden aloittamista ketjuista, vai kaipaatko apua lähtöösi?

      • Anonyymi

        Asiat muuttuu tulevaisuudessa, ja siksi vanhojen aikojen jutut eivät usein enää päde, tietenkin kehitys pitää aina tietää, mikä on johtanut mihinkin.

        Kun tuo ihmisiä liikaa alikehittyneistä maista, niin alikehittyneisyys alkaa näkyä näidenkin uusilla asuinalueilla, se on ollut ruotsalaisten virhe. Naiiveina kuvittelevat näiden ihmisten muuttuvan samanlaisiksi, kuin ruotsalaisetkin, onnelassaan olevan onnellisia, mutta kun on ns. alinta kastia, niin eihän se oikein tahdo silloin onnistua.

        Huomaa jo siitäkin, kun asuu näiden kanssa samassa talossa, miten roskat on pitkin pihaa, risat huonekalutkin jätetään roskiksen eteen, piha on täys rottia, ja vaikka mitä, sitä alikehittyneen maan meininkiä, mistä sulla ei ole mitään kokemusta. kyllä sä sen tiedät, leikit pyhää, et koskaan ostaisi asuntoa tällaisesta talosta, älä esitä niin pyhää, se ei toimi.

      • Anonyymi

        Pitäs tajuta sekin, että Ruotsista on helppo tulla rajan yli, ja alkaa täälläkin keppostella, rikollisetkin saa liikkua vapaasti, uutisissa oli hetki sitten, miten nämä pohjoisessa jo tulevatkin Suomen puolelle, joten Ruotsissa oleva porukka alkaa olla jo Suomenkin ongelma.

        Kun sä jotain historiikkia pystyt ehkä ymmärtämään, mutta et ymmärrä tätä päivää näköjään ollenkaan. Vain typerys väittää, ettei ole mitään väliä sillä, mitä naapurimaassa tapahtuu, Mitä me Venäjästäkään, vai mitä?

    • Anonyymi
      • Nimimerkillä "Tervaa.komissario.Kuikka" on sana hallussa, jos on minullakin. Aina on myös mukavaa lukea näin tarkkanäköisen henkilön kuvausta Jussista.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        "Näki valon", nyt se on enää pelkästään pöljä, joka kuvittelee poistavansa rasismin kirjoittamalla adresseja, jotka näyttävät lähinnä 7-vuotiaan, tai humalassa olleen tuotoksilta.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Nimimerkillä "Tervaa.komissario.Kuikka" on sana hallussa, jos on minullakin. Aina on myös mukavaa lukea näin tarkkanäköisen henkilön kuvausta Jussista.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Se on sinun oma vanha puskanikkisi. Onko kivaa kehua itseään taas?
        Ihme vajukki olet.

        Joku päivä kyllä saat itkeä tunnin jos toisenkin huutoparkumista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on sinun oma vanha puskanikkisi. Onko kivaa kehua itseään taas?
        Ihme vajukki olet.

        "... oma vanha puskanikkisi."?

        Enkös minä ole muistanut sinulle kertoa, että vanha ei kyki puskassa, vanha osaa kirjoittaa?

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "... oma vanha puskanikkisi."?

        Enkös minä ole muistanut sinulle kertoa, että vanha ei kyki puskassa, vanha osaa kirjoittaa?

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Voin sanoa (parinkymmenen vuoden kokemuksella juttujasi lukeneena) sinun valehtelevan sujuvasti, se kuuluu luonteeseesi.
        Toki osaat juosta karkuun, myös omia sanojasi.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "... oma vanha puskanikkisi."?

        Enkös minä ole muistanut sinulle kertoa, että vanha ei kyki puskassa, vanha osaa kirjoittaa?

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Jokainen tietää sinun kirjoitelleeen sadoilla irtonikeillä, joten kyllä, kykit puskassasi tilanteen vaatiessa, pupupöksynä ja täristen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voin sanoa (parinkymmenen vuoden kokemuksella juttujasi lukeneena) sinun valehtelevan sujuvasti, se kuuluu luonteeseesi.
        Toki osaat juosta karkuun, myös omia sanojasi.

        -parinkymmenen vuoden kokemuksella juttujasi lukeneena
        Sinulla on vaikuttava leikekirjasto, myönnän sen.

        Eiköhän naureta yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "... oma vanha puskanikkisi."?

        Enkös minä ole muistanut sinulle kertoa, että vanha ei kyki puskassa, vanha osaa kirjoittaa?

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        ansiokas avukseni
        ansiokas avukseni

    • Anonyymi

      Myös Tanska aikoo lähettää matukat Ruandaan odottamaan tp-päätöstä.

    • Anonyymi

      "Suomen rikoslaissa mellakkaan osallistuminen on rikos."

      niin.. niin.. niin.. mutta se koskee vain valkoihoisia kantasuomalaisia

    • Tämä on nyt hieman esityslistan ulkopuolelta, mutta rohkenen kuitenkin mainita asiasta: asiallinen ja ansiokas avukseni on kerännyt 300 kommenttia. Tästä kiitos kaikille aktiivisille lukijoilleni.

      Tämä vain vahvistaa sen, että hyvin kirjoitettu ja asiallisesti perusteltu mielipide kiinnostaa lukijoita ihonväriin, uskontoon ja koulutukseen katsomatta.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Tätähän voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään…..

      • Anonyymi

        Kovin piesty käppänä. Eipä ihme, sellaisella perseilyluonteella täysin ansaittu kuritus.

      • ",,,sinua on jaksettu kestää...".
        Äläpä turhaan kainostele. Ihan kiitettävästi sinäkin olet jaksanut kommentoida. Kyllä sinulle kiitos kuuluu.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Itseäsi jatkuvasti täällä ylennät, olet myöntänyt monissakin viesteissäsi ainakin epäsuoraan, että et tiedä mitään, et ole siis mikään asiantuntija, etkä halua aiheuttaa muuta, kuin ärsytystä lukijoissasi, ainoaa säälittävää söpötystä löytyy vain sinun naiiveista kirjoituksistasi. Edistystä toki, että myönnät ongelmat näiden muslimeiden kanssa. Näiden omat maat jo todistavat, siitä, että heidän mentaliteetti eroaa liikaa meistä länsimaisista ihmisistä, näiden kanssa tullaan vielä toimeen, kuin heitä on vain vähän siellä, sun täällä, liika on liikaa, varsinkin kun ne melkein kaikki ovat samoilla alueilla. Suomessakin nämä tuppautuvat tiettyihin lähiöihin, joten seurauksetkin ovat kaikille varmasti aika selvät, Ruotsin tiellä ollaan, jo nyt näitä katujengejäkin alkaa olla koko pääkaupunkiseutukin täynnä, sun mielestä siis emme ole Ruotsin tiellä, mutta mitäs nämä nyt sitten ovat, jos eivät sitä samaa kuin sielläkin?

        Et tietenkään vastaa, mutta voisit taas yllättää.

      • Anonyymi

        Eli ei mitään asiaa?

    • Anonyymi

      Jännä nähdä koska kantikset sisäistää sen missä ruotsissa mennään ja sen että se on vain ajan kysymys, milloin se on täällä suomessa….

    • Anonyymi

      41 ei-avaajan, vaan Gubtan poistattamaa viestiä. On se kiero pieru.

      • Voi sentään, ymmärrät kaiken täysin väärin - ei vanha niksuta, vanha osaa kirjoittaa. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Voi sentään, ymmärrät kaiken täysin väärin - ei vanha niksuta, vanha osaa kirjoittaa. ;)

        Sinä vaan et osaa kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Syrjäytymisteoria on siinä mielessä huono selitysmalli, vai ovatko nämä syrjäytyneitä viimeistään 10-vuotiaina, kun koulussakin vaan riehuvat, ja häiriköivät, siinähän sitten syrjäytyvät, kun eivät kouluja käydä kunnolla loppuun, ei saa aikuisena sitä kallista autoa, eikä taloakaan, mutta ainahan voi hei, joujou, tehdä sitä räppisontaa.

    • Anonyymi

      Nyt näiten mailman tuhoojien toimintaan on tehtävä loppu, nimen omaan suomalaiset asettukaas ruotuun, meilla on oikeus puollustaa elintilaamme kaikin puolin.

      SIIS KÄSITÄKÄÄ TÄMÄ NYT KAIKKI RUOTUUN NÄITÄ VASTEN

    • Anonyymi

      Se mielipidehän on sama kuin Allaahin mielipide.

    • Anonyymi
    • Nyt on 333 kommenttia. Näyttäisi siltä, että 400 menee rikki jo tällä viikolla.

      Laadulla on tekijänsä.
      Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi

        Mitä sitten? Ketju ei ole sinun aloittamasi.

      • Anonyymi

        Joku jaksaa iloita siitä. että saa kuraa päällensä 400 viestin verran, onko tuo nyt aivan tervettä?

        Joku psykologi vois vähän arvioida, mitä mieltä hän on tuollaisesta?

        Eihän kukaan normaali ihminen touhua tuollaista.

      • Anonyymi

        Ei edelleenkään mitään asiaa!

    • Anonyymi

      Sadistireuhka löylytetään lopulta kunnolla, vaikka vihdatta.

    • "...saa kuraa päällensä 400 viestin verran...".
      Pidän tätä asennetta kovin kummallisena.

      Keskusteluun kuuluu sekin, että on muitakin mielipiteitä ja näkökohtia asiaan kuin vain pelkästään minun mielipiteeni. Keskustelukumppanin mielipide pitää kuulla ja pitää myös yrittää ymmärtää hänenkin näkökulmansa asiaan. Olen pelkästään iloinen siitä, että rohkenette noin avoimesti kertoa minulle omia näkökantojanne. Se on osoitus luottamuksesta.

      Keskustelu avartaa asiaa. Itse en kutsuisi teidän mielipiteitä kuraksi, kuten sinä nyt teet.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        EI OLE SINUN AVAAMASI KETJU!

      • Anonyymi

        Sä oletkin siis "saarnaaja, jolla on "missio" ja me ollaan "natiiveja", jotka pitää "käännyttää". maahanmuuton "ilosanomaan",

        Ainoastaan sellainen jaksaa täällä vuodesta toiseen samaa rataa, pitää olla jokin "korkeampi" tavoite, kun natiivit koittaa koko ajan keittää padassaan, ja syödä.

        Sulla on vaan tekemisen puute, ja tykkäät naljailla, kun jotkut asiat ottaa päähän niin pirusti. Kostat jotain, en tiedä mitä.

        Suomalaiset on suurimmaksi osaksi samaa mieltä maahanmuutosta, rehelliset, ja aidot ihmiset tervetuloa, huijarit ja ketkut pysykööt poissa.

        "... huijarit ja ketkut pysykööt poissa."
        Olen samaa mieltä kanssasi.

        Suomi pyrkii resurssiensa puitteissa auttamaan heitä, jotka aidosti tarvitsevat apua. Suomi myöntää turvapaikan vain sellaisille henkilöille, jotka aidosti tarvitsevat turvapaikkaa.

        Suomi ei luokittele ihmisiä rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella , vaan kaikki turvapaikan hakijat ovat tasavertaisessa asemassa.

        Tästä minä, tolkun ihmiset ja suomalaisten suuri enemmistö olemme yhtä mieltä.

        Niin, ei tässä ole mitään epäselvää, jokainen normaali ihminen ajattelee asiaa juurikin näin.

        Nykyään näitä ketkuja on vaan alkanut tulla liikaa, joka toinen maahantulija taitaa jo olla näitä, Jäävät tänne maleksimaan vuosiksi, sivistynyt systeemi kun ei oikein toimi, kun kyseessä ovat sivistymättömät ketkut, jotka valehtelevat silmät, ja korvat täyteen. Länsimaiseen empatiaamme vedoten. Sympatiaa pirulle sanon minä.

        Ja ongelmahan ovat enemmänkin näiden tuleva jälkikasvu, jotka kokevat länsimaisen yhteiskunnan suorastaan viholliseksi, eivät he tunne mitään kiitollisuutta sitä kohtaan, kun vertailukohdekin puuttuu kokonaan.

        Pitää vaan tehdä niin, että näiltä evätään suora maahanpääsy, heidät sijoitetaan ensin jonnekin maan ulkopuolelle, jossa jäävät odottamaan päätöstä maahanpääsystä, Suomi on pieni ja velkainen maa, ei täällä huolehdita kunnolla enää omistakaan.

        "Suomi on pieni ja velkainen maa, ei täällä huolehdita kunnolla enää omistakaan."
        Väitteesi on kovin outo.

        Koskaan historiansa aikana Suomi ei ole niin vauras kuin nyt on. Meillä on varaa laittaa vanhusten hoito kuntoon, meillä on varaa hoitaa köyhien ja asunnottomien asiat, meillä on varaa hoitaa jokainen veteraani kunnialla hautaan saakka.

        Meillä on varaa, mutta meillä ei ole halua. Jokainen poliitikko joka ehdottaisi tuloveron nostoa hirttäisi itsensä siihen köyteen. Jokainen puolue nousisi yhteen ääneen esittämään, miksi juuri heidän edustamansa ryhmän veroasetta ei voi nostaa.

        Meillä on varaa auttaa sekä omaa kansaamme että pakolaisia, vain halu puuttuu.
        Parhain terveisin, Moktar.

      • "Ilmeisesti meillä on mielestäsi varaa syömävelalla..."
        Lue uudestaan ja yritä ymmärtää asian ydin.

        Tuloveroasteen nostaminen ei ole syömävelkaa vaan syömävelan vastakohta. Maksetaan reilusti omasta pussista se, mitä elämä maksaa eikä oteta lainaa kulujen kattamiseksi.

        Asiat pitää tietää, pelkkä öyhöttäminen on arvotonta.

        Joopajoo, miksi maa sitten velkaantuu joka tunti reilut puolimiljoonaa, tieto tosin 5 vuotta vanha, Marin on varmaan pannut jo paremmaksi?

        Ja mistä veronmaksajat, jos väki ikääntyy, ja nuoret vähenee, ja 90% maahantulijoista elää välittömästi pekillä tulonsiirroilla?

        Yhtälö on ainakin minun mielestäni täysin kestämätön.

        Ainahan voi tulla rikkaaksi ottamalla velkaa, niinkö?

        Missä meidän öljyvarat sitten on, kun ollaan kerran niin rikkaita?

        Kerroppa nyt talousnero, mielestäni juttusi ovat suoraan hölmölästä.

        Emme ole edes omavaraisia minkään suhteen, kaikki tuodaan muualta.

        Sulla ei varmaan ole hätää, rahaa varmaan riittää jatkossakin, mitens nää sairaanhoitajatkin, ei riitä rahat, miten niin, sun mielestäsi riittää aivan hyvin, koska Suomi on rikas, niinkö?

        Leipäjonot, vanhukset vaipoissaan, miten niin, Suomihan on rikas!

        Koko ns. rikkautemme on pelkkä korttitalo, keinotekoisesti ylläpidetty.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Suomi on pieni ja velkainen maa, ei täällä huolehdita kunnolla enää omistakaan."
        Väitteesi on kovin outo.

        Koskaan historiansa aikana Suomi ei ole niin vauras kuin nyt on. Meillä on varaa laittaa vanhusten hoito kuntoon, meillä on varaa hoitaa köyhien ja asunnottomien asiat, meillä on varaa hoitaa jokainen veteraani kunnialla hautaan saakka.

        Meillä on varaa, mutta meillä ei ole halua. Jokainen poliitikko joka ehdottaisi tuloveron nostoa hirttäisi itsensä siihen köyteen. Jokainen puolue nousisi yhteen ääneen esittämään, miksi juuri heidän edustamansa ryhmän veroasetta ei voi nostaa.

        Meillä on varaa auttaa sekä omaa kansaamme että pakolaisia, vain halu puuttuu.
        Parhain terveisin, Moktar.

        Mielestäni rikkaat, jollaiseksi varmaan sinäkin ehkä itsesi luokittelisit, voisivat luopua liiastaan, kukaan ei tarvitse viittä huvilaa, kymmentä autoa, ja venettä. Rikkailta voitaisiin ottaa 90% pois, ja silti olisivat vielä varsin vauraita. pääomaverotuskin takas 60 prosenttiin, nyt miljoonatuloista maksetaan 27% veroa, härskiä.

        Rikkaat aina purnaa rahasta eniten, ahneita kun ovat.

        Moni raataa pienellä palkalla raskasta duunia, munkin poikani, pikkubroidini, miten sun sukulaisesi, varmaan hyvin pärjää, oma napa ensin, muilla ei niin väliä.

        Mikset ole jo pääministeri, koska tiedät näköjään paremmin, kyllä kansa sut heti valitsisi, jos juttusi pitäisivät paikkansa, että kyse on vaan pelkästään tahdosta kiinni, koska kultaa, öljyä, ja timanttejakin meillä riittää.

        Rikkailla ihmisillä on tahto-ongelma, jos joillakin sellainen on, he eivät halua luopua paljostaan, näin siellä "Isossa kirjassakin" todetaan.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ilmeisesti meillä on mielestäsi varaa syömävelalla..."
        Lue uudestaan ja yritä ymmärtää asian ydin.

        Tuloveroasteen nostaminen ei ole syömävelkaa vaan syömävelan vastakohta. Maksetaan reilusti omasta pussista se, mitä elämä maksaa eikä oteta lainaa kulujen kattamiseksi.

        Asiat pitää tietää, pelkkä öyhöttäminen on arvotonta.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        Omasta pussista, mahtaa olla sitten iso pussi, miten iso omasi on?

        Paljonko laittasit siitä omasta pussistasi, sen promillen prosentin verran, jonka laitat kerran vuodessa hurstiwurstille, ja siitäkin tulet heti tänne kerskaamaan.

        Rikkaat on ainoat, jotka voisivat sitä pussiaan avata, mutta eihän se käy, koska materialismi on heidän uskontonsa, ja Jumalansa, hurskas on ahne ja itsekäs, sehän on muotiakin nykyaikana.

        Oligarkeiltakin viedään nyt kaikki, joten edistystä on, tosin siihen tarvittiin sota, ahneus e vielä riitä syyksi viedä rikkailta, vaikka sehän on kuolemansynti, joka vie helvattuun, ja se vasta paha juttu onkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni rikkaat, jollaiseksi varmaan sinäkin ehkä itsesi luokittelisit, voisivat luopua liiastaan, kukaan ei tarvitse viittä huvilaa, kymmentä autoa, ja venettä. Rikkailta voitaisiin ottaa 90% pois, ja silti olisivat vielä varsin vauraita. pääomaverotuskin takas 60 prosenttiin, nyt miljoonatuloista maksetaan 27% veroa, härskiä.

        Rikkaat aina purnaa rahasta eniten, ahneita kun ovat.

        Moni raataa pienellä palkalla raskasta duunia, munkin poikani, pikkubroidini, miten sun sukulaisesi, varmaan hyvin pärjää, oma napa ensin, muilla ei niin väliä.

        "oma napa ensin, muilla ei niin väliä."
        Tämä se on jokaisen verokeskustelun punainen lanka. Minä itse en luovu mistään, mutta naapuria pitää verottaa enemmän ja rankemmin.

        Tällä ilmiöllä on suomenkielinen nimikin: ahneus.
        Terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "oma napa ensin, muilla ei niin väliä."
        Tämä se on jokaisen verokeskustelun punainen lanka. Minä itse en luovu mistään, mutta naapuria pitää verottaa enemmän ja rankemmin.

        Tällä ilmiöllä on suomenkielinen nimikin: ahneus.
        Terveisin, Moktar. ;)

        Niin, paljostako oot valmis luopumaan?

        Prosentin, kaksi?

        Rikastumiselle pitää vaan laittaa yläraja, jonka jälkeen ei enää voi enempää rikastua, rahat hyödyllisiin tarkoituksiin.

        Nyky-yhteiskunnassa kun ahneus ja itsekkyys ovat muotia, sillä naisetkin saa itselleen, ja joskus jopa miehenkin.

        Voitko vielä täsmentää, että tuleeko sillä velan otolla sitten rikkaaksi, tämä logiikkasi ei oikein auennut?

        "Niin, paljostako oot valmis luopumaan?"
        Itse voisin maksaa tonnin lisää veroja kuukaudessa. Eiköhän sillä jo jotakin saataisi aikaan.

        "Voitko vielä täsmentää, että tuleeko sillä velan otolla sitten rikkaaksi."
        Ei tule. Velka ei ole varallisuutta vaan velkaa. Periaatteessa velan ottaja syö etukäteen tulevaisuutensa tuloja. Parempi olisi säästää ja ostaa se talo tai auto sitten vasta, kun omat varat siihen riittävät.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Niin, paljostako oot valmis luopumaan?"
        Itse voisin maksaa tonnin lisää veroja kuukaudessa. Eiköhän sillä jo jotakin saataisi aikaan.

        "Voitko vielä täsmentää, että tuleeko sillä velan otolla sitten rikkaaksi."
        Ei tule. Velka ei ole varallisuutta vaan velkaa. Periaatteessa velan ottaja syö etukäteen tulevaisuutensa tuloja. Parempi olisi säästää ja ostaa se talo tai auto sitten vasta, kun omat varat siihen riittävät.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Sulla on siis pätäkkää, kai sitten olet ns. rikas?

        Eläke hyvä, ja sijoituksiakin?

        Kyse oli lähinnä valtiotasolla, ei taida oikein toimia samat säännöt, kuin yksittäisen henkilön kohdalla?

        Suomi ei ole rikas, se on vaan silmänlumetta, yksittäiset ihmiset voivat olla täällä rikkaita, eli heiltä pois, jos halutaan rikastuttaa valtiota.

        Sulla on varmasti antaa jonkun taloustieteilijän näkemys asiasta, että Suomi on rikas maa?

        Jotain linkkiä täällä netissä, uutista, tai muuta vastaavaa, ette taas vain höpise omiasi.

        Pitää olla jotain kättä pidempää, eikä vaan mutua.

        Mihin se rikkaus tarkalleen ottaen perustuu, ei ainakaan luonnonvaroihin, mihin rikkaiden maiden rikkaus yleensä perustuu, esim Norja.

        Näyttäisi olevan lähinnä mielipiteitä netissä, jotain bkt-juttuja, mutta mitä nekin osoittaa, jos pieni osa on sikarikkaita, ja muut sikaköyhiä?

        Pysyn väitteessäni, koko ns. rikkaus perustuu velan ottamisen harhaan.

        Itsekin totesit, että velan ottaminen on paha juttu, se vaan pahentaa tilannetta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on siis pätäkkää, kai sitten olet ns. rikas?

        Eläke hyvä, ja sijoituksiakin?

        Kyse oli lähinnä valtiotasolla, ei taida oikein toimia samat säännöt, kuin yksittäisen henkilön kohdalla?

        Suomi ei ole rikas, se on vaan silmänlumetta, yksittäiset ihmiset voivat olla täällä rikkaita, eli heiltä pois, jos halutaan rikastuttaa valtiota.

        "Suomi ei ole rikas, se on vaan silmänlumetta...".
        Teemme ajastuskokeen.

        Isäsi olisi hakenut lainapeitteen pihalle ja kantanut sen päälle kaikki omistamansa tavarat, siis vaatteet, telkut, radiot, huonekalut, urheiluvälineet, työkalut, kulkuneuvot ja sen sellaista. Sinä teet tänään saman homman ja uskottu mies sitten vertailee sekä kasojen kokoa että arvoa.

        Ole rehellinen ja myönnä, että isälläsi ei ollut käytössään edes kolmasosaa tavaroista, joita sinulla nyt on. Minun isävainaalla arvokkain esine pressun päällä olisi ollut mopo ja kohtuullisen hyvä luodikko. Minä joutuisin lastaamaan omalle pressulleni kaksi autoa ja hyvän retkiveneen ja kuorma-autollisen muuta rompetta.

        Tämän päivä suomalaisen köyhän perusvarusteita ovat auto, taulutelevisio, tietokone, älykännykkä ja 20 kiloa ylipainoa. Osa katsotaan niin välttämättömiksi, että sossu auttaa, jos joku perusvaruste poksahtaa.

        Myönnätkö totuuden?

        Tarkoitatko että verotustamme pitää nostaa niin paljon että valtionvelka taittuu?

        Voin sanoa, että faijani meni 18-vuotiaana duuniin, jossa vietti koko työikänsä, ihan kansakoulupohjalla vielä, ilman koulutusta. Ihan tavallinen duunari, tänä päivänä moinen ei enää onnistuisi, varsinkaan elintason kohdalla, meillä nimittäin oli kaikkea tarpeeksi 1980-luvulla, auto, omistusasunto, kaikki jees, oli sateliittitelkkari, stereot, videot, tietokoneet, kaikkea mitä silloin vain sai.

        Siihen aikaan tuloerot olivat huomattavasti pienemmät, kaikilla kavereillanikin oli asiat aika samoin, duunariperheillä oli kaikkea riittävästi. Ja rikkaitakin tunsin, niiden himatkin tuli tutuiksi, ja ei voinut oikein kadehtiakaan, kun aika samat pelit ja vehkeet löytyi itseltäkin.

        On se rikkautta jos on kännykkä, telkkari, joo, aivan luksusta. Niitäkin saa muuten ihan halpojakin, vaikka käytettynä, tosi kroisos, kun on sellaiset.

        Hohhoijaa.

        Oman kokemukseni mukaan duuniperheet oli rikkaampia silloin, nykyään on paljon enemmän ns. sikarikkaita. Vanha, kunnon meininki on palannut, rikkaat rikastuu, köyhät köyhtyy, darwinismi on puhtaimmillaan taloudessa, edes luonto ei ole yhtä raakaa leikkiä, kuin talous.

        Ja nyt on kyse aivan jostain muusta, eli valtion taloudesta, siitähän oli enemmänkin kyse.

        Eli miten hoidetaan asiat, että rahat riittää kaikkeen ihmisten hoivaamiseen, sun muuhun, ei mitään onko mummolla kännykkä, sittenhän on rikas!-lässytykseen.

        Ja sinä pidät itseäsi vielä talousnerona.

        Oot kuitenkin siinä samaa mieltä, että rikkaat sais maksaa paljon enemmän veroja, niin saatais asiat kuntoon?

        Ole esimerkki. ilmoita julkisesti maksavasi tonnin lisää veroja kuussa, tee siitä kansanliike, ja pelasta meidät kaikki!

        Jotain konkreettista, ei pelkkää lässytystä ja jeesustelua täällä netissä!

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Suomi ei ole rikas, se on vaan silmänlumetta...".
        Teemme ajastuskokeen.

        Isäsi olisi hakenut lainapeitteen pihalle ja kantanut sen päälle kaikki omistamansa tavarat, siis vaatteet, telkut, radiot, huonekalut, urheiluvälineet, työkalut, kulkuneuvot ja sen sellaista. Sinä teet tänään saman homman ja uskottu mies sitten vertailee sekä kasojen kokoa että arvoa.

        Ole rehellinen ja myönnä, että isälläsi ei ollut käytössään edes kolmasosaa tavaroista, joita sinulla nyt on. Minun isävainaalla arvokkain esine pressun päällä olisi ollut mopo ja kohtuullisen hyvä luodikko. Minä joutuisin lastaamaan omalle pressulleni kaksi autoa ja hyvän retkiveneen ja kuorma-autollisen muuta rompetta.

        Tämän päivä suomalaisen köyhän perusvarusteita ovat auto, taulutelevisio, tietokone, älykännykkä ja 20 kiloa ylipainoa. Osa katsotaan niin välttämättömiksi, että sossu auttaa, jos joku perusvaruste poksahtaa.

        Myönnätkö totuuden?
        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Ei mennä nyt minnekään 50-luvulle, moni asia on muuttunut, on raadollisempaa olla nykyään köyhä, koska sitä statusta on niin paljon enemmän nykyään, kuin ennen.

        Ennen kaikki muutkin olivat aika köyhiä, nykyään on suuri häpeä, jos ei ole merkkivaatteita, kalliita kännyköitä penskoillakin, materialismi ja pinnallisuus hallitsevat.

        Ja todellinen rikkaus on aina henkistä rikkautta, sillä pärjää missä olosuhteissa vaan, mulla ei ole mitään autoa, ei omistusasuntoakaan koskaan ollutkaan, olen ns. X-sukupolvea, mulla oli silloin kaikki lapsena ja teininä, joten tiedän sen miltä se tuntuu, kun kaikkea on riittävästi, enkä ole koskaan niin asuntoa, tai autoakaan edes kaivannut.

        Sun jutuista paistaa tuo tyypillinen köyhä lapsuus-suhtautuminen, sitä sitten kompensoidaan haalimalla itselleen rikkauksia, mutta sama katkeruus kuitenkin pysyy. Et ole ainoa, mutsini on samanlainen.

        Suhteellisuudentajua nyt lisää.

    • Anonyymi

      Kaikille suomalaisille aseh

    • Anonyymi

      Muslimit riehuu joka tapauksessa, oli tekosyy mikä tahansa.

    • Anonyymi

      Kuinka paljon ansaitsevien tuloverotusta pitäisi nostaa ja kuinka paljon että valtion velkaantuminen saadaan taittumaan?

    • Kymmenen viestiä vielä. Yrittäkääpä kaverit nyt jaksaa sen verran vielä.

      Yhteistyöterveisin, ystävänne Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Et sinä saa sulkaa hattuusi viesteistä, et ole avannut tätä ketjua.
        Sen on tehnyt Anonyymi. Turhaan koetat ahnehtia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä saa sulkaa hattuusi viesteistä, et ole avannut tätä ketjua.
        Sen on tehnyt Anonyymi. Turhaan koetat ahnehtia.

        Islampaskalla ja siihen liittyvillä kunnia ja siveäksi silpomiskulttuureilla on oikeus tehdä mitä hyvänsä, länsi-euroopassa!
        Kaikki islampaskan käytänteiden ja edesottamusten vastustaminen on fasisminatsirasismia suomessa, kuten muuallakin länsi-euroopassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Islampaskalla ja siihen liittyvillä kunnia ja siveäksi silpomiskulttuureilla on oikeus tehdä mitä hyvänsä, länsi-euroopassa!
        Kaikki islampaskan käytänteiden ja edesottamusten vastustaminen on fasisminatsirasismia suomessa, kuten muuallakin länsi-euroopassa!

        Allaahakbar! Maashallaah! Inshallaah!…..ja sitä rataa…..

    • Anonyymi

      al-ooh oon suuri jalkojen välissä

    • Anonyymi

      Lähde sä vaan liikkelle muinaisista kreikkalaisista; siitä jo tietää, ettei ole tulossa mitään lukemisen arvoista.
      Mellakoihin liittyy maahanmuuttajat ja ongelmia on jengien ja mafioiden kanssa, ja ollaan herätty parempien keinojen välttämättämyyteen, ongelman ratkaisemiseksi.
      Mut voi palkata sadalla miljoonalla eurolla kuussa; hoitelen ongelmaa bondina. Putinista otan miljardin ja kaikki avut, joilla mut sijoitetaan lähelle ja pois.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mellakoivat, rikoksiin syyllistyneet tunkeutjat potkittava maasta ulos heti. Ns seurantaan laitto on naurettavaa pelleilyä.

    • Anonyymi

      alkusyystä varmaan on jihadismitutkija Saarinen ihan eri mieltä...

    • Anonyymi

      Eli mitä opimme tästä?
      Vika ei ole missään tapauksessa sairaassa ahdasmielisessä patriarkkaalisessa naisia sortavassa keskiaikaa elävässä fundamentalistisessa poliittisessa islampaskassa, vaan niissä jotka uskaltavat vastustaa sen käytänteiden ja edesottamusten leviämistä yhteiskunnassamme!
      Kehitysmaataustainen islampaska leviää yhteiskuntaamme kulovalkean lailla ja väestömme vaihtuu kehitysmaataustaiseen islampaskaan ja sen vastustaminen on äärioikeistolaista fasisminatsirasismia!

      • Anonyymi

        Lisää Allaahia suomeen…
        Terrorism Welcome….

    Ketjusta on poistettu 159 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3794
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1871
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1414
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1285
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      961
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      910
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      880
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      858
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe